Mihin ihmeeseen on ei-sana jäänyt lauseissa? Tänään netissä kirjoittaa Helsingin Sanomat otsikoiden kirjoituksen "Curiosity löysi Marsista muovinpalan" ja siinä muovin alkuperää ihmetellessä seuraavan lauseen "Muovin epäillään olevan peräisin mönkijästä itsestään,mutta täyttä varmuutta asiasta vielä ole". Mihin jäi sana "ei"?
Tätä eittämyyttä olen havainnut usein ennenkin eri medioissa television tekstisuomennoksista lähtien.Johtuuko ei-sanan poisjättäminen siitä,että sitä ei enää käytetä kotikasvatuksessakaan? Anteeksi: ...että sitä enää käytetä kotikasvatuksessakaan.Lapsia ei kielletä.Ei-sana kierretään.Kuitenkin se olisi lyhykäisyydessään tehokas ja sen oppii koirakin.Ainakin meidän koirat.Ei tarvinnut sanoa kuin lujalla äänellä EI ja se tepsi oitis.Minua ja ikäisiäni on kasvatettu aikoinaan myös ei-sanaa käyttäen ja meistä kasvoi yhteiskuntakelpoisia ihmisiä.Nykyään ei kodeissa useinkaan kieltoja ole ja jos olisi,pitäisi lapselle selittää myöskin syy,miksi ei-sanaa pitää totella.
Ehkä "ei" jää joskus kokonaan pois.Ymmärretäänhän lauseen kokonaisuudesta sen tarkoittavan kieltoa,kuten Helsingin Sanomatkin artikkelissaan todisti.Ymmärretäänkö asia oikein myös,jos suomi ei ole hallussa.Maahanmuuttajia on meillä paljon.Miten suomenkielen opettajat,Kielitoimisto ja muut suomen asiantuntijat suhtautuvat tähän ei-sanan boikottiin? Minä en ole asiantuntija,mutta kielikorvassani särähtää.Ainakin minun Nykysuomen sanakirjassani 7.painos 1980 WSOY kieltämisen yhteydessä käytetään ei-sanaa.Esimerkiksi "vaatimusta ei pidetä kovin vaikeana" ja "kukaan ei välittänyt kiellosta" jne. En millään usko,ettei se enää olisi ajankohtainen (että se enää olisi ajankohtainen?) ja käytössä runsaan kolmenkymmenenkään vuoden kuluttua,vaikka kieli muuttuu,sanoja tulee ja niitä menee.Merkityksetkin kääntyvät päälaelleen.
Sataa tänäänkin.Tietoa sen loppumisesta vielä ole!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti