Tänään taas huomasin mitä on olla yksinhuoltaja.Puoliso lähetettiin sairaalasta eilen kotiin.Olimme molemmat iloisia tästä asiasta.Kuljettaja antoi kuoren,jossa oli tämän päivän lääkkeet.Kauhukseni huomasin samassa kuoressa lääkemääräyksen.No,asia selvä kuin pläkki,ei kun apteekkiin.Se ei ole aivan nurkan takana.Eikä se ole kovin yksinkertainen asia.Kysyin,jaksaako puoliso lähteä kaupungille.Sanoi jaksavansa.Tässä kohdin alkoi ketuttaa.Ei se että pitää retuuttaa puolisoa kaikkialla mukana vaan se yksinhuoltajuus ketutti.Tilasin auton.Pakkasin puolison lämpimästi matkaan ja kuljettaja haki rapusta,kuten sovittu oli.Kahden porrasaskelman takia.Puoliso kun ei kävele.
Lääkemääräyksessä olevia lääkkeitä ei ollut meidän apteekissamme.Olin tilannut kotiin kuljetuksen,ostanut kukkia lisää ja kävimme vielä Herkussakin.Aikaa oli niukalti auton tuloon ja minun oli lykittävä pyörätuoli apteekkiin,jossa lääkkeitä oli.Pistin juoksuksi.Apteekissa oli 23 asiakasta ennen minua.Istuivat hiljaa kuin kirkossa.Ketuttaminen paisui.Pyysin eräältä farmaseutilta erikoiskohtelua,kun hänellä ei sattunut olemaan asiakastakaan.Kerroin kaiken.Että en voinut tähän apteekkiin ottaa ulkona palelevaa halvaantunutta miestäni mukaan,kun apteekkiin oli portaita,kiire on tilattuun autoon ja mitä varten näitä lääkkeitä ei ole kaikissa apteekeissa ja miksi teillä ei ole edes luiskia pyörätuolia varten.Farmaseutti katseli minua ja seiniä pelästyneenä.Kesti ikuisuuden,kun hän naputteli lääkkeitten nimiä koneelleen,laskeskeli kuuriin tulevaa määrää sekä summaa,joka oli pöyristyttävän suuri.Satsi maksoi ilman Kela-korvausta monta sataa euroa.Mitä ihmeen lääkkeitä nämä tämmöiset ovat,ulvahdin itsekseni.Maksoin kassalla ja kassapoju ei osannut antaa takaisin 15 senttiä,vaikka se luki kuitissa.Meni ressukka sekaisin.Farmaseutti ojensi vieressä lääkepussukan ja minä kyllä kiitin kauniisti,syöksyin ulos ja jälleen juoksua sinne,minne olin auton tilannut.Stockmannin eteen.Ehdimme nippanappa.Auto tulla suihki,kun käännyimme kulmasta.
Puoliso oli uupunut.Se näkyi kasvoista ja minua koko ajan ketutti.Laitoin ruuan ja syötyämme panin puolison nukkumaan.Itse huoahdin syvään ja pitkään,retkahdin sohvalle ja ajattelin korjata astiat pöydältä joskus ensi vuonna tai ehkä jouluksi sentään.
Mutta mikä tässä puolison kotiin tulossa on hienoa,on se että Clostridium on todellakin historiaa ja äijä hyväntuulinen ja pelottavan pirteä.Hän jopa seisoo jaloillaan! Mutta Clostridium jätti jälkeensä suolistotulehduksen,johon näitä arvokkaita antibioottikapseleita nyt otetaan neljästi päivässä.Enkä enää kärvistele hintaa,jos niistä on apua.
Huomenna kerron makuuhaavoille sopivasta patjasta,joka tänään tuotiin.Se ei nimittäin ole sopiva.
Huhhu, olipa rankkaa tuo lääkkeen perässä juoksentelu. Sairaalan olisi pitänyt laittaa mukaan ainakin yhden päivän annos tuota uutta lääkettä!Mutta ainakaan eräässä Espoossa sijaitsevassa sairaalassa, kokemukseni mukaan, ei välitetä mitä asiakkaalle tapahtuu kun pääsee sairaalasta. Äkkiä vaan ulos, aina ei muisteta soittaa edes kotihoitoon. Ikävämpi juttu jos asiakas asuu yksin :(
VastaaPoistaJuu,Sari,otti pannuun eilen niin sanotusti,mutta katsotaan tyynesti etiäpäin.Ja sanotaanhan sitä,että huomenna (eli tänään) on uusi päivä.Olkoon se parempi.
VastaaPoista