Tänään taas ikävä asia HS:n nettisivustoilla.Ihminen kuolleena kotonaan 2,5 vuotta.Jään aina miettimään tämmöisen tapauksen jälkeen,eikö kukaan välitä? Jos ei ole omaisia tai muita sukulaisia,ystäviä,eivätkö edes naapurit ala ihmetellä? Eikö mikään kerro kenellekään mistään mitään? Juoksevat asiat hoituvat automaattisesti,eläke tulee tilille ja se menee tililtä.Ihmistä ei tarvita.Postiluukusta mahtuu tavaraa kuukaudesta ja vuodesta toiseen niin mainokset kuin mahdollinen vähäinen posti.Kaikki toimii.
Olen vihainen meille kaikille tästä ylettömästä välinpitämättömyydestä kanssaihmisiämme kohtaan.Meistä on tullut kylmäkiskoisia ja tunteettomia ihmisiä.Miten meidät saisi heräämään?
Tiedän olevan vanhuksia,jotka ovat rasittavia ja luotaan työntäviä.Moni on polttanut ne vähäisetkin sillat takanaan,kadottanut läheisensä omalla käytöksellään.Siitäkin huolimatta meidän olisi ymmärrettävä,että tähän on jokin syy.Eikä se tarvitse olla mikään muu kuin vanhuksen paha olo,joka purkautuu kiukuttelulla ja tyytymättömyydellä.Silti meidän tulisi hänestä välittää,silloin tällöin olla huolehtivainen,kuulostella vointia.Kyllä me jaksaisimme tämän tehdä,jos olisi hyvää tahtoa.
Pakkaskeli jatkuu.Eilen vein mieheni parturiin ja muillekin asioille.Vaatetta vaan paljon päälle ja päällimmäiseksi viltti jalkojen ympärille pyörätuolissa.Näin varustettuna vain nenää hiukan paleli.Ja kun ei kulkiessa vitkastellut,en päässyt itsekään tuntemaan kylmää.Mutta vikkelästi liikuin ja sitten puuskututti.Olimme taas kuin paremman puoleinen kuormajuhta kauppanyssyköinemme,kun kaikkea piti ostaa pitkäksi ajaksi.Vapaa-aikani kun ovat supistuneet ja näin sen huomaa.Onneksi pyörätuolin kahvat ovat kestäviä ja erittäin hyviä ripustuskoukkuja.Mieskin kykenee pitämään sylissään jotain kevyttä.Olemme me näin kuljettaneet ison jalkalampunkin kotiin.Käytämme tietysti invatakseja,mutta kuljettajat auttavat vain tätä varsinaista asiakasta eli liikuntarajoitteista henkilöä.Saattaja saa tulla toimeen omillaan ja tavaroiden nostaminen autoon kuuluu siihen.Sepäs saattaakin olla aikamoinen taidonnäyte! Joskus olen suorastaan ylpeä itsestäni.
Eilisiltana aloin lukea "Helsinki herra Hertzbergin silmin".Kertoo 1800-luvun kaupungista kuin myös koko kaupungin alusta Vantaanjoen suulla.Hitto kun olisin silloin tahtonut täällä asua! Siis silloin,kun olimme jo Vironniemellä,missä nytkin,tosin levittäytyneenä himpun verran pitemmällekin.En piikana vaan frouvana,joka flandeeraisi Esplanadilla ystäviensä kanssa tyylikkäästi väistellen hevosraitiovaunua.Miehet suutelivat kädelle tervehtiessään,ottivat kohteliaasti hatun päästään.Hektinen elämä oli kaukana edessäpäin.Silloin oli aikaa toisille työntekemisenkin lomassa.Tämän päivän turvattomuuden tunnetta ei ollut.
"Herra Hertzberg" oli todellakin olemassa.Hänen etunimensä Rafaël kielii ulkomaalaistaustasta,mutta mies syntyikin Suomen Turussa vuonna 1845 kirkkoherran ja teologian tohtorin poikana.Omistamani kirja on ilmestynyt jo vuonna 1889 nimellä "Helsingfors för tre hundra år sedan och i våra dagar". Minun kirjani on painettu vuonna 2004.Niinpä nyt nojatuoliin painautuneena pääsen nauttimaan siitä Helsingistä,joka on vienyt sydämeni jo pikkutyttönä.
Sydämeni palasia on kyllä ympäriämpäri siellä sun täällä milloin missäkin.Entisaikojen Helsingin lisäksi osa sydäntäni jäi Prahaan ja Venetsiaan,Andalusian Sierra Nevadaan,Marseillen kujille,Moselin ja Rheinin viinin täyttämille rinteille...saksalaisen poikaystäväni Horstin kanssa viettämiini hetkiin seitsentoista-vuotiaana... auringonlaskuun mökin rantakalliolla,Lapin tuntureitten kupeisiin kuin myös silmänsä sulkevan Sinikka-nuken pyöreisiin lapsenposkiin.Sain Sinikan joululahjaksi ja olin kuulemma huudahtanut "nyt on Jumala antanut minulle kaikki synnit anteeksi,kun olen saanut tämmöisen nuken". Sinikka oli olemassa monta kymmentä vuotta,yhtä sievänä ja mekanisminsa säilyttäneenä.Sitten se myytiin nukkien kerääjälle,joka sanoi minun Sinikkaani erittäin kauniiksi. Yhäkö se jossain vielä sulkee syvänsiniset silmänsä ne hetken kuluttua taas avaten? No,vanhushan se jo on,mutta luultavasti kasvonsa säilyttänyt kuten Dorian Gray.Ei kumminkaan samoin keinoin kuin Oscar Wilde kertoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti