MICHELLE OBAMAN KIRJA

 Nipisteli pakkanen poskipäitä tallustellessani kauppareissulle. Ostin kaiken mitä piti ja heräteostona Kartanon välipala-pähkinäpussin. Tanskalaista alkuperää. Katselin ostoskeskuksessa ihmisiä. Ostin apteekista mustia kirurgisia kertakäyttöisiä maskeja. En nähnyt mitään kiinnostavaa missään. Tulin pois. Lämmitin kotona lounaaksi keittoa. Sitä piisaa. Pakkasruokaa.

Ai niin, ostin minä kirjan. Vuonna 2018 ilmestyneen Michelle Obaman Minun tarinani. Olin ankarasti miettinyt, kannattaako minun se lukea ja ylipäätään hankkia. Onko se juorukirja? En tykkää niistä. Onko se Amerikan ylistystä? Mitä se on? Selviää vain lukemalla. Otin kirjan heti illalla käsittelyyn ja jo ensimmäisten sivujen aikana huomasin sen mielenkiintoiseksi ja myös tarinaksi, miten vaikea tie mustalla naisella on kiivetä tänäkin päivänä yhteiskunann portaita Harvardin ja Princetonin loppututkinnoista huolimatta. Michelle Obama on sitkeä ihminen, varustettu tahdonlujuudella ja peräänantamattomuudella, halulla näyttää tulla hyväksytyksi syntyperästään huolimatta. Myöhemmin jo tultuaan arvostetuksi, joutui todistamaan saamiensa "voittojen" tulleen omista ansioista, eikä suinkaan jo senaattorina toimivan puolisonsa maineen takia. En ole koskaan sen lähemmin miettinyt, mitä kaikkea USAssa kuuluu kovaan politiikkapeliin, varsinkin jos on presidenttikilvassa mukana. Se on kovaa leikkiä, eikä leikkiä ollenkaan, uuvuttavaa niin henkisesti kuin fyysisesti, koko vuorokautista työtä, johon pitää mahduttaa myös yksityiselämän ja perhe-elämän rippeet. Pitää kestää kaikki höykyttäminen, arvostelu niin suoraan kansalta kuin lehtien palstoilta. Tässä kohdin kirjaa olen, kun Michelle Obama vastentahtoisesti on mukana tilaisuuksissa, järjestäen niitä itsekin, auttaaksenn rakastamaansa miestä. Hän olisi tahtonut pitää puolison itsellään, käydä työssä päivittäin, olla perheensä kanssa. Niin ei ole enää. Koko perhe on kansan omaisuutta ja kuten tiedämme, se tulee jatkumaan vielä  kahdeksan vuotta Valkoisessa talossa.

Viime yönä nukuin kokonaista  kahdeksan tuntia, mutta otin illalla unipillerin. Näin pitkää yhtäjaksoista uniherkkua en ole aikoihin kokenut. Olo on voimakkaan pirteä ja mieli iloinen. Tuntuu että jaksaisin vaikka maratonille. Mutta minäpä luen kotona lämpimässsä ja annan pakkasen ulkona paukkua omia aikojaan. Lounaaksi keittoa. Otin sulamaan juureskeiton. Lihaa ei tarvita jokaisena päivänä. Olen näin ajatellut jo vuosien ajan. Pidän mielelläni kasvispäiviä.

Otin hullu osaa netissä yhteen kilpailuun. Osallistumiseen kuuluu mainosten vastaanottaminen. Nyt sähköpostiin tulvii kaikenlaista. En yleensä osallistu mihinkään kilpailuun huonon onneni takia, mutta nyt pälkähti päähän. Pääpalkintokaan ei ole kovin muhkea, enkä missään tapauksessa tule sitä enkä edes pienempiä palkintoja saamaan. Kun tällaisella pessimismillä osallistuu, pysyy rouva Fortuna kaukana.