Huomenta. En huomannut eilen ostoskeskuksen käytävillä lisääntynyttä maskin käyttöä. Olin aamupäivällä, jolloin kansaa vähemmän liikkeellä. Minulla ei ollut kasvoilla muuta kuin meikkiä. K oli ollut iltapäivällä ja maskien käyttö yleisempää.
Ostin kotimaisia Discovery-omenia pikkuiselta torilta, jossa vielä sinnittelemässä samat neljä kojua kuin ennenkin. Marssin myös Herkkuun, jossa ei enää anneta kassalla ostosten yhteydessä ilmaiseksi Hullujen Päivien keltaista muovikassia kuin Stockmannin omistuksessa. Herkussa enemmän asiakkaita kuin Stockmannin puolella. Käväisin toisessa kerroksessa ja hissi vapisi arvelluttavasti. Vanhuuttaanko jo? Tyydyin myöhemmin koneportaisiin. Herkusta toin kotiin sitä sun tätä. Alennuin vielä ostamaan kaksi cupcakea (niillä ei ollut suomen kielistä nimeä) , jotka eivät maistuneet niin hyviltä kuin odotin tai makuaistini makean kohdalla on menetetty.
Italiassa ystäväperheeni voi hyvin. Poika liikkuu kodin ulkopuolella, mutta vanhemmat ovat olleet kuukausia vapaaehtoisessa karanteenissa muutamaa pakollista kauppareissua paitsi. Saman päivän iltapäivällä kolahti postiluukusta ystävältäni kirje. Päivätty ja postitettu kolmatta viikkoa aiemmin. Hidasta on. Puhua pajatin puhelimessa myöhemminkin useamman henkilön kanssa ja sitten olikin ilta ja annoin aikaa Grassin Peltirummulle, jonka lukeminen on poikkeuksellisesti hyvin hidasta jostain syystä. Kirjakauppaan en mene, ennen kuin luen loppuun muutamat kesken jääneet.
Herkussa huomasin Ovale di Sorrento-lajikkeen sitruunoita muovista valmistetussa "pärekorissa". En ole koskaan niin etelässä Italiaa ollut kuin Napolinlahden rannalla. Ostos oli tutustuminen kaupunkiin näiden hedelmien kautta. Toki olen kuullut laulun Palaja Sorrentoon:
"Muistatko sä meren laajan/ joka luona kodin armaan/ kietoi lemmen paulan lailla/ rannan kauniin Sorrenton..."
Kun kerran oli minulla pärekorissa Italiaa, niin menin ostamaan pohjoisemman maakunnan alueen Chianti-viiniä. Toscanassa kun taas olen ollut. Olin tyytyväinen Hulluihin Päiviini, vaikka Päivien tarjouksia en hyväksi käyttänytkään. Toivon tämän kampanjan parantavan Stockmannin tilannetta ja verkon kautta moni ostaakin. Fyysinen kaupankäynti alkaa olla kohta historiaa.
Viikonloppu kotona. Ei tarvetta poistua. Uutiset täynnä USAn presidentin Donald Trumpin koronaa, joka mieheen kyntensä iski. Maailma seuraa ja jo spekuloidaan lujasti, miten maata sitten johdetaan, jos istuva presidentti sairastumisensa takia on siihen kykenemätön. Vaalitkin tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti