Tämän vuoden tammikuu alkaa loppua.Lunta tupruttaa ja niinhän sitä luvattiin.Pihapuitten oksat luokilla lumen painosta ja roskikselle pitää kahlata.Jätehuoneen ovi ei mene kiinni,kun kukaan ei puhdista kynnystä lumesta.Tämähän ei kuulu asukkaalle! Olen tämmöisestä saanut itsekin kuulla moitteita,kun olen roskistalon lattian puhdistanut siihen kuulumattomista asioista.Enää en sitä tee.Kun istutin kukkia kerrostalomme pihalle,sekin oli väärin.Enää en istuta.Laatikot törröttävät tyhjyyttään. Miksi niin nurjasti ajatellaan? Pitääkö kaikessa sulautua välinpitämättömyyttä tuntevaan massaan?
Silloin kun stadissa elettiin puutaloaikaa,olivat pihat todella kauniita.Vieläkin jossain Vallilassa,Käpylässä ja eritoten Ruoholahdessa kukoistaa entisöityjen ja korjattujen puutalojen pihamailla komeat istutukset kukkineen ja pensaineen.En malta olla mainitsematta juuri Ruoholahden Sadan Markan Villoja,joissa asutaan nauttien "maaseudun rauhasta" keskellä vilkasta kaupunkielämää. Ruoholahden Villat rakennettiin Constantin Kiseleffin aloituksesta vuonna 1879.Osake maksoi 100mk ja se maksettiin 10mk osamaksulla kuukausittain.Jos käy siellä päin kesäaikaan,kannattaa kurkistaa tätä idylliä hiukan lähempää.Suosittelen!
Tässä kohdin on taas mukava palata omaan mökkiaikaamme. Talo oli hyvin vanhoista hirsistä,sisältäkin tummanpuhuva.Me kunnioitimme alkuperää sisustaen sen ajan henkeen.Pihamaalla kasvoi villejä vadelmia,aitan takana ahomansikoita,ruohosipulitupas kallion laella,josta oli jyrkkä pudotus rantaan.Juhannusruusupensas pirtin ikkunan alla valkoisine kukkineen.Äitini piti kaikesta kauniista ja päätimme yhdessä ryhtyä kunnostamaan pihamaata. Salaa mieheltäni ja isältäni,sillä tiesimme heidän hurjaakin hurjemman vastustamisensa kaikkeen uuteen.
Miehet lähtivät kalaan ja me kutsuimme puutarha-arkkitehdin suunnittelemaan pihan uudistamista.Arkkitehti tepasteli korkean ruohon seassa rupatellen suunnitelmista ja me kuuntelimme päät ihastuksesta kallellaan.Juuri kun piha ja sen takkuuntunut ympäristö alkoi saada parahultaisen muotonsa mökin henkeen ajatuksissamme,kuulimme veneen moottorin äänen.Isä ja mieheni palasivat.Yritimme tuuppia arkkitehtiä pois näkyvistä,mutta varsinkin isäni haukansilmät huomasivat heti vieraan.
Selitimme syyn läsnäoloonsa ja koetimme saada miehemme näkemään tulevan ympäristön oikealla tavalla.Ei odotettua tulosta.Isäni hääti sumeilematta ällistyneen arkkitehdin pois,joka pani lehtiön laukkuunsa,hyppäsi autoon ja ajoi tiehensä.Siinä meni. Äidilleni ja minulle pidettiin puhuttelu mieheni säestämänä,pihamaa jäi koskemattomaksi.Kaiken kattava villeys pihanurmikon ulkopuolella sai jäädä kukoistamaan. Kuovin surumielinen huuto täytti ilman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti