Puhelinystäväni tässä eräänä päivänä puhui kaatumisista,mitä ihmisillä on tapana tehdä liukkaan kelin aikana.Tuttavansa tuttava oli mätkähtänyt ajokadulle ja loukannut niin,että ylös ei päässyt.Sekä autoilijat että jalankulkijat väistivät tyylikkäästi rouvaparkaa kenenkään sen pitempään edes vilkaisematta onnettomaan.Paikalle huojahteli miespuolinen laitapuolen kulkija,joka kumartui rouvan puoleen kysyen,voiko auttaa.Rouva pyysi ottamaan taskustaan puhelimen ja soittamaan apua.Mies soitti.Ambulanssi tuli ja mies jatkoi matkaansa omia polkujaan sen kummemmin ehkä ajattelematta laupiaana samarialaisena olemistaan.Avunanto tuli häneltä luonnostaan.Tämä ystävällinen ja välittävä ihminen oli mies,jonka kaltaisia me muut saatamme katsella hieman väheksyen ulkonäön ja juopumuksen perusteella.Jos edes huomaamme.
Ihmettelin kyllä ystäväni kertomista,että kukaan muu ei kadulla makaajaa auttanut.Kun kuitenkin armeliaisuuttakin on.Sen olen itse huomannut pyörätuolin kanssa.Vaikka joudun sitä työntäessäni punnertamaan läpi esteiden yksinkin,niin auttajia löytyy hämmästyttävän usein.Jopa täällä kotinurkillakin,jossa katu ei suinkaan ole mustanaan ihmisiä kuten keskikaupungilla.Ehkä pyörätuoli on kirvoittava voima.Se saa ihmisten myötätunnon liikkeelle,halut auttaa tuolissa istujaa ja tuolia työntäjää.Siitä ei koidu seuraamuksia.Pääsee asiasta irti heti autettuaan.Kadulla makaajan kanssa joutuu ehkä antamaan kauemmin aikaansa.Odottaa avun tuloa,nähdä loukkaantuneessa vakaviakin vammoja.Ehkä vielä joutuu antamaan lausunnon asiasta,jos tapahtuma niin vaatii.On helpompi ohittaa loukkaantunut,vaikka omatunto kolkuttelisikin ja ajatella: joku toinen auttaa kuitenkin. Auttaako?
Joissakin maissa saa sakkoa,jos ei pysähdy omalla kulkuneuvollaan tarjoamaan maanteillä apuaan esimerkiksi liikenneonnettomuudessa loukkaantuneelle.Tämä on minulla ollut mielessä,kun ajelin muissa maissa.Tiesin myös,miten riskaabelia pysähtyminen voi olla.Niin monta kertaa on käynyt niin,että tilanne onkin lavastettu ja auttamaan pysähtynyt autoilija saa tuta piilossa olleen muun rosvojoukon voiman ja onkin ykskaks pahoinpideltynä tiellä ilman autoaan ja rahojaan.Onnekseni olen kaikki nämä vuosikymmenet,joiden aikana olen ulkomailla ajellut,ollut näkemättä yhtäkään onnettomuutta maantiellä.Tai jos olenkin,on apu ehtinyt perille ennen minua.
Omituisia unia olen nähnyt viime aikoina.Jo neljäs ikivanha poikaystäväni tulla tupsahtanut yövisiitille.Mikä ihmeen kavaljeerien ohimarssi onkaan meneillään.Olen aina unista ajatellut,että ovat toiveitten alitajuisesti kehittämää.En nyt kylläkään suurin surminkaan toivo tämmöistä jälleennäkemisten määrää.Toinen määritelmäni on,että uni on myös koettua joskus ja palaa näin mielikuviin.Tämä voisi olla syy näitten ihmisten vierailuihin.No,nyt on ollut neljä ja tunnustaa täytyy,että ennen naimisiin menoani seuraelämäni oli peräti vilkasta jo siitä alkaen,kun äiti vei minut tanssikouluun.Niin että toki unijonoa riittää.Vain yksi unistani on kertonut muinaisen poikaystäväni kuolemasta.Saksalainen Horst,jota rakastin kaikella sillä syvällisyydellä ja vilpittömyydellä,mikä kirpoaa kuusitoistavuotiaan tytön sydämestä.Olimme koko perhe näytillä vuotta myöhemmin Frankfurtissa ja minut kelpuutettiin.Elämällä olikin toiset suunnitelmat.Mitä tiesi uneni? Elääkö Horst vielä?
Yöllä alkanut sataa lunta.Yhä sataa.Paksu kerros jo pihamaalla.Miehellä tänään lääkärikäynti.On puskettava läpi vaikka mikä olisi. Ja kyllähän minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti