Ohhoh,onpa siinä talolla korkeutta! Pannaan 11.5 Stadionin tornia päällekkäin jonoon,niin päästään samaan kuin Burj Dubai. Mahtaako tuommoinen olla edes turvallinen?Lentokoneella sen saa ehkä poikki kumminkin.Minä podin jo Eiffel-tornissa korkeanpaikankammoa,niin en tähän menisi kovin mielelläni.Onhan tuo aikamoista mahtailua.Sopii sinne päin maailmaa.Jos aivan juuressa töllistelee,menee niskat nurin.Mutta enpä tuota aio mennäkään töllistelemään.Niin,ja sitten heillä on haaveena joskus maailmassa pykätä kilometrin korkuinen! Siitä vaan,sano.
Kerrostalomme piha on aurattu.Jippii! Sekä taloyhtiöt että kaupunki tuntuu säästävän aurauskuluissa,niin arvatkaas,ketkä saavat kärsiä? Oikein.Jalankulkijat sekä autoilijat.Ja juuri tänä talvena,kun lunta on maan perusteellisen paljon.Kun lykkii naisen voimin raskasta pyörätuolia paksussa hangessa,se ei ole herkkua.Pitää mennä uppokinosten läpi takaperin suuremmat pyörät ensin.Joskus auramies istuu kopissaan ja katselee kiinnostuksen välke silmissään kamppailuani.Ei tule ulos auttamaan,ei tule.Mutta vaikka tässä taannoin moitinkin suomalaisia itsekeskeisyydestä,niin sen myönnän avoimesti,että pyörätuoli herkistää ja herättää auttamishalun monissakin henkilöissä.Usein meitä avitetaan ovien avaamisessa,hyvinkin usein.Siitä lämmin kiitos tässä ja nyt.Sekin on nimittäin joskus aikamoinen taidon- ja voimannäyte,että saan raskaan oven auki.Mutta,mutta,olen saanut ja pakkohan se on.Tässä hommassa kun on saatava aikaan yhtä sun toista,mitä joskus itsekin hämmästyn.Vuosien aikana on kikkoja opittu eri tarkoituksia varten.
Stockmannin tavaratalossa Esplanadin puolella oli aikoinaan automaattisesti aukeavat ovet.Sitten muuttivat käsivoimin avattaviin.Soitin heti,en muista kenelle,mutta mikään pikkupomo hän ei ollut.Pahoiteltiin,kuten asiaan kuuluu,mutta kerrottiin,että henkilökuntaa paleli,kun ovet olivat alvariinsa auki.Järkeen käypää toki.
Edelliset skrivasin aamulla ja nyt on iltapäivä.Terveisiä kaupungilta.Luinkin jostain,että venäläisiä turisteja on Helsinki tulvillaan ja niin tuntui olevankin.Luulin välillä,että olin lennähtänyt muulle maalle vierahalle.Tietysti on hyvä,että rahaa tulee ja kauppa käy.Toki.Ovat taas löytäneet Helsingin.Tässähän oli välillä pientä hiljaiseloa idästä päin.Ostin ruuat ja katsastin muuta,vaan en ostanut.Joskus minullakin järki mukana.
Tuli taas mieleen kesä ja olympialaiset Helsingissä vuonna 1 ja 2 eli 1952.Ja tuli mieleen myös saksalainen kaupunki Hameln ja pillipiipari.Tämä siksi,että impulsiivinen ja reipas äitini kutsui syntymäpäivilleen heinäkuussa aivan vaan kauppareissulla tapaamansa mustan miehen.Pikajuoksija Guatemalasta ja Jerry nimeltänsä.No,ei Helsingissä noihin aikoihin mennessä ylenmäärin mustia oltu nähty.Ihmisillähän oli tapana huvitella silloisena kesänä "hei,lähdetään kaupungille katselemaan neekereitä".Silloin sitä sanaa sai käyttää,eikä rasismi-sana ollut yleisessä käytössä.Ai,miksikö Hameln? No,minä kerron.
Äiti oli tietysti kutsunut päivilleen sukua ja muuta väkeä koolle,eikä kertonut yllätyksestään kenellekään.Minut lähetettiin alas kadulle vierastamme vastaan.(Nyt tulee se Hameln ja pillipiipari)Jerry ilmestyi Elannon kulman takaa ja hänen perässään kaikki kynnelle kykeneväiset Töölön lapset.Heitä oli paljon.Hamelnin pillipiiparihan pillillään varasti kaupungista lapset,kun oli ensin vienyt vitsausrotat samalla menetelmällä.Mutta kun kaupunki ei suostunutkaan maksamaan piiparille,tämä kosti ja vei lapset pillinsä soitolla.Jerry ei tehnyt niin,mutta näky oli ilmeisesti sama.Eikä Jerryllä ollut pilliäkään.
Toin Jerryn sisälle ja yllätys oli täydellinen.Mamma (äidin äiti) ihastui ikihyväksi vieraaseen,enon vaimo flirttaili sen kuin kerkesi ja miehet kyselivät juoksemisesta.Kaikilla vierailla oli jotain kysyttävää.Pikkuserkkuni Tuula ja minä -olimme vähän toisella kymmenellä- kilpailimme siitä,kumpi pääsee ensimmäisenä Jerryn viereen sohvalle istumaan.Tuula oli isompi minua ja voitti.Jerry tuntui viihtyvän,samoin vieraat.Perheemme oli sitten pari vuotta kirjeenvaihdossa Jerryn kanssa,mutta sitten hän hävisi elämästämme,emmekä koskaan enää saaneet kirjettäkään.
Tämmöisiä tulee mieleen näin pakkasella.Lämmin kesä 1952 Helsingissä.Siitä on pitkä aika,eikö olekin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti