Rupesin selailemaan vanhoja Kielikelloja ja jälleen kerran huomasin puutteellisen suomen kielen taitoni. Yhdyssanat ja pilkut aivan päin seiniä. Kielioppivirheitä vilisee takuulla blogiteksteissänikin. Nykykielen kummallisuuksia en ole kuitenkaan alkanut käyttää. Nehän teilaa myös Kotus. En tökkää liioin englantia sekaan kuin joskus leikilläni. Puhekielessä en koskaan. Kieli muuttuu, totta kai. Sana, joka on ollut hirvityksenä joskus, hyväksytään. Näin se menee. Ja pitääkin. En kannata paikoilleen juuttumista missään asiassa. Murteiden katoamista suren. Harva esimerkiksi opiskelemaan muualta Suomesta Helsinkiin tullut puhuu omaa murrettaan. Siitä yritetään pian päästä eroon, ettei erotuta. Minä nuorena kerran tutustuin poikaan, joka ei ollut halunnut päästä murteestaan eroon. Sitä oli hauskaa kuunnella, vaikka en aivan kaikkia sanoja ymmärtänytkään. Nykyisin ei tällaisiin henkilöihin juurikaan enää törmää.
Sanoin, etten kannata paikoilleen juuttumista. Itselläni ei ole kellonaikoja, joiden mukaan elän. Tiedän kuitenkin ihmisiä, jotka syövät ja juovat aina tiettyyn aikaan, käyvät kaupassa säännöllisesti samaan aikaan, ottavat nokoset tiettynä kellon aikana. Minä toimin päähän pälkähdysten mukaan. Sillä lailla tunnen eläväni mielenkiintoisesti. Puolison pitkän sairauden aikana oli pakko pitää kiinni vakiintuneista tavoista ja ajoista. Jäätyäni yksin, otin kellon ranteesta. Jos on jokin tapaaminen tiettyyn aikaan, panen sen kalenteriin. Enkä myöhästy, ellei syy myöhästymiseen ole minusta riippumaton. Pidän siis impulsiivisesta käyttäytymisestä, mutta se on minulla normaalia, eikä silti hätiköimistä tai harkinnan puutetta. Olemme hyvin onnellista kansaa tutkimusten mukaan ja olemme sitä kukin omalla tavallamme.
Olen Michelle Obaman kirjassa jo niin pitkällä, että Barak Obama on pyrkimässä presidentin virkaan. Kampanjointi kiivaimmillaan, johon osallistuu myös Michelle pitämällä omia puhujatilaisuuksiaan. Arvostelu lisääntynyt, sanoja ei enää lehdistössä säästetä. Jotkut kritiikit loukkaavat Michelle Obamaa, mutta hänen puolisonsa ottaa kaiken vastaan tyynen viileästi kuten poliitikon pitääkin. Mitä hän ajattelee sisimmässän? Se on toinen juttu. Kirjahan ei näillä kohdin ole mitenkään jännittävä, kun me tiedämme lopputuloksen. Mutta on hyvin mielenkiintoista seurata tapahtumien edistymistä, miten USAssa toimitaan ja miten myös likaista peliä tämä touhu on. Koko perhe tyttäriä myöten suurennuslasin alla, etsitään pienempiäkin virheitä menneisyydestä alkaen. Otetaan puheista vain osia, jätetään tärkeitä ilmaisuja pois ja näin muutetaan koko puheen idea. Presidentin ammattiin pyrkijöillä on oltava rautaiset hermot ja valtavia voimia kaiken jaksamiseen, kunnianhimoa kuin myös kiihkeä halu voittaa kilpailijansa. Ehkä tähän kaikkeen oli Barak Obamalla parhaimmat eväät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti