Aurinkoiseen pakkasaamuun heräsin ja koska tämän havaitsin,tarkoittaa se,että nukuin myöhään.Yöllä oli noustava useaan kertaan ja se verottaa.Niin vaikka on sunnuntai,on pantava pyykkikone töihin,jota en enää nykyisin oikein pysty välttämäänkään.Omaishoitajan arkea.
Muutaman kirjeen olen saanut aikaan.Eräällekin,jonka kanssa ystävyys vuodesta toiseen sinnittelee pitkienkin välien jälkeen.Kun kirjoitamme,olemme olemassa.Hän on julkaissut runoja,mutta jostain syystä tämä todellinen maailma ja elämä nielaisi hänet ja runoilijan herkkä sielu ja mieli katosi pois.Minulla on kuitenkin yksi hänen lahjoittamansa runokirja,jota silloin tällöin lueskelen.Nyt rohkaistuin kirjoittamaan kirjeen saatuani häneltä kaksi lyhyttä viestiä.Ennen muinoin kirjeystäviä oli paljon enemmän.Olen aina pitänyt kirjeitten lähettämisestä ja myös niiden saamisesta.Puhelinjutustelu korvaa,tekstiviestejä lähetetään,tietokoneen kautta voi puhua.Kirje alkaa olla auttamattomasti historiaa.
Blue 1:n lentäjä aikoi tuoda Oulusta Helsinkiin väkeä alkoholin vaikutuksen alaisena.Promilleja oli uutisen mukaan vähän,mutta säännöt kieltävät sen vähänkin.On myös tutkittu,että pienikin määrä alkoholia veressä vaikuttaa ajatuksiin ja toimintoihin.Lentäjä on vastuussa koko koneellisesta ihmisiä,jotka luottavat pilottinsa kykyihin heitä lennättää määränpäähän ammattinsa edellyttämällä tavalla aistit valppaana ja täydessä ymmärryksessä.Tämä lentäjä sai potkut.En tiedä,saiko sellaisen merkinnän ansioluetteloonsa,että ei enää nouse siivilleen.
Minä pelkään lentämistä.Tolkuttomasti.Mutta aina olen koneeseen mennyt,sillä muuten olisi ollut luovuttava niin monesta iki-ihanasta muistorikkaasta matkasta.Nousut ja laskut ovat vaikeimpia.On neuvottu ottamaan ennen matkaa rauhoittavaa tai mitä tahansa ilolientä,että olo olisi enemmänkin hällävälityyliä.Kumpaakaan en ole kokeillut,vaan selvin päin istahtanut paikalleni tosin kauhuskenaariot silmissä.Mietin,olenko valmis kuolemaan,jos koneeseen tulee vika eikä alla ole kuin vettä tai terävähuippuisia vuoria.En ole valmis.
Nousun jälkeen,kun moottorit hyrräävät tasaisesti,eikä turbulensseja vaanimassa pilvien seassa,otan aivan varmasti sampanjaa.Seuraan kuitenkin silmäkulmasta henkilökunnan käyttäytymistä,että onko tavallisen seesteistä,eikä minkäänlainen kauhu kuvastu silmistä.Saatan jopa minuutiksi rentoutua.Nukkunut en ole ikinä.Näykin saamaani ruokaa ja pyydän lisää sampanjaa.Tunnit ovat yhtä piinaa ja ehdin siinä sen tuhannesti noitua mieletöntä haluani päästä muille maille vierahille.Valotaulussa pyydetään kiinnittämään istuinvyöt.Kone kaartaa laskuun.Kauhun hetket edessä.Osummeko kiiroradalle oikein päin,ovatko jarrut kunnossa? Maa vilistää silmissä kunnes taivaalle kiitos vauhti alkaa hidastua.Olin jälleen päässyt elävänä perille! Luoja,ei enää ikinä tätä! Kunnes taas seuraavalla kerralla.Olisivat Wrightin veljekset saaneet olla lentokoneen suunnittelematta! No,sen olisi joku kumminkin tehnyt. Ihmisaivot kun ovat sellaiset.
Tänään pitäisi istahtaa päivällä tv:n ääreen.Foylen sota. On niitä harvoja ohjelmia,jota mieluusti katselen Emmerdalen ohella ja sekin alkanut hieman väljähtyä.Tositv-juttuja en jaksa ollenkaan eivätkä himphamppuohjelmiinkaan luokittelemani kiinnosta.Miehelle avaan makuuhuoneessa television,kun on vanhan suomalaisen elokuvan aika,vaikka ei hänkään liiemmin anna arvoa Pekka Puupää-filmeille tai iloitteluleffoille,joissa ei ole päätä eikä häntää.Niissä puhutaan kuitenkin suomea,kun tekstin lukeminen tuottaa vaikeuksia.Niinpä Esa Pakarinen on kuitenkin tervetullut vaihtelu päiväohjelmaan.
Näkyvästi on esillä Pakarisen satavuotiskiertueella pitkin maata niin Impi Umpilampi kuin Severi Suhonenkin Rillumarei-revyyn puitteissa.Mukana matkassa Esa Pakarinen Jr:n myötä muitakin asiaan vihkiytyneitä.Kerrotaan isä-Pakarisen elämäntarinaa ja hänen esittämiensä hahmojen taustoja. Onhan harmitonta,hulvatonta,lämminhenkistä huumoria,joka ehkä nostaa Esa Pakarisen kaikkinaisen tuotannon arvoon arvaamattomaan.Meiltähän tämä käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti