30. tammikuuta 2010

LAUANTAIN "LASTU"

Lainaan tätä "lastua" Juhani Aholta.

Helsingin kaupunki hääti romanikerjäläisperheet takaisin Romaniaan ja nyt tämä porukka jälkikasvuineen on matkalla kohti kotimaataan.Lentoliput annettiin käteen.Osa kyllä matkustaa omilla autoillaan.Luin tänään HS:n nettipalstan keskusteluja ja suurin osa kirjoittajista oli pannut kätensä kyynärspäitä myöten ristiin kiitokseksi.

Nämä mielipidekirjoitukset ovat yleensä hauskaa luettavaa.Nytkin oli ehdotelmia itsekullakin lomamatkoista milloin minnekin Suomen valtion kustannuksella. Joku,joka syytti suurin sanoin suomalaisia rasisteiksi,muistutti mieliin,että suomalaisetkin aikoinaan ovat lähteneet muille maille taloudellisen tilanteensa vuoksi.No, on toki lähdetty,mutta olen siinä samaa mieltä oikaisijoiden kanssa,että emme lähteneet kylläkään kerjäämään vaan töihin aina USAta ja Kanadaa myöten.Tämä ei ollut innokkaan kerjäläisten puolustajan muistissa tai tiedossa.Olen aikaisemminkin sanonut,että parhain keino näiden ihmisten tänne tulon estämiseksi olisi lain muutos,jossa yksinkertaisesti kiellettäisiin kaikenlainen kerjääminen.Enkä ymmärrä,millä perusteella moinen tienistin hankkiminen täällä sallitaan.

Juttelin illalla Anja-ystäväni kanssa puhelimessa.Anjakin on valmistavan koulun luokkatoveri,mutta samaan oppariin emme menneet.Jotkut ihmiset eivät ole aikojen saatossa paljoakaan muuttuneet kasvojen piirteiltään.Anja on yksi heistä.Naama aivan saman näköinen kuin valokuvassa koulun rappusilla opettajien käyttämän ulko-oven edessä,jossa yleensä kaikki luokkakuvat otettiin.Pojat takana ja tytöt edessä.Luokanopettaja taaimmaisena oikealla.Kuvan ottaminen oli aina iso asia.Siitä ilmoitettiin etukäteen,että tytöille osattiin panna fiinit korkkiruuvikiharat Shirley Templen tapaan tai uudet nauhat lettien päähän.Pojat olivat leteistä aina hyvin kiinnostuneita. Luokassa edessä istujan letti oli niin lystiä panna mustepulloon.

Jaa,että mikäkö on mustepullo? Se oli jokaisella koululaisella.Mehän käytimme mustekynää,jonka terä kastettiin musteeseen.Ainakin kerran lukukaudessa mustepullon kuului kaatua pulpetille,vaikka sitä pidettiin sille tarkoitetussa pienessä syvennyksessä pulpetin päällä.Näitä pulpetteja näkee tänä päivänä koulumuseoissa! Väitettiin muuten,että terämustekynällä oppi kauniimpaa kirjoitusta kuin nykyisillä kuulakärkikynillä.Meillähän oli kaunokirjoitusta ja muistan opettajan panneen aina pienen pisteen sen kirjaimen alapuolelle, joka oli oikeaoppisesti onnistunut.Minulla ei tainnut olla vihko monillakaan pisteillä pilattu.Joskus mieleen pullahtaa näitä kouluaikaisia muistoja ja silloin tulee haikea olo,vaikka en ehkä haluaisikaan kaikkea aloittaa alusta.

Tässä on kohtapuoliin lounaan laitto.Kalkkunaa ja paistettuja perunoita.Pidän ruuanlaitosta ja häpeilemättä tunnustan käyttäväni mielelläni keittokirjoja(tämän tämänpäiväisen osaan laittaa ihan itse).Niitä on hauska ihan vaan selaten katsella.Hyllyssä onkin useampi sata.Olen sitä mieltä,että keittokirjat on tehty käytettäviksi.

Hiljattain tein Flygande Jakobin. Se on 1960-luvulta ruotsalainen ruoka.Elettiin aikaa,kun Svea-mamman keittiössä alettiin käyttää yltäkylläisesti kaikenlaista hyvää. Jakobiin pannaan broilerista ja banaanista lähtien pähkinöihin,kermaan ja pekoniin.Yllättävän maukasta! Ei tokikaan mikään dieettiruoka.Tein sitä muuten kerran ystävälleni Eeville.Alkuruokana oli hernekeittoa,jossa oli sampanjaa itse keitossa ja kermavaahtoa päällä. Tykkään yllätyksellisyydestä.

Nyt kyökin puolelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti