Nyt tehdään nuudelikeittoa ja gulassia. Olen ostanut sekä muna- että riisinuudeleita. Kuin myös muut tykötarpeet. Menin myös törsäämään Chez Janetin kojuun ja ostin macaroneja. Nyt siellä oli ranskalainen mies ja me juttelimme englanniksi ostoksen teon yhteydessä sitä ja tätä. Mainosti minulle Bulevardilla olevaa Chez Janetin kahvilaa, jossa en ole ollut. Kunhan kevät koittaa, niin enköhän käy tutustumassa.
Olin ehtinyt jo tulla levottomaksi, koska A:sta ei mitään kuulunut. Sitten meilasi ja kertoi syntymäpäivästään, joka ei oikein koronan takia mennyt putkeen. Niin moni asia ei mene putkeen maailmassa. R lähetti myös sähköpostia. Ihanan pitkästi hyvällä suomen kielellä, jota on todellinen nautinto lukea. Rikasta kerrontaa.
Yö meni taas pipariksi. Nukuin kolmisen tuntia ja suunnitelmana oli olla pirtsakkana soppatouhuissa. No, tokenen aikaa myöten. Nythän on vasta aamu. Voin vaikka yrittää nukkumista. Obaman kirja on luettu. Jäivät asumaan Washingtoniin. Tyttärillä koulun käyntiä ja uutta ystäväverkostoakin koottu. Kirjan lopussa Michelle Obama kertoo hiukan tuntojaan Donald Trumpista. Jos hän saisi/voisi asettua jälleen ehdolle seuraavissa presidentin vaaleissa, eivät kai amerikkalaiset ole niin hulluja, että hänet valitaan? Taitavat olla. Herttinen sentään. Ei kai ja toivottavasti ei.
Jaahas, olemme mönkijän kautta siis Marsissa! Onhan jännittävää. Huomattiin, että sikäläisissä kivissä on reikiä. Miksi? Tullaan huomaamaan paljon muutakin, kun mönkijä pääsee tositoimiin ja sen mukanaan tuoma pienoishelikopteri lähtee tutkimuslennolleen. Onko elämää? Onko ollut elämää?
Jos korona vaatii, aletaan yleisten kulkuneuvojen matkustajia päästää tietty määrä kerrallaan esimerkiksi metrovaunuun. Tuleeko tönimistä? Puhutaan, että ravintolat ja baarit kokonaan kiinni. Ostoskeskusten yleisötilat suljetaan. Kauppoihin pitää päästä, ainakin ruokakauppoihin. Eikö tämä ikinä lopu??? Alkaneella hiihtolomalla ainakin viis veisataan. Pohjoisen junat täynnä, hotellit varattu, sukset buunattu. Saas nähdä, mitä tästä sopasta syntyy. Lisää tartuntoja ja kuolemia. Oliko sen väärti?
Minä opettelin uuden tavan maskin pukemiseen. Netissä oli hyvä ohje. Pysyy tanaksti päässä ja sirosti paikoillaan nenän päällä. Pari kertaa olen kokeillut ja mahdottoman hyväksi tavan havainnut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti