4. elokuuta 2010

LEPPOISAA JUTUSTELUA

Hei,olen saanut kommentin! Aivan sydän meinasi hypätä rinnasta silkasta ilahduksesta.Ihan oikea kommentti! Kiitoksia lähettäjälle.

Illalla satoi ja minätyttö säästyin kukkien kastelulta.Yölläkin satoi.Jouduin neljä kertaa nousemaan miehen takia ja istuin hänen nukahdettuaan tovin parvekkeella yötä katsellen.Aamu menikin sitten ylinukkumiseksi,annoin lääkkeet myöhässä.Jossain välissä olin nähnyt hullunkurista unta.Ystävälläni Ilonalla on skype ja minäkin omistin sellaisen yöllä.Puhua pälätin internetin kautta sen kuin kerkisin.Ehdin siinä ihmetelläkin, miten olen ylipäätään tullut ilman skypeä toimeen? Hohhoijaa.

Eilispäivänä oli tuuraaja meillä miehenvahtina ja pääsin kaupungille.No,olinhan ollut juuri edellispäivänä miehen kanssa,mutta taas oli asiaa.Ihmisiä oli tavallista enemmän liikkeellä.Lomat päättyneet,koulut alkavat,risteilyaluksista purkaantunut turisteja kaupunkiamme ihmettelemään.Ja Stockmannin edessä Espan puolella jatkui liikennekaaos.Nyt entistäkin pahempana.Missä taksit purkavat lastinsa? Meille tuotti vaikeuksia päästä invataksista pois ja eilen minulla taksiin nyssyköitteni kanssa.Katu revitty auki melkein Mannerheimintien kulmaan asti Pohjoisespalla tavaratalon edessä.Jalankulkijat on pantu hyppelemään vaappuvien vanerilevyjen päällä kapeilla kävelykaistoilla.Työmiesten hiki lentelee kaivuumontusta,koneet jyräävät ja tuhannet autot ajavat pyrkien Mannerheimintielle tai sen yli.Helsingin kaupunki puuhastelee lämpöputkien kanssa kadun alla! On puuhasteltu koko kesä.

Soitin Stockmannin eräälle,joka tietää.Oli vakavan tietoinen ongelmasta,mutta ei edes suuren tavaratalon mahti riitä kaupunkia komentamaan.Sen verran oli tavaratalo puhunut,että kaupunki antaa/antanut parille taksille purkutilaa suojatien päällä Mannerheimintien kulmassa.No,tästä eivät tykkää jalankulkijat,jotka lakia noudattaen suojatietä käyttävät. "Ei auta",sanoi Stockmannin henkilö,joka tietää.Kertoi vielä,että kaaosta riittää pitkälle syyskuun puolelle.Että tähän tapaan.

Postikin muisti taas minua.Jäimmehän viime viikolla jälleen ilman Suomen Kuvalehteä,josta nostin metelin.Joku voi tietysti ajatella,että mitä toi nyt on,jos lehti jää saamatta.Ei se maailmoja kaada,ei saa niuhottaa aina,pitää ymmärtää,olla suurpiirteinen jne jne. Minä en ole.Meille ei muita aikakauslehtiä tule kuin SK.Totuin sen tulemiseen jo lapsuuden kodissani.Olemme siis vuosikymmenten (niitä on jo paljon) ystäviä.SK:n lukeminen on minulle suuri nautinto perjantai-iltaisin saatuani miehen nukkumaan ja minä rauhoittunut päivän töistä.Otan käteeni tämän tyylikkään lehden, niin ulkonäöltään kuin sisällöltään,unohdan muun maailman ja alan lukea.Minulla ei tätä onnea ole,jos saan lehden vasta seuraavan viikon tiistaina tai keskiviikkona.Posti siis muisti ja antoi selityksen poikineen postinjakajan "kömmähdyksestä".Minun kiukkuisen palautteeni jälkeen perjantaina olivat huomanneet jakajan unohtaneen ison osan muustakin postista työpaikalleen.Esimies komensi uudelle rundille nuhteitten kera.Näin me saimme kuin saimmekin SK:n sinä päivänä kun sen kuuluu luukusta tipahtaa,mutta myöhässä.Olen piikkinä Postin lihassa niin kauan kuin tarvetta riittää!

Ryhdyin selailemaan Signe Branderin kuvateosta.Vanhaa menetettyä Helsinkiä valokuvissa. Brander tunsi sen aikuisen kaupunkinsa kuin omat valokuvaustarvikkeensa.Hän oli Helsingin kaupunginmuseon ensimmäinen valokuvaaja ja häntä saamme kiittää,että moni kadonnut maisema on silmiemme edessä kuvin.Paikkoja on vaikea tunnistaa,jos ei taustalla ole yhä pystyssä olevaa pytinkiä,kuten Suomen Kansallisteatteri Kaisaniemen joutsenlammen lähellä.Luonnon mukainen lampi hävitettiin joskus 1920-luvulla.Tilalle valettiin betonista suorakulmainen siisti ja ruma lammikko.Saari,jossa joutsenet pesivät pantiin lintuineen tietysti myös
menemään.Miten tähän meidän aikaamme suhtautuisivat nyt ne ihmiset,joita Brander niin auliisti kuvasi arkisissa askareissaan puutalojen idyllisillä pihoilla? Enää eivät purjealukset ole Helsingin kaijoissa.Pikkupojat eivät kalasta Ruoholahden kivisillä rannoilla,vaan siellä komeilevat kerrostalot.Oranssin värinen metro suhahtaa asemalle,ihmisiä ulos ja sisään.Brander ikuisti Helsinkiä vuosina 1907-1913.Hän oli tuttu näky soraisilla kaduilla ja kujilla jalustoineen ja muine tarvikkeineen.Hän ymmärsi valokuvan arvon,kun kuvauskohteet ovat jo hävinneet.Hän tiesi kaupungin muuttuvan ja kasvavan.

Minun aikani tässä kaupungissa olisi pitänyt olla juuri noihin aikoihin,vuosisatojen vaihteessa,nippa nappa 1900-luvun puolella.Olen jossain määrin 1800-luvun tyttö,ikään kuin olisin silloin jo näitä katuja pasteeraillut.Sofiankadun mukulakivet tuntuvat oudon tutuilta kenkien alla ja kuulen aivan,mitenkä pitkä leninkini kahisee niitä vasten kiiruhtaessani kohti toria ja Seurahuoneen kahvilaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti