ISÄNI OLI SHAKKIMESTARI

 Olipa suorastaan kiehtova haastattelutuokio ohjelmassa Itseasiassa kuultuna. Haastateltavana Eva-Riitta Siitonen ja aina yhtä charmikkaana haastattelijana Juho-Pekka Rantala.  Hän ei hyökkää, vaan antaa tilaa haastateltavalle. Siitonen vastaili miellyttävällä tavallaan. Olisin katsellut ja kuunnellut heitä vaikka kuinka kauan.

Olin ruokaostoksilla, kuten suunnittelin. Satoi lunta. Olin valvonut yön, mutta pakko oli sisulla lähteä. Lumisade ei virkistänyt, sen sijaan asetti kerroksen hiutaleita päälleni, joista yritin ravistamalla päästä ostoskeskuksen sisäpuolella eroon. Laitoin mustan maskin ja litistin reunan nenän päälle, kuten asiaan kuuluu. Alkoi matkan teko ruokakauppaan, joka tuntui olevan kilometrien päässä. Ostin uuden vuoden aatoksi ruokaa, jonka söin aaton aattona. Epäilin majoneesipohjaisen katkarapusalaatin kestävyyttä aattoon asti. Ihan sama muuten, koska syöminen tapahtuu. Lohiviipaleitakin olin hankkinut sekä palasen raputerriiniä. Muut otin jääkaapista ja kyllä siitä aivan kelpo ateria syntyi.Tänään aattona syön meksikolaisen kanasalaatin ja se on lounas. Juhlan kunniaksi avaan pienen Prosecco-pullon ja syön piparin. On vielä muutama.

Kaikenlaista paperia olen säästänyt. Eräänä päivänä niitä pengoin, ajattelin järjestääkin. Mutta pysähdyin lukemaan. Oli lehtileike isästäni jäänyt talteen. Isäni harrastus oli shakki ja hän pelasi sitä aktiivisesti 76 vuotta aloitettuaan 8-vuotiaana. Viimeisinä elinvuosinaan ei enäää jaksanut lähteä klubilleen eikä Kaivopuiston puistolaudankaan ääreen. Hän voitti ensimmäisen shakkikilpailunsa Helsingin Lyseossa, josta sittemmin tuli Ressu. Hänen aloitteestaan perustettiin Kaivopuistoon ulkolauta Helsingin Shakkiliiton toimesta. Suuria shakkilautoja hankittiin myöhemmin useita. Pelipaikan nykyisyyttä en tiedä. En ole käynyt, onko lautoja ja pelaajia. Minun isääni ei siellä enää näy. Hän kuoli 1992. Mistä lehdestä leike on, se ei selviä jo paremmat päivänsä nähneestä lehden sivusta.

Olen ilokseni saanut toisenkin uuden lukijan blogilleni. Hänkin teki minut onnelliseksi. Kiitoksia ja tervetuloa.

Ensi yönä vaihtuu vuosi. Nuorempana minua aina hassusti jännitti se asia. Oli kuin astuisi uuteen seikkailuun, tuntemattomaan juttuun. Näinhän se onkin. Onneksi minulla ei ole enää koiria, joille seuraavan vuoden tuleminen tiesi aina pelkoa ja tuskaa. Ei auttaneet lohdutukset, koirankeksit, sulkeutuminen kylpyhuoneeseen niiden kanssa. Ne kuulivat sinnekin paukkeen. Ne tärisivät kieli suusta roikkuen silmät kauhusta laajenneina meitä anovasti katsoen: lopettakaa nuo kauheat pamaukset. Me emme voineet sitä tehdä. Ne tunkivat päänsä kainaloomme ja me rakastimme koiriamme.

Hyvää ja Kaikinpuolin Onnellista Vuotta 2022 meille kaikille! Pandemiasta huolimatta.

EI UUDENVUODEN LUPAUKSIA

 Kyllä se niin on, että joulu meni jo. Kinkkukin loppui. Alan riisua joulua. Näyttää jo vähän kulahtaneelta. Uuden vuoden lupauksia en edes ajattele tekeväni. Ei niistä yleensä ole mitään tullut aiemminkaan. Kuka senkin asian keksinyt? Olen vuoden vaihtuman usein nukkunutkin viime vuosina. Ennen oli toisin. Oli ystäviä, tinan valantaa, rapuja ateriana ja saattoi aamukin tulla, eikä aina huomattu. Hauskaa niitä aikoja on muistella.

Nukkumattomuuteni tulee aina vaan hullummaksi. Valvon aamukuuteen, nukahdan joskus ja herään yhdeltä iltapäivällä. Mitä elämää se on?  Kaikki menee sekaisin. Ja mistä tämä hulluus johtuu? Alkoi puolison kuoltua, mutta siitä on jo yli kuusi vuotta. En taida jaksaa kovin kauaa enää. Varaan rohkeasti ajan lääkäriltä, ruikutan unipillerireseptin ja alan nukkua normaalisti. Ihon kammottva harmaus häviää, pussit silmien alta, kuin myös öinen halu ahmia piparkakkuja. Onneksi nekin loppumassa.

Italiasta tupsahti kirje. Nyt matkasi Suomeen ennätyskauan, viisi viikkoa. Onko siinäkään laitaa? Ennen kesti vain muutaman päivän. Syytetäänkö taas koronaa? Mitä sillä on tekemistä postin kulun kanssa? Olen läpeensä väsynyt koko koronaan, viruksiin, maskeihin ja rokotusta vastustaviin ihmisiin. Mutta kun on porskutettava mukana, alistuttava sääntöihin ja määräyksiin ja koko ajan toivottava, että pääsemme tästä kurimuksesta joskus eroon. Vai pääsemmekö? Pikkuinen pessimismi nostaa päätään.

Olen ilahduttavasti saanut uuden lukijan. Ihan oikeasti riemastuin. Otan tulokkaan hurraa-huutojen kera vastaan. 

Lukeminen ei ole oikein maistunut. Ihan helppoa kävellä Suomalaisen Kirjakaupan ohi. Silloin harvoin, kun pääsen liikkeelle. Olen nytkin tehnyt aikomusta lähteä kauppaan,  mutta sitten tulee mieleen Scarlett O´Haran kuuluisa lausahdus "After all, tomorrow is another day". Siihen yhdyn ja jään väsymystä syyttäen kotiin. No, joskushan on lähdettävä. Ehkä se kuitenkin on tänään. Olen vireessä, vaikka en ole nukkunut taaaskaan. Lipitän tässä jo aamukahviani. Siivosin myös jääkaapin toisen vihanneslaatikon ja heitin nahistuneen lantun  ja vetelöityneen varsisellerin pois. Yritin pesuosiossa olla herättämättä naapureita. Melskata saa vasta seitsemältä.

BOXING DAY

 Kyllähän minä olen tiennyt, että tänäisellä Tapaninpäivällä eli englanniksi Boxing Daylla ei ole minkään valtakunnan tekemistä nyrkkeilyn kanssa, mutta piti silti googlettaa. Selväksi tuli, että keskiajalla annettiin pyhän Stefanuksen päivänä eli siis meikäläisittäin  Tapaninpäivänä almuja köyhälle väelle. Ne olivat lahjoja ja  yleensähän lahjat ovat paketeissa, laatikoissa. No, eli siis bokseissa (boxes). Siitä siis monesti kummastusta herättävä Boxing Day. Meillä se on kiltisti Stefanuksesta suomennettu Tapaniksi. Olen joskus pitemmästikin Stefanuksesta täällä kirjoittanut."Tapaninpäivää" ei kaikissa maissa ole, ei Espanjassakaan. Joulusta siis sielläpäin on päästy, kun meillä vielä täyttä häkää menossa.

Aurinko paistaa ja pakkanen paukkaa. Toistakymmentä miinusta näillä nurkilla. Luntakin on, kun sitä pitkin syksyä on kaivattu. En minä. En liioin koko talvea ole peräänkuuluttanut. Aina se tulee. Kesä ja syksy riittäisi. Syksy luonnon huilaamista varten ja kun on huilittu, niin  sitten heti taas kesä.

Puolilta päivin alkamassa Hitchcockin leffa "Takaikkuna" (Rear Window, 1954). Enpä taida katsoa. Muistan kun ensimmäisen kerran näin, niin tukka nousi kirjaimellisesti pystyyn Grace Kellyn mentyä luvatta matkalaukkumurhaajan asuntoon etsimään todisteita kipsijalkaisen James Stewartin seuratessa tilannetta omasta ikkunastaan. Toisellakin kerralla elin hiukan mukana, mutta kolmantena tunsin jo  kyllästymistä, kun kaikki elokuvan pienetkin detaljit oli aikaisemmin nähty ja tutkittu.

Söin viime yönä loputkin Madeleinet. Valvoin taas ja vasta aamuyöllä joskus olin nukahtanut. Tiedän muidenkin nukkuvan liian vähän, mutta kun se on omalla kohdalla, juttu on suurempi ja tärkeämpi. Kaikki temput unen saamiseksi olen läpikäynyt, mutta ei sittenkään tapahdu mitään toivottua. Seuraavaksi aamupäiväksi en voi mitään suunnitella. Menemiset vasta iltapäivällä. Ja ennen kun olin aamuihminen!

Kun en kerran tänään mene tapaninajelullekaan, aion puuhata jo joulun ulkopuolisia asioita. Lienee jo sallittua? Muutenhan meillä tämä joulu on vietettävä vakavalla pohjalla, vaikka on syntymäpäivä. Presidentti Tarja Halosella myös jouluaattona. Lapsena se on ehkä harmittanut, ellei lahjoja ole saanut tuplamäärää. Minua ainakin joskus kiukutti, koska isäni oli syntynyt samana päivänä kuin minä. Tosin päivää tuetysti juhlittiin minun päivänäni, paitsi paljon myöhemmin järjestäessäni isälleni omat isot ja näyttävät juhlat. Silloin ei harmittanut enää.

PUNAISTA, PUNAISTA

 Joulu on ja se menee kohta. Olen syönyt niin kutsuttuja jouluruokia, joita ostin kaupasta valmiina. Söin keittiön pöydän ääressä kynttilöiden palaessa. Poppana pöydällä on punainen. Kynttilät myös. Mitä varten joulun väri on muuten punainen? Joulupukin perinteinen asukin on punainen ja Petteri-poron kuono. Koristamassani pienessä kuusessa on punaiset pallot. Minulla on kynnet punaiset. Rosolli on punaista tai ainakin sinne päin. Pidänkö edes punaisesta väristä?

Katselin tv:stä Andre Rieun joulukonserttia. Pähkinänsärkijänkin. Kuuntelin joululauluja radiosta ja omilta cd-levyiltä. Eikö niihin ikinä kyllästy? Sylvian joululaulu itkettää vuodesta toiseen. Miten asennoitua henkilöön, joka lähetti joulutoivotuksen, vaikka minä en? Olenko vain pahoillani vai otanko yhteyttä? Tervehdysten lähettäminen, ja saaminenkin, on tarkkaa puuhaa. Miksi olla tekemisissä vain joulukorttien välityksellä? Ihminen voi kuolla, mutta kortit kulkevat.

Avasin Madeleine-pussin. Madeleinet eivät koskaan petä. Sama kuosi ja maku ja aina ranskalaisia. Kun olin vanhempieni kanssa Pariisissa, emme syöneet Madeleineja. Olisi voinut ottaa evääksi istuessamme Sacré-Coeurin rappusilla ja katsellessamme sieltä kaupunkia. Emme ottaneet, kun emme tienneet ottaa.  Sen jälkeen en ole Pariisissa ollut. Muuten Ranskassa kyllä. Marseillessa hammaslääkäri otti puolisolta tikit niskasta, eikä ottanut toimenpiteestä maksua. Ehkä sen takia, koska mieheni pyörtyi.

Minulla oli laihemmat posket kauan ennen joulua. Mutta jouluherkut alkoivat ilmestyä kauppoihin ja minä olen heikko. Posket eivä ole enää laihemmat. Olen pettynyt ja vähän kiukkuinen itselleni. Kuulen jo lääkärin sanat vastaanotolla "sun pitää laihtua". Kukaan ei ole ollut potkimassa takapuolelle, niin olen saanut olla kuin ellun kana. Madeleinejakin on vielä. Myös erilaisia piparkakkuja. Vaikka eivät ne niin kovin erilaisia ole. Erään leipomon ovat nisseja ja nasseja ja nisseiltä menee aina pää poikki ennenkuin ehtii haukata. Ihmisen kuvia on aika ällöttävää syödä. Hannu, joka oli lapsuudenkaverini, väitti kivenkovaan syöneensä ihmistä. Me ei uskottu. Hannusta tuli lääkäri. 

A kertoi jouluaatostaan. Oli ollut ystävien luona syömässä. Monissa maissa ei aatto ole pyhitetty perheen keskeiseksi. Aattohan ei ole vielä edes varsinaista joulua. Tänään joulupäivänä on joulu. Ahkera tv-katselu jatkuu. En ehkä jaksa "Ihmeellistä elämää", mutta "Chaplinin pojan" taatusti jaksan. Tulee tietysti muutakin kiinnostavaa. Otin pakastimesta vaihteeksi porkkana- ja bataattilaatikkoa. Kinkku on samaa kuin eilen. Salaatissakaan ei suurta vaihtelua. Alkaako jo kyllästyttää? Jos jääkaapissa on vielä hernekeittopurkki, siihen voi lisätä kinkun kappaleita huomisen jälkeen. Myös kinkkukiusaus kelpaisi. Mässäilyn jälkeen on alettava poskien kavennusoperaatio. Se on aina joulun ajan hinta.

JOULUTOIVOTUS

 Nyt on aika toivottaa kaikille RAUHALLISTA JA HYVÄÄ JOULUA. Nauttikaamme viruksista huolimatta tästä ajasta. Hyväksytään kiellot ja rajoitukset ja otetaan kaikki rokotukset.

HISSIKIN VIELÄ

 Kiukuttaa tämä unettomuus. Uituttaa suorastaan. Viime yönä sentään kolmisen tuntia. Herättyäni kymmenen maissa päätin hypätä aamukahvin yli ja käydä nopeasti suihkussa, pukea päälle ja lähteä viemään roskia ennen luvattua vahvaa lumisadetta ja huomisen jälkeistä aikaa, kun roskikset ovat täynnä lahjapapereita. Hissi ei kulkenut. Asun viidennessä asutussa kerrokseessa nivelrikkoineni. Kompuroin kerrokseen, jossa hissi oli. Avasin sen oven ja odotin jotain kamalaa. Hissi oli tyhjä ja normaalin näköinen, Siinä ei ole muistia, etten painanut nappuloita. Kömmin takaisin ja kotiin. Riisuuduin päällysvaatteista ja päätin laittaa aamukahvin. Kävin välillä tarkistamassa hissitilanteen. Kulkuneuvo kerrosten välillä olla jökötti edelleen paikoillaan. Parvekkeelle roskat odottamaan otollisempaa aikaa. Harmitti tämäkin tilanne.

Aikaa kului ja kävin taas rapussa. Hissi oli liikkunut. Kompuroin seuraavaan kerrokseen, painoin nappulaa ja hissi tuli kuuliaisesti. Olen suljetun paikan kammoinen ja hirvitti mennä hissiin. Jos se jumiutuu taas. Joulun pyhät tulossa. Alan mädäntyä. Kukaan ei haista mitään, kun jokaisen huushollissa haisee muutenkin esimerkiksi kinkku. En mennyt hissiin. Kiipesin omaan kerrokseen ja hissi tuli kutsustani sinnekin. Epäröin. Oikein mietin. Sitten: menee syteen tai saveen, menen hissiin. Hain sisältä puhelimen mukaani varoiksi, ahtauduin hissiin roskineni, painoin nappulaa ja suljin silmäni. Hissi lähti liikkeelle. Ei tärissyt, vapissut, pysähtynyt odottamatta, pudonnut tai mitään. Olin alhaalla ja hengissä yhtenä kappaleena, järjissäni ja huojentuneena.

Kotiin tullessa hissi käyttäytyi kuin ei mitään olisi ollutkaan. Pääsin sen avulla onnellisesti kotikerrokseen. Lämmitin sulattamani kana-currykeiton, söin ja otin huomista varten sulamaan peruna- ja lanttulaatikon. Kinkku oli jo jääkaapissa suorittamassa sulamisprosessiaan.

Englannin tunnista ilmoitettiin sen siirtyvän 16.1. asti etäoppimiseen. Minun kurssini alkaakin vasta 19.1. Asiat voivat muuttua. Luvattiin ilmoittaa. Alkoi taas harmittaa. Ymmärrän tilanteen, mutta heitin kiukkuni koko epidemian päälle. Haistatin sille suorastaan pitkät. Kiinan rutto!!!!!  En paremmin/pahemmin sano.

Alan odottaa joulua.

JOULUPUUHIA

 Kynttilät palavat huushollissa, ikkunoissa valot ja pieni kuusi panee parastaan olohuoneen pöydällä. Olen imuroinut. Kiipesin myös katon rajaan ja puhdistin keittiön tuuletinta. Tulos ei kovin hyvä, eikä edelliselläkään kerralla. Eipä ole kajottu ennen minua kovin ahkerasti. Lisää kortteja tullut ja oli jo pakko panna sinitarralla eteisen kaapin oveen. Soitin Italiaan joulutervehdyksen. Sikäläinen ystäväni ei pääse lankapuhelimellaan ulkomaille, eikä suostu "nykyajan vempaimiin". H soitti ja on jo joulun vietossa Suomessa. Pyysi tapaninpäivänä kahville, mutta bussipa ei sinne kulje. Jätämme tapaamisen myöhemmäksi. Pikkuserkku Kotkasta ehti ennen minua soittamaan. Vaihdoimme samalla kuulumiset. Näissä puuhissa menikin iloisesti päivä. Ketä tämä muuten kiinnostaa?

Tarkistin joulun ajan tv:n leffat. Chaplinia, ikivihreä Ihmeellinen on elämä ja paljon muita. Lasillinen viiniä ja mikäs on ollessa. Tykkään yksin olemisten jouluista. Lukemattomia kirjojakin on ja kaupan valmis pieni kinkku Herkun laatikoiden kanssa tekee jouluaterian. Voi pojat!!! 

Vielä puhelin soi. N, vanha koulukaveri, toivotteli hyvät joulut. Muisteltiin hetki kouluaikoja. Minä  A:lla ja  B:llä oli N. Silti tunnettiin hyvin ja yhä olemme tekemisissä. Koulumatka oli yhteinen, kun asuimme lähekkäin. Töölöläisiä olimme kumpikin. Emmekä nyt enää kumpikaan. Elämä kuljetti pois.

Vielä yksi sähköinen joulutervehdys lähettämättä. Sen saa Espanjassa asuva A. Huomisen päivän tehtävä. A muuten kertoi, että siellä on jo neljäs rokotus  menossa. Kysyy, eikö tämä ikinä lopu?

Tiputtelin jo maitokahvin tai laten tapaisen. Juon virolaisesta apilamukista. Tuo kesän mieleen. Ostin sen kerran Senaatintorin maakuntamarkkinoilta, jonne oli Virokin änkeytynyt.

Kahvin juotuani menen vuoteeseen. Yöllä en ole nukkunut pätkääkään. Tuskin nukun nytkään, mutta olen kuitenkin pitkälläni.

MITEN SAISI NUKUTUKSI ?

 Yövalvomiset alkavat kostautua. Ystäväni L oli soittanut puhelimella ja ollut oven takana soittamassa ovikelloa. En ole kuullut kumpaakaan. Puhelin jäänyt olohuoneeseen ja eteisessä "tuulikaapin" ovi kiinni. Minä nukkunut. Olin hereillä vielä aamukuuden aikaan nukkumatta tippaakaan. Jossain välissä olin nukahtanut. Joskus yhden maissa iltapäivällä huomasin puhelimesta L:n soittaneen. Soitin takaisin ja kuulin hänen käyneenkin. Esitin anteeksipyynnön ja olin pahoillani. 

Tämän jälkeen söin ja menin takaisin nukkumaan. Heräsin illalla kuudelta. Menin suihkuun ja vaihdoin yöpaidan. Tammikuussa menen tohtorin luo pyytämään unipillereitä. Tätä en jaksa enää. Koko elämä päälaellaan ja minä päivisin uupunut kuin märkä riepu. Tänään on vielä mentävä kauppaan. Kykenenkö? Alkaa harmittaa jo koko joulu. Juhlahumu ei ole vain joulu, vaan sitä jatkuu ensi vuoteen asti. Remuaminen suurin joukoin ei kai onnistu vuoden vaihtuessa. 1300-luvulta alkaen tapahtuva Turun joulurauhan julistaminen jouluaattona kello 12 on ainakin viime vuoden tapaan ilman yleisöä. "Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla, ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha..."   Joka metelöi tai muuten häiritsee, saa ankaran rangaistuksen. Onko Turussa jalkapuuta? Yhdyskuntapalvelua 240 tuntia. Tukkapöllyä ainakin. Jos on tukkaa.

 Jotkut kahvilat ovat päiväsaikaan alkaneet vaatia koronapassia Helsingissä. Minulta ei vielä vaadittu, mutta en ole kahvilassakaan ollut. Passi on paperisena laukussa. Ehkä sitä ei tarvitakaan, jos asiat muuttuvat ja ravitsemusliikkkeitä suljetaan. Juon kahvini kotona, kuten tähänkin asti. Ehkä vielä joskus istun Ekbergillä ja nautin pöytiin tarjoilusta. Niin siellä on aina ollut.

Kirjailija Jari Tervo  Helsingin Sanomien kolumnissaan muistelee 30-vuotista taivaltaan avioliiton merkeissä puolisonsa Katin vierellä. Luin sen ja minulle tuli lämmin olo. Minäkin ehdin olla kauan oman puolisoni kanssa. Oli tietysti ylä- ja alamäkiä, onnea ja iloa, murhettakin joskus. Niin kuin kaikilla. Tervoillakin. Usein pysytään kuitenkin yhdessä. Lienee rakkautta.

Nyt piipahdan vuoteeseen ja jos onni suo, voisin nukahtaa muutamaksi tunniksi. Tulisi edes vähän nukuttua,vaikka on jo aamu ja kello tulossa seitsemän.

PIPAREITA JA MADELEINEJA

 Olin stadissa. Ostin piparkakkuja aikamoisen läjän sekä pussillisen ranskalaisia Madeleine-leivonnaisia. Ovat niitä kirjailija Marcel Proustin kuuluisiksi tekemiä kirjassa Kadonnutta aikaa etsimässä. Pussin kyljessä lukee "Les P´tites Madeleines". Ostin muutakin, mutta en kerro. Käppäilin kotiin ja hämärä alkoi laskeutua. 

Stadin Slangi ilmoittaa, että Snygeimmät Joulubiisit-laulajaiset siirretty vuodella etenpäin. Piti laulaman tänään. Ehkä maailmaa runnova tauti on saatu siihen mennessä taltutetuksi. Sanoin "ehkä".

Onnahdellessani pihan poikki kotiovelle edelläni meni nuorehko  mies. Meni samaan rappuun kuin minä. Tuli ulos ja piti minulle ovea auki. Kutsuin hissin ja kysyin, jos hän haluaa mennä sillä ensin. Ei halunnut. Sitten hän avasi minulle hissin oven. Niin monta kiitos-sanaa noin lyhyellä matkalla! En ollut kaveria ennen nähnyt, enkä tiedä, asuuko tässä talossa. Näitä hänen kaltaisiaan on ja he pelastavat aina päivän. Hyvillä mielin kuoriuduin päällysvaatteista ja heittäydyin vuoteelle pitkäkseni.

Luen yhä Juha Itkosen kirjaa Amerikasta. Enkä vieläkään ole siihen maahan innostunut. Kauppojen karkkipussitkin kuulemma kilon painoisia. Liekö tottakaan?  Muuten, onko Juha Itkonen sukua tänä vuonna kuolleelle Jukka Itkoselle? Juha Itkosella on Jalo-niminen poika. Kaikki alkavat J:llä. Google ei auttanut yhtään. 

Tuli kesken kaiken mieleen englannin kurssikaverini J. Kerroin, etten omista älypuhelinta. Hämmästys oli suuri. "Millä sä sitten soitat?" Minulla on metrin mittainen ontto puun rungon kappale. Sillä rummutan tärkeimmät. No ei sentään. Eikö hän todellakaan tiedä, että on olemassa muitakin puhelimia kuin älyllä varustetut? Ällistytin miesparkaa enemmänkin kehumalla omistavani lankapuhelimenkin. Valistin, ettei siinä enää ole "lankoja" ja ulkomuoto samanlainen kuin tavallisella matkapuhelimella. Ja sitä voi käyttää kodin ulkopuolellakin. Hän näpräili entistäkin kiivaammin omaa älypuhelintaan ja näytti liikkuvaa kuvaa kahdesta koirastaan. En kuitenkaan tuntenut olevani mikään  fossiili.

Taidan maistaa yhden piparin. Madeleinet jätän myöhemmäksi.

UNETON

 Jos kiroilisin enemmän, sanoisin tässä ja nyt "shit", mutta suomeksi. Kello oli kolme aamuyöllä, enkä ollut nukkunut hiventäkään. Olin kuunnellut joululauluja cd:ltä, Elvis Presley, Dean Martin, Bing Crosby, Judy Garland... Lukenutkin olin Itkosen kirjaa, syönyt kaksi klementiiniä, tuijottanut pimeään. Pesin jopa nyrkkipyykkiä. No, olin minä tietysti vuoteessakin yrityksenä nukkua. Ei mitään, ei niin yhtikäs mitään. Tiesin, että tämä päivä on vaikea ja päänsärkyinenkin ja niin se onkin.

Illalla aikaisemmin soitti K ja juteltiin niitä ja näitä. Etupäässä aivan tyhjänpäiväisyyksiä, joista ei jää mitään mieleen. 

Kolmaskin joulukortti tullut. Alkuperäinen kuva maalattu ilman käsiä, kertoo kortin takapuoli. Pääväri vihreä. Edesmennyt Kaino-täti rakasti vihreää, mutta inhosi punaista. Vihreästä tulee aina mieleeni Kaino-täti. Ei ollut ollenkaan "täti" minulle, vaan äitini lapsuudenystävä. Minun lapsuudessani kaikki aikuiset olivat joko "tätejä" tai "setiä". Eikä suinkaan heitä sinuteltu, vaan puhuimme kunnioittavasti kolmannessa persoonassa.

Tänään kotona, enkä jaksaisikaan lähteä kylille. Huomenna kyllä. Ajatella, joulu jo ensi viikolla. Aina se pääsee tulemaan melkein varkain, vaikka kaikenmoiset tingtangelit ovat kauan soineet ja joulua ripustettu näkyville pitkät ajat. Minäkin lähdin liikkeelle hyvissä ajoissa tänä vuonna. Joskus ollut niin myöhässä, että saanut melkein saman tien purkaa ja panna pois.Eräs joulu oli puolisolla ja minulla varsin mukava. Oikeammin joulua ei ollutkaan. Lähdimme Kyprokseen. Ei siellä joulua hössätty, eikä ollut näkyvästi esillä. Tuntui rauhottavalta ja mukavalta. Ei tarvinnut huikata "hyvää joulua", ei syödä lanttulaatikkoa tai joulutorttuja. Joulupäivän lounaan nautimme thaimaalaisessa ravintolassa. Emme kaivanneet suomalaisia joulutraditioita, emme joululauluja. Pidimme siitä joulusta. Se olikin viimeinen matka ennen puolison sairastumista. No, se todellinen viimeinen tuli 12 vuoden kuluttua.

Ei nukuta. Laitoin kahviakin jo. Saas nähdä, mitä tästä päivästä tulee. Olen vielä pirteä, mutta mitä olen muutaman tunnin kuluttua.

LENTOSUUKKO, JOSTA SUUTUIN

 Mitä minä en hyväksy? Sitä esimerkiksi, että bussi seisoo suojatiellä. Bussin takana jättisuuri lätäkkö, edessä toinen bussi kiinni puskurissa. Miten pääsen kadun yli? Menen ihmettelemään bussin kuljettajalle (mies). Hän syyttää edessään olevaa bussia. En hyväksy syytä. Hän hymyilee minulle ja lähettää lentosuukon. Ärsyynnyn entistä enemmän. Seksuaalista häirintää? Naisrasismia? Vakavan asian aliarvioimista? Pihisin kiukkua. Sanoin muutaman valikoidun sanan. Edessä oleva bussi alkoi tehdä lähtöä. Liikennesäännöistä piittaamaton bussin kuljettaja sulki oven ja siirtyi eteenpäin. Pääsin kadun yli. 

Olin postittamassa A:n kirjeen. Hän on toinen A. Sain häneltä joulukortin, mutta olin poistanut hänet lähetettävien joulukorttien listalta. Emme ole edes tavanneet sitten kouluaikojen. Hän putkahti elämääni C:n kautta, joka yhteinen luokkatoverimme. Samaan joukkoon kuuluvat myös S ja P.  Olimme kaikki samalla luokalla. C kuoli, yhteys tyttöihin katkesi. Jäimme joulukorttiasteella. Saatuani nyt A:lta kortin, kirjoitin hänelle kirjeen. Laitoin hänet takaisin joulukorttilistalle.

Kastelevaa tihkua. Märkää. Seisovaa vettä kaikkialla. Taivas pilvinen ja harmaa. Lämpöasteita. Mitenkä Petteri Punakuono pääsee perille, jos sää ei muutu talvisemmaksi? Kuuntelen joululauluja. Enimmäkseen englanniksi. Bing Crosby, Frank Sinatra, Nat King Cole... Ainavihantia laulajia ja lauluja, vaikka esittäjät edesmenneet.  

Luen Amerikka-fani Juha Itkosen kirjaa. Kuinka ollakaan, se kertoo Amerikasta. On Donald Trumpin vaalikampanja ja Itkonen pelkää kuulleensa USAn tulevaa presidenttiä. Me tiedämme, miten kävi. Itkonen rakastaa Amerikkaa. Enkä ymmärrä oikein, miksi. Itse en ole koskaan erityisemmin sinne tahtonut matkustaa, ellei oteta lukuun ajamista Route 66:lla. Se oli haaveeni. Ei ole enää. Puoliso oli New Yorkissa ja ainoa kommentti oli "iso". 

POSSU KOTIIN

 Nukuin jotenkuten yön. Parempi kuin huonosti nukkuminen tai nukkuminen ollenkaan. Olen tottunut kaikenlaisiin nukkumisiin, joihin ei enää pitkiin aikoihin ole kuulunut rentouttava terve virkistävä yhtäjaksoinen nukkuminen. Miltähän tuo tuntuisi?

Kovasti on nyt tapetilla Suomen lentokonehankinnat. Joku jo ehti sanoa sanasen, että ostetaan liian monta. Peräti 64 kappaletta F-35-hävittäjää. Ovat muiden etujensa lisäksi häivekoneita. Melkein Kimi Räikkösen uran lopettaminen jäänyt näiden koneuutisten varjoon. "Jäämies" jättää Formula-radat. Pääministerikin saa hetken hengähtää ilman että pohditaan, missä nyt on biletetty ja saako pääministerillä olla yksityisyyttä. Koronatilastoillakaan ei enää mällätä entiseen tahtiin. 

Ajattelin jonain päivänä imuroida. Tai ehkä jätän kuitenkin tuonnemmaksi ja silloin se olisikin joulusiivousta. Lehdissä on annettu neuvoja, miten saada koti putipuhtaaksi ja miten taas saa parketit pilattua. Myös minun yllätyksekseni selvisi sekin, että biojätteisiin ei saa panna 100% maatuvia biokasseja. Maatumisprosessi kestää liian kauan, kun taas paperipussi häviää suitsait. Paperilla on huono tapa falskata. Raa´at juuresten kuoret ovat senverran kosteita, että pussi antaa periksi. Voi panna tietysti monta pussia päällekkäin, mutta siinä tulee taas kannattavuuskysymys vastaan. Kaikkihan maksaa. Voisi alkaa pitää possua ja sille antaa kuoret. Kaikki taloyhtiöt eivät tykkää karjanpidosta kerrostaloissa. Jotenkin juuri nyt näin ennen joulua porsas kotioloissa tuntuisi jotenkin julmalta, vaikka tarkoitus ei olisikaan mikään muu kuin että pääsisi mukavasti eroon juuresten kuorista.

Tänään voisi taas olla ihan jouten. Minulla ei ole mitään joutenoloa vastaan, kunhan se ei kestä liian kauan. Ja se taas on minusta kiinni. Sopan keittokaan ei ole enää viime aikoina maistunut. Syön vanhoja pakastimesta. Tänään peruna-purjokeittoa, hienommasti vichyssoisea. Edelleen pidän viikossa yksi tai kaksi päivää lihattomana. Aloitan tänään muuten kokonaisvaltaisen (muotisana !) laihduttamisen. On tässä lipsuttu sen kuin on keritty. Ostin kerran karkkejakin. Ja olen pupertanut piparkakkuja. Syönyt leipää enemmän kuin tarpeeksi. Nyt tähän tulee loppu. Olkoon kannustimena englannin kurssin kevätlukukausi viiden viikon kuluttua.

UUTTA HELSINKIIN

 Klyyga! Tarkoittaa "risteystä" kuulemma. Tällainen Klyyga pykätään aikanaan Elielinaukiolle rautatieaseman lähelle. Ei, ei siitä tietystikään tykätä. Mehän vastustamme kaikkea uutta. Aivan kamala, liian massiivinen, mitä se siinä tekee, rumakin vielä, pidetään ennallaan. Purnaajakansa on puhunut. No, minustakin Klyyga saisi olla hieman pienempi tulevaan paikkaansa nähden. Mutta ei hullummalta näytä muuten. Eikä rakennusta noin vain siihen tule. Ensin pitää hyväksyttää siellä ja täällä. On asemakaavaa sun muuta. Ehdimme tottua ajatukseen.

Huijariviestittäjä salaperäisestä postipaketista on ollut hiljaa. Luovuttivat. En kuulu höynäytettäviin. Sen sijaan eräs ystäväni pelästyi pahanpäiväisesti saatuaan samanlaisen pakettiviestin puhelimeensa. Ei ollut kuullutkaan tällaisista. Mukavuusalue alkoi säröillä, kupla puhkaistiin. Paha ja ovela 2000-luku tunkeutui sisälle. Yöuni meni, paketti askarrutti mieltä.  Läheiset olivat tyynnytelleet ja minäkin olisin, jos olisi kertonut. Näitä veijareita on maailma tulvillaan. En ole muuten vieläkään käynyt lunastamassa Nigerian pankista minulle luvattua rahasummaa. Kasvakoon siellä korkoa.

Olin kaupungin parhaaksi luokitellussa ruokakaupassa. Olen ollut ennenkin. Ei, ei ole Herkku. Herkkulaiset voisivat ottaa oppia tästä kaupasta. Ei myydä ei-oota, on henkilökuntaa aina paikalla ja heitä on pitkälti toista sataa. Aikamoinen ruokakauppa! On ostoskeskuksen uudemmassa osassa Eastonissa. Kannattaa käydä.

Tänään olen visusti kotona. En vielä tiedä, olenko ahkera vai en. En taida olla. Ei aina tarvitse. Pakastimessa on jouluruuat, poppana pöydällä, punaiset kynttilät ostettuina. Ikkunoissa valot. Möyrin pitkin permantoa niitä sytyttämässä ja taas sammuttamassa. Pistorasiat aina lattianrajassa. Ensi viikolla menen Stadiin. Siitä seuraavalla viikolla onkin sitten jo joulu, joka nyt on jo melkein ovella. Kuuntelen joululauluja ja katselen ensimmäistä saamaani joulukorttia. Kuvapuolella tilhit pihlajanmarjojen kimpussa. Eivät ole happamia niiden mielestä, kuten entisen ketun.

Tällaista sillisalaattia taas tänään vai olisiko oikeammin rosollia? 

HUIJARI LIIKKEELLÄ

 Nyt minua pommitetaan hämäräperäisillä viesteillä puhelimessa jostain matkalla olevasta paketista. Saisin tietää siitä tarkemmin, jos linkitän annettua numeroa. En linkitä. Olen tähän asti poistanut viestit tästä asiasta ja poistan vastakin. Mikä ihmeen paketti ja mistä ja miksi???  Pitävät tyhmänä. Haiskahtaa vähän samanlaiselta kuin se, että minulla oli nigerialaisessa pankissa valtavasti rahaa, johon pääsen käsiksi soittamalla annettuun numeroon. En soittanut. Mitä rahaa ja miksi??? Ja Nigeriassa???  Täytyy olla höynäytettyjä ihmisiä, koska tällaisiin yrityksiin ryhdytään. Kuinka joku voi uskoa rahoihin tai outoon postipakettiin? 

Kolmetoista astetta pakkasta ja käppäilin kauppaan. Enkä edes palellut. Panin villaa ylle ja karvaa päähän ja kaulaan. Kelpo talvisää. Ostin piparkakkuja, kun en kerran mene Tuomaan markkinoille. Kyllä Fazer ja Min Kaka Oy osaavat. Lisää Hakaniemen hallista. Olen piparifriikki. Kauppareissun jälkeen lämmitin itseäni kana-aprikoosikeitolla. Eikös soppa ole juuri pakkasruokaa? 

Jouluhumu jo alkanut. Kansaa pilvin pimein ostoskeskuksessa. Ei ole Joulupukki nuukalla tuulella. Ostin muutaman joulukortin, koska olen lähettämistä karsinut ja joillekin ystäville meinaan soittaa. Voi niitä korttimääriä, joita joskus ennen kirjoittelin ja saman määrän saimme. Nyt on viestien ja sähköpostien aika. Moni kyllä kaipaa korttia, jota voi hypistellä ja halutessaan katsella. Meilläkin oli erilaisia viritelmiä saatuja kortteja varten. Joskus roikkuivat pyykkinarussa, joskus ovissa sinitarralla, milloin mitenkin. Nykyisin pinossa pöydällä. Eikä pino ole korkea.

Juuri tuli ilmoitus huijaripaketista, että saapuu tänään. Minne? Kuinka kauan jaksavat? 

Pankki oli tänään suljettu. Tietokoneet eivät rahalaitoksessa toimi. Nämä viat ovat tätä päivää. Muinoin kun virkailija mustekynällä merkitsi vihreäkantiseen pankkikirjaan otot ja panot, ei katkoja ollut. Jos kynä simahti, vaihdettiin uuteen. Jos tuli sähkökatkos, otettiin kynttilä. Palvelu toimi ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Nyt eivät olleet. Moni katkerin saatesanoin kääntyi ovelta katsellen syyttävästi virkailijaa, joka kertoi suljettuna olemisen syyn. Minäkin käännyin ja lähdin Herkkuun. Palaan asiaan myöhemmin.

 

LIPUT LIEHUVAT

 Joulupuu on rakennettu... Ja joulukin kohta ovella. Koristelin pienen kuuseni ja nyt niin somasti palavat pikkuruiset sähkökynttilät sen oksilla. Puu loistaa punaisine ja kullanvärisine koristeineen, eikä hullummalta näytäkään. Kuinkahan monta vuotta se on minulla jo ollut? En muista. Ei tontumpi ostos aikoinaan. Jossain välissä pitäisi imuroida pois suurimmat pölyt lattioilta. Joulusuursiivous? Juu, ei. Pitkän harkinnan jälkeen päätin jättää Tuomaan markkinat käymättä. En viitsi kiusata nykyistä ja alituista seuralaistani nivelrikkoa. Pitäydyn kotikontuja lähempänä ja kampaajareissulla onnahtelen Hakaniemen evakkohalliin ostamaan piparkakkuja. Terveellisempi ja vähemmän lihottava ratkaisu, kun ei ole hollilla markkinoiden herkut.

A koki eräänä päivänä lievähkön maanjäristyksen. Talo tärisi, ei vahinkoja kaupungissa. Kerroin että on meilläkin näitä, mutta niin pieniä, että tuskin huomataan muualla kuin seismologian laitoksen laitteissa. En ole matkoillanikaan sattunut järistystä kokemaan. Eikä suoraan sanottuna ole väliksikään. Kivivyöryjä vuoristoissa siihen tapaan ollut kohdallani, että jos olisin ajellut sekuntia myöhemmin, olisi auto ja ehkä minäkin ruttaantunut käyttökelvottomaksi. Värisin jo pelkästä ajatuksesta.

Soitti ystäväni E ja kertoi lumesta ja pakkasesta sielläpäin. Konserttiin oli tyttärensä kanssa mennyt kuitenkin. Muusikkoperhettä kun on. Oulu on vireä mussiikkikaupunki. Jos ei ole esitettävää omasta takaa, niin otetaan vastaan vieraailijoita. Olin  minäkin kerran siellä konsertissa. 

Tänään pakkaspäivänä Helsingissäkin liehuvat Suomen liput. Vietämme itsenäisyyspäivää. Tosin   tautitilanteen sanelemana ilman sen suurempia juhlallisuuksia. Saa juhlavermeet jäädä kaappiin. Presidentin linnassa piti oleman pienimuotoinen vastaanotto, mutta sekin peruttiin. Juhlikoon kukin miten itselle sopii. Minä avaan lounaalla kuohuviinipullon. Sen verran pitää olla mukana 104-vuotiaan juhlinnassa.

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ MEILLE KAIKILLE!

SEKALAISTA, SEKALAISTA

 Täällä taas minä läppärin äärellä ihmettelemässä. Blogin kirjoittajilla on yleensä joku mielenkiintoinen aihe mielessään, fiksu ajatuksia antava teema, keskustelua herättävä. Ei minulla ole. Tömähdän laitteen eteen ja mietin ankarasti. Ketään ei taatustikaan kiinnosta minun alituinen sopan keittämiseni tai missä kohdassa olen Therouxin kirjassa tai olenko valmistautunut jouluun.

No, näillä mennään. Selailin kevätlukukauden englannin oppikirjaa. Jälleen huomasin, että olisi pitänyt aikoinaan olla enemmän hereillä koulussa englannin tunnilla ja perehtyä kieliopinkin saloihin. Minkä taakseen jättää jne. Nyt kurssilla kun ei passaa puhua pläjäyttää vain sinne päin, vaan pitää olla jetsulleen oikein. Koronapassia ei ainakaan toistaiseksi tulla vaatimaan tunnille mennessä. Vielä en ole missään ollut, missä sitä tarvitsisi näyttää. Ehkä sekin aika tulee. Passistakin on purnattu. Totta kai on. Me olemme purnauskansaa. 

Nyt kaupungilla purnataan, ehkä aiheestakin, rakennuksesta, jota aletaan joskus pykätä Helsinkiin Elielinaukiolle. Arkkitehtuurikisan kahdesta rakennuksesta ei ole vielä päätetty, Albero vai Klyyga. Mitä olen kuvia katsellut, niin saisivat olla hitusen verran pienempiä. Näyttävät todella valtavilta kumpikin. Niin sanottiin aikanaan myös Kelan pääkonttoritalosta, joka pykättiin ankarista vastaväitteistä huolimatta lapsuuteni kaltsille Töölössä. Liian massiivinen! Siinä se nyt vain kököttää, eikä kaltsista ole kuin pieni osa jätetty koristeeksi ja muistuttamaan paikasta, jossa lapsilla oli kesät ja talvet hauskanpitoa.

Saas nähdä, antaako nivelrikko polvessa sen verran myötä, että saan kontattua Kauppatorin markkinoille. Nyt polvi tuntuu kelpo polvelta, mutta tänään en ole lähdössäkään. Se vähän otti nokkiinsa äheltäessäni jouluvalojeni kanssa tikapuilla keikkuen. Seuraan tilannetta.

Panin broilerin/kanan/kananpojan palat itsekehitettyyn marinadiin. Tätä lihaa kutsutaan kaupoissa eri nimillä, vaikka tuote taitaa olla yhtä ja samaa pataan kasvatettua  lajia. "Villiporopyörykät" saavat minut aina erään kaupan valmisruokatiskillä iloiseksi. MIKÄ on villiporo??? Onko se omistajansa tokasta karannut yksilö? Mistä tietää, mikä on karannut, kun vaeltavat alueilla vapaina ja huolettomina  etelän ihmisten valokuvattavina? Katin kontit, minusta ei ole olemassakaan sellaista eläintä kuin "villiporo". No, nimitys kuulostaa tietysti erittäin eksoottiselta varsinkin helsinkiläisen korvissa. "Meillä syödään tänään villiporoa".

VALMISTA

 Olen saanut laitettua valot ikkunoihin ja kranssin oveen. Valoissa enemmän puuhaa. Tarvittiin lujaa tahtoa, jonkun verran tarkkuutta ja viitseliäisyyttä ja tikapuut. Kiipeilin kuin hiukan kankea orava tikapuilla edestakaisin ylös ja alas. Lonkka kuulutti välillä kiputilastaan ja piti mennä lepäämään. Yhdestä metallitähdestä räsähti polttimo eli lamppu paukahtaen käyttökelvottomaksi. Avasin tähden ja laitoin uuden. Ja taas kokeilua että toimii. Sitten tikapuille ja katon rajaan, missä verhotangot, joihin hellästi valot ripustin. Apuna kaikenlaisia asiaan kuulumattomia pidikkeitä nuppineuloista lähtien. Hätä keinot keksii. Lopulta kaikki oli valmista ja ulkona jo hämärsi. Tulihan tehtyä. Vielä ovikranssin kimppuun, mutta se oli helppo nakki. Sopan keitto jäi täksi päiväksi. Kantti ei venynyt enää eilen siihen. Illalla katselin tv:ssä Atlantiksen etsimisestä dokumentin. Eivät löytäneet. Olisikohan ihan täällä meidän Itämeressä?

A:n kanssa puhuttu kiivaasti joulunajasta, mitä kumpikin tahollaan tehnyt. Tahtoi myös tietää suomalaisesta lämmityspolitiikasta ja minä panin parastani kertomalla kauko- ja maalämmöstä, unohtamatta öljy- ja sähkölämmitystä. Hänen talonsa lämpiää kaasulla. Sitä itse säätelee kulloisenkin säätilan mukaan. Takuulla viileämpää kuin meillä sisätiloissa. Talotkaan eivät välttämättä aivan  talven kestäviä.

Ensi viikolla on änkeydyttävä Tuomaan markkinoille, jos sinne ylipäätään mielin. Ja mielinhän minä. Reippaasti vain metroon, josta siirryn nelosen ratikkaan ja pysäkiltä käppäilen piparkakkujen ostoon. Maski naamalle ja menoksi.

Varmaankin Kirkko ja kaupunki-lehden mukana tuli adventtikalenteri, josta olen avannut kolme luukkua. Eilen luki: "Asiat saavat olla jouluna yhtä kesken kuin aina muulloinkin". Lohduttavaa, kun minulla ovat jouluisin asiat aina noin olleet. En ole mikään joulukorea. Enkä tietystikään vieraskorea. En huudahda ovella meillä-nyt-on-vähän-sekaista-helinää. No, nykyisin ei ole vieraista mitään tunkua. Ystävien rivit syystä tai toisessta harvenneet. Viimeksi lähti viimeiselle matkalleen R:n puoliso.

Niin kuin aikaisemminkin: aamulatte juotu, sitten suihkuun ja sen jälkeen pilppuamaan juureksia keittoa varten. Pitäisi muuten hankkia rikki menneen tilalle pienenpuoleinen kone, joka tekisi työn puolestani. Kävin jo katsomassa, mutta ei ollut sopivaa. Ehkä palaan asiaan joulun jälkeen. Kaupoissa on tilaa silloin katsella. Manuaalisesti siihen asti.

KIRJASTOSSA

 Viimeinen englannin tunti ennen ensi vuotta takana. Opettaja sai suklaarasian ja minäkin kannoin korteni  kekoon osallistumalla kustannuksiin. Parini J pyysi minut seuraavallekin kurssille parikseen ja olin vallan otettu tästä. Ja tietysti lupauduin. Alkoi pitkä joululoma, joka päättyy vasta reilusti tammikuun puolella.

Tänään laitan ikkunoihin jouluvalot sekä teen valinnan, mikä kranssi oveen. Pieni kuusi olohuoneen pöydälle  saakoon jouluasunsa hiukan myöhemmin. Sopan keittokin ohjelmistossa. Ulkona reipas pakkaspäivä, mutta minullapa on glögiä, jota nautiskelen lämmikkeeksi kotona. Lumen kaipaajille on lunta sen verran maassa, että "on valoisampaa". Enemmästä ei väliä. Vaikka tuleehan sitä jossain välissä tykkään tai en. Palautin Shakespearen kirjastoon ja sekin oma temppunsa. Kun minulla muinoin oli kirjastokortti, palauttaminen tapahtui fyysisen henkilön kanssa. Nyt virkailija ohjasi minut henkilökohtaisesti seinässä ammottavan avonaisen luukun eteen ja pyysi sujauttamaan kirjan sinne.Se lähti vauhdilla kohti minulle tuntematonta päämäärää. Ihmettelin, miten saavat tiedon, että olen tunnollisesti kirjan palauttanut? Mies kertoi, että kohta eteeni pelmahtaa palautustosite. Näin tapahtui. Selvää kuin pläkki. Sanoin osaavani ihan itse seuraavalla kerralla ja kiitin ystävällistä opastajaani. Homma minulle uudenlaista nykyaikaa!

Therouxin kirjassa etenen vakaasti mutta hitaalla vauhdilla. Hän on nyt pyrkimässä maanteitse Etiopiasta Keniaan ja se tuntuu vaikealta alkaen jo viisumin saannista. Kestää kuulemma ainakin pari viikkoa, koska sen antajaa "ei saa häiritä". Onneksi kirjailija on tottunut matkailija, joka tietää että maassa maan tavalla nurisematta. Theroux lähti takaisin Addis Abebaan odottamaan.

Enköhän tästä ala päivän puuhiin. Kahvikin tuli jo juotua. Ensin suihkuun ja sitten jouluisten askareiden kimppuun. Kivaahan se on, jota taas kaiken purkaminen aikanaan ei ole. Se tehtävä ajoissa, ettei paha Nuutti pääse viemään pois.