Lopultakin.Vaikka pakkanen nipisteli nenänpäässä lähdin kaupungintaloon katsomaan Stadin mestat-näyttelyn.Töölöstäkin pari kuvaa,jossa minä lapsuuteni ja nuoruuteni vietin.Ostin kaksi slanginkielistä äänilevyä ja Raija Tervomaan kirjan Mesikämmen muurahaispesällä ja muita patsastarinoita.Nyt voi opiskella lisää Stadin patsaista,joita en likikään kaikkia ole edes nähnyt saati tiedän,tunnen.
Tuli juttua näyttelyn kirjanmyyjän kanssa (stadilainen ja Slangin jäsen),että kuinka monta näköispatsasta naisesta on Helsingissä.Tiesin,että Larin Paraske,mutta annoin kysyjän loistaa.Naispatsaita on moniaita,mutta näköisiä ei muita.Paikalle lehahti toinenkin mies ja juttu pysytteli näköispatsaissa ja miksi vain miehistä.Toinen heppu arveli johtuvan siitä,että vain miehet ovat ne ansainneet.Ulvahdin heti etusormea heristäen meillä olevan vaikka kuinka monta naista,jotka ovat yhteiskunnassamme vuosikymmenten ajan vaikuttaneet eri aloilla siinä samassa kuin miehetkin.Vaikenivat nämä kaksi herraa.Niin,miksi ei naisista todellakaan ole enempää näköispatsaita Helsingissä?
Näyttelystä sai aviisin,sanomalehden näköisen.Siinä pohditaan Stadin asioita ja mm.sitä,että onko Helsinki Stadi,Hesa vai Helsinki? Jos minulta kysytään niin ehdottomasti Stadi ja Helsinki. Hesaa käyttävät muualla asuvat ja muualta tulleet.Tätä mieltä on suomen kielen professori,kirjailija Heikki Paunonen kirjoituksessaan."Kun paljasjalkainen helsinkiläinen puhuu Stadista,puheeseen liittyy yleensä vahva tunnelataus: silloin puhutaan rakkaasta kotikaupungista.Paitsi Stadista hän saattaa puhua Helsingistä myös,mutta silloin hän puhuu Suomen pääkaupungista.Helsinki kuuluu objektiiviseen kieleen ja Stadi subjektiiviseen kieleen ja mieleen.Stadilaisuus on tunnetila ja Stadin slangi on sen vahvin ilmentäjä." Näin siis Paunonen.Minä samoilla linjoilla.
Näyttely oli ihan kiva.Valokuvissa samoja katuleikkejä kuin minullakin omassa lapsuudessani.Tuttuja mestoja Stadista,osa jo kadonnut.Oli kengänkiillottajapoikia assan seudulla,oli lättähattuja menossa leffaan ja Valion baareissa syötiin jäätelöä.Näyttelyä oli tutkailemassa vanhempia ihmisiä,kaltaisiani.Nuoret eivät enää tunne sitä Stadia,joka oli näyttelyn valokuvissa,eikä suuremmin kiinnostaisikaan.Se slangi,jota kuvien ottamisen aikaan puhuttiin,on myös osin kadonnut ja muuttunut.Näinhän kielellä tapana on.
Melkein kaikki helsinkiläiset ovat nähneet Kansallismuseon portailla graniittisen Karhun.Se on Emil Wikströmin veistämä.Paljastettiin 1918.Muinoin karhu-sanan mainitseminen ei tiennyt hyvää.Niinpä keksittiin kiertoilmauksia.On löydetty kolmesataa karhua tarkoittavaa sanaa,metsän omena,kouvo,ohto,otava,autuas jne.Taianomaisuus on karhua ympäröinyt,se on mahtava ja voimakas.Siitä on arvoituksia,sananparsia ja ajatelmia.
Mikä se on?
"Korvessa kokottavainen,mäellä mököttäväinen?
Kultatahko tanhualla,eik´ ole korjaajata,tuon kaluksi katsojata?
Mikä mäkkylä mäellä,mikä kokkula korvessa?
Mälläri mäellä seisoi,pään kahden,jalan kahdeksan,neljän silmän möljähdyksen,
kahden hännän roiskahduksen?
Karhull´ on yhden miehen mieli,yhdeksän väki.
Kun menee sutta pakoon,tulee karhu vastaan."
(lainaus Raija Tervomaan kirjasta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti