Jos joku olisi minulta kysynyt pari viikkoa sitten,mikä on liikeri,olisin sanonut hämärästi joskus kuulleeni,mutta tähän hätään aivot ei päästä tietoa irti.Aivan aluksi olisin ensin tarjonnut painovirhettä.Jos taas olisi kysytty tiikeliä ja kysymyksen olisi esittänyt japanilainen,tämän olisin heti tiennyt.Sitten silmiini osui tositarina eläintarhan leijonan ja tiikerin rakkaussuhteesta Taiwanissa.Hedelmänä syntyi aikanaan liikeri.Vain joku zoo voi tarjota tämmöisen ihmeen,koska luonnossa nämä eläimet eivät toisiaan kohtaa asuinalueittensa vuoksi.No,nyt on maailmalla uusi pieni liikeripentu.
Toinen asia,mikä on ollut muistini ulkopuolella muiden miljoonien asioiden ohella,on Paul.Hän, tai oikeammin se, on ennustuksen taidon omaava mustekala Saksan Oberhausenin akvaariossa.Otus oli tiennyt kaikki siltä kysytyt jalkapallovoitot oikein.Sitä en tiedä,onko tätä lahjaa käytetty ennen näitä mm-kisoja,vai hoksattiinko eläimen kyky vastikään ja miten? No,onhan aina väitetty mustekalan olevan fiksumman kuin mitä päältä näkyy.Paul on jo oraakkelina olostaan eläkkeellä.Ehkä hyväkin,sillä nyt se saattaisi profetoimisen jalossa taidossa menettää maineensa,jos ennusteet menisivätkin poskelleen.
Tässä on juuri herätty.Mies vielä uinailee ja minä jahkailen kahvintiputuksen kanssa,jonka aika aivan kohtsillään on.Aurinkoa ja syksyn tuoksua.Keittiössä vilpoista ikkunan oltua auki yön.Suljin kiireesti,kun varpaat alkoivat palella tossuissa.Eipäs enää kesälämmin tulvahda vastaan ja mikä on erittäin mukava asia,niin hiki ei päälle tuppaa,josta hommasta sain helteillä tarpeekseni.Alkaa meikit pysyä paikoillaan.
Hepi soitti ja aikoo meille kyläilemään.Meidän pitää tapaamamme,sillä syksyllä hän häviää taas Turkin maisemiin ja nyt neljäksi kuukaudeksi.Ihanaa,kun ihmiset ovat seikkailumielisiä ja uskaltavat toteuttaa unelmansa.Itse olen ollut paljon arempi tämmöisten repäisevien toteuttamisten kanssa.Kun miehelleni tarjottiin aikoinaan töitä ulkomailla,hän joutui kieltäytymään tarjouksesta siksi,kun minun vanhempani vastustivat.Jos jotain olen katunut,niin silloista tottelevaisuuttani.No,maailma oli noihin aikoihin toinen,vanhempien sana laki.Minun olisi ehdottomasti pitänyt olla rohkeampi,ajatella miestäni ja minua ja meidän elämäämme,tulevaisuutta.Joskus jälkeen päin mietin,minkälaiseksi elämämme olisi muodostunut,jos... Inhoan jossittelua.
Viimeisiä tuoreita marjoja viedään.Toripöydillä vielä mustikoita ja suomuuraimia.Mansikat ovat jo ja taas Espanjasta.Niin pian se aina päättyy ja tänä vuonna helteet lyhensivät entisestään marja-aikaa.Omenatilanne pitäisi käydä torilla tarkistamassa.Enää en sosetta tehtaile,kuten muinoin.Miehen diabeteskin sanelee ehtoja.Ja minun ylipainoni.Eikä ole entisaikojen komeita kylmiöitäkään,joiden purkkirivistöistä hillittömästi ylpeilin.Siinä oli kuin sotilaat asennossa pikkelsit,hillot,soseet,hyytelöt,marmeladit ja suolakurkut,suolatut sienet ja hillotomaatit purkeissaan nimilaput kyljissään.Unta näen joskus tämmöisestä,vaan enpä enää ryhtyisi.
Tänään aikeena ulkoilla.Eilen jätin väliin.Olkapää tuntuu aina lepopäivän tai lepopäivien jälkeen paremmalta ja lääkärin mukaan kaipaisi kunnon rauhaa,joka tarkoittaa että juurikaan mitään ei saisi kädellä tehdä.Mitenkäs tämän sovittaa meillä? Hommat tehtävä eikä miestäkään voi ikuisesti sisällä pitää.Ennen muinoin kun meillä oli koiria,taluttajista ei ollut puutetta.Naapuruston pikkutytöt anelivat päästä ulkoiluttamaan.No,siinähän oli tietysti oma lehmä ojassa.Pyörätuolia ja lehmää ei voi yhdistää,mutta naapurit avaavat meille ovet ja joku miespuolinen kysyy,jos voi avittaa ulkoportaitten kanssa.Meillä kaikki sujuu jo rutiinilla,eikä näissä apu ole tarpeen.Minä vain kiitän kauniisti.Joissakin muissa asioissa ottaisin kiitollisuudella vastaan,mutta paria ystävää lukuun ottamatta ei tarjokkaita ole.Jo aikoinaan Veikko Antero Koskenniemi loihe runossaan lausumaan "...yksin oot sinä ihminen,kaiken keskellä yksin..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti