Toinen päivä ja puoliso yhä kotona.Ei sairaalakeikkaa.Nyt olen myöntynyt siihen,että tahdon saada kotihoitoa,sairaanhoitoa ja vaikka mitä hoitoa kotiin.Olen jo aloittanut selvää ottamiset.Ensi viikolla tulee oma sosiaaliohjaaja kotitarkastusta pitämään sosiaalitoimistosta.Lupasin tiputella kahvit eikä sitä katsota kaupungin virkamiehen lahjomiseksi.Ei ole ennenkään katsottu.On mukavampaa rupatella ja tarkastaa kahvikupposen ääressä.
Kun puolisoa kyörättiin kotiin sairaalasta,oli hänellä ihan vieraita vaatteita mukana nimineen ja hetuineen päivineen.Tänään ne haettiin pois.Huomenna tullaan ottamaan verikokeita ja tähänkin haluan jatkoa eli säännöllisiä käyntejä.Enää en miestä saa mukaani laboratorioon.Kunhan kaikki alkaa rullata hakemusten,anomusten,tarkastusten ja päätösten jälkeen,alkaa aurinko paistaa taas elämässämme.Siihen asti hiukan synkistellään.Mutta suuremmin en aio ruveta rypemään itsesäälissä,vaikka mieli tekeekin.
Katolinen maailma on saanut nyt uuden paavin.Tuprutti vaaleaa savua piipusta ja se oli vissi merkki valinnasta,joka lopultakin sujui kaiketi jonkunlaisessa yhteisymmärryksessä.Minulle luterilaisena paavi ei tärkeä ole,mutta ihailen hänen työympäristöään ja Sikstuksen kappelin maalauksia.En ole käynyt.Tähän kohtaan sopii panna sana valitettavasti.Kun minun tieni ei ole Roomaan vienyt,vaikka sanotaan kaikkien teiden vievän.Enkä päässyt edes Sinebrychoffin näyttelyyn ainakaan vielä katselemaan Michelangelon luonnoksia Sikstuksen kappelin maalauksia varten.Näyttely on auki vielä toukokuussa,jotta toivoa on.Tuuraaja tulee ensimmäisen kerran viikolla 13.Ne tunnit on jo buukattu täyteen muita asioita.Verensokerin mittauslaitteesta on puolison sairaalassa oloaikana huvennut paristokin.Ja on kaikenlaista muutakin hankittavaa.Puoliso on nyt vuodeihminen,että yhdessä emme mihinkään voi lähteä eikä yksin voi jättää.Tiesinhän minä tästä muutoksesta ja nyt se on hollilla.Ei kun etiäpäin,sanoi mummo lumessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti