11. maaliskuuta 2013

HÖYNÄYTYSYRITYS

Matkapuhelimeni kilahti aamulla kertoakseen tekstiviestin saapuneen.Avasin ja luin.Siinä Posti ilmoitti minulle olevan lähetyksen ja kysyttiin ajankohtaa,koska sopii tuoda.Oli puhelinnumerokin,josta voisi kaiketi saada lähempiä tietoja ja minun oikea osoitteeni,mutta ei nimeäni.Ei ollut liioin postipaketin lähettäjän nimeä.Epäilykseni heräsi,että tokkopa posti näin ilmoittelee jostain lähetyksestä ja vielä ihmiselle,joka ei ole mitään mistään tilannut.Vastausta pyydettiin klo 9 mennessä.En soittanut mainittuun numeroon kysyäkseni asian laitaa,enkä myöskään tekstittänyt mihin aikaan lähetys minulle sopii tuoda.Olisikohan soittoni tullut minulle maksamaan maltaita? Vastaukseni viestinä olisi myös saattanut koitua kalliiksi tavalla tahi toisella.Näitä kaikenlaisin kepulikonstein rahastavia on maailma täynnä ja se taas kertoo,että höynäytettyjä on paljon.Joskushan on myös sähköpostissa ilmoitettu jostain "virheestä" pankissa ja tiedustellaan tarkempia tilitietoja.Omalle kohdalleni ei ole aikaisemmin mitään sattunut.Tämä aamuinen oli ensimmäinen kerta.Uskon vakaasti,että "posti" ei ollut Posti eikä edes Itella Posti.

Puolison kanssa kävi seuraavasti.Hän oli kotona kaksi päivää.Kun hänet perjantaina tuotiin,kerrottiin,että hänen huoneessaan oli vatsatauti jylläämässä ja toivottiin,että puoliso ei ollut saanut tartuntaa.Sai.Meni vallan veteläksi eikä vain alapäästään.Sunnuntaina soitin ambulanssin.Verenpaine liian alhainen,nestehukkaa ripulista,verensokeri korkea.Tiputus auttoi jo ambulanssissa. Nyt on päivystyspoliklinikalla.Eivät vielä soittaessani tienneet,jääkö tarkkailtavaksi,pannaanko peräti osastolle tai ehkä kotiin.Yö oli jo mennyt rauhallisesti nukkuen.Jos syynä on norovirus,niin yleensä on ohi parissa päivässä.Jos taas Clostridium difficilen aiheuttamaa,kuten syksyllä,niin aletaan lääkitä.Saan tietää enemmän,kun lähden kohta asiasta ottamaan selvää.Emmekö ikinä pääse tästä sairaalakierteestä eroon?


1 kommentti:

  1. Kyllä Postilla on nykyään tuollainen käytäntö, se on jopa ihan toimiva. Mutta jos ei ole mitään tilannut, niin ehkä soittaisin kuitenkin, että mitä siellä on tulossa.

    VastaaPoista