11. helmikuuta 2021

MENOSSA TÄNÄÄN

Nyt kyllä keitot keitetty. Pakastimessa kuutta erilaista. Viimeisin oli punainen-curryankanlihakeitto. Mutta kivaa oli!  Koko homma oli kokeilu, vieläkö on vanha taito ruuanlaitossa tallella. Oli ja on!

A kertoi hänen pationsa peittyneen Afrikasta tulleesta hiekkapölystä, joka joskus on pohjoiseeenkin Eurooppaan liidellyt tuulen mukana. Ei siinä määrin kuitenkaan kuin etelämpänä, jossa luututaan vielä monta päivää.

Muutama ystävänpäiväkortti tullut. Hienoa on saada kortteja. Itse en Valentine´s Day-juttuun korttien muodossa osallistu. Aion soittaa ja ihan suusanallisesti kertoa olevani onnellinen ja kiitollinen ystävistäni. Ilman heitä elämä olisi todella surkeaa. Nyt varsinkin, kun menemiset ja tulemiset ovat rajattuja. Ikigai-kirjakin puoltaa ystävien kera kanssakäymistä. Hyvät keskustelut piristävät mieltä. Tautiaikana homma sujuu puhelimitse. Olen aina ollut puhelimessa lörpöttelijä. Jo kouluaikana, vaikka juuri olimme luokkatovereista eronneet koulupäivän päätyttyä, olikin taas asiaa. Näitä ystäviä ei enää ole. Carinakin poistui keskuudestamme. Hän pysyi valmistavan koulun ensimmäisestä luokasta lähtien ystävänäni kuolemaansa asti. Ehdin hänet nähdä ja hyvästellä.

Tänään asioille. Jääkaappiin mahtuu taas ja hedelmät ovat aivan loppuneet.Yksi vaivainen veriappelsiini kököttää isolla Valencia-vadilla. Apteekista haen kirurgisia maskeja. Sitä paitsi on lysti nähdä ihmisiä. Pasteerailen hetken ostoskeskuksessa ja sitten pois.

Amos Rex lähetti postia ja kertoi Egypti-näyttelyn olevan auki poikkeusjärjestelyin. 21.3. asti. Taitaa olla hankala päästä. Katselin netistä. Moni muukin mielii näyttelyyn. Mennään sitten katselemalla kuvia ja kuuntelemalla verkossa. Jos myöhemmin tärppää, varaan lipun.

R:ltä pitkä rikassisältöinen ja -sanainen meili. Nautittavaa luettavaa. R asuu eteläisellä Pohjanmaalla ja E pohjoisella. Kummassakin olen ollut  useita kertoja. Latomerta nähty ja ladoissa oltu sisälläkin. Kivaa kaivautua heiniin. Nykyisin heinät kai paaleina  muovien sisällä. Ei romanttista. Pelloilla ei enää heinäseipäitä. Sekin romantiikka poispyyhkäisty. Kaupunkilaisen mielestä tämä kaikki oli niin suloisen kesäistä ja itse viljelijöistä raakaa työtä, jota paiskittiin känsät käsissä ja voimalla.

Alanpa valmistautua tähän torstaipäivään.





2 kommenttia:

  1. Erilaiset keitot ovat tosiaankin mainiota talviruokaa ja niitä voi keitellä monenlaisista raaka-aineista.
    Ystävät ovat meille hyvin tärkeitä ja suuri rikkaus. Mukavaa viikonloppua ja varsinkin Ystävänpäivää!

    VastaaPoista