Harmaa sateen tuntuinen aamu ulkona.Tänäänkin.Illalla satoikin reippaasti ropisten.No,syksyynhän tämmöinen kuuluu.Tuulet,sateet ja pimeys.Jos on asianmukaisesti vaatteita päällä,mikäs on ulkona pasteeraillessa.
Juttelinpa,juttelinpa eilen erään entisen naapurini kanssa puhelimen välityksellä.Mies siinäkin perheessä liikuntarajoitteinen,kulku jaloin huonoa kuten meilläkin.Ja vaimo laillani niin ikään omaishoitaja.Rajoituksia,huolenpitoa,huolestumista... Minulla liki seitsemän vuotta,hänellä vähemmän.Suunnittelimme kuitenkin visiittiä meille.Piristäisi.Hissikin on,ettei tarvitsisi jalkoja käyttää kuin kahden rappusen verran ja sitten taas pyörätuolin huomaan.Naurettiinkin jutellessamme.Vaikka sairaus kaiken aikaa läsnä,on silti aihetta silloin tällöin iloisuuteen ja pitääkin olla."Niin peloittavalta kuin elämä näyttääkin,suoriutuu siitä parhaiten suoriutumalla yhden päivän vaikeuksista kerrallaan". Maria Jotuni.
Espanjassa on synnyttänyt kymmen-vuotias Romanian romanilapsi.Isä kolmetoista.Perhe hämmästynyt kohusta.Heidän heimonsa keskuudessa kun siinä iässä mennään naimisiin.Mihin jää lapsuus,joka vielä tämän ikäisillä pitäisi olla menneillään? Ja mikä hoppu luonnolla on joidenkin lasten kohdalla järjestää niin,että pystyy siittämään ja raskaaksi tulemaan? Eihän tyttölapsen luustokaan voi vielä olla rakentunut valmiiksi tämmöistä taakkaa raskauden aikana kantamaan. Henkisestä puolesta puhumattakaan.Maailma on täynnä asioita,joita emme ymmärrä.
Lähetin mieheni juuri äsken Brasilian sademetsiin äänikirjan mukana.On muuten niitä seutuja,joihin mieleni on halajanut,mutta haaveeksi nekin jääneet.No,olen käynyt sekä matkakirjojen että television matkadokumenttien myötä.Katsellut veneestä käsin kahta puolta Amazonas-joen rantoja,kuljeksinut villissä viidassa ja nähnyt Rio de Janeiron silhuetin Kristus-patsaan juurelta Corcovado-vuoren huipulla. Siunatut kirjat ja dokumentit! Kiitos tekijöille.
Pienenä tyttönä lukemaan jo oppineena luin vanhempieni hyllystä matkakirjoja.
Sillä lailla matkustin Afrikkaankin.Afrikassa olen oikeastikin piipahtanut,Marokossa.Mutta se ei ole "oikeaa" Afrikkaa.Minulle se alkaa Päiväntasaajan tuntumasta ja siitä etelään.Marokon reissua lässähdytti sekin,että olimme suomalaisen matkatoimiston järjestämällä ryhmämatkalla Espanjasta käsin,enkä näille ryhmämatkoille oikein arvoa osaa antaa.Tietyissä paikoissa päästetään bussillinen ihmisiä ulos,jossa odottavat ahneet kauppiaat myyden milloin mitäkin rihkamaa tai peräti maalle ominaista tehtävää kuten Marokossa viisi minuuttia kamelin selässä keikkumista kirjavan huovan päällä.Naiset kiljuivat ihastuksesta ja kameli irvisti rumasti sylkäisten pitkän ruikun suustaan.Tähän ilakointiin en osallistunut.Tarpomisesta kapeilla kauppakujilla pidin ja siitä,että onnistuin kulkemaan miehen kanssa letkan häntäpäässä melkein irrallaan ruodusta ja kontrollista.Kurkistin puoteihin ja pysähdyin kirjurin pöydän eteen,vastasin ranskankielisiin tervehdyksiin ja välttelin kompastumista avonaisiin viemäriojiin kujan kummallakin sivulla.Siinä epämääräisen veden joukossa mennä viiletti myötävirtaan hiirien ruumiita,appelsiinin kuoria ja muuta sekalaista voimakkaiden hajujen saattelemina.
Päivän reissu kaikkine siihen ympättyine tarjoomuksineen olisi ollut nautittavampi toisessa ajassa ja pienemmässä seurassa. Olisi päässyt tutustumaan muuhunkin kuin turisteille tarkoitettuihin raharysiin.Olisi voinut hetkeksi omaksua aitoutta ja ihmisten arkea ilman parin ansioituneen oppaan huutoa,jonka tarkoitus oli saavuttaa myös letkan loppupään kulkijat.Minusta tuntui,että olimme koko sakki häiritsevästi paikassa,jonne emme kuuluneet,vaikka jopa vastaantulevan aasin silmäys oli ystävällinen sen yrittäessä mahtua todella kapealla kujalla kulkemaan raskaan ja leveän taakkansa kanssa.No,olinhan viimeinkin päässyt Afrikkaan!
Näihin jo kai ennenkin kerrottuihin muisteluksiin lopetan tällä erää.Repetitio non gravat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti