HELSINGIN SYMBOLI

Olen samaa mieltä kuin Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar, että Havis Amandan päälle ja koko suihkulähteeseen ei enää kiivettäisi juhlimaan. Manta on vanha nainen, 111v ja hänen "luunsa" ovat jo hauraat. Mitä tapahtuisi, jos Manta ei enää kestäisikään näin kovaa käsittelyä?

Havis Amanda-neito matkasi monessa laatikossa  ja osassa Le Havren satamasta Helsinkiin vuonna 1907. Seuraavana vuonna se pääsi suihkulähteeseen ja juhlallinen paljastaminen tapahtui  20.9.1908. Patsas sai ankaraa kritiikkiä, alaston nainen keskellä kaupunkia, fyi. "Yleinen mielipide arvostelee sitä ankarasti ja täydestä syystä. Se on konsipeerattu pienoiskuvaksi ja sitten kenties mallia käyttämättä suurennettu.Huhu on käynyt, että  alempi kansa miettii attentaattia sitä vastaan."
Näin kirjoitti päiväkirjaansa professori Eliel Aspelin-Haapkylä paljastustilaisuudesta.

Havis Amandan "isä" kuvanveistäjä Ville Vallgren julkaisi tiedonannon, jossa hän selitti teoksen aihetta ja luonnetta. "Det är havets jungfru som just stiger upp ur böljorna. Att hon sådana förhållanden  måste vara naken är  själfklart. Hon vänder sig om, som naturligt är, för att säga farväl åt det element hon lämnar. Symbolen däri är, att likasom denna hafvets mö frisk, lefnadslustig och full af kraft stiger upp ur det lifgifvande vattnet, skall okså  Helsingfors  tillföras lif, skönhet och kraft af de vågor som skölja dess stränder."

Kaikesta kritiikistä huolimatta tämä "pariisilaiskoketti ja epäluoma rietas naisenkuva" on ja pysyy Kauppatorilla. Nyt siitä jälleen siis keskustellaan: saako kiivetä neidon kupeita pitkin vai eikö saa, kun maailmanmestaruus tai vappuhulinat jälleen ovat aktuelleja?

(Siteeraukset kirjasta  Havis Amanda, Helsingin kaupungin taidemuseo 2008, toimittajat Teija Mononen ja Kati Nenonen)

RAIDE-JOKERI

Eilispäivän aloitteleva flunssa piti minut sisällä. En pukeutunut, en sijannut vuodettakaan. Nukuin päivällä, mikä poikkeaa tavoistani. E soitti Oulusta, luukusta tipahti postia, sähköpostia tuli L:ltä ja A:lta. Myös K soitti. Niin että potemisesta huolimatta sosiaalinen elämäni oli vilkasta. Iltapäivällä katselin netistä kultaleijonien kotiin paluuta. Samppanjaa, puheita, kukkia, liikkuttuneisuutta, perheiden iloisia tapaamisia. Tervetuloa, maailmanmestarit!

Tänään oli pakko lähteä ulos.Ei ole vieläkään minulla piikaista pientä avittamassa arjen askareissa. Siispä julkisivu kuntoon ja menoksi. Postitin vihdoinkin Italian kirjeen, ostin hedelmiä ja kirjan. Katja Tikka, Leea Lappalainen, Anu Järvinen Helsingin sisäpihat kertovat, Kaupunginhistoriaa ja nykypäivää pihan puolelta, Minerva kustantanut, 2015. Mahtuneeko enää kirjahyllyyn?

Tuli kävellessä lämmin, koska flunssa pakotti panemaan villaa ylle. Urheasti ja yskimättä panin jalkaa toisen eteen, välillä piti niistää ja kuulostella, vieläkö on kurkku kipeä. Olen paranemaan päin.

Raide-Jokeri?? Itäkeskuksessa aikanaan pysäkki. Tuli ilmoitus maanrakennustöiden tulevista haitoista muun muassa tärinästä. Joitakin katuja suljetaan autoliikenteeltä. Tulee taloihin katselmuksia, että  kestääkö nykykunto töitten vaikutukset. Onneksi en ole vieläkään laittanut, muutamaa paitsi, tauluja seinille. Keittiössä on seinälautaset. Pitääkö ottaa pois? Entäs maljakot ja muut herkät esineet kaappien päältä? Menevätkö läppärit epäkuntoon? Tulostin?  Ja milloin poikittaista kulkua kaupungissa helpottava Raide-Jokeri on valmis? Koska laskeutuu taas rauha päällemme?

Taidan mennä rauhottumaan ja syödä yhden paraguayojan ja miettiä, onko lajike lattapersikka, plateriina tai peräti villipersikka?

JÄNNITTI TURKASESTI

Meinasi tulla pissat pöksyyn eilen illalla Suomi-Kanada-ottelun aikana. Oli jännä skaba! Vauhti jäällä niin kovaa, että silmä ei oikein perässä pysynyt. Ennustin jo pelin alussa tuloksen 3-1, mutta silloin se kolmonen kuului Kanadalle. Ei sitten kuulunut!  Herranen aika, olin aivan täpinöissä ja niin olivat kaikki muutkin paikalla ja tv:n ääressä olijat.

Ennen ottelua hehkutti Kanadan tuntija "Kanadaa ei ole voitettu koskaan loppuottelussa". Kerta se on ensimmäinen, kuule. Pantiin jauhot suuhun. Minulla oli sylissä kaksi sohvatyynyä, jotka näyttivät hyvin runnelluilta, kun Maamme-laulua laulettiin. Tänään sankarit tulevat kotiin. Illalla toivotamme heidät kunnolla tervetulleeksi maailmanmestareina. En minä. Olen kotona.

Kunhan tästä päivä urkenee lähden ulos. Vihdoinkin Italian kirje postiin ja sitten Stadiin, jos mieleni tekevi. Etsin yhä vimmatusti sitä kolmatta kesähattua. Tänään on isäni syntymäpäivä. Terveiset pilven reunalle. Ehkä piipahdan syntymäpäiväkahville jonnekin. Ekbergille?

Tämä oli tässä.

TÄNÄÄN JÄNNITETÄÄN

Meiliä A:lle ja R:lle. Siis pitäisi saada aikaan. En hyväksy sanaa "aikaiseksi". Tiedän sitä käytettävän yleisesti ja "saada aikaiseksi" on vanha sanonta, murteissakin käytetty ja käytetään. Kielikello kertoo "saada aikaiseksi" kuvaa jonkunlaista jahkaamista. On siis tehottomampi kuin "saada aikaan". Minä en kuitenkaan saa mitään aikaiseksi, mutta saatan saada aikaan.

SK kajoaa Silvia Hosseinin kolumnissa kadonneeseen kirjoitustaitoon varsinkin nuorilla. On vaikeaa "muodostaa ehyitä, ymärrettäviä virkkeitä". Seuraava esimerkki ei ole nuoren vaan  HS:n verkkosivuilta: "Kaksi Attendon hoivakodin entistä työntekijää kertoo karuista kokemuksistaan ja miksi he vaihtoivat työpaikkaa." Hosseinin mukaan tässä on rinnastettu päälause ja sivulause, saatu aikaan kielipuolinen lause. Muitakin karmeita esimerkkejä kolumnissa on.

Jossain yhteydessä eteen putkahti sana "juurisyy". Juurisyy??? Ei kuin tutkimaan. Vuonna 2010 se esiintyi Kotuksen sanatietokannassa. "Juurisyy" edustaa ehdotonta varmuutta ollen siis enemmän kuin pelkkä "syy". Sillä tavoitellaan vakuuttavuutta. Nyt tämän tiedän.

Kuten eilen, niin tänäänkin, puolille päivin aamutakissa. Uskaltauduin jopa partsille hetkeksi ja kastelin hortensiat. Lukeminen siellä saa odottaa lämpimämpiä ilmoja. Iltapäivällä jännitetään jääkiekkoa. Katselen aina näitä tärkeitä ja loppuotteluita, eilenkin Suomi-Venäjä. Meinasi päästä vahinko. Kanada-Tsekki-ottelussa olin koko ajan Tsekin puolella. Ei auttanut. Toinen oli parempi.Tsekin maalivahdin vaihtokaan ei tilannetta muuttanut. Niin että tänään meikäläiset Kanadaa vastaan finaalissa. Pitää pitää sohvatyynystä lujasti kiinni ja sitä rutistaa jännemmissä kohdissa.

SUUPALTIN JORINAA

Stockmann, Sokos ja Forum eilen, enkä mitään ostanut. Sileää asfalttia ja ikäviä nupukiviä, Mannerheimintien alitus ja kotiin. Palelin. Tein salaatin ja söin. Kävin välillä nuuhkimassa rapussa, mistä tulee hirvittävän paha haju. Jossain viruu ruumis? Ei sentään, kun haju laantui. Joku oli avannut rapun parvekkeen oven.

Vaihdoin kotona kahden tavaran paikkaa. Lattiapeili meni eteiseen ja pieni viinipöytä makuuhuoneeseen puisen alastoman naisen kanssa. Puolison Chevalier-olkihattu on peilin kulmassa. Parvekkeelle olen ostanut toisenkin hortensian, valkoisen. Nättiä. Nyt on niin viileää, etten tarkene siellä istuksia ihailemassa kukkiani. Kovia juomaan, alvariinsa pitää kastella.

Katsoin, mitä luonteestani kerrotaan horoskooppimerkkien analyysissä.Olen "iloinen suupaltti, tunteeton kakara, joka janoaa jatkuvasti muutosta, nopeatempoinen, levoton sielu, joskus rasittava Duracell-pupu, luonnekuvaan kuuluu myös tuuliviirimäisyys..."  Tunnustan!!!  Ja sitten horoskooppiin ei ole mukamas uskomista.

Olen aivan täpinöissä junamatkastani Ouluun. Olen jo syvästi tietoinen, minkälainen siitä tulee. Hyvä kirja, lounas siinä junan ravintolassa, jossa on pöytäliinat, mukava herraihminen läheisyydessä valmiina miellyttävästi keskustelemaan, ehkä teititellen, ikkunan takana maisemat, joita en ole vuosiin nähnyt. Rakastan junassa matkustamista! Tähän kesään kuuluu seikkailu!

Luin Panu Rajalan blogia. Oli ollut Marjansa kanssa Prahassa. Tuli ikävä kaupunkia, jonne osa sydämestäni jäi. Malá Stranan kujat, vanhat talot, historia, puistot, ihmiset... Kun nousin ilmaan koneella ja katselin näkymää Tsekistä, joka vähitellen katosi pilvien alle, toivoin tulevani sinne vielä joskus uudestaan.

EILEN PAISTOI, NYT EI

Kyllä vaan, eilen Espan puistossa. Ihastuttavia kukkaistutuksia, Leino ja Runeberg paikoillaan. Ihmisiä sankoin joukoin pasteerailemassa. Istuin penkillä ja katselin vilinää. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Kesä tuli luokseni. Jäätelöä en syönyt, mutta Stockmannilla kävin ja cappuccinolla First Loungessa.

Tänäänkin ulos, mutta vain kotimaisemissa. Vien Italian kirjeen postiin. Käyn myös täkäläisellä Stockmannilla. Kesähepenet jätän kaappiin, ei luvattu edes aurinkoa.

Olen soitellut muutaman  puhelun. Muun muassa äidin puoleiselle pikkuserkulle syntymäpäivätervehdyksen. Tuppaa joskus unohtumaan. Naputtelin myös L:lle. On aikeissa matkustaa puolison kanssa, nyt eteläiseen Italiaan. Käyvät kuulemma huvilassakin meren rannalla Anacaprissa. Minä käynyt siellä vain kirjan sivuilla.

Thesleffin kirja edelleen kesken. Paikoin hiukan pitkäveteistä luettavaa, mutta sitten sen korvaakin ykskaks kiinnostavat asiat taiteilijan elämästä maailman turuilla, etupäässä Italiassa ja Ranskassa. Kovaa työtä tuo tunnetuksi tuleminen. Oppimista koko elämä, näyttelyitä, maalaamista, maalaamista...

Olisikohan omasta äidistäni tullut taiteilija, jos olisi jatkanut Ateneumin opintojaan?  Elämä vei muualle. Taide ei koskaan kuitenkaan unohtunut. Vei minutkin ollessani vauva näyttelyyn. Siitä en muista mitään. Hänen kertomansa mukaan olin kuulemma kiinnostuneena tauluja katsellut. Kiinnostusta on edelleen.

HATTUVILLITYS

Tässä jälleen ihmettelen aamutuimassa, miksi en nukkunut. Kaikki temput tein, mutta ei kun ei. Olen joka tapauksessa lähdössä Stadiin hattuostoksille. On kauan siitä, kun minulla oli hattukausi. Nyt se tuli, valtasi mielen ja pakottaa kesähatun hankintaan. Oikeastaan ostin jo kaksi täältä Itäkeskuksesta. Made in China, eivätkä hinnalla pilattuja. Toinen oikein kunnon lierillinen ja ihana, toinen vaatimattomamman näköinen, mutta kelpo silti. Vielä yksi, jonka panen junaan päähän, kun matkustan Ouluun. Sillä hurmaan ainakin konduktöörin.

Stadissa tänään hattuostoksen jälkeen  menen Stockmannin First Loungeen ja sieltä Espan penkille syömään jätskin. Espa ja jätski kuuluvat yhteen. Siellä istuessani en koskaan malta olla ajattelematta aikoja entisiä, kun penkkien paikalla käyskenteli vasikoita ja nykyistä puistoa sanottiinkin "Vasikkahaaksi". Ja loiski siellä myös Kluuvinlahden aallot, kunnes merta kuivattiin kaupungin tieltä, pykättiin kaunis puisto ja talot kadun varteen. Oli Helsingin kasvun aika. Nyt on kuivaa ja mukavaa puistossa käyskennellä. Ja 12.6. siellä käyskenteleekin enemmän väkeä. On Helsingin 469. syntymäpäivä. Päivän nimi on Helsinki-päivä. Tietysti menen. Olin viime vuonnakin ja puolison sairastumisen alkuaikoina lykin hänet sinne, kunnes ei enää jaksanut pyörätuolissa istua. Moneen vuoteen sitten en Espalla kaupungin synttärinä ollutkaan. Mutta nyt taas juhlitaan. Elämä hymyilee.

Sähköpostia sain sekä R:ltä että A:lta. Vielä en ole vastannut. Kerrankin maltan mieleni. Italian kirje lepää luonnoksena tietokoneessa jatkuen silloin tällöin. Kun on aika, tulostan ja vien postiin. Stadin friidun "Hesari" Suomesta. Kerroin jo Turun funikulaaristakin. Liekö semmosta vempainta Italiassa?

Ei kun odottelemaan päivän heräämistä ja jos vaikka menen hetkeksi vielä vuoteeseen. Taitaa alkaa ramasta.

LOUNAAN LUMOISSA

Elämäni paras kala-ateria on ollut Limassolin kalaravintolassa. Eilisen jälkeen se on Espoossa. Ruoan loihti aistikkaasti katettuuun pöytään talon isäntä, joka on chef ammatiltaan. Lounas sen mukainen. Ensin herkullisista herkullisin parsakeitto. Sitten seurasi ahvenfileitä kasvispedillä al dente. Jälkiruokana uuninektariini mansikoiden ja mascarponevaahdon kanssa. Kautta lounaan juomana kuohuviiniä. Arvata saattaa minun olleen ensimmäistä kertaa elämässäni oikean ammattikokin kodissa lounaan ääressä.

Miellyttävä junamatka Espooseen kieli seikkailun tunteesta. Minulle vieraat maisemat vilahtelivat junan ikkunassa 20 minuutin ajan, kuulutettiin asemat ja valotaulu ne täydensi. Osasin astua oikealla pysäkillä ulos. Aurinko paistoi kirkkaana ja kesäinen lämpö tuntui mukavalta, kun mekkosillani odottelin M:ää, joka minut haki.  Perillä avasi A ja hoitokissa oven ja minut toivotettiin tervetulleeksi taloon. Kaunis koti monine kiinnostavine yksityiskohtineen urkeni eteeni ja minut johdatettiin olohuoneen puolelle. Hoitokissa hieroi päätään sääriäni vasten hyväksyen ilmeisesti vieraan. Juttelin isäntäväen kanssa niitä näitä ja siirryimme lounaan ääreen hetken kuluttua.

Erinomaisen aterian jälkeen minulle näytettiin valokuvia monista istäntäväen sukellusretkistä. Oli kuvattu koralleja, mureenoita, haita, värikkäitä kaloja, joita näkee yleensä akvaariossa. Monissa maailman merissä ovat M ja A sukeltaneet, nähneet kaunista merenalaista elämää. Kokeneet joskus kauhunkin hetkiä ison hain lähestyessä hampaat irvessä.

Erinomainen päivä lounaineen päättyi ja minut vietiin asemalle. Kissakin oli mukana saattamassa. Oli hyvä olla, hieno lounas ja koko vierailu vahvasti mielessä ajelin jälleen kahdella junalla kotiin. Kiitoksia, ystävät!

YKSI TUOTE, KAKSI ERI HINTAA

Olen saanut tarkat ohjeet, miten huomenna matkustan visiitille. Ihan seikkailua! Junaseikkailua! Eikä ole edes metro. Mutta ei liioin semmonen pitkän matkan juna.

Menin eilen Herkkuun. Kuorittuja ananaksia oli vain yhtä lajia, mutta kaksi eri hintaa. Hintaero neljä euroa. Minä etsimään jotakuta, joka selittäisi. Ei ketään, ei missään. Pyörähtelin kaikkialla.Lopulta kävelin palvelutiskeille ja pullaosastolta löysin myyjän ja yhden herra-asiakkaan. "Anteeksi, myyjärouva, saanko puhutella kesken kaiken?"  Myyjä vastasi "hetkinen". Sitten sain luvan: "miten löydän myyjän hedelmäosastolle?" Herra-asiakas tuli minua lähemmäksi ja kuiskasi "SOK:n pääkonttorin pöytien äärestä", johon minä painokkaasti "niinpä". Sitten mies hymyili niin kauniisti silmiin katsoen, että äsken virinnyt ärtymykseni katosi. Pullarouva pyysi olkapäältään hedelmämyyjän ja sellainen tuli ja menimme yhtä jalkaa hedelmäosastolle, jossa hedelmämyyjä otti sen kalliimman hinnan pois ja syytti hedelmälajittelijaa. Minä otin kuoritun ananaksen.

Olen lukenut Thesleffin kirjaa. Meidän naistaiteilijamme eivät ainakaan olleet rohkeutta vaille. Yksi sun toinen matkusti Pariisiin oppimaan lisää, saamaan vaikutteita ja tutustumaan oikeaan boheemielämään. Kotiväki Suomessa varoitteli kirjeissään. Ikää on juuri ja juuri +20. Yritän kirjan painosta ja koosta huolimatta lukea vuoteessa. Olen keksinyt kaikenlaisia virityksiä helpottaakseni lukemista. Punnitsin sen: 989g.

Aloitin kirjettä Italiaan. Kun pätkittäin kirjoittaa, on se kuin päiväkirja, eikä suinkaan vain omista tapahtumista, vaan myös Suomen asioista, joista niukasti Italiassa informoidaan. Eikä ainakaan niin pienistä kuin Helsingin potkulautaongelmat.

Nyt on komea hortensia parvekkeella. Toin eilen. Istuin pitkän tovin sitä ihailemassa kunnes paahtava aurinko pakotti sisälle. Ei sälekaihtimia kuin joskus ennen. "Runsaasti kastelua", sanoi kukkamyyjä sitä pakatessaan. Onneksi minulla on kastelukannu, jonka heti otin esille. Ennen iltapäivää partsilla voi hyvin vaikka lukea.

THESLEFFIIN TUTUSTUMINEN

Samanlainen labyrintti Kamppi minulle kuin ennenkin. Löysin suhteellisen helposti metroasemalta ulos, mutta kun piti mennä takaisin, homma tuli sekavaksi harhailuksi. Tosin äkkäsin tulleeni koko kauppakeskukseen metroasemineen päivineen väärästä ovesta, eikä sitten muuta tarvittu. No, mukavaahan siellä oli kaikkea katsella ja lopulta löysin metronkin. Mikä ihme siinä on, etten osaa siellä kulkea?

Ostin HAMista kirjan Ellen Thesleffistä Minä maalaan kuin jumala. Hanna-Reetta Schreck Kustannusosakeyhtiö Teos 2017. Tarkastelin näyttelyn huolellisesti  ja tykästyin, vaikkakaan vähemmän ihastuneena 1910-luvun alun teoksiin. Lähestytiin modernismia. Minusta maalaukset epäselviä, vailla terävyyttä. Hänen töissään näkyi  "modernistimiehen nietzscheläinen valon, ruumiin ja maan kolmiyhteys". Siihen aikaan modernismi kuului miehille!  Kirja on paksu, 400-sivuinen kookas teos. Ostin niinikään jääkaappimagneetin, jossa Thesleffin omakuva sekä muutaman postikortin. Yhdessä on Thesleffin  pieni ote äidilleen lähettämästä kirjeestä: " Ihmiset tietenkin uskovat, että he voivat elää ilman taidetta! Valitettavasti -mutta eivät he voi."  Olen aivan samaa mieltä.

Menin sulattelemaan kaikkea kokemaani cappuccino-kupillisen ja croisantin ääreen Steam Coffee-kahvilaan HAMissa. Mukava itsepalvelupaikka. Barista puhui vain englantia. Kotimatkalla heittäydyin proosalliseksi ja kävin ostamassa pyykinpesuainetta. Kone hoitaa tänään lakanapyykin. Huomenna suuntaan ehkä taas jonnekin, mutta en tiedä, minne. Amos Rex vihdoinkin? Näin metrossa eräällä pariskunnalla Amos Rexin paperikassin. Olikohan ollut vielä pitkä jono museoon?

Italiasta kirje. Yksi kuolinsanoma, ystävälläni kolme vaivaa kropassa ja Italiaan saattaa änkeytyä Libyan mahdollisen sisällissodan takia sotapakolaisia noin 800 000. Ja me Suomessa pidämme melua paljon pienemmästä määrästä maahanpyrkijöitä. Tuskin tämä mittava invaasio koskee edes meitä. Joskus on hyvä, kun olemme täällä Euroopan katolla.

KAMPPIIN

Lähden tänään Stadiin. Mutta ompelimon kautta ja ompelimo on sama kuin pesula, jossa tehdään myös ompelutöitä. Minulla on sellainen heille. Tämän jälkeen metroon ja maailmalle.

Eilen juttelin M:n kanssa puhelimessa. Minulla on useampia M:llä alkavia ystäviä ja tämä on yksi heistä. Emme ole pitkiin aikoihin tavanneet. Nyt olisi jo aika. M on ruustinna ja minusta on ihanaa häntä ruustinnaksi kutsua. Juttelimme kaikenlaista ja pitkästi. Teki oikein hyvää. Hän oli ollut Ellen Thesleffin näyttelyssä ja sinnehän minäkin tänään. Jänittää vähän Kampin metroasema, kun minulla on taipumus siellä aina eksyä. Ei mikään selkeä metroasema, vaan samalla bussiasema ja kauppakeskus, hissejä jokaiseen lähtöön. Kun sitten aikojen päästä monesti sekaannuttuani vääriin suuntiin putkahdan päivänvaloon, tunnen suurta helpottuneisuutta. Melkein aplodeeraan itselleni.

Olen syönyt valtavat määrät espanjalaisia mansikoita. Eilenkin taas toin kotiin puulaatikollisen. Joskus osuu kohdalle varsin makeita, että melkein ahmin laatikon tyhjäksi. Eivät tietenkään ole kotimaisten veroisia. Espanjassa paistaa sama aurinko kuin täällä, että mikä sitten tekee maussa sen valtavan eron? Pohjoisen maan tuuli? Laulujoutsenen ylilento? Valo? Joku siinä on, siitä ei päästä yli eikä ympäri.

Koska tässä ei ole järkevää sanottavaa, lopetan tähän, juon kahvin loppuun ja menen suihkuun ja valmistaudun huolellisesti lähtöön. Aurinko paistaa. Koivujen lehdet kasvaneet. Kesään enää pari viikkoa.

OULUUN

Nukuin yön huonosti. Kolmelta nappasin unipillerin ja vihdoinkin olin nukahtanut. Heräsin puhelinsoittoon. Se oli aamuvirkkuinen K. No, kömmin minäkin lopulta ylös, laitoin kahvin ja laahustin suihkuun. Nyt olo huomattavasti parempi ja pirteämpi. Huomiseksi suunnitelmia. Oikeastaan koko viikoksi, joka sunnuntaina kulminoituu erääseen mieluisaan visiittiin Espoossa.

Luin loppuun Aalto-kirjan. Vaikka kuinka mies on ollut maineessa ja kunniassa, en saa kiinnostustani heräämään. Ainoa hyväksymäni on Savoy-maljakko. Joskus ollut Aino Aallon laseja. Nekin kadonneet aikojen saatossa. Ehkä menneet rikkikin.

Yöpöydän pinossa yhä muutama lukematon kirja ja päällimäisenä Amerikan historiaa, jota olen pitkään lukenut. On semmonen annosteltava luettava. Liikaa tietoa yhteen menoon. Pienipränttinen ja vielä paksu. Hämmästyttäviä asioita tullut päivänvaloon, jotka vaatineet historiaa muutettavaksi. Kaikki ei todellakaan aina ole sitä, miltä näyttää.

Matkustan kesällä Ouluun. E:n luo saapumassa muitakin, että minä ehkä vasta syyskesällä. Sisar Ruotsista ja muita läheisiä Helsingistä. Talon koko toki sallii isommankin joukon, mutta olisi hauskempaa tavata ystäväni kaksin. Niin monesti olemme istuneet valoisassa kesäyössä keittiön pöydän ääressä viinilasillisen kera ja puhuneet. E on myös vanhimpia ystäviäni, eikä välimatka ole ystävyyttämme haalistanut. Olin vuosia sitten hänen puolisolleen jättämässä hyvästit sairaalassa. Liikuttuneisuus oli molemminpuolista. Seuraavana olikin suruadressin vuoro.

VÄREJÄ, MUOTOJA JA TEETÄ

Olin kuin olinkin uudemman kerran Frantisek Kupkan näyttelyssä. Nyt sai nauttia ilman ihmistungosta, voi seisahtua jonkun teoksen eteen kaikessa rauhassa. Kupkan taidetta on kuvailtu "moderniksi värien runoudeksi". Pidin erityisesti teoksesta Pianon koskettimet (1909). Sitä on sanottu Kupkan taiteen käännekohdaksi matkalla kohti abstraktisempaa suuntaa. Ehkä pidän siitä siksi, etten ymmärrä sitä, en myöskään, mitä Kupka on teoksellaan tarkoittanut (asiantuntijat toki analysoineet). Toisaalta olen jo kauan tiennyt, ettei teoksia tarvitsekaan "ymmärtää". Niistä voi luoda oman tulkinnan, pitää tai olla pitämättä, nähdä mitä haluaa.

Ateneumista lähdettyäni menin cappuccinolle Stockmannin First Loungeen. Siellä selasin ostamiani kirjoja,  Kakuzo Okakuran Kirja teestä ja Alvar Aalto, Taide ja moderni muoto.  Aalto on jäänyt minulle vieraaksi niin arkkitehtinä kuin muotoilijanakin. Hänen huonekalunsa eivät ole viehättäneet. Kotona kuitenkin on Aalto-maljakko. En pidä myöskään Katajanokan "Sokeripalasta", mutta se ei ole missään tapauksessa arkkitehdin syy. Talo toisenlaisessa ympäristössä voisi saada minut toisiin ajatuksiin. Kirjaan on hyvä tutustua, jos vaikka saisin arkkitehtiin paremman tuntuman. Onhan hän kuitenkin maailmalla tunnettu ja arvostettu.

Aloitin kotona ensin tarkemman tarkastelun teestä. Kirjan takakannen mukaan tämä 117-sivuinen teos on "itäaasialaisen estetiikan klassikko". Alunperin kirja ilmestynyt vuonna 1906. Kirjoitettu silloin englanniksi ja osoitettu länsimaiselle lukijakunnalle. Minulla on ollut joku teekirja aiemminkin. Ostin sen niihin aikoihin, kun oli ilo tutustua aitoon japanilaiseen teeseremoniaan. Varsinaista teenjuojaa minusta ei ole tullut muulloin kuin kipristellessäni flunssan kourissa. Sanotaan teen olevan vähemmän stimuloivaa (viini enemmän), mutta "se tuo juojalleen hiljaista mielihyvää, josta voi nauttia pitkään."

Jo teehuoneeseen menijä tuntee sisimmässään rauhan. Hän astelee puutarhapolkua pitkin pieneen zen-luostaria jäljittelevään taloon. Kobori Enshû on polulla kulkemisesta sanonut:

Puiden parvi, kesä
hiukan merta,
kalpea iltakuu.

Teehuoneeseen menevän samurain  on jätettävä miekkansa teehuoneen ulkopuolelle räystäiden alla olevaan telineeseen. Sisäänmenijä kumartuu ja pujahtaa matalasta ovesta sisälle. Oven tarkoitus on terottaa mieleen nöyryyttä. Rautaisen vesipannun pohjalla on kiviä, joille kiehuva vesi antaa äänen, melodian. Pannu laulaa. Teeseremonia on alkamassa.

Teen juonti kaikessa "zeniläisyydessään" on minulle mysteeri ja Kakuzo Okakuran kirja vahvistaa sen. Tapa, jolla länsimaalainen teensä latkii, on kaukana oikeasta japanilaisesta tai kiinalaisesta teen nauttimisesta. En käyttäisi sanaa "juoda" edes. Rituaali on taidemuoto, syvähenkinen tapahtuma, ajatuksia puhdistava esteettinen kokemus. Hyvin kaukana esimerkiksi englantilaisten a cup of tea-hetkestä tai meikäläisten teen hörpinnästä tukevan voileivän kanssa. Voin hiukan ymmärtää "oikeaa" teehetkeä. Olihan minun äitini entisessä elämässään japanilainen.

HISSIKAUHUA

Kupkan näyttely jäi vieläkin eilen uusintanäkemättä. Olin vain ostoksilla Stockmannilla. On niin paljon muutettu paikkoja vuosien varrella, etten oikein löytänyt heti kuten joskus ennen. Tulihan taloa tutkailtua tarkemmin. Hissi jostain syystä pahaenteisesti nytkähteli kiivetessään ylöspäin. Pelästyin pahanpäiväisesti, yksin kun olin. Mitä jos se jää kerrosten väliin, klaustrofobiainen minä ajatteli, eikä  kukaan ikinä pelasta? Pääsi hissi sinne minne piti, mutta siihen hissiin en enää mennyt. Onneksi on mistä valita. Aleksilla katselin haikeana nelosen ratikkaa, joka mennä kolisteli Skattalle päin. Niin monesti olen siihen hypännyt Stockan pysäkiltä. Brita Polttila sanoo tänään Iltasanomissa "stadilainen ei juokse muuten kuin ratikkaan". Pitää paikkansa.

Tänään kotona. Kuorin juureksia ja panen uuniin. R:ltä tuli pitkä meili ja yritän olla siihen heti vastaamatta. Kirjoittamisen tarve pulpahtaa esille heti tilaisuuden ollessa otollinen. Pitää toppuutella. Vakava aie on huomenna vihdoinkin lähteä Ateneumiin. Näyttely sulkeutuu ensi viikolla. Pääportaita kiivetessä voi katsella ovien yläpuolella kolmen herran rintakuvaa, Donato Bramante, Rafael ja Feidias.

Katselin HKO:n konserttikalenterista syksyn ohjelmistoa. Lippuja alkaa saada elokuussa. Tyrkyllä Sibeliusta, Järnefeltiä, Lisztiä, Beethovenia,  Tshaikovskia... kuin myös minulle tuntemattomia säveltäjiä. Maailmassa on niin mahdottoman paljon musiikkia! Ja kuinka ollakaan, olen ihastunut!

Joku oli eilen syönyt metrossa oikein lounaan. Muutama tyhjä kaupasta ostettu muovinen ruoka-astia, ruoan jätteitä lattialla, rasvaa penkillä. Vasta illallako tulee siivooja, kun metro ajetaan talliin yöksi? Pyyhkiikö rasvat penkiltä? Siirsin katseeni miellyttävämpään näkyyn. Erään rouvan sylissä istui pieni terrieri kiltisti katsellen ympärilleen suloisin ruskein silmin. Katseli minuakin. Metron sukeltaessa maan pinnalle se katseli ikkunasta ulos. Ei takuulla matkustanut ensimmäistä kertaa.

TAAS MENOSSA

Menossa jälleen Stadiin. Pääsin makuun. Alan tottua jo metroon. Olkoonkin, että kestää kauemmin ajella kuin tutuilla ratikoilla. Tietysti, että mistä mihin. Tänään rautatieaseman pysäkille. Ensin Stockalle ja sieltä kukaties vaikka Ateneumiin. Kupkan näyttely päättyy ensi viikolla.

HS kertoo Perämerestä tulee järvi. Muutaman tuhannen vuoden kuluttua. Siitä vaan Vaasan seudulta vaikka pasteeraillen Ruotsiin. Kun tulen kummittelemaan, niin näen. Tämmöstä ennusti jo vuosikymmeniä sitten eräs isäni geologiystävä,

Aivan kuin koivujen pikkuruiset lehdet olisivat pysäyttäneet kasvunsa viilenneen sään takia. Saunavihtaa ei saa vielä pitkiin aikoihin. Ei silti, en minä sitä tarvitse. Vaikka asunnoissa on ollut saunoja, emme ole käyttäneet. Mökkisauna sen sijaan oli ahkerassa käytössä. Mukava rituaali panna se palamaan.

Minut on kutsuttu kyläilemään. Junamatka, eikä se ole metro. Haiskahtaa vallan suurelta seikkailulta. Isäntäväki niin kohteliasta ja ystävällistä, että tulevat vastaan asemalle. Naapurikaupungissa olen ajellut, mutta junalla en sinne milloinkaan. Tykkään junamatkoista, mutta tämä ei ole sellainen junamatka. Haikailenkin taas vähän pitempää myöhemmin. Siinä on aikaa lukemiselle, aterioimiselle ja kunnon maisemien katselulle. Jälkimmäisiin lukeutuu eteläisen Pohjanmaan lakeudet ja sitten siirrymme pohjoisempaan Perämeren rannalle, josta siis aikanaan tulee järvi. Katselen sitä sillä silmällä.

Alanpa valmistautua Stadiin menoa varten. Aamutoimet vielä vallan alullaan. Vuode sentään sijattu.

IHANAA, IHANAA, IHANAA !

Ihanaa, mä olin Stadissa! Enkä epäonnistunut uuden matkakorttilukulaitteen kanssa. AB:tä painoin. Pasteerailin ensin Nespressoon Keskuskadulla, sieltä Stockmannin hattuosastolle, jossa minua palveli hämmästyttävän ammattitaitoinen myyjä. Aivan kuin joskus ennenvanhaan. Hattuostosten jälkeen ajelin hissillä seitsemänteen kerrokseen First Loungeen espressolle ja sieltä hissillä alas Herkkuun. Petit four-leivoksia. Sitten metroon ja kotiin. Ateneumin käynnin jätin toiselle päivälle. Nautin jokikisestä sekunnista. Tyylikkäitä ihmisiä, kohteliaita ihmisiä, joka tarkoittaa, että herrat avasivat minulle ovet, Aleksilla musiikkia ja kellon alla treffejä.Viileä kevätsääkään ei minua haitannut. Aurinko paistoi. Panin aurinkolasit nenälle ja nuuhkin ihastuneena Helsingin ilmaa. On se niin, että minun paikkani on juuri siellä!

Kaupunginmuseo lähetti kutsun Toista mieltä!-näyttelyn avajaisiin. Näytteillä viiden helsinkiläisen taiteilijan teoksia. Näyttelyn avaa lääketieteen tohtori Ilkka Taipale. Tuskin menen. On kuitenkin kiva saada kutsuja.

Nordenskiöldin kirjan olen lukenut loppuun. Koillisväylä läpikäyty. Jäihin juuttumista Vegan kanssa, kuukausien oleilua hiljaisessa jäämaailmassa. Nyttemmin pääsee helpommin. Eikä miehistöjen uhkana ole enää keripukkikaan. Sitten siirryin takaisin Amerikkaan, mitä siellä on tapahtunut ennen kuin Kolumbus sen "löysi".

Nyt nautin yhden Petit four-leivoksen ja sen kanssa suklaisen espresson. Huomenna odottelen kirjettä Italiasta.

AAMUKAHVIA LIPITTÄESSÄ

Olin eilen tavattoman ahkerana. Yhä sun toista tarpeellista tuli tehtyä. Tein suunnitelmiakin. Ostan hatun! Enkä syö enää sirkkoja. En ole varma, ovatko tarpeeksi perattuja. Suklaasta joskus törröttää jotain.

Nukuin huonosti, hyvin huonosti. En ottanut pilleriä. Vielä neljän maissa manailin unettomuutta ja sitten olen nukahtanut ja taas heräillyt. En tykkää. Oi niitä ihania aikoja, kun nukuin pienen porsaan lailla ja aamu oli pirteää.

Lähetin A:lle sähköpostia ja kehuin ostavani kesähatun. Tämä toimenpide olisi nyt alkavalla viikolla suunnitelmissa. On käytävä myös Nespresso-kaupassa Keskuskadulla. Täälläpäin ei liikettä enää ole. Ateneumissa vielä Kupkan näyttely 19.5. asti ja tahdon sen uudestaan nähdä. Edelliskerralla tungosta liikaa.

H kotiutunut Turkista. Lähetti tekstiviestin. Tervetuloa. Muutama päivä menee totutteluun monen kuukauden poissa olon takia. Soittelemme ja tapailemme ennen kuin hän taas suuntautuu takaisin sinne.

Minun on muutettava loton numeroita. Nykyiset eivät ole yhtään oikeita. Nytkin päävoitto meni jonnekin Jyväskylään. En sentään lannistu huonosta tuuristani, enkä mieti, mitä tekisin, jos... Minulla ei koskaan ole ollut onnea raha- eikä muissakaan peleissä. Enemmän olisin ansainnut, kun olisin pannut lottorahat talteen ja aina välillä laskisin, kuinka paljon on.

Aurinko paistaa. Ihanaa!!! Juon aamukahvini nyt loppuun ja aloitan päivän.

LIIKAA

Marssin eilen reippaasti kylmän viiman ujeltaessa ympärilläni Herkkuun täydentämään hedelmävatiani keittiön pöydällä. Olen tullut tulokseen, että ehdottomasti syön liikaa hedelmiä. Ja kun kotimaiset mansikat tulevat, syön liikaa mansikoita. Nyt syön liikaa espanjalaisia. Ostin juureksiakin. Teen jonain päivänä uunissa. Sitten syön niitäkin liikaa.

E soitti ja kertoi Oulussa päin olevan sakea lumipyry. Se siitä keväästä. K soitti ja kertoi olleensa erään henkilön läksiäisissä. Lähtevä muuttaa vähäksi aikaa Persianlahden rannalle. Ei kelvannut Eurooppa, ei. Ihminen on aina halunnut kauaksi vaikka uteliaisuuttaan tai saadakseen kokemuksia. Mailma ei ole enää entisen suuri. Eikä nykyisin lentokoneissa liioin taputeta kapteenin onnistuneesta laskeutumisesta kiitotielle. Jos minä olisin ollut kapteeni, melkein loukkaantuisin. Eikö ne hölmöt usko ammattitaitooni? Isäni harvoin taputti teatterissa. Oli sitä mieltä, että näyttelijät saavat palkkaa, se riittää. Eihän myyjillekään taputeta, kun tekevät työtään.

Aion myös tänään ulos. Aion ensi viikollakin. Silloin aikeena matkustaa aina keskustaan asti. Näen keväisen keskustan! Jos asuisin vielä Katajanokalla, näkisin talon pihan kukkivat kirsikkapuut. Kaunista. Koko piha oli vaaleanpunainen. Sitten tuli syreenien vuoro. Tässä talossa ei satsata puihin sen enempää kuin kukkiinkaan. On kaksi eriparista suurta kukkaruukkua, joissa viime kesän rangat. Tekisi mieli nyppäistä ne pois. Skattalla, vaikka kerrostalo olikin, laitoin kesäkukkia. Taloyhtiö osti mullat. Puiset isot laatikot myös talon puolesta. Olivat mukavia kesiä. Niitä oli 12 kappaletta.

YÖTEKSTIÄ

Kello on puoli kaksi yöllä. Odotan unipillerin vaikutusta ja sitten painun vuoteeseen, Ei tuntunut uni tulevan ja aamulla on lähdettävä liikkeelle. Toivon saavani nukuttua muutaman tunnin. Julkaisen tämän vasta aamulla.

Seura-lehteä kauppasivat. Olin ottanut lahjaksi kuukauden lehdet ja nyt olisi kai velvollisuus tilata lehdestä enemmänkin. En tilaa. Se Seura, jota nuorena lueskelin, oli erilainen, asiapitoisempi, eikä alentunut juoruille, kuten nykyisin. Olen nykyiseen pettynyt, enkä tippaakaan kiinnostunut. Pommitettiin puhelimitsekin ja nyt lähettävät postia. Olen kova luu, eikä minuun sanahelinäkään tehoa eikä missään tapauksessa nahkainen lompakko tilauksen kylkiäisenä.Vanha lompakko kelpaa ja se on todella vanha, mutta siististi pidetty ja tehtävänsä täyttävä.

Luin eilen, että kassaneidit ovat tyytyväisiä asiakkaaseen, joka antaa kolikot heidän laskettavakseen. Minä en anna ikinä. Luotan omaan laskutaitooni ja kolikoiden tuntemukseen. Hankala puoli on vain se, että laskuoimitus on tehtävä lompakossa piilossa, muuten niiden kimppuun käy kassa. Minä kun vielä mainiosti kykenen itse hoitamaan laskemispuolen. Myös hiukan epäilen näiden nuorien neitikassojen laskutaitoa. Päässälaskun taito on minimissä, jos ollenkaan, yhteen- ja vähennyslasku aivan ylivoimaista. Jos kassakone ei kertoisi, mitä asiakkaalle annetaan vaihtorahaa, menisi kassaneidin sievä sormi suuhun.Tämä on tätä automaation riesaa, joka tappaa käytännön taitoja. 2+2, kun on aivan varmasti 5.

Jatkuu aamulla. Nyt nimittäin tulee uni.

Nyt on aamu ja kello puoli yksitoista. Oikeammin jo aamupäivä. Olin näkeväni lievää lumisadetta ulkona. Ei mikään t-paitailma enää, johon ehdimme tottua. Lipittelen kahvin virolaisesta apilamukistani loppuun ja sitten aamutoimet ja asioille. Että ei tämän enempää.

TULI TOUKOKUU

Edelleen Nordenskiöldin mukana lumen ja jään maassa. Kuukausien poissa oloa kotoa, kirjeet viipyvät olosuhteista riipuen viikkoja matkalla. Joku vie johonkin laivaan, joka kuljettaa sitten kun joskus lähtee. Tutkimusmatkailijalla pitää olla kärsivällisyyttä kaiken muun lisäksi.

A:lta meili. Talossa vesivahinko, syy naapurissa, joka ei korvaansa ole lotkauttanut, samoin suhtautuu vakuutusyhtiö. Eletään mañana-kulttuurissa. Maa on Espanja. A toivoo jotain tapahtuvaksi ja siinä odotellessaan kuivattelee kotiaan.

Vappu oli ja se meni. Vappupäivän aamuna katselin läppäristä Ullanlinnan touhuja. Joskus ollut  mukana itsekin. YL veteli komeasti, puheita pidettiin, kuohuvainen kupli ja aurinko paistoi. Piknik-pöydät kystä kyllä tulvillaan. Jokaisella kevättä rinnassa.

Oi toukokuu, oi toivon kuu,
te päivät kesän koissa,
kun kaikki suveen valmistuu,
mut suvi viel´ on poissa,
kun päättyy talven pitkä yö,
ja välkkyy valon taika,
kun kitaraansa kiuru lyö,
mut viel´ ei pääskyn aika...

(V.A.Koskenniemi runosta "Toukokuun laulu"  1.säkeistö)