Kellokeskiviikkoa mennään pääsiäisviikolla.Yksi kortti tullut.Kuvapuolella pajunkissoja,narsisseja ja munia rusetilla varustetussa vasussa.Pääsiäiseen kuuluvia kaikki.Taiteilija antanut nimeksi Kevätkori.Posti toi muutakin.Pudotti luukusta laskun Kielikellon yhdestä numerosta,joka ehti tulla ennen kuin peruutin tilauksen.Olen päättänyt ryhtyä sivistymättömäksi lopetettuani sekä Suomen Kuvalehden että tämän Kielikellon tulemisen.Olen myös eronnut Stadin Slangista ja golfseurasta.Kaupunginmuseon ystävät vielä pidän.Tulikin kutsu Musiikkitaloon tutustumiseen.Olisi samalla Helsingin kaupunginorkesterin kenraaliharjoituksen seuraamista.Luen suurella hartaudella aina näitä mahdollisuuksia päästä sinne ja tänne,mutta en koskaan mene.Kun lukee,on ikäänkuin mukana sosiaalisen elämän pyörteissä.
Pihalla on valtavia lätäköitä.Pitää kiertää tai muuttaa reittiä kokonaan.Lumimassat sulavat ja se tietää aina märkää.Oman ja naapurien pihan poikki kuljen ratikkapysäkiltä tullessani.Mennessäni taas kulkureitti on toinen.Ihan säällisesti jalkakäytäviä pitkin.On aina ollut näin,enkä oikeastaan tiedä,miksi.Tänään taas harjoitan tätä järjestystä mennen tullen.Vien puolisolle hedelmiä.Eilen jo söi niitä hyvällä halulla,kun olin ensin kysynyt,saako antaa.Aion tänään keskustella lääkärin kanssa,että onko se Laaksoon meneminen aivan välttämätöntä.Ja mitä jatkohoitoa sitten siellä?
Eilen kotiin tultuani sairaalasta,istuin tovin tympeänä keittiön tuolilla.Panin pakkaseen ruokia,joita olin meille ostanut ja katselin ympärilleni tyhjyys sydämessäni.Maleksin olohuoneeseen ja asettauduin sohvannurkkaan itsesäälin valtaamana.Avasin myöhemmin television ja uppouduin siihen,kunnes olin nukahtanut.Heräsin yhdentoista maissa ja siirryin vuoteeseen jatkolle.Hitto,tämmöistäkö taas? Kunhan tästä kohtapuoliin tokenen,tulee minusta aktiivisempi ja reippailen huushollihommien kanssa.Jos kaiken aikaa miettii syntyjä syviä olosuhteita manaten, ei se ainakaan asioita paranna.Aloitan toimeliaisuuteni peruuttamalla tämänpäiväisen kotiavun ja katson toiveikkaana tulevaisuuteen,että kaikki kuitenkin hyväksi kääntyy.En muuten yhtään tykkää omasta marinastani omassa blogissani.Tässähän sitä tuli.Kysyihän Eino Leinokin aikoinaan "Mikä minun sydämeni synkäksi saikaan?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti