No niin, nyt kehutaan! Olin Clas Ohlsonilla ostamassa kytkentärimoja. Että mikäkö ne ovat? No, en minäkään tiennyt, kunnes ystävä kertoi entisen nimen olleen "sokeripala", semmonen kattovalaisimissa tarvittava. Nyt kun tiesin nimen, tuli tenkkapoo koosta. Myyjä, nuori mies, oli mahdottoman kohtelias, ystävällinen ja palvelualtis. Hän lähti hakemaan kytkentärimoja, kun "ne ovat niin kaukana myymälän takaosassa". Toi kolmea kokoa ja minä olin ymmällä. Mikä koko? Eikös mitä, nuori mies lähti hakemaan kattovalaisimen näytiksi, että siinä ja kaikissa muissakin kattovalaisimissa on tämän kokoinen kytkentärima. Maistelin joka kerta sanaa "kytkentärima". No, ostin sitä kokoa, jonka hän arveli käyvän minunkin valaisimeeni. Kiittelin myyjää, kehuin hymyillen häntä ystävälliseksi ja ammattitaitoiseksi. Toivottelimme toisillemme hyvät päivänjatkot ja marssin kassalle maksamaan kytkentärimani.
Eilen sitten kävikin niin, että kytkentärimoja ei tarvittukaan valaisinten asentamisessa. Mutta olinpahan oppinut uuden sanan! Nyt sitten leijuu keittiön katossa Lokki ja eteisessä lasipalahelyinen valaisin. Hienoa ja ennen kaikkea valoisampaa.
Sokeriaprikoosit ovat tulleet! Muistin viime vuodelta. Ostin kaksi litraa, samoin Hani-mansikoita ja tumman punaisia kirsikoita. Ja kyllä aprikoosit ovatkin makoisia. Ahmin heti monta, ahmin lisää ja nautin niitä syödessäni.
Verhot ovat muuten hienot ikkunassa. Katselin niitä ulkoa päin mennessäni ja olin kovasti tyytyväinen. Ylpeäkin, olinhan ne omakätisesti kiivennyt ripustamaan. Toiselle puolelle kaksi verhoa kirjoituspöydän päällä seisten ja toiselle puolelle tarvitsin tikapuut. Eivät puuta ole, metallia. Lonkka hiukan vastusteli urheuttani, mutta eihän se voinut muuta kuin totella omistajaansa. Sen verran annoin periksi, että lepäsin tovin rehkimisen jälkeen. Vielä on verhottomassa tilassa olohuone.Sitten käyn taulujen kimppuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti