KUNNALLINEN RUUANLÄMMITTÄJÄ

Uusi sateinen huomen auennut. Yö unen kannalta rauhallinen meillä molemmilla. Aamupuuhat veivät aikaa, onnistuimme kuitenkin juomaan kahvitkin. Nyt ovat ikkunat levällään auki raikkaan ilman saamiseksi ennen pesuhoitajien tuloa. Saavat kyörätä miehen suihkuun, vaikka en pesusientä olekaan hankkinut, kuten viimeviikoiset pesijät vaativat. Mikä ihmeen pesusienivimma näillä ihmisillä oikein on? Olen yhä sitä mieltä, että kotiin, johon tullaan, siellä ollaan talon tavoilla mitään siihen lisäämättä,pois ottamatta tai huomauttamatta. Ymmärrän näiden pesijöiden virkaintoisuuden, sillä ovat varmaankin tottuneet useimmissa huusholleissa olemaan määräävinä, kun hoidettava on passiivinen, omaista ei ole tai ei uskalla vastustaa tomerien tätien toimia. Painotan jälleen olevani aivan täyspäinen ja ymmärtäväinen omainen/omaishoitaja, jota tulisi kuunnella ja toiveita noudattaa. Tämä onkin asia, jonka aion ottaa esille, kunhan olen palaverissa kotihoidon esimiehen ja sosiaalitoimiston ohjaajan kanssa. Muiden kokemieni asioiden ohella.

C soitti eilen, eikä osannut juuri muuta kuin voivotella kohtaloani "voi sua raukkaa". Nousen näistä sanoista aina takajaloilleni. En ole raukka, eikä ole puolisokaan. En pidä itseäni raukkana, jonka synonyymejä Yrjö Kivimiehen mukaan ovat mm. pelkuri, parka, raiska, riepu ja kurja. Mikään näistä ei sovellu minuun. En tiedä, mistä C on keksinyt pitää minua jonain näistä. Se on suorastaan loukkaavaa. Pystypäin tässä omaishoitajan duunia teen, en pelkää yhtään, enkä kurjaksi itseäni tunne. Jos joskus tunnen väsymystä ja kaulaan asti kyllästymistä, ovat nämä kai sallittuja inhimillisyyden tuntoja näin fyysistä ja henkistä voimaa vaativan työn takia. Nämä tunteet ovat ohimeneviä ja luulen niitä tulevan jokaiselle ihmiselle joskus, on työ minkälaista tahansa.

Tässä kutvahti tovi aikaa pesijäihmisiä odotellessa. Eivät tulleetkaan, mutta tuli ulkomaalaistaustainen nuori herrahenkilö, joka tahtoi lämmittää puolisolle ruuan (?). Etsi myös ovenpielistä jonkunlaista  pidikettä, johon voi ripustaa matkapuhelimensa. Ei meillä ole. Eikä ollut lämmitettävää  ruokaakaan, kun en ollut vielä ollut lounaan valmistuspuuhissa. Äkkäsin, että on tullut  iso erehdys kunnan puolelta, joka vahvistui, kun  poika selitteli, että meillä on aina tiistaisin pesupäivä. Ei sitten ole, vaan on aina ollut maanantaisin. Ei meillä liioin käy kunnallista ruuanlämmittäjää. Kunnallisen juomanlaskijan hyväksyisin. No, soitto pojan esimiehelle selvitti tilanteen, vaikka poika tuntui luottavan enemmän puhelimestaan räpläämäänsä tietoon, kuin siihen, että hänet on väärin lähetetty.. Kun viime viikko meni omahoitotarvikeosaston kanssa "tappeluksi" ja tämä viikko alkoi näissä merkeissä, olin kiukkuinen kuin ampiainen. Enkä edes välittänyt olla sitä osoittamatta, jota nyt häpeän. Poikaparka! Vikahan ei suinkaan ollut hänessä, vaan hänet lähettäneellä taholla, joka oli ollut huolimaton ja ammatillisesti kehno. Huomenna siis poikkeuksellisesti pestään ja toivon, ettei kunnallinen  ruuanlämmittäjä ole mukana.




 

JOSPA JÄLLEEN SIIVOUSAPUA

Kutsuin eilen taas sairaanhoitajat yksityiseltä puolelta apuun puolison vatsantoiminnan takia. Tulivat ja avun saimme. Pyysin puolisolle rauhoittavan pistoksen ja senkin saimme.  Mies nukkui kuin tukki, kuin tajuton vallan, koko loppupäivän, illan ja yön. Vasta nyt aamulla sain juotetuksi aamukahvin, paahtoleivät ja lääkkeet syötetyksi. Jälleen unten mailla. Saakin olla, sillä mehän valvoimme  kaksi edellistä yötä putkeen. Kuuntelin puolison levotonta puhetta ja katselin  hänen pyrkimystään pois sängystä ja muuta kieriskelyä. Aivoissa ilmeisesti entistä useammin tapahtuu jotain, joka sitten kulminoituu juuri iltamyöhän hetkinä jatkuen ja jatkuen... Eilen nukuin itsekin päivällä hoitajien lähdettyä. Väsymys oli tässä huushollissa päivän sana. Tiedän, että ylenpalttinen levottomuus ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen. Ehkä tässä muutama päivä väliä.

Sataa. Ja niinhän tuota luvattiin.Minulle sopii. Olen aina tykännyt sateesta. Siitä joku viisas voisi päätellä vaikka mitä. Kun ikkunalaseissa on pisaroita tai vesinoroja, ovat ne minusta kauniita. Kun sadepisara osuu veden pintaan, se helähtää ja muodostaa ryöpyn ja renkaita pinnalle. Hienoisessa ja lämpimässä sateessa kävi mökin kaislikossa ahven hanakasti koukkuun ja hauki vieheeseen. Nykyisin on mukavaa katsella sadetta parvekkeella. Jos vielä ukkonen terästää näkyä salamoillaan, on sekin luonnonnäytelmistä yksi komeimpia. Pilvet roikkuvat taivaalla,on hiljaista, vain salamoiden räiskinää ja ukkosen jylinää. Vielä tänä kesänä ei täällä päin Helsinkiä ole moista koettu, vaikka sääkartalla vilahtaakin salaman kuvia.Ihmiselle on joskus hyvä tuta oma pienuutensa ja avuttomuutensa Luonnon edessä, vaikka luulemmekin olevamme luomakunnan herroja.Katselin tovin eilen dokumenttia sinivalaista. Emme tiedä juurikaan niistä ja niiden elämästä mitään. Kuvattu on, koko tiedetään, tutkittukin on, mihin rahkeet riittäneet. Merissä ihmiselle  tuikituntematonta, mutta me kurkotamme avaruuteen ja uusiin ulottuvuuksiin oman taivaamme tuolle puolen.

Tarvikeasia etenee siihen malliin, että pääsin sopimukseen Kotiavun kanssa, josta korjailtiin tilausta ja poistettiin se ihmeellinen haavasidostilaus. Jännityksellä odotan, onko lähetys oikein, kun sen ensi viikolla saamme. Soitin myös Raisoon omakustanteisen lisätilauksen, jonka aiemmin on saanut tehdä omahoitotarvikejakeluun. Raisiossa ei nikottelua, ympätään kunnan tilaukseen. Enkä vieläkään ymmärrä tätä sotkua, joka nyt syntyi ja on kuitenkin  vuosikaudet sujunut kitkatta, eikä edes kalenterivuosittain, vaan jatkuvana tilauksena vuodesta toiseen. Nyttemmin varsinkin, kun puoliso siirtynyt Kotihoidon piiriin, josta viikottainen kontrolli pesijänaisten käydessä.

Minulle muuten Kotiavusta soitettiin, jos tarvitsisin siivousapua. Pyysin brosyyrit, joita ei ole vielä tullut. Imuroimisavun ottaisin riemumielellä vastaan. En ole ikinä ollut mikään siivousfriikki. Tutkitaan ja mietitään saatuani ensin esitteet. Tämä saattaa olla Laaksosta lähtöisin. He kyselivät avuntarpeestani ja mainitsin siivouksen. Ennen muinoin meillä oli viikkosiivooja ja tästä ylellisyydestä on jo vuosikymmeniä. Olisikohan jälleen sen aika?

KIUKKUA SIITÄKIN, KUN PILKUT PÄIN SEINIÄ

Yhä suurta sotkua vaippatilauksessa. En ymmärrä enää mitään. Nyt kerrottiin, että saamme lähetyksen ensi viikolla ja siinä on vain yhdet vaipat ja toisten tilalla haavasidospakkaus (?). Panin jäihin. On kuin olisin putkahtanut Hölmölän kylään. Asia on avoin ja minä taistelen. Miksi ihmeessä missään ei katsota tietokoneelta puolison vanhoja tilauksia? Niitä on usealta vuodelta! Ja aina samat vaipat ja määrät. Mikä tässä on vaikeaa? Vai onko tyhmyyttä? Ilkeyttä? Jossain sählätään ja pahasti. Mikä hiton haavasidospakkaus ja miksi? En ole semmoisesta puhunut, en pyytänyt. Haluan puolisolle ne kahdenlaiset vaipat, joita hän on vuosien ajan käyttänyt ja saanut, sopimus aikoinaan tehty. Tähän asti kaikki on mennyt hyvin ja oikein, ilman tämmöistä outoa tohinaa. Viimeksikin juuri ennen minun leikkaustani joulukuussa. Mikä nyt mättää?

Eilen stadissa. Kiirusta piti, että sain taas kaikki kahdessa ja puolessa tunnissa toimitettua.Yllättävän lyhyt aika, kuulkaas. Kotiin torin kautta. Nilkutin ostamaan korin, jonka täytin mansikoilla ja annoin tuuraajalle. No, riehaannuin minä kaupungilla vähän. Jokin outo tunne veti minua himokkaasti Stockmannin laukkuosastolle. Tein ostoksen ja nyt minulla on hieno moderni Michael Korsin laukku, josta kovasti pidän. Kengät vielä, kunhan tuuraaja-aikaan saan semmoisenkin mahtumaan. Olen jo tottunut näihin pätkäostoksiin. Yhtenä viikkona jotain ja seuraavana taas jotain. Ainoastaan apteekki ja ruokakauppa ovat tärkeimmät ja jokaviikkoiset.Niille on jäätävä aina aikaa. Muut organisoidaan.

Juttelin eräänä päivänä N:n kanssa. Hän sain punkin nahkaansa viikkoja sitten ja potee yhä. On lääkitty, lääkärissä käyty, mutta punkkipaholainen aiheutti tämmöisen pitkäkestoisen ikävyyden. Sitten kun rouva taas mökillensä tokenee, pukeutuu tiiviisti kuulemma kaulaan asti, on sitten kylmä taikka vari, ettei mikään elukka pääse kolttosiaan tekemään. Meillä aikoinaan punkit pureutuivat vain koiriin. Olikin jokailtainen homma etsiä niistä näitä pieniä vihollisia. Mitään reaktioita niistä ei tullut ja me saimme aina punkit kokonaisina irti. Punkit kuulemma tänä vuonna levittäytyneet koko maahan ja ovat entistä ärhäkämpiä.

Harakka on ollut pihalla tihutöissä. Minä näin. Joku oli taas jättänyt roskisvajan ulkopuolelle jätepussinsa. Eikä aikaakaan, kun siihen hyppeli harakka paikalle ja nokkaisi pussin rikki, levitti kahvit suodatinpussista, nöttköttipurkin pitkin pihaa ja lenkkimakkaran kuoret sekä kaiken muun, minkä pussi piti sisällään. Potkiskelin suurimmat pois rollaatorin alta viedessäni omat roskani jätehuoneeseen. Myöhemmin oli joku siivonnut aivan varmasti harakan suureksi suruksi.

Minä en osaa panna pilkkuja oikeille paikoilleen. Otin osaa Kotuksen pilkkutestiin ja poskelleen meni. Neljä kymmenestä oikein! Hyhhyh. Niin että kyllä pilkut näissäkin kirjoituksissani on ihan siellä, missä ei pitäisi, taikka sitten ei ole ollenkaan. Eikä tämä ole pilkun viilaamista.

PS

Tämä on PS edelliseen kirjoitukseeni. Ei se byrokratia minusta otetta hellittänyt. Kotihoidosta ei oltu kerrottu Omahoitotarvikepaikkaan, MIKSI ei ole tilattu vaippoja niin pitkään aikaan kuin ei ole. Olin revetä liitoksistani! Eivät uskoneet  minun selostustani, että kun ei oltu kotona, ei tilattu, kun mieskin hoitolaitoksessa minun leikkaukseni sekä toipumisen ajan. Ei, pitää olla Kotihoidon virallinen tieto! No, enhän minä älynnyt, että olisi pitänyt tilata vaipat, vaikka meille oli jäänyt yllinkyllin puolison ollessa niitä käyttämättä viikkojen ajan. Hertsileijaa tätä kunnan touhua! Ei kun taas soitto Kotiapuun ja sieltä luvattiin ottaa uudestaan yhteyttä Omahoitotarvikepaikkaan ja tarkentaa. Kuinka moni tosiaankin on yrittänyt venkoilla itselleen vaippoja, kun noin tarkkoja ollaan? Minä olen näissä kuvioissa ollut jo yli 10 vuotta, tilannut vaippoja ja muita tarvikkeita, enkä taatustikaan tarvitse miesten vaippoja. Hitto tätä byrokratiaa! Jos vielä minua pompotetaan, otan aivan varmasti yhteyttä ylemmälle taholle. Niissä asioissa olen aika mato.

BYROKRATIA SUUTUTTI

Pöytäkone palautunut kotiin ja sillä tätä naputtelen. Eilen oli ystäväni S asentamassa ja sitten pantiin taas maailmaa järjestykseen. Keskustelu eri aiheista ainakin minua suuresti miellytti. Liippasimme myös päivän puheenaihetta, ihmisten seksuaalisuutta ja molemmat olimme sitä mieltä, että liikaa meuhkaamista tämän asian ympärillä, on ikäänkuin jonkunlainen muoti-ilmiö tuputtaa omaa sukupuolista käyttäytymistään. Olkoon kukin mihinkin päin suuntaunut, eletään rauhassa ja yhdessä tässä maailmassa. Kaikki olemme ihmisiä.

Puoliso heräsi ystävällisissä merkeissä ja niin kyöräsin pesulle ja kahville. On taas niin hämmästyttävän hyväntuulinen, josta päätin täysin sydämin nauttia niin kauan kuin sitä kestää. Tämä on semmoista aaltoilua.Huomenna pääsen stadiin. On tuuraajapäivä. Tänään tehtävä hoitotarviketilaus, sekä omakustanteinen että kaupungilta ilmaiseksi kuuluva. Sitten tuodaan ja kotia somistaa iso pahvilaatikko poikineen. No, johonkin ne on saatava sullottua. Oli vaan niin pitkä hiljainen tovi tilausten kanssa, että piti saada uusi lähete ja se taas tiesi useita puhelinsoittoja., vaikka selitin hiljaisuuden johtuneen minun leikkauksestani ja miehen hoitopaikassa olemisesta. Byrokratian rattaat jauhavat ja minä suuttua tuhahdin säännöille, joita pidin tässä tapauksessa pikkumaisina pilkun nuolemisina. Kunta on tarkka ja eihän sitä tiedä, vaikka minä olisin yrittänyt keplotella itselleni satamäärin miesten vaippoja kepulikonstein asianomaisen vaipankäyttäjän ollessa kokonaan vaikka esimerkiksi kunnallisessa hoidossa. No, asia on nyt hoidettu ja pääsen tilaamaan.

Tykkään kun on koleaa ja harmaata. Paljon mukavampaa olla ja elää, kun hiki ei valu, meikki pysyy paikoillaan, vaatteet eivät liimaudu ihoon, jaksaa toimia. Äkkilähdöt täynnä kansalaisten paetessa ties minne saamaan aurinkoa ja lämpöä. Kummityttökin perheineen kiemurteli tuskissaan, kun mökkijärven vesi oli liian kylmää uimiseen, sadetta pideltiin tupasessa ja kaikki oli niin ylen kurjaa. Saivatko johonkin päin matkan? En vielä tiedä. Minulle ei sää ole ollut kovin tärkeä tekijä, vaikka helteestä en pidäkään, mutta sekin pakko vastaan ottaa. Muistan mökillä monet sadepäivät. Luettiin, takassa ja uuneissa paloi tuli, syötiin hyvin. Tai oli vieraita ja rattoisaa sisälläkin. Sauna pantiin palamaan. Sade ropisi katolla. Istuttiin  kuistilla, juotiin viiniä ja oltiin onnellisia. Tulevaisuuden sairaudet pitkien vuosien päässä. Hyvä oli olla.

Sauna vierellä syreenin,/ suojassa muistojen hunnun,/ sieraimissani vieläkin/ vaistoan savusi tunnun./ Hengit tielleni maailmaan/ lämpöäs rauhoittavaa,/ vaikka en enää milloinkaan/ oveas harmaata avaa.

(Kaarlo Sarkia, runosta Kotisauna viimeinen säe)

PRIDE-JUTUSTELUA

Tässä taas istun ja kirjailen. Puoliso aamusuoritettu ja on jälleen vuoteessa. Aamutoimet saatiin hyvästi tehtyä, siirto vuoteesta pyörätuoliin sujui ja siitä edelleen pesutilaan ja sitten keittiöön aamupalalle. Nämä ovat joka-aamuisia rutiinihommia, kuten kaikki seuraavatkin päivän tapahtumat. Yö meni edellisen tapaan rauhallisesti nukkuen. Minunkin silmänaluspussini häviämässä.

Pesunaiset tulivat ja olivat ammattimaisia. Tarvitsin puolison siirrossa apua ja sitä pyydettyäni sain. He katsoivat tarpeelliseksi ottaa pyörätuolista toisen käsinojan irti, jota minä en ole milloinkaan tehnyt. Mies kuulemma helpommin liikuteltavissa. Aikoivat jättää paikoilleen panemisen minun kontolleni ja lähteä. Pyysin panemaan paikoilleen, joka taas ei sujunutkaan. Siinä meni pitkästi aikaa, kunnes onnistuivat. Ikinä käsinojaa ei enää irroteta! Miksi se piti irrottaa, kun ei kymmeneen vuoteen ole tarvinnut? Vaativat muuten minua hankkimaan pesusienen miestä varten. Pelkkä suihkutus tuotti jälleen kerran ihmettelyä: millä sitten hangataan? Taas sitä iänikuista hankaamista. Vaikka toisissa huusholleissa hangataan, ei meillä, jukopliut. Vaadin, että sana "hangata" poistetaan suomenkielestä.

Nyt on homosekasuaalisuus tapetilla. Eilen monelta kanavalta tätä asiaa. Kaapista poistuneita haastateltiin, suudelmia näytettiin, vihkiäisissä oltiin, kulkueita, gayravintoloita, ilakointia ilman rajoja. Ymmärrän toki, että homoseksuaaleilla on vastustusta yhdenvertaisuuden kanssa heteroihin nähden. Moni asia kaipaa korjaamista.  Tämmöisellä suurisuuntaisella Helsinki Pride 2014 tietysti juuri halutaan tuoda epäkohtia esille kuin myös saada ymmärrystä ja kehittää luonnollista suhtautumista erilaisuuteen. On ihmisiä, jotka eivät hyväksy, on ihmisiä, jotka suhtautuvat skeptisesti, on ihmisiä, jotka eivät koskaan tule ymmärtämään. On myös ihmisiä, jotka elävät ja antavat toistenkin elää.

Homoseksuaalisuutta on ollut aina koko eläinkunnassa ja tulee olemaan. Sitä ei poista sen enempää tiukkapipoiset, raamatun lukijat kuin muutkaan vastustajat. Isäni asettui poikkiteloin henkeen ja vereen. Hänen otsansa rypistyi, kun naapuriovi aukeni ja homomies astui rappuun. Isä vastasi  tervehdykseen, herrasmies kun oli. Minä taas isän silmän välttäessä juttelin naapurin kanssa ja usein oli varsin rattoisaa keskusteltaessa. Ja kas, hän onkin ihan tavallinen ihminen, aivan kuin minäkin. Ei sarvia päässä, eikä muutakaan kummallista. Samanlainen jeppe kuin muutkin miehet.

Ehkä tämä Helsinki Pride 2014 on hyväksikin. Minusta kuitenkin liikaa meuhkaamista tv-kanavilla. Mutta jos sillä saadaan aikaan hyväksyntää ja ymmärrystä, ajaa asiansa. Vastustajia tulee olemaan aina. Ihmisluonteeseen kuuluu arkailla ja pelätäkin erilaisuutta, olla suvaitsematta, koettaa muuttaa tai ummistaa silmänsä. Elämään kuuluu erilaisuus kaikilla tavoilla ja tahoilla. Tahdomme tai emme.

UUDEN PÄIVÄN OPTIMISTISUUS

Puoliso niin väsynyt, että nukkui kuin tukki koko eilisen päivän ja viime yön. Söi kyllä eilen vähän ja sain annetuksi lääkkeet. Nyt olemme jo juoneet aamukahvin lääkkeineen ja paahtoleipineen. Pesuhoitajien pitäisi tänään tulla ja meidän saada yhteisvoimin puoliso suihkuun ja minä päästä laittamaan hänen vuoteensa. Toivottavasti on sellaisia pesijöitä, jotka osaavat asiansa. Usein on ollut toisin. Tuntuu siltä kuin eivät olisi saaneet koulutusta poikkeuksellisista olosuhteista ja pestävistä.  En ikimaailmassa usko minun mieheni olevan tälläkään pesualueella ainoa epätavallinen. Tänään tarvitsen todellakin apua, sillä puoliso on edelleen aivan vetämättömissä. Suihkuun on saatava.

Olen kyllä kasvanut ja kehittynyt aika näppäräksi hoitajaksi miehen ollessa makuuasennossa vuoteessa. Kierittelen ja pyörittelen häntä puolelta toiselle saadakseni puhdistettua, puhtaat suojalakanat ja uudet vaipat. Olen oikeastaan vähän ylpeä taidoistani. Tarkkailen sairaalahenkilökunnan työskentelyä ja opin. Oppia ikä kaikki.

Tänään näyttää himpun verran valoisammalta, vaikkakaan ei sään puolesta. Taivas pilvessä ja  pihakuopat sadevettä täynnä. Huomaa että juhannuksesta ovat monilla lomat alkaneet. Hissunkissuista pihamaalla. Hissikään ei hiisku mitään, vaikka on parasta töihin menoaikaa. Minä pääsen "ulos" torstaina tuuraajan tultua. Teen sitä ennen Herkkuun tilauksen, jotka tuodaan keittiöön asti. On parhaimpia kohdalleni sattuneita palveluksia ottaen huomioon taas nämä olosuhteet meillä. Palvelu maksaa, mutta mikäpä ei.

Eilinen itsesäälissä rypeminen on kaikonnut ja katselen jälleen aurinkoisemmin tuntein tulevaisuuteen.Puolison tila vaihtelee huonosta parempaan. Koskaan ei aivan hyvään. Ja kun olen kerran päättänyt/luvannut hoitaa häntä kotona niin kauan kuin kykenen, niin sen aion tehdä. Tulee toinenkin aika, kuten eilen tänne kirjailin, aivan varmasti. CurryKaneli minulle niin kauniisti kommentoi ja sai kyyneleet silmiini. Kiitos, CurryKaneli.

ALAKULOA

Tämä hetki tässä ja nyt on sellainen, että olisin valmis jakamaan jonkun kanssa vastuun puolison hoitamisesta, koko prosessista. Ei ole muita kuin maksulliset ventovieraat. Eilen oli kaksi hoitajaa auttamassa puolison vatsaa toimimaan. Kaksi yötä on mennyt valvoen puolison loputtoman levottomuuden takia. Kierii ja pyörii vuoteessa, koettaa kiivetä laidan yli sieltä pois, puhuu, enkä sitä mongerrusta ymmärrä. Vatsahoitaja antoi rauhoittavan pistoksen ja minä vielä illalla unipillerin. Levottomuus ei kadonnut lääkkeitenkään vaikutuksesta. Nyt nukkuu ja nukkuu syvästi. Annan nukkua ja katson jatkon myöhemmin. Refleksit toimivat, tuntoa on raajoissa, ymmärtää puheen, auttoi vaipan vaihtoa nostamalla peppua vuoteessa. Joi pari suullista kahvia, söi puoli paahtoleipää ja otti lääkkeet yhtä vaille. Olen toiveikas, että saatuaan perusteellisesti nukkua, on virkeämpi ja saan hänet ehkä pyörätuoliinkin.

Olen joskus tähän kaikkeen lopen uupunut sekä henkisesti että ruumiillisesti. Ne hyvät hetket korvaavat huonot ja siihen perustan. Hän oli viikon verran voimissaan tultuaan sairaalasta., nautin jokaisesta hetkestä hänen kanssaan. Hän oli mukana kaikin tavoin tässä ja nyt silmät avonaisina ja ymmärtäväisen oloisena. Luulin jo kaiken muuttuneen parempaan suuntaan, toivoin ja rukoilin. Toisin päätettiin jossain. Väinö Linnan sanoin: "mennähän rauhas, ei soo ihmises, soon korkeammas käres". Jonkunlaista sotaa tämäkin on. Sotaa sairaan ihmisen olemassa olosta, hyvinvoinnista, yhdessä olosta kotona. Tulee aivan varmasti aika ja se hetki, kun meidän on erottava tavalla tai toisella. Se on elämän laki.

Juhannus oli hiljainen. Muutama puhelinsoitto ja tekstiviesti, sähköpostiakin. Ystävät mökeillään sadetta pitämässä. Meilläkin satoi. Kahdesta telineelle unohtuneesta matosta tipahteli vesi maahan. Jokunen lokki lentää viiletteli harmaan taivaan alla, naapuritalon lapsia oli kiivennyt roskisvajan katolle. Hissi odotteli vaiteliaana minun roskien viemistäni. Kenellekään ei voinut toivottaa hyvää juhannusta autiolla pihalla. Yläkerran O oli vetänyt parvekkeen kaihtimet alas, olivat varmaankin matkustaneet hekin jonnekin.

Tänään on jo tavallinen sununtai. Aurinko paistaa, kuitenkin luvattu epävakaista ilmaa. Ehkä se sopii tämänhetkiseen mielentilaani. Hetken paistaa ja sitten synkkenee. Rukoilen pitkää paistamista.

MITÄ ON TÄMÄ HILJAISUUS?

Ollapa nyt jossakin meren rannalla ison kallion kämmenellä auringonpaisteen ihoa hivellessä. Ulappaa silmän kantamattomiin, veden kimmellystä ja aaltojen ääniä. Einari Vuorelan sanoin: " ... ui vettä parvet venheitten,/ käy saariin nuorten saatto./ Soi laulu riemumielinen/ ja kokot palaa roihuten./ On mittumaarin aatto..."

Talo hiljainen, ei hissin, ei askelten ääniä. Mattotelineessä roikkuu yhä -jo kolmatta viikkoa- kaksi ylen murheellisen näköistä ja sateen jäljiltä litimärkää mattoa. Soitin eilen huoltoon, että otetaan pois taloyhtiön toimesta, kun eivät tunnu kenellekään kuuluvan. Kas kun ei huoltomiehet ole merkille panneet mattoja viikkojenkaan aikana. Tai eivät ole välittäneet.

Tästä tulikin mieleeni seuraavaa.Ystävälläni oli kotonaan pippalot. Oli kutsuttu ystäviä ja sukua koolle. Lapsia tuli kaksi villiä vesaa. Nämä villikot olivat rääpineet pöydästä makupaloja, vieneet muualle ja syöneet. Ovia olivat aukoneet, vaikka suljettu ovi on aina merkkinä, ettei siihen huoneeseen vieraat mene. Olivat nämä lapsoset koskeneet kaikkialle, vetäneet laatikoita ja kaappeja auki, nostaneet tavaroita paikoiltaan, niille sijoille jättäneet. Vanhemmat rupattelivat muitten vieraitten kanssa välittämättä tuon taivaallista jälkikasvunsa temmellyksestä. Lapset olivat koiraakin kiusanneet, työntäneet nyrkkiä koiran suuhun. Tähän asiaan talon isäntä oli puuttunut. Koira kirmasi kauhuissaan huutavia vintiöitä pakoon. Mitä tästä kaikesta ajatella?  

Tänään pitäisi olla auvoinen olo ihan juhannuksen kunniaksi. Ei pala kokko pihalla, ei ole maistonkia, ei koivun oksaakaan oven pielessä. Tämä on päivä muiden joukossa, mutta siunatusta hiljaisuudesta nautin. Oln aina iloinnut kaupungin hiljaiselosta mittumaarina, autioista kaduista, kaikesta sen "pikkukaupunkimaisuudesta". On kuin olisi hypähtänyt aikaan vuosikymmenten taakse, ennen auto- ja ihmismassoja, ennen kaikkinaista kolinaa ja kilinää. Kun mies vielä jaksoi, me lähdimme tästä kaikesta riemuitsemaan tyhjille kaduille. Vedimme syvään henkeä autiuden keskellä. Oli tietysti mökkiaikana maalla oloa kokkoineen, vieraineen päivineen. Oli kaikkea sitä mitä suomalaiseen juhannukseen kuuluu. Nyt on näin ja meillä pannaan kuhafileet paistumaan lounaaksi, koko pyhäinen viikonloppu muitten viikonloppujen kaltainen. Eikä edes hullumpaa.

Hyvää Juhannusta!

FYSIOTERAPEUTTI TYÖSSÄÄN

Minä katselin, kun fysioterapeutti teki työtään. Vuodejumppaa. Vasen jalka ylös ja sitten alas.Koukistus ja taas suoraksi. Keskivartaloa ylös. Onnistuuko? "Ei", kuului tyynyltä. Mitäpä, jos koetettaisiin seisomista? "Ei koeteta", kuului tyynyltä. Tässä kohdin puutuin minä asiaan. Autoin istumaan ja vaappuen hetken kuntoutettava seisoi nojaten Eva-telineeseen. Lysähti takapuolelleen vuoteen reunalle ja alkoi vastalauseeksi yskiä. Ei kun pitkälleen. Kaikesta huolimatta terapeutti tulee uudestaan vakuutettuani osan epäonnistumisista olleen haluttomuutta. Fyssari lähti ja puoliso nosti reippaasti keskivartaloa, että pääsin vaipan vaihtoon. M.O.T.
    
Huomenna on jussiaatto. Kesä livahtaa ohitseni tänä vuonna melkein huomaamatta. Ei se mitään. Ei tule aika pitkäksi ihmetellessä. C soitti ja valitteli yksinäistä juhannustaan. En edes vihjannut mahdollisuudesta tulla meille. Vielä ei ole semmoisten vierailujen aika. Jokainen vieras kuitenkin vaatii tuntien huolenpidon ja seuran, vaikka olisi kuinka tuttu henkilö ja ystävä. Emännyydestä ei voi lipsua. Tosin täällä oli eräs herrahenkilö pitkän tovin ollessaan tietokoneeni kimpussa ja jonka lopulta vei kotiinsa huoltoon. Panin kahvin tippumaan ja tarjosin kahvin kanssa Kakkukeisarin uutuutta,  tuoremansikkapitkoa. Ehdimme jutellakin ja panna maailmaa järjestykseen, pohtia tulevan pääministerimme työtaakkaa ja muuta ajankohtaista. Sitten lähti ja minä puolisoa huoltamaan.

Tuulia kertoo Tuulian tarinoita-blogissaan Helsingin Mattolaituri-kahvilasta Kaivopuistossa. Oli tullut Helsinki-vierailulle.Pitäisikö jonain tuuraajapäivänä käydä Mattolaituri katsastamassa, kun en edes tiennyt moisesta. Niitä perinteisimpiä mattolaitureita olen kyllä nähnyt. Kaivarissa en ole enää nykyisin autottomana naisena aikoihin ollut. Muutenkin tämän kaupungin kahvilakulttuuri jäänyt ikävästi kohdallani vallan retuperälle. Espan Aschankin yhä tutkailematta. Silloin vielä kun puoliso jaksoi pyörätuolissa istua pitkiäkin aikoja, lykin monestikin hänet Kaivopuistoon. Karusellissa juotiin kahvia ja Ursulassa vieläkin useammin. Sittemmin ovat maisemat muuttuneet, uutta pykätty ja koko rantatie saanut uutta ilmettä. Hyvä niin, kannatan edistystä.

JUHANNUSVIIKON TAIKA-AIKAA

Suunnittelen tässä juhannustaikojen tekemistä. Koko viikko kun on noituuden aikaa. Pitää mennä etsimään jostain kukkaniitty ja kerätä seitsemän sorttia kukkaisia. Ehtoolla nippu tyynyn alle. Näkee sulhasen kuvan kuulemma. Mitä vaikuttaa tämmöisen jo naineen naisen elämään, uskon että jotain kaikkinaista hyvää kuitenkin. Juhannusaattona pitäisi ehdottomasti heittää vihta jalkojen välistä saunan katolle. Se tietää huonoa sinne, minne saunavasta osoittaa. Jos naapurisovussa on jotain vikaa, niin kosto voi olla suloista tälläkin tavalla. Sekin tietää yleistä pahaa, jos taittelee rapun pieliin pannun juhannuskoivun oksia. Hyvä onni taas seuraa, kun menee alastomana kieriskelemään niityllä. Tämän ajattelin yhdistää sen seitsemän sortin kukan keruuseen. Aamukaste juhannuspäivän aamuna ajaa kuulemma saman asian ja meillä voisi olla pihan nurmikolla tätä tärkeää onnen tuomaa kosteutta. Kaste auttaa kaikenlaisiin vaivoihin. Silmiin ja korviin, niveliin jne. Siitä vaan pyyhkiskelemään. Talven pakkasia kestämään auttaa taas kolmessa lähteessä pulikoiminen ja eritoten tietysti Mittumaarina. Mistäpä niitä lähteitä nyt tähän hätään? Runebergin lähteellekin on Ruovedelle matkaa. Ei taikoja, ei lumoa, ihan tavallinen juhannus.

Änkeydyin eilen kaupungille. Kylmää oli, ei sortseja eikä kolttusillaan kukaan. Toppatakkia ja kaulahuivia, terassit tyhjillään. Senaatintorilla värjöttelivät turistit katse suunnattuna Tuomiokirkkoon. Turistibussit reunustivat toria, eikä turhia niiden ulkopuolella aikailtu. Räntäsade saatteli minua kotimatkalla. Rakeita muualla ja pohjoisempana melkein suksikeli. Ei aivan tavatonta ainakaan. Joitakin vuosikymmeniä sitten oli kuulemma samanlaista. Saavatko juhannuskokon syttymään yhdellä tulitikulla, mikä myös tuo hyvää onnea?

Räpsyttelen tätä läppärillä. Opettelua, kun en ole viitsinyt. Nyt on sitten pakko pöytäkoneen ollessa huollossa. Vasta viikon kuluttua saan takaisin. No, taito karttuu, kun tässä naputtelen. Eikä mitään kymmensormijärjestelmää, mennään muutaman sormen systeemillä, jonka taidon ehdin oppia, ennenkuin isä otti minut pois konekirjoituskoulusta. Kaikkien muidenkin isät ottivat. Opettaja oli usein humalassa  omissa oloissaan takahuoneessa. Me oppilaat hakkasimme vimmatusti koneita millä tyylillä milloinkin ja minä opin tämän kolmen, neljän sormen järjestelmän.

Meille on tulossa tänään fysioterapeutti. Eva-teline joutuu käyttöön. Kokeilimme sitä jo kerran kaksistaan. Yhteistyöhaluja puolisolla oli, mutta jalat olivat eri mieltä. Fyssari on miespuolinen ja niillä on aina auktoriteettia naista enemmän puolisoon.

RULLALUISTELUMETELIÄ

Pidin eilen jöötä. Ensin en osannut yhdistää rapusta kuulemiani ääniä mihinkään muuhun kuin jonkun naapurin muuttopuuhiin. Joku veti raskaita huonekaluja pitkin rappukäytävää ja siitä lähti armoton kolina.Lopulta avasin oven ja näin neljännessä kerroksessa poikia rullaluistelevan käytävässä. Vieraita poikia jostain muusta talosta, ulkomaalaisperäisiä. Ajoin pois, kunhan olin ensin torunut ja sanonut, ettei rappukäytävässä mekasteta saati rullaluistella, ei yleensäkään sisätiloissa. Uhkasin kertoa isännöitsijälle, ketkä olivat jättäneet rumat jäljet lattiaan. Sitten isännöitsijäkin voi tulla torumaan. Syy, miksi nämä veijarit olivat tässä talossa, oli neljännen kerroksen pikkutyttö. Tyttö kiljahti pojille, etteivät nämä saa enää ikinä tulla tähän taloon. Minä en ollut ihan niin jyrkkä. Pojat lähtivät häntä koipien välissä saatuaan satikutia myös ehkä suurestikin ihailemaltaan pikkutytöltä.

Ystäväni E soitti pitkästä aikaa. Kertoi kuulumiset, joihin kuuluu aina pari sairaskertomusta. Kun hän kysyi, joko me olemme olleet maailmanpyörässä, ihmettelin, etteikö muista puolison sairastumista. Kysyi seuraavaksi, eikö gondoliin voi ottaa pyörätuolia, kun kerroin puolison tilasta. No, me emme mene maailmanpyörään, eikä gondoliin mahdu pyörätuolia, eikä mies jaksa istua, eikä nauttisi pätkääkään tämmöisestä ajelemisesta maan ja taivaan välillä. Näitä syitä menemättömyyteemme en E:lle kertonut. Sanoin vain, ettei pyörätuoli mahdu.

Leikkasin puolison hiukset. Vähän saksilla ( peritty äidin kampaamosta ja tarkoittaa, että ikää saksilla on) ja enemmän sähkövehkeellä. Jälki on vähän omituista, tukkaa lähti ja varsinkin etupuoli on sekavan näköinen. Kelvannee ja on pakko. Kun myöhemmin tarkastelin työni tulosta enemmän, niin ei pää aivan kamalalta näytäkään.Miten sen ottaa. Olin tilannut sairaalaan parturin, mutta mies pääsikin pois.

Viiskymppisen syntymäpäiväjuhlat, johon mekin saimme kutsun, mutta emme menneet, olivat onnistuneet. Juhlimisaika kutsukortissa oli klo 18-24. Viimeiset vieraat olivat lähteneet aamuviideltä. Tarjoamiset riittäneet, jäi ylikin, samppanjaa ja muuta juomaa tarpeeksi ja nuorin juhlija oli kaksi kuukautta "vanha" vauvaihminen. Perheen tyttäret ja koira oli pantu yökylään. Puheita, kilistämistä,naurua, keskustelua, kaikkea mikä tapana on. Lahjaksi antamamme vuosikertasamppanjapullon mukana seuranneeseen onnittelukorttiin olin kirjoittanut teemaan sopivan Omar Khaijamin epigrammin. Omar Khaijam oli kova poika rustaamaan viiniin liittyviä runoja ja epigrammeja. Isä on antanut äidilleni tämän teltantekijän kirjan (WSOY 1929) jo ennen minun syntymääni. Taisi olla heidän kihlajaisvuotenaan, kuulin kerrottavan.Joskus olen ihmetellyt isän kirjavalintaa, sillä sekä äitini että isäni olivat raittiusseuralaisia, tosin eivät mitään ankaria fanaatikkoja. Isä toi viiniä aina ulkomaamatkoiltaan. Alkossa piti olla viinakortti, mutta sellaista isä ei koskaan hankkinut.

STOCKA ON YKKÖNEN

Veikkasin Stubbia ja Stubb se oli, seuraava puheenjohtaja Kokoomukseen ja maalle pääministeri. Uudet tuulet tulossa. Aina muuttuu, kun vaihtuu. Näin se menee. Väistyvä pääministeri Katainen kertoi jättävänsä Suomen politiikan ja siihen palaaminen on epätodennäköistä. Mieli vetää Eurooppaa  parantelemaan Brysseliin.

Eilen kokeilimme Eva-telinettä. Huterot ovat jalat puolisolla ja heti piti istuutua pyörätuoliin, jota kuljettelin takana. Yksin vähän hankalaa, mutta meni se. Tänään taas. Muuten meillä mennyt aika mukavasti. Puoliso ystävällinen ja yhteistyöhaluinen. Helpottaa kaikinpuolista hoitamista huomattavasti.

H on tullut 8 kuukauden reissusta Turkissa. Nelisen kuukautta Suomessa ja taas sinne. Ei jää kumminkaan, eikä mene naimisiin, eikä Suomea hylkää. Kuulemma. Onnistuu aina vuokraamaan hyvän asunnon keittiövempaimineen kaikkineen, monipuolisemman kuin oma kyökki. Tulee kertomaan Turkinmaan kuulumiset, kunhan on asettunut kotimaahansa.

Taloustutkimus on tutkinut, kysellyt ihmisiltä ja saanut vastauksen kauppakeskusten paremmuudesta. Ihme ja kumma: Aleksin Stockmann on ykkönen. Ei ole käynyt kärsimättömiä asiakkaita, vaan on kiltisti seisty kassajonoissa tai etsiskelty myyjää osastolla. Ei ole niuhotettu, eikä pantu reklaamaatioita menemään huonosta palvelusta. No, tästä tavaratalon johto sitten huomaa, että vähemmälläkin henkilökunnalla ollaan ykkönen, jatketaan siis samaa rataa. Toisena on Sello, jossa en ole koskaan ollut, enkä ole kolmanneksi tulleen Jumbonkaan tuttavuudesta aivan varma. Kun olin vielä auton omistaja, tuli käytyä muuallakin kuin Aleksanterinkadulla. Nyt menee nelonen kotiovelta keskustan Stockmannin ovelle. Ja näyttäähän se ihan mallikkaalta tavaratalolta noin yleisesti ottaen, ei pidäkään takertua pikkuasioihin kuin esimerkiksi, että henkilökuntaa on vähän ja yksi kassa palvelee puolta kerrosta. Tavaratalovanhus pitää kutinsa ja ykköspaikkansa. Onneksi olkoon.

Kenen on matot pihan mattotelineellä? Ovat lojuneet sateet ja paisteet jo pari viikkoa, eivätkä tunnu kenellekään kuuluvan. Estävät muilta tamppauksen. Minä en tamppaa. Homma niin väkivaltaista ja raakaa matoille, langat katkeilevat ja ajan myötä matto reikiintyy. Tuuletus sopii, kevyt harjaaminen ja miksi ei myös lumeen levitettynä talvella. Tämmöinen hampaat irvessä hakkaaminen on vihonviimeinen tapa, mutta juurtunut syvälle suomalaisten mieliin. Kai niitä lämmittäviä taljoja luolakaudella on näin puhdistettu. Kun kerran esivanhemmat, niin miksen minäkin? Tällä keinolla matto tapetaan.

OMA KOTIVUODE ON PARAS

Puoliso on kotona! Mutta tuotiin väärissä vaatteissa, vaikka olin vienyt omat. Aina jotain menee pieleen. Soitin heti sairaalaan ja sieltä hoitaja toi oikeat ja sai väärät takaisin. Nyt meillä on myös Eva-teline kotona. Fysioterapeutilla oli yllätys. Tämä on sairaala-Evaa pienempi, niin että koti ei näytä kuntosalilta. Tällä vehkeellä parannetaan tai oikeammin pannaan osin entiselleen miehen motoriikka. Saamme myös fysioterapeutin muutamaksi kerraksi kotiin.

Taas on tuttua vaipan vaihtoa, ruuan laittoa, pyykin pesua ym omaishoitajuuteen kuuluvaa.Ilolla teen. On se vaan niin kivaa, kun hän on kotona. Peruutin pesijänaisten tulon maanantaina. Pesen miehen itse, ettei tunne heti itseään rääkättävän. Pesköön kunta sitten seuraavasta viikosta eteenpäin.Ilmoitukset puolison kotiin tulosta tehty eri instansseihin. On aina semmoista rumbaa kun lähtee sairaalaan ja tulee sieltä.Kaupungin pitää tietää.

Tänään jännätään, kuka saa Kokoomuksen puheenjohtajan pestin ja sitä myöten pääministerin salkun. Olen edelleen sitä mieltä että Stubb. On jonkun tilaston mukaan sievoisessa johdossa. Turhaan tässä mietin. Muutaman tunnin päästä kansa saa tietää. Minulla ei ole mielitiettyä näistä ehdokkaista siihen hommaan, eikä minulta kysytä.Näin vanhemmiten politiikasta on tullut aika jännittävää ja se on alkanut kiinnostaakin.Isäni oli kovastikin kiinnostunut ja hän eli vahvasti kokoomuslaisessa hengessä.

Espanjan Valénciasta tuli kortti. Ystäväni puolisoineen pistelee nyt paellaa taidolla, nauttii tapaksista mahduttaen kunnon turistin lailla myös katsastuksia nähtävyyksiin ja kulttuuriin.Osa valéncialaisista kannattaa tasavaltaa maahan ja kaupungissa oli manifestikulkueita monarkiaa vastaan. Aina silloin tällöin näissä kuningasmaissa mietitään tasavallan hyviä puolia. Ja tämä asia tietysti tuli taas framille, kun vanha kunkku luopui vallasta poikansa hyväksi. On se vaan niin mukavaa, kun Euroopassa on kuningaskuntia. Jotain hohtoa tavalliseen arkeen ja töiden paiskintaan. Kyllä meilläkin se Väinö I olisi ollut poikaa silloin 1918, mutta pesti ei kiinnostanutkaan ja niin meille tuli arkisempi maan ykkösvirka.

Herättelen tästä vähitellen puolisoa aamutoimiin ja aamukahville. Tuleeko ärräpäitä vai hymy? Joillekin ihmislle eivät aamut ole parhaita aikoja päivästä. Ja kun on vielä sairas, niin aamu on yllätyksiä täynnä.

KRYSANTEEMI

Sano, mistä sa saitkaan loistosi
noin hiekalla tomuisen turun?
Minä luulen, että sun juuresi
on ruokkima salaisen surun.


Minun on kuin kukkaissydämes
elontuskan tuntea voisi,
minun on kuin sun yöllinen kuiskehes
vain hillitty nyyhkytys oisi.

Minä luulen, sa surulta loistees sait,
vaikk´ kasvoitkin hiekkaan turun,
minä tunnen ne elämän ankarat lait:
kukat parhaat on kukkia surun.

(V.A. Koskenniemen runosta Chrysantemum 1. ja kaksi viimeistä säkeistöä)


Ostin eilen krysanteemeja kimpullisen. Ovat olohuoneessa maljakossa. Tervetulokukat puolisolle. Muistin runon ja otin hyllystä Koskenniemen Kootut.

Imuroinkin vähän ja totta kai ostin ruuat. Satoi koko turkasen päivän. Kävin sairaalassa.Syötin, juotin ja ajoin parran, keskustelin fysioterapeutin kanssa huomisesta eli tästä tänään-päivästä. Hän tulee puolison mukaan.Vein vaatteita, että puoliso on säällisesti puettu, ettei pelkässä vaipassa kotimatkalla. Pari hoitajaa tuli luokseni, jos minulla olisi ollut vielä kysyttävää.Juttelin naapurivuoteen miehen kanssa kasveista, kasvuvyöhykkeistä ja kotimaisen mansikan mausta. Hän on puutarhuri ammatiltaan.Annoin puolisolle suukon ja sanoin näkemisiin huomenna kotona. Se on tänään. Nyt odotellaan.

PUOLISO KOTIIN

Se on sitten Helsinki-päivä ja sataa. Pakko lähteä kaupungille. Ei tokikaan Espan puistoon, eikä muuallekaan päivän juhlistamisviettoon, vaan ihan apteekkiin ja ruokaostoksille. Puoliso tulee huomenna kotiin.

Oli antoisa keskustelu sekä osastonlääkärin että geriatriaan erikoistuneen lääkärin kanssa. Sain hämmästyksekseni tietää, että kotihoitosairaanhoidon piiriin kuuluu lääkärin kotikäyntejä ja potilaan kunnon seurausta. Me olemme tavanneet lääkärin yhden kerran puolitoista vuotta sitten. Sairaalassa luvattiin muuttaa asia. Fysioterapeutti tulee puolison mukana ja tarkistaa kotona apuvälineiden lisätarpeen. Johan on alkanut Lyyti kirjoittaa! Tunsin omaishoitajan oloni heti turvallisemmaksi, jos on totta, että puolisosta aletaan pitää lääkärin taholta parempaa huolta, ettemme ole koko aikaa päivystyspoliklinikan "armoilla". Olenkin kyllä ihmetellyt, miksi mies kuuluu kotisairaanhoidon piiriin, johon on kuulunut vain maanantaipesut. Eihän se ole lääketiedettä.

On nyt niin taikka näin, niin mies on ihan eri mies. Silmät auki viisaan oloisena, kyselee asioita, hymyilee ollen mukana tässä ja nyt. Jotain on tapahtunut. Varauksella suhtauduttava, sillä aivoinfarktin aiheuttamat vauriot eivät mihinkään katoa. Nautin jokaisesta täyspäisestä hetkestä ja olen näkevinäni pilkahduksia siitä entisestä kaverista, jonka kanssa menin naimisiin vuonna kilpi ja miekka.

Kukaan ei muuten enää Laaksossa kysele jaksamistani puolison kanssa. Jokohan ovat uskoneet? No, ja vähän kehuttiinkin, että olen skarppi omaishoitaja, kykenevä kaikin puolin tähän "ammattiin". Tätähän olen yrittänyt tolkuttaa, jopa sitä skarppiutta myöten. Nytkin näytin taitoni Laaksossa saamalla miehen vuoteesta pyörätuoliin päivittäin ilman apua ja muutenkin puuhastelemalla pienillä hoitotomenpiteillä, kynsien liekkaamisilla ynnä muilla mitä kotonakin. Tahdoin näyttää, että hyvissä on käsissä mieskulta. Taisin onnistua!

Huoneeseen oli tullut uusi potilas. Hänen vaimonsa ilmestyi. Varmaankin Karjalan venäläisiä. Päässä huivi kiedottuna niin, kuinka karjalaisvenäläinen nainen sen on aina sitonut. Hame oli pitkä ja sen päällä kirjava liivin tapainen vaate, jalassa jonkunlaiset perinnelipokkaat. Koko homma kuin suoraan kesäteatterin näyttämöltä. Piristysruiske nykymuodin joukossa, nautittava elämys. Rouva puhui suomea venäläisin korostuksin. Keskusteli myös lääkärin kanssa ja sitten jätti näyttämön.Kunnioitan tämmöistä ihmistä, joka vaalii perinnettä veisaten viis nykyvaatettamisen normeista. Eikä hän ketään häiritse vaatteillaan. Jos lähtee Karjalan maille naapurin puolelle, näkee näitä naisia kylät täynnään arkisissa askareissaan mökkiensä pihamailla. Tämä rouva sattui nyt olemaan Helsingissä.

Nautitaan Helsinki-päivästä satoi taikka paistoi.

KAUPUNKI

Voikohan Helsinki enää tämän kansainvälisemmäksi tulla kuin mitä se nyt on? Eilen aamulla ajelin nelosella kaupungille ja jo heti ratikassa kuului monia kieliä. Niitä kuuli lisää suuressa tavaratalossa ja  kadulla. Samoin jälleen sporassa matkalla Laaksoon, vaikka ajettelin, ettei Munkkiniemeen menijöitä ole ulkomaalaisissa. Oli. Maahanmuuttajia, mustakaapuisia naisia lapsineen.

Suomenkieli hukkuu muihin kieliin, turistien puhetulvaan, tänne muuttaneiden puhetulvaan.  Kansainvälisyys näkyy ja kuuluu tässä kaupungissa. Senaatintori on alkanut muistuttaa turistimäärältään Venetsian Piazza San Marcoa, joka aina on mustanaan väkeä. Kuten koko kaupunki. Kanta-asukkaat jo purnaavat ja Venetsia kuluu vuosittain miljoonien askelten alla. Matkanjärjestäjien kiertoajelubussit reunustavat Tuomiokirkon ympäristöä Helsingissä. Valokuvataan, kävellään entisen hautausmaan päällä letkein askelin, kiiruhdetaan bussiin ja kohti seuraavaa etappia. Täällä ei viivytä kauaa. Kaijassa oleva laiva lähtee muutaman tunnin kuluttua. Matka jatkuu seuraavaan kaupunkiin ja maahan. Kauppatorilla kuhisee väkeä. Vanha kauppahalli avasi ovensa remontin jälkeen. Mansikanmyyjät torilla ovat ulkomaalaisia, tänne rantautuneita ja työtä tekeviä maahanmuuttajia omine aksentteineen. Kerjäläiset ojentelevat pahvimukejaan ja joku paljasta kättä. Savon murretta kuuluu Korkeasaaren lauttajonossa. Jäätelötötteröä nuollaan satakuntalaisittain.Ihmiskirjo huumaa.

Me istumme mannermaiseen tapaan katukahviloissa katsellen ohikulkevia ihmisiä, nielemme katupölyä ja pakokaasuja. Autojonot loputtomina kiemurtelemassa ajoväylillä. Vanhemmat huolehtivina, ettei jälkikasvu katoa ihmisjoukkoon tai juokse kadulle. Koirat lyhyessä hihnassa taluttajansa vierellä. Polkupyörillä vaikeuksia ajaa ihmistäyteisillä jalkakäytävillä. Auto parkkeerattu Aleksanterinkadulla niin, ettei raitiovaunu pääse jatkamaan matkaa. Kuljettaja soittaa jonnekin ja sitten kuuluttaa matkustajille tilanteesta. Osa lähtee vaunusta. Minä jään, sillä tiedän, ettei katkos kauaa kestä. Auton kuljettaja tulee,kohauttelee olkapäitään ja kuuntelee ratikankuljettajan moitteita vaunun avonaisesta ikkunasta. Päästään eteenpäin.Seuraavalla pysäkillä vaunuun tulee kolmet lastenvaunut ja pitkätukkainen mies, joka laulaa kuuluvasti "Argentina, olé,olé!". Hän ajaa vain kaksi pysäkinväliä. Laulaa vielä kadullakin.

Stockan kellon alla Aleksilla on tämän kaupungin yksi kuuluisista treffipaikoista. Kymmeniä ihmisiä tapaamisissa, poskisuudelmia, käsipäivää, pettymyksiäkin, kun ystävä ei tule. Tavaratalon ovista työntyy lastenvaunuja, rollaattoreita ja pyörätuolia, ihmisiä ostoskasseineen. Minä onnahtelen seassa kyynärsauvoineni. Ostan silmämeikin poistoainetta Cliniquelta ja kuulen miehen äänen sanovan "hello" myyjälle jälkeeni. Hänellä on pieni tummatukkainen poika mukanaan. Kielten sekamelska tulvahtaa kaikkialla vastaan. Joudun poislähtiessäni Espan ovella kertomaan englanniksi kolmelle turistille, jotka erehtyvät luulemaan taksiasemaksi paikkaa, johon taksit joko jättävät matkustajansa tai tulevat tilattuina noutamaan, ettei siinä ole taksiasemaa. Pitää tilata tai kävellä parisataa metriä Espaa pitkin taksiasemalle. He näyttävät väsyneiltä, mutta lähtevät kävelemään. Minäkin olen tilannut taksin ja astun siihen. Nojaudun istuimen selkänojaan ja katselen kaupunkia ajaessamme pitkässä autojonossa kohti Katajanokkaa. Meri kimaltelee auringonpaisteessa, kadut väkeä täynnä ja Sky Wheel-maailmanpyörä pyörii Katajanokanlaituri 2:ssa.Gondoleissa ihmisiä.Siinä tummassakin, jossa saa samppanjaa. Tämä kaikki on kaupunkia ja sen ihmisiä, omia ja vieraita.

MAISTUISIKO TERVAMUNKKI JA NOKIPANNUKAHVI ?

Olen kuunnellut Kyllikki Villan (1923-2010)  matkakirjoja. Villa on mahdottomasti matkustanut. Ensin Saara-tyttären kanssa, kun tällä ikävuosia ei vielä montaakaan, ja sitten yksin. Viimeisimmässä kuuntelemassani kirjassa Villa pohtii vanhenemista. Omaansa lähinnä. Ensin rapistuu ja rispaantuu ruumis ja sitten joillakin mieli. Kelpaako enää mihinkään tai kenellekään? Minä en pohdi. Miksi pitäisikään?

Siitä on pitkä aika, kun kävin tanssikoulun ja siellä opiskeltiin myös sambaa. Sitä näkyi eilen Helsingin kaduilla. Nelonenkin oli poikkeusreitillä sairaalasta tullessani. Käväistiin Kruununhaassa ja kurvattiin Senaatintorin takaa Aleksille. Näin ratikan ikkunasta kirjavaa vaatetusta, sulkia ja höyheniä, lavoja ja ilmassa oli suuren sambajuhlan tuntua. Sambaa en tanssikoulussa oikein oppinut, eikä meillä ollut höyheniäkään.

Mutta olen oppinut painamaan hissin tulevaksi kyynärsauvalla. Ajattelin hyödyntää keppiä silläkin lailla. Hyvin se menee ja hissi aina kuuliaisesti tullut ilman ihmissormeakin. Pidän sitä myös varalla, kun koira pyrkii tekemään ei-toivottua tuttavuutta, jos sen taluttaja on vain leväperäisesti välittämättä narun päässä. Kepillä voi ohjata koiran muualle hienovaraisesti. Sillä voi myös puolustautua, jos lähestytään rosvoamisen aikein. Oikein mukava keppi. Mietin lisää hyödyllisiä tehtäviä.

Katselin eilen Bond-elokuvan. Siinä oli se uusi Bond. Ihmisiä tapettiin mennen tullen, veri valui vuolaana. Tämä Bond onkin paljon villimpi kuin se vanhempi ja ainoaksi oikeaksi väitetty Bond. Kiipeilytkin vaarallisilla alustoilla kaupunkien yläpuolella sujui varsin vauhdikkaasti, vaikka luulenkin stuntien olleen työssä.Ja vielä oikeasti paljon matalammalla. Elokuva puijaa ja huijaa sen kuin ehtii. Ja uskottavasti. Minäkin pelkäsin, että Bond tipahtaa, mutta sankari tapetaan harvemmin toimintaelokuvissa. Ei se sopisikaan. Joissakin sarjaleffoissa on tapettu ja sitten on tapahtunutkin ihmeellinen kuolleista ylösnouseminen. Ehkä katselijat ovat vastustaneet kuolemista ja vaatineet henkiin herättämistä. Suosio jatkuu. Ainoa sarja, jota mahdollisuuksieni mukaan seuraan on Emmerdale, mutta siinä kyllä kuolleet ovat jääneet kuolleiksi. Jotkut näyttelijät jopa ihan oikeasti sillä lailla poistuneet sarjasta.

Olisikohan minusta vaihteluun nyt kun olisi tilaisuus? Kainuu on Senaatintorilla 13-15.6. Tervamunkkeja (?) myynnissä!  Kyyttöburgereita ja patistusta lähteä paikan päälle tutustumaan Kainuuseen. Jos sairaalasta tullessani poikkeaisin. Olen (olemme) olleet ennenkin näissä maakuntatapahtumissa. Kahviloitakin monen sortin aina sota-ajan kahvilasta lähtien ja saisi jostain nokipannukahviakin. Helsinkihän on aina kesäaikaan piripintaan ja pullollaan tapahtumia pitkin ja poikin kaupunkia. Helsinki-päiväkin 12.6.! Musiikkia Espan lavalla ja julkistetaan Stadin Slangin valitsemat stadin friidu ja kundi. Ovat, ja pitääkin olla, oikeita perushelsinkiläisiä, stadilaisia. Usein vielä useamman polven kuin minä-friidu.

MITTUMAARIIN KOLME VIIKKOA

Viikko menty jo suvikuuta. Nopsasti kulkee, vaikka eihän aika mihinkään "kulje". Eilen taas niin uuvuttavan painostava ilma, että oli tavallistakin kurjempaa kiivetä Lääkärikadun mäki ylös.Askel askeleelta pääsin ja huokasin, kun lopulta painoin hissin nappulaa osastolle. Nyt oli sitten semmoinen hoitaja, joka oma-aloitteisesti kertoi puolison kohdalla tapahtuneet. Oli pitänyt rauhoittaa saadakseen miehen suihkuun. Hoitotoimenpiteet kun edelleen saavat adrenaliinit liikkeelle ja sitä myöten aggressiivisuutta. Mies oli voipunut, mutta tolkuissaan ja söi hedelmät, joi kahvin ja nautti kääretortun palan ja parranajokin sujui kitkatta. Sitten taas nukkui. Istuin ja katselin ja lähdin. Oli alkanut sataa.

Kukat kukkivat, syreenien oksat painuvat kukkaterttujen painosta. Lääkärikatua reunustaa luonnontila paikkapaikoin. Voikukat ovat jo olleet lampulla, mutta muita niittykukkia oli mukavina väriläiskinä kallioiden lomassa. Ihmisiä istuskeli paisteessa nurmikoilla. Lintumaailmassa hiljaista. Nyt haudotaan munia.Kävelin mennessä varjopuolta. Alaspäin on jo auringonsäteet yleensä kummallakin puolella katua. Nyt oli taivas pilvessä ja pisarat ropisivat sateensuojan katolla.Varpaat kastuivat sandaaleissa.

Juhannus kohtapuoliin ja silloin suomalainen lähestyy luontoa tavalla tai toisella. Tiedättekö, koska Helsingissä oli ensimmäinen "kansanjuhla" ? Herra W. Weckström ja varakonsuli E.W.Lindeberg tekivät aloitteen ja Juhannuksena 1845 kokoonnuttiin  Kaivopuistoon Jussia juhlimaan. Soudettiin kilpaa, oli koottu juhannussalko ja tarjolla oli ohrajuomaa yllinkyllin. Tuhansia helsinkiläisiä oli paikalla nauttimassa suvesta ja keskikesästä. "Heftaplaastaria" ei tarvittu, kuten yleensä suomalaisten ilakoidessa, vaan nyt varsin säällisesti käyttäydyttiin ilman tappelunnujakoita.

Nykyisin ei Kaivopuisto ole yleinen Juhannuksen viettopaikka, vaan sitä virkaa tekee muunmuassa Helsingissä Seurasaari kokkoineen ja tanhuajineen. Aikojen alussa Seurasaari oli villiä luontoa ilman nykyistä tiestöä. Kun Seuris oli vuokrattu Anniskeluyhtiölle, niin teitäkin alettiin rakentaa. Suunniteltiin jopa biologista museota, mutta hanke jäi toteuttamatta.Myrsky 1890 oli kaatanut Seurasaaresta yli 5000 puuta. Istutettiin uusia tilalle.Seurasaari toimi, ja yhä toimii, tuhansien ihmisten keitaana lämpiminä kesäpäivinä, vaikka enää ei siellä porise kahvipannut nuotioilla, eikä laivat välitä liikennettä mantereelta saareen. Seurasaari tuo kiireiselle kaupunkilaiselle luonnon lähelle puiden lomassa kiemurtelevine polkuineen ja teineen. Minun kouluaikanani sinne tehtiin keväisin luokkaretkiä ja siellä sai pyöräillä. Tänään luokkaretkeläiset astuvat laivaan ja matkaavat kohti Tukholmaa. Seurasaari tuskin kelpaisi. Mutta Juhannuksena se herää entistä enemmän eloon ja vastaanottaa joukottain kansaa Mittumaarin viettoon.Pienessä sateessakin suuri kokko palaa iloisesti heitellen kipinöitä ehtoolle ehtineeseen päivään. Suomalainen nojaa koivun runkoon ja nauttii hämärtyvästä illasta.

PUNAISET VARPAANKYNNET JA MUUTA MUOTIA

Tänään en sittenkään puhunut henkilökunnan kanssa sairaalassa. Aika meni parranajoon, kahvin juottamiseen, hedelmien syöttämiseen ja varpaitten kynsien leikkaamiseen ja hoitoon.Viimeiseksi rasvasin puolison jalat. Ainoa juttukaveri puolison lisäksi oli huonenaapuri, joka huolestui uurastuksestani. Ei hätiä mitiä, vakuutin olevani vanha konkari kaikella tapaa. Puoliso nukahti ja minä käppäillä keppeilin neloseen.Oli turkasen lämmin, mutta onneksi tuuli. Kotiin tultuani, alkoi eduskunnan kyselytunti ja siihen uppouduin. Puhuivat ilmatilan loukkauksesta ja siitä, mitä varten tiedonannoissa tyrittiin. Pääministeri kiemurteli.

Sitten päätin lyhentää ikivanhaa kesähamettani. Sanon heti, etten ole millään lailla ompelija. Paitaakaan en saanut koulussa ikinä valmiiksi, neulomaan en oppinut ja kalastajanlankapäiväpeitteestä tuli susi, kun en osaa virkatakaan. Eikä tullut tästä lyhentämisestäkään mitään. Haaskiin meni hyvä hame. Pitää lähteä hamekauppaan.

Olen vähentänyt syömistä. Kaikenmaailman iltanapostelut veke, eikä yösyömisiäkään, vaikka kuinka valvotuttaa. Samppanjaa on, mutta en juo. Pullat ja kakut ovat historiaa, enkä karkkeja osta. Syön hedelmiä ja kunnon ruokaa, juon vettä ja taas vettä. Olen oikein ylpeä itsestäni. Mitään laihtumiseen viittaavaa en ole ainakaan vielä huomannut, mutta täytyyhän se tapahtua joskus, kun noin itseäni piinaan. Luokkakokouksiin en näissä mitoissa edes kuvittele meneväni. " Herrajestas, näittekö, mitenkä se on pyöristynyt?"

Italiaan ystävälleni pitää saada tarkka selonteko Valburgista, josta tuli katoliseen maailmaan pyhimys, eikä Italia kuulemma mitenkään noteeraa Valburgia vappuna, vaan se on vahvasti la Festa dei Lavoratori. Satuin kirjeessäni mainitsemaan, miksi vappua alunperin on alettu viettää, eikä tämä Italiassa vuosikymmeniä asunut ystäväni tiennyt ja tahtoo nyt tietää enemmän. No, minähän otan kaikkitietävästä netistä selvää ja panen kirjoittaen. Eikö Italiassa googleteta, vai eikö hän osaa?

Panin tänään jalkaani todella vanhat, mutta käypäset, sandaalit.On punaiset varpaankynnet! Eikä voi soralla kävellä,kun menee pieniä kiviä jalkapohjan alle hiertämään ja kävelyä estämään. Pitemmän kautta ratikkapysäkille. Mitähän varten pihatiet ei ole asfaltoitu kaikkinensa? Minun pihakukkalaatikoissani kasvaa nyt villileinikkejä. Aika somaa, eikö? Sievältä näyttää ja toivon, ettei kukaan tule ja kerää niitä maljakkoon. Tässä talossa kun on tämmöinen taipumus.

Tänään ihmettelin yhtä asiaa katsellessani naisihmisten kesävaatetusta. Pienet housut kuin uima-asuun kuuluvat, eikä niitä kyllä sortseiksi voi kutsua.  Ennen niissä oli vähän lahjetta. Sitten näiden lyhykäisten päällä on jonkunmoinen paituli ja koko homma näyttää kuin ihminen olisi pelkkää säärtä ja jalkaa. Eikä tämä ole vain hoikkien muoti, vaan tukevat mammaraiset ovat samoilla linjoilla, sopii tai ei. Hohhoijaa, sanon.

TYYTYMÄTÖN JA TYYTYVÄINEN

Ystäväni sairaskertomus puhelimessa masensi. Kroonikko, sairastanut 25 vuotta. Olin juuri tullut sairaalasta ja televisiossa meni Kyläsairaala. Puoliso eilistä ja monia edellispäiviä väsyneempi. Olisin tahtonut puhua miehen lääkityksestä, mutta hoitaja, joka kuului "huoneen tiimiin" ei ollut oikein halukas juurikaan mitään kertomaan. Lypsämällä sain tietää fysioterapeutin käynnistä ja siitäkin, että puoliso oli istunut pyörätuolissa. Hoitaja ei uskonut minun yksin hoitamistani kotona. Mikä ihme siinä asiassa oikein mättää? Käyhän teillä kotiapu auttamassa? Auttamassa??? Kerroin kaupungin säästötoimenpiteistä ,jotka tuntuvat olevan hussilaisille uppo-outo asia. Luulevat avun olevan todellista apua. Kerroin, mitä toimenkuvaan kuuluu. Sanoin senkin, että sekin vähäinen apu on tervetullutta roskien viemisineen (jos siinä on asiakkaan vaippa), syöttämisineen ja lääkitsimisineen, pesemisineen, jos asiakas on täysin riippuvainen tämän kaltaisesta avusta. Me emme ole.

Kotisairaanhoidon, joka yhdistetty "kotiapuun", lääkäriä emme ole tavanneet puoleentoista vuoteen. Eli olemme omillamme jatkuvasti ja ulkopuolisen avun armoilla.Jaksan aina kiukustua tästä aiheesta ja siitäkin, kun minua, omaista ja omaishoitajaa, ei valistettu siten kuin olisin tahtonut puolison hoidossa. Olen aina saanut asiallisia vastauksia ja minut on pidetty ajan tasalla sekä lääkärien että hoitajien taholta. Eräässä ovessa lukee osastonhoitaja. Olisiko tämä avomielisempi? Sitten on vielä seniorilääkäri, joka erikoistunut geriatriaan. Tavattavissa vain harvoin ja silloinkin aamuisin. Mutta minä en anna periksi. Eivät tätä vielä tiedä. On vielä osastonlääkäri. Semmoinen tytteli, näyttää 15v. Väitti valmistuneensa vuosia sitten ja kuulleensa tämän huomautuksen nuoresta monesti ennenkin. Vastaili minulle niukinnaukin katsomatta tietokoneelta. Mistä muisti ja menikö oikein? Salaperäistä sakkia.

Harmistuin niin, että näytin heti osaamiseni. Pyysin luvan ottaa pyörätuolin käytävästä ja lähteä puolison kanssa ajelulle käytävään.Ainoa asia, jota en osannut, oli vuoteen kaide. Niissä on yhtä monta mekanismia kuin on vuodettakin. Räpläsin kaikkia osia, mutta mistään ei kaide laskeutunut. Siihen piti pyytää apua ja sain. Sitten tapahtumat menivät kuten kotonakin ja lykin miestä käytävällä. Pyrimme avonaisesta ovesta parvekkeellekin, mutta tukkeena oli tyhjiä pahvilaatikoita. Ehkä partsi olikin tarkoitettu henkilökunnan tupakointia varten. Muita parvekkeita ei ole, sanottiin. Annoin päivähuoneessa puolisolle kahvia ja kolme keksiä. Kahviaika oli ohi ja mieheni oli jätetty ilman. Kyöräydyimme takaisin huoneeseen ja autoin miehen vuoteeseen. Ehkä joku henkilökunnasta näki ja tuli ainakin se todistetuksi, että saan miehen pyörätuoliin ja pois.Huomenna todistan enemmän. Mutta mitä ihmeen ihmettelemistä siinä oikein on, että pärjään mieheni kanssa aivan hyvin kotona ja tiedän itse täysjärkisenä ihmisenä, kun en enää jaksa? Sekin aika tulee.

Seuraavaksi kehuja. Olen muuten tyytyväinen tähän osastoon. Vuodepotilaita enimmäkseen, ei siis niitä muistisairaita hiippailemassa ja pyrkimässä toisten vuoteisiin. Yleisesti ottaen hoitajat miellyttäviä, paitsi se tämän päiväinen, ammattinsa taitavia ja nyt kun päivitetään lääkitystä, saavat senkin ehkä kuntoon. Osin kun on niitä samoja lääkkeitä, joita mies syönyt vuosikausia. En vain saanut tietää, mitä kokeilevat ja miksi. Mielestäni omainen on oikeutettu kuulemaan. Työväsymys näyttää kuitenkin tälläkin osastolla olevan ja sen huomaa ikävä kyllä. Missä ovat ne iloiset työn iloa puhkuvat entisaikojen valkeat sisaret, joilla riitti hymy jos kaksikin potilaalle ja ehtivät kuunnella vastauksen kysymykseen "mitä tänään kuuluu"? Se ilo kuuluu olevan hoitajien kahvihuoneessa, vaikka ovi on visusti suljettu.

FRIDA KAHLO TULI KIRJEESSÄ

Kipuan Laakson sairaalan mäkeä ylös päivittäin ja se mäki on tuskien taival minulle. Lonkka ei vaivaa, mutta vanha selkävika pitää minut varsin kivuliaana. Mikään muu ei kannusta  kuin se, että perillä on puoliso ja hän on yhä edelleen virkeän tuntuinen. Kasvoilla hymyä, eikä minulle ainakaan ärräpäitä, kuulee ja näkee hyvin, elää tässä ajassa ja paikassa. Onko sen suurempaa kannustinta kiivetä mäki ylös? Alaspäin meno ei ole sen helpompaa. Katua ympäröi luonto, joka on nyt kauneimmillaan, kukat kukkivat, ruoho tuoksuu. Tekisi mieli heittää kyynärsauva kadun poskeen ja kirmata ruohikkoon. En sitä tee. Aistin kävellessäni sitä kaikkea ja nautin näkemästäni.

Italiasta tuli pitkääkin pitempi kirje mukana kirjekuoressa Frida Kahlon Rooman näyttelystä brosyyri. Jostain kummallisesta syystä pidän Kahlon töistä, tai ainakin joistakin, vaikka en suurin surminkaan lukeudu tämänkaltaisen taiteen ihailijoihin. En osaa edes sanoa, kuvaavatko ne syvää synkkyyttä, vihaa, katkeruutta, tuskaa. Useimmat ovat Frida Kahlon omakuvia. Hänen elämänsä oli taistelua paranemisesta sairaudesta toiseen meksikolaisen temperamentin avulla. Ehkä seinälleni en Kahlon työtä panisi kuitenkaan. Mutta voimaikkailla väreillä ne minuun vetoavat ja tunnetta niissä on niin että alta pois.

Joskus muutama vuosi sitten tv:ssä oli elokuva Frida Kahlosta ja Diego Riverasta. Näin sen. Julie Taymor ohjannut vuonna 2002. Fridana Salma Hayek ja Diegoa näytteli Alfred Molina. Myrskyisä avioliitto kuten taiteilijoilla usein on, erottiin ja mentiin taas naimisiin toistensa kanssa. Kahlon näyttely oli 1997 Helsingin Taidemuseossa Meilahdessa vielä silloin, kun ei tiedetty mitään museon homeongelmista. Samoin siellä oli kerran ihastuttava näyttely japanilaisesta taiteesta teeseremonioineen.Sitten hyökkäsi homeviholainen taloon. Eikä siellä kaiketi näyttelyn näyttelyä enää nykyisin ole pidetty. Puretaanko talo?

Tänäänkö lopultakin näemme sen ihmeen, että Sky Wheel on yleisölle avoin? Apulaiskaupunginjohtaja oli näin kuulemma luvannut, kuulin. Olen ihmetellyt, miksi pyörässä on yksi muista poikkeava vaunu. Sekin on selvinnyt. Se on luksusta ja siinä yläilmoihin matkaavat  saavat samppanjaa. No, se maksaa tietysti enemmän ja ihan takuulla siihenkin mennään ylellisesti pyörähtämään.

Kavutessani eilen Laaksoon, satoi. Vähän, mutta kuitenkin niin, että pidin sateensuojaa. Kuuntelin pisaroiden ropinaa varjolla. Tunnustan, etten ole ennen edes moisiin ääniin sateensuojan alla kiinnittänyt huomiota. Tuli vahvasti mieleen mökkiajat, jolloin istuimme kuistilla sadetta kuuntelemassa. Se oli, ja yhä on, hyvä ja rauhoittava ääni. Veden äänet yleensäkin. Suihkulähteet, meren ja järven aallot, pienet liplattavat laineet kaislikossa. Meren ääniä pääsemme kuulemaan, kunhan puoliso siihen tokenee myöhemmin kesällä. Ihan varmasti.

KUNNES PÄÄSTIIN VIRONNIEMELLE

Kun en sitten millään pääse irti Leo A. Pesosen teksteistä, niin jatkan vielä tovin samoilla linjoilla eli pysyttelen Vironniemen tapulikaupungin tapahtumissa vuosisatoja sitten.

Kuka oli Antti Laurinpoika Ehrendt? Hän oli tämän kaupungin ihka ensimmäinen pormestari saatuaan nimityksen vuonna 1638. Antti Laurinpoika oli yhteydessä Pietari Braheen ja suunnitteli  uuden Helsingin paikaksi Santahaminaa.

No, Antti alkoi työn avustaen kenraalikuvernööriä. Santahaminaan vietiin rakennustarpeita, kyseltiin apumiehiä kuin myös sopivia henkilöitä kaupungin virkamiehiksi aikanaan. Ehrendtin piti  matkustaa Tukholmaan sopimaan tarkemmin kaikesta, mutta matkasta ei mitään tullutkaan, kun ykskaks huomattiin Santahaminan olevan liian vaikea paikka linnoittaa eikä se muutenkaan sopinut loppujen lopuksi tapulikaupungiksi.

Toukokuussa 1639  kaupungin paikaksi valittiin Sörnäisten niemi Pietari Brahen ehdotuksesta. Antti Laurinpoika meni tarkistamaan uuden kaupungin sijainnin. Hän matkusti kesällä Tukholmaan laukussaan uuden paikan selostus ja kaupunkina olemisen mahdollisuus. Antti puhui hyvin ja kaikki hyväksyttiin, insinöörikin luvattiin paikalle Sörnäisten niemeä arvioimaan.

Syksyllä 1639 uuden kaupungin perustaminen alkoi. Insinööri tietoineen ja taitoineen oli paikalla mittailemassa paaluttamista ja asemakaavaa suunnittelemassa. No, eikä aikaakaan, kun tämäkään paikka ei soveltunut kaupungiksi. Seuraavana vuonna tultiin siihen tulokseen, että Vironniemi on kaupungin oikea paikka, johon tulokseen sekä Ehrendt että Uudenmaan läänin maaherra Reinhold Metstake myös tulivat.

Antti Laurinpoika puhkui nyt entistä enemmän tarmoa, mutta pulmista hän ei eroon päässyt. Mistä uuteen kaupunkiin asukkaat? Vantaanjoen vanhan Helsingin porvarit eivät innostuneet muutosta sen enempää kuin porvoolaisetkaan ja syy oli itse Antti Laurinpoika, joka töykeänä ja ankarana miehenä tappoi muuttohalut Vironniemelle asettumisesta. Pietari Brahe kehoitti Anttia olemaan ystävällisempi uudisasukkaita kohtaan, mutta tehty mikä tehty. Välit kiristyivät entisestään.

Hitaasti, hitaasti alkoi Vironniemen tapulikaupunki valmistua ja myös saatu asukkaita Laurin kaltoin kohtelemista Vanhan Helsingin ja Porvoon ihmisistä. Antti Laurinpoika ei nähnyt kaupunkiaan aivan valmiina, vaan kuoli 1642. Raatimiehet valitsivat hänen paikalleen varapormestariksi raatimies Sigfrid Matinpojan.

No, Helsinki valmistui, kuten kaikki olemme huomanneet. Minä puolestani olen iloinen, että emme tungeksi nyt Santahaminassa tai Sörnäisten niemessä. tai peräti Vantaanjoen varrella. On tämä hiukan avarampi paikka kaupungiksi. Vironniemi käsitti aikanaan vain nykyisen Kruununhaan sekä Senaatintorin seudut ja näistä paikoista uusi Helsinki aloittikin kaupunkina olemisensa levittäytyen tänä päivänä ympäristöön 187 neliökilometrin verran.

PANNAANKO TUPAKAKSI?

Pulahdan taas tänään Leo A. Pesosen mukana Vironniemen tapulikaupunkiin, jos teille sopii. Jos ei, hypätkää yli. Juttu menee siis näin.

Minulle on nimi Jean Nicot aivan uppo-outo, tunnustan häpeäkseni ja vielä enemmän, kun sen tietäminen tietysti kuuluu yleissivistykseen. No, Nicot oli kumminkin Ranskan Portugalin lähettiläs. Hän lähetti tupakansiemeniä Ranskan hoviin vuonna 1560. Ryhtyi myös silloin tätä Ranskassa tuntematonta kasvia kutsumaan oman nimensä mukaan. Meksikossa se oli toki tunnettu ja Pesosen mukaan hän ei aavistanutkaan "minkä barrabaan hän päästi irti länsimaisen sivistyksen keskuuteen".Alussa sitä nuuskattiin ahkerasti, sitten pureskeltiin ja lopulta sitä pantiin piippuun palamaan.

Kun 30-vuotinen sota päättyi, sieltä kotiin palaavat sotilaat toivat tupakan meille Suomeen ja muihin Pohjoismaihin. Ruotsissa oli jo 1600-luvulla tupakanvalmistoja, eikä Suomessa kauaa tätä menoa katseltu. Seuraavan vuosisadan alussa Turku otti ja alkoi tehtailla tupakkaa.

Helsinki ei edes ajatellut olevansa pekkaa pahempi ja Isonvihan alkaessa sauhuttelu oli yleistä porvariston keskuudessa.Pappikin joutui kerran lyömään psalmikirjalla lukkaria päähän, kun tämä tuprutteli tupakkia kaikessa rauhassa kesken palveluksen. Helsingissä 1700-luvulla alettiin toden teolla olla tupakan lumoissa, kun vuonna 1724 oikein hallitus kehoitti kansalaisia viljelemään tupakkaa. Julkaistiin asiasta ohjeet. Neljä vuotta myohemmin jokaisessa läänissä piti olla 10 hehtaarin ala tupakalle.Muutaman vuoden kuluttua Suomessa oli riittävästi tupakkaa omaan kulutukseen.

Helsingissäkin alkoi tupakan viljely, vaikka aluksi siihen suhtauduttiin varsin nihkeästi, eikä menekilläkään ollut hurraamista. Kuningaskaan ei pysynyt sivussa, vaan vuonna 1745 määräsi jokaisessa kaupungissa  6% viljelymaista olemaan  tupakalle. Porvarit älähtivät ja kolme vuotta myöhemmin määräystä höllennettiin.

No, Helsinkiin tuli vuonna 1748 tupakankehräämöitä kauppiaiden Clayhilsin,Telleqvistin, Beckin ja Törnmanin toimesta. Ravintoloitsija Anders Byström aloitti 1753 ensimmäisenä Helsingissä jatkuvan viljelyksen, huomattuaan "yrtin" välttämättömyyden.Byström ahersi pellossaan ja vasta vuosia myöhemmin innostus levisi muihinkin yrittäjiin. Pormestari Pipping muiden mukana huomasi  tupakan viljelyn tarpeellisuuden. Lopulta Helsingissä viljeltiin niin paljon tupakkaa, että sitä ei pystytty myymään tai käyttämään ja osa lähetettiin Turkuun, maan johtavaan tupakkateollisuuskaupunkiin.

Helsingin tupakan laatu ei ollut hääppöistä ja se oli kallistakin. Turku osasi paremmin ja tupakka oli kelpo tavaraa. Markkinat olikin vallattu sieltä käsin Pohjanlahden rannikoita myöten. Venäjältä salakuljetettiin tupakkaa, mikä vielä heikensi Helsingin yrittäjien myyntiä. Päästiin 1800-luvulle, eikä Helsingin tupakalla enää ollut kysyntää. Suomen sota lisäsi vettä myllyyn ja tänne alettiin tuottaa ulkomailta raaka-ainetta, joka pani lopullisesti pisteen Helsingin tupakan viljelylle.