7. marraskuuta 2010

SENSUURIA

Pyhäinpäivä eilen,joka ennen oli Pyhäinmiestenpäivä. Myös ruotsalaisuutta juhlittiin eilen viettämällä Kustaa Adolfin päivää. Pyhäinpäivähän on semmoinen,että viedään läheisten ja rakkaitten haudoille kukkia ja kynttilöitä,muistellaankin poismennyttä.On ikään kuin hiljainen päivä,vakavuudella silattu.Itse en ole ollut koskaan mikään haudoilla kävijä.Kun isäni vielä eli,tahtoi hän sukuhaudallemme,jossa jo vaimonsakin lepäsi.Silloin menin.Nyt kun isänikin on samassa paikassa,ovat käynnit jääneet.Mikä ei suinkaan tarkoita,ettenkö muistelisi ja rakastaisi yhä.Tätä voin tehdä missä vaan ja tunne yhtä aito kuin haudan vierellä.Katselen sinistä tai harmaitten pilvien peittämää taivasta,paistetta tai sadepisaroiden leikkiä,pääskysiä,jotka lentävät korkealla,talvista lumisadetta ja lähetän terveisiä lämpöisten ajatusten saattelemina sinne jonnekin kauas.Ei tarvitse olla Pyhäinpäivä.

Nyt on toiveena alkaa säästää lasta television ääressä.Varsinkin Kakola-niminen ohjelma sotii eettisyyttä vastaan ja on lapsen oikeuksien sopimusten vastaista.Tätä mieltä ovat yhteiskuntatieteitten tohtori Timo Harrikari sekä valtiotieteen tohtori Elina Pekkarinen HS:n nettisivulla.Kakolaa en ole seurannut,mutta nyt tiedän,että siinä pannaan nuoria poikia lukemaan tiilenpäitä rangaistuksena pahoista töistä.Ohjelmalla kuulemma tarkoituksena osoittaa,minkälaista vankilassa olisi ja näin estää sinne joutuminen.Saas nähdä,lopettaako YLE Kakolan vai jatkuuko
opetusohjelmana.

Toiseenkin asiaan tv-ohjelmistossa on puututtu nimittäin uutisiin.Niihin tavallisiin,joita suolletaan tuon tuosta meille ihmisille.Nyt terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen professori Tytti Solantaus tahtoo,että lapset saisivat omat uutiset,joista on poistettu raakuus,sodat ja muut ehkä lapsen mieleen painuvat kauhukuvat aikuisten jokapäiväisestä elämästä.Tämänkaltaisia uutisia on jo lapsille maailmalla. On osoitettu,että uutisten väkivaltaisuus vaikuttaa "mitä isot edellä,sitä pienet perässä",puhumattakaan siitä,että lapsi näkee yöllä painajaisia uutiskuvien jälkeen.Toteutuuko professorin toive,sekin jää nähtäväksi.

En tiedä,millä mielellä moista sensuuria itse ajattelen.Onko oikea keino estää tämmöisellä ylenpalttisella totuutta kaihtavalla menetelmällä nykynuorten väkivaltaista käyttäytymistä.Sormeni osoittaa jälleen kerran kotikasvatukseen.Kun se on reilassa ja asiallista,uutiset ja Kakolat voi lapsetkin katsella rauhaisalla mielellä ilman vaikutteita.Vanhempien asianmukaiset selitykset maailman tapahtumista antavat minusta enemmän evästystä elämään kuin silottelemalla totuutta tai jättämällä se kokonaan pois.Ruusunpunaisten silmälasien takaa katseleminen ei ehkä ole aivan järkevää,kun siihen julmaan ja realistiseen maailmaan aikanaan kuitenkin tupsahdetaan.

Aamulla meillä mittarissa asteita nolla.Kyllä se talvea nyt lykkää.Soitin eilen Oulunsaloon,eikä sielläkään lunta vielä ja plussilla mennään.Illalla sääkartta oli uutisissa jo toista mieltä.Eikä eteläosakaan tästä Suomenniemestä kauaa enää säästy kylmältä ja lumelta.Pitänee alkaa käyttää talvisaappaita.Näinhän se menee.Sesongittain.Sain eilen kirjoitetuksi kirjeen Italiaan.Siinä tämän maan tapahtumat ja ihan siihen malliin kuin ovat papinrouva Räsäsineen kaikkineen.Ennen kirjoittelimme puolin ja toisin tiuhempaan.Nyt on blogia.Tämähän on kuin päiväkirjaa ikään.Tulee muuten joulukuussa vuosi täyteen.Niin kauan olen jo saanut tästä nauttia ja aion vastakin.Kiitos Teille,jotka joskus näitä lukaisette.Joku selaillessaan vahingossa ja joku ihan tarkoituksella.Olen kuullut.Oikeastaan kuitenkin jokainen kirjoittaja kirjoittaa ensisijaisesti itselleen ja itsensä tähden.Näin tapahtuu oikeillakin kirjailijoilla ja tämän olen kuullut erään Suuren Kirjailijan omasta suusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti