MATKALLA

Palaan taas aikaan,kun meillä oltiin terveitä.Palaan Norjan matkaamme kesällä 2001.Olen kertonut pitäväni pitkistä automatkoista,kun ratissa olen ihan itse.En näistä kaupungissa tapahtuvista liikennevalosta toiseen.Enkä niitä enää teekään.Autosta olen luopunut mieheni sairastuttua.

No,me starttasimme kotipihalta kesäkuussa.Nautin jo siitä,kun painoin kaasua ja auto lähti liikkeelle parkkipaikasta alamäkeä kadulle.Kohti pohjoista oli suunta.Kesä oli kauneimmillaan,aurinko paistoi.Ajelimme Pohjanlahden reunaa kutakuinkin pysähtymättä.
Päämääränä ensimmäinen yö olla ystävämme Eevin luona Oulunsalossa.Kalajoella kuitenkin poikkesimme aterioitsemaan ja ihailemaan ulappaa.Meri on aina ollut minulle tärkeä,on se missä vaan.Oulunsalossa vietimme rattoisasti Eevin huomassa illan ja yön Rosso-kissan mustasukkaisen katseen alla.Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa.

Yön vietimme Kilpisjärvellä.Helsingistä lähtiessämme oli kesä,täällä järvi jäässä,ilma kylmä,luonto vasta haukotteli lievät heräämisen merkit mielessään lumen peittäessä paljolti maan.Laikkupaikkojakin oli siellä,minne auringonsäteet olivat yltäneet.Kilpisjärvi oli niin pieni paikka,että posottelin päätietä ymmärtämättä,että olimme yöpymispaikassamme.Tulimme Norjan rajalle ja vasta siellä älysin,että se muutaman talon rykelmä oli sitä itseään.

Aamulla heti matkaan.Palelimme ja katselin synkkänä talvea,joka piti vielä näitä maisemia otteessaan.Tullimuodollisuuksia ei ollut ja menin kysymään,saako noin vaan tästä ajella ulkomaille.Sai.Kysyttiin sentään,onko tullattavaa.No ei ollut.Siis eteen päin.Tromsö,pohjolan Pariisiksi kutsuttu,oli etappimme.Joitakin kymmeniä kilometrejä ajettuamme tulimme täyteen kesään.Ihmiset ahersivat puutarhoissaan,kukat kukkivat,puissa lehdet,lunta ei edes hituistakaan missään.Hämmästykseni oli suuri.Golf-virta! Ensimmäisen kerran elämässäni havaitsin sen mahdin ihan konkreettisesti.Koulun opetukset tulvahtivat mieleen ja täällä minä olin nyt asiaa todistamassa.

Tromsössä emme yöpyneet.Oli lääkärikongressi ja jokikinen hotelli täynnä.Piti alkaa tutkailla karttaa.Mihin seuraavaksi,jossa voisimme nukkua? Norjassa olin aikaisemminkin ollut useaankin kertaan,mutta vain etelässä.Tämä osa maata vaikutti
siltä,että turistit eivät ehkä olekaan tervetulleita.Ei ainakaan ne,jotka etsivät hotelleja.Matkailuautoja ja -vaunuja tuli ja meni,itsellistä ja omavaraista väkeä matkaamassa,majapaikasta huolta vailla olevaa.Ylitimme ensimmäisen vuonon lautalla,seuraavat piti kiertää.Ei hotelleja.Altan kaupunki jossain edessä päin.Siis sinne.

Jäämeri oli yllättävän sininen,vuonot vielä sinisempiä.Vaarat ja tunturit reunustivat kulkuamme,luntakin huipuillaan.Jokunen kyläpahanen vuonon pässä,ei majapaikkoja meille.Ei ravintoloita,ei edes pikkukahviloita.Kohti Altaa vaan.Pienissä kylissä oli jokikisessä kalankuivaustelineitä.Nyt tyhjiä.Turskan pyynti ei vielä alkanut.Voimme hyvin kuvitella sitä hajua,joka aikanaan täyttäisi tienoot kun tuhannet kalat roikkuvat kuivumassa tuulessa hiljaa keinahdellen.Kylät olivat siistejä ja sieviä,ihmiset ehkä suureksi osaksi elättäen itsensä kalastuksella.Veneitä satoja,sekin kieli ammatista.

Olimme Altassa.Pääsimme nukkumaan.Näimme kalliopiirroksia,vanhoja kuvia kalastuksesta etupäässä.Meri oli kuvien tekoaikaan lähempänä kuin nyt.Kuvien päälle ei saanut astua,ei koskettaa,puista rakennettu polku,joka kiersi piirrosaluetta.Kuvittelin näkeväni ihmiset,jotka tuolloin elivät ajattelematta hituistakaan sitä,että joskus tuhansien vuosien kuluttua pitää maksaa siitä,että pääsee katselemaan näiden ihmisten tekemiä kuvia.Ja että tutkijat ovat innoissaan,kun taas jostain puolivahingossa löytyy uusia kalliopiirroksia.

Altasta matka jatkui Hammerfestiin.Ajelimme tundralla.Laakeeta aakeeta ympärillä,ruohotupas siellä,toinen täällä,autiutta kaikkialla.Ei naaleja,ei poroja,täysin hiljaista.Ei edes muita autoja.Minulla oli vanha auto ja rupesin huvittelemaan ajatuksella,mitä sitten,jos se päättää tyssätä täällä keskellä ei mitään? Nyt ei ollut edes kyläpahasia näköpiirissä.Tyhjää maisemaa kilometrikaupalla joka suuntaan ja tie,jota pitkin ajoin.Päätä alkoi särkeä ja siirsin ajatukseni mieheeni,joka järkevänä pyysi olemaan piirtelemättä kauhukuvia eli piruja seinille,auton seinille siis.

Ykskaks keskellä tundraa ehkä parin kolmen kilometrin päässä näkyi pikkuinen valkoinen kirkko.Siis jossainhan pitää olla asutusta,vaikka tämä kirkko ei taatustikaan ollut keskellä kylää. Ohitimme kirkon etäältä,ei liikettä,eikä liikennettä.Jossain oli kuitenkin Hammerfest.

Kun minä olin pikkutyttö,radiossa oli päivittäin kuunnelmana Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja.Ne olivat pieniä pätkiä ja loppuivat aina sanoihin "jatkuu huomenna".
Tämäkin jatkuu huomenna ja ihan siksi,että kukaan ei pitkästyisi,ellei se ole jo tapahtunut.Matakertomukseni ei liioin ole yhtä jännä kuin Korkin seikkailut,mutta kaikkeahan ei voi vaatia,eihän.