Katselin Peterin matkailemista Hispaniassa ja hän meni espanjalaisen oppaansa ja tulkkinsa kanssa juustovalmistamoon. Pidän juustoista ja pidin juusto-osuudesta ohjelmassa. Maistelivat Manchegoa. Kauan kypsytettyä, joita harvoin itse ostan. No, ja minähän ostamaan tuuraajapäivänä 12 kuukautta kypsytettyä Manchegoa ja ihastuin ikipäiviksi. Leikkasin viipaleita kuten juustomestari näytti. Panin juustohöylän syrjään, koska juustoa arvostava ihminen ei höylällä juustoa raiskaa. Siirryn nyt tuotapikaa muihinkin 12-kuukautisiin lampaanmaitojuustoihin ja minulle urkenee aivan uusi maailma.
Kotisairaalasta soitettiin ja minut on pantu töihin. Siis aiempaa enemmän. Nyt otan verensokerinäytteen monta kertaa viikossa ja verenpaineen mittaan aamuisin. Olen toki ennenkin ottanut ja mitannut, mutta epäsäännöllisin välein. Puoliso vaan ei kestä pienintäkään kipua, jotta reiän saaminen sormenpäähän ei suinkaan ole mikään yksinkertainen juttu. Vaatii järkipuhetta ja diplomatiaa.
Roman Sachsin kirja suomalaisuudesta on kuunneltu. Olemme me aikamoisia epeleitä ulkomaalaisen silmin nähtynä. Kaikenlaisia kilpailuja maakunnissa. Muurahaispesässä istumista paljain pyllyin, eukon kantoa ja saappaan heittoa. Olemme umpinaisia suustamme, sosiaalinen elämämme on minimaalista, mutta jokainen puhuu enemmän tai vähemmän sujuvasti englantia. Kolmekymmentä vuotta Sachs on Suomessa asunut, eikä meitä ymmärrä vieläkään. Vähän hävetti kirjaa kuunnellessa, mutta enemmän oikeastaan nauratti. Suomalaistunut saksalainen kirjailija on myös sitä mieltä, että jos suuri ja mahtava itäinen naapurimme hyökkäisi Suomeen, pystymme pitämään puoliamme varttitunnin verran. Ja jos naapuri etenee Ruotsiin, siellä pannaan lujasti kampoihin puolituntia.
Nyt olen Antti Tuurin mukana Islannissa, mutta aivan matkan alussa. Vielä en siis tiedä, uskaltautuuko kirjailija islanninhevosen selkään, kun heppa alkaa töltätä. On kuulemma aikamoista menoa tietävät ne, jotka ovat sen lajin ratsastamisen kokeneet. Jos ratsastajalla on kovin pitkät jalat, voi homma koitua hankalaksi, koska islanninhevosen korkeus on noin 135 cm. Polvet vaan koukkuun ja menoksi. Eiväthän islantilaisetkaan mitään kääpiökansaa ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti