Olen saanut uuden jäsenen.Jäsenistähän puhutaan,kun joku on liittynyt tekstin seuraajiin.Tästä viimeisimmästä liittymisestä lämmin kiitos Vintille.Tuntuu hyvältä,kun joku pitää kirjoituksia lukemisen arvoisina.
Eilen ahkeroitsin koko lailla,että pitää vallan mainita.Ja kukahan ei kissan häntää nostaisi,jos itse kissa ei olisi paikalla.Pyyhin pölyt hyllyistä,jossa säilytän kristalliesineitä.Siinäpä urakkaa,kun piti ensin jokikinen poistaa ja panna taas puhdistuksen jälkeen paikoilleen.Silppusin ikivanhoja papereita ja sain kolme muovikassillista silppua täyteen.Pesin pari koneellista pyykkiä.Ai miksikö kahden ihmisen huushollissa? No,olosuhteet huomioon ottaen ja nytkin on yksi koneellinen odottamassa.Tein paljon muutakin.Sitten otin ja väsähdin,mutta kellin kyllä autuain tuntein suuressa tyytyväisyydessä tehdyistä töistä.
Kömmin vuoteeseen varhain ja kuuntelin tovin äänikirjaa Kirjailijoiden Praha.Samoja paikkoja ovat prosaistit ja lyyrikot astelleet kuin minäkin joitakin vuosia myöhemmin.Praha on yksi kauneimpia näkemiäni kaupunkeja.Eikä sitä liiemmin pommitettu toisessa maailmansodassa,kuten kävi monelle muulle Euroopan suurelle kaupungille.Joku kirjailija muinoin oli laskenut Prahan tornit ja sai tulokseksi 105. Nykyisin määrä on moninkertaistunut.Jos joku kysyisi minulta,mikä on kauneinta Prahassa? En osaisi vastata.Kaupunki teki minuun lähtemättömän vaikutuksen kokonaisuudessaan.Jos Mymskä on rakastunut Paratiisiinsa,niin minä kaupunkiin nimeltään Praha.Me kumpikin olemme kirjoittaneet tunteella rakkautemme kohteesta.
Mymskän Paratiisi on meren ympäröimä.Minun kaupungissani virtaa joki.Monet,monet sillat yhdistävät kaupunginosia toisiinsa,joista kuuluisin on goottilaistyylinen Kaarlensilta patsaineen.Tätä Vltava-joen ylittävää yli puolikilometrista siltaa alettiin rakentaa 1357 kuningas Kaarle IV aikana.Pyhimysten patsaat (30kpl) saivat alkunsa vasta 1683. Silta kuuluu Prahan favoriitteihini ollen yksi tunteisiini vetoava kohde.Mutta niin on moni muukin.Sekin ravintola Sininen ankanpoikanen U Modré kachnicky kolmine ihastuttavine saleineen Malá Strana-kaupunginosassa (Pieni puoli),jossa myös asuimme. Ravintola ei ole mikään kasvissyöjien pyhiinvaelluspaikka,sillä listalla on vain riistaa ja lohta. Makuelämys lihan ystäville tyylikkäässä ympäristössä.
Pääsisipä vielä kerran Prahaan! Ja Malá Stranan kujille,toreille ja antaa katseen vaeltaa tässä ihastuttavassa kaupunginosassa.Ehkä hetkisen verran Kolmen strutsin talossa,jossa vuonna 1597 asui kauppias Jan Fux.Hän möi strutsin sulkia.Menestyi hyvin,sillä siihen aikaan sulat olivat suurta muotia varsinkin Prahan linnan ylempiarvoisten upseerien hatuissa.Fux rakennutti talonsa uudestaan 1606 ja maalautti seinään freskon,jossa on strutseja,jota tunnusta saamme vielä tänäpäivänäkin ihailla.Nyt talossa on arvostettu hotelli ja ravintola.
Eräs elämys minulle oli Pienen puolen Kampansaari Vltavan ja Certovkan (Paholaisenjoki) välisssä.Saaren jokea on hyödynnetty satojen vuosien ajan käyttämällä vettä myllyihin,joista on vielä rippeitä jäljellä.Suurpriorin palatsin mylly on kunnostettu osoittamaan miten oli ennen.Taloja on säilynyt aina 1600-luvulta lähtien.Aikaisemmat tuhoutuivat tulipalossa 1541.Entisistä vanhan palatsin puutarhoista on yhdistetty nyt suuri puisto,jossa mekin olostamme ja näkemästämme nauttien flaneerasimme tuntiessamme jokaisella askeleella historian lehahduksen kuten tapahtui koko kaupungissa,missä sitten liikuimmekin.Pääsisipä uudestaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti