Hammerfestissä,Kvalon saarella, yövyimme aivan meressä kiinni olevassa hotellissa.Katselin ikkunasta vihreän levän lillumista ja satamaa jonkun matkan päässä.Kalastaja-aluksia,isoja ja pienempiä laivoja,veneitä kaiken kokoisia ja katkaravun ja kalan myyjiä.Meren elävien haju leijui kaupungilla.Olin salaa toivonut jossain näkeväni jääkarhun,vaikka tiesinkin niiden olevan siellä,missä olisi lunta ja jäätä.Sight seeingille olisi päässyt katselemaan valaita.Ehkä jossain olisi ollut jääkarhukin.Tai näimme me.Valtavan kokoisen seisovan jalustallaan Hammerfestin kadulla.Eikä se ollut oikea. Välillä piti syödä.Elämämme ehkä parhaan turska-annoksen saimme juuri Hammerfestissä.Ei mikään gourmetannos,mutta gastronomian parhaimmasta päästä makunystyröitä hivelevä elämys.Tuoreus on aina valttia.
Menimme vielä noin sata kilometriä pohjoiseen pieneen kylään,johon tie päättyikin.Edessä olisi ollut lauttamatka Nordkappiin.Sen jätimme tekemättä.Halajimme matkantekoa jälleen eteenpäin.Helsinki oli vielä hyvin kaukana.
Ajelimme nauttien ympärillämme avautuvasta maisemasta,merestä ja tuntureista,vuoristakin.Suloinen viihtymyksen tunne hiipi sydämeeni,oloamme ei häirinnyt mikään.Jokunen matkailuvaunu tuli vastaan,tiellä oli vielä hiljainen liikenne.Olimme matkalla kohti Teno-joen suuta,jossa se laski vetensä Jäämereen.
Sinne päästyämme ajoimme edelleen jokivartta Norjan puolella ja vasta Karigasniemestä käännyimme Suomeen jatkaen siitä Inariin ja lopulta itärajaa pitkin etelään.Inari oli varsinainen turistirysä.Aito Lappi oli unohtunut jonnekin aikojen hämäriin.Terveisiä vaan Samuli Paulaharjulle pilvensä reunalla. 4000 km jälkeen kurvasimme kotipihaan,matka vei yksitoista päivää.Suomi tuli jälleen kerran kirjaimellisesti kierrettyä ja se jäikin meillä viimeiseksi kerraksi.
Näitä matkamuistoja on ja niitä mielelläni jakelen muillekin.Ja jos valta olisi niin kuin on mieli,tekisimme vieläkin monta matkaa jonnekin,missä emme kuunaan ole olleet.Ja niitä paikkoja on paljon.
Sitten suomalaiseen mökkielämään seuraavaksi.Naureskelin jo omamme aikoina,miten ystävät raatoivat kesäasunnoillaan,hakaten puita,ahertaen aamusta iltaan,rakentaen ja paikaten.Nyt on Jyväskylän yliopistossa tehty väitöstutkimus asiasta,miten suomalaiset tuhraavat vapaa-aikansa suorastaan työntekoon.Tutkija Hanna Vehmas on sitä mieltä (ja oikeassa onkin),että "Myös kesämökki on monelle suomalaiselle työleiri.Sen ylläpito rajoittaa muita elämänalueita ja ihmissuhteita..." Meidän mökkielämämme oli lomien aikana joviaalia oloa,vaikka vieraita oli ja kävi.Tietysti minä emäntänä häärin ja pyörin,mutta se oli pelkästään hauskaa ja ilonpitoon jäi silti aikaa.Kaksin ollessamme nautimme joutenolosta,soutelimme järvellä,makasimme nurmikolla ja kuuntelimme isännän viirin lepatusta lipputankoa vasten.Seurasimme muurahaisten vaellusta varpaittemme yli,keinahtelimme puiden väliin asennetussa riippukeinussa ja katselimme pilvien kulkua taivaalla. Meitä ei ahdistanut,jos nurmikko oli venähtänyt liian pitkäksi.Sen ehtii toki leikata myöhemminkin.
Tuli aikanaan ajatus luopua mökistä.Ajoimme ystäviemme luo ja kysyimme,haluavatko ostaa mökin? Halusivat.Tilasimme muuttoauton ja mökin tyhjennettyämme sanoimme sille hyvästit ja kiitimme parikymmentä vuotta kestäneestä yhteiselostamme.Aika aikaa kutakin.Jokainen tunti siitä ajasta oli ihanaa,eikä mikään niitä muistoja mielestämme häivytä.
Koirien jätettyä meidät ja maallisen vaelluksensa kanssamme,aloimme taas matkustella.Sitä jatkui mieheni sairastumiseen asti.Nyt niistäkin ajoista on vain muistot jäljellä.Mukavaa kun tekemisistä ja kokemuksista tulee muistoja.Niitähän me joka päivä kaiken aikaa rakennamme itsellemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti