On luvattu tukalia kuumia öitä ja nyt minäkin koin tukaluuden viime yönä. Oli hiukan lämmin. Tuuletin pyörähteli läpi yön heiluttaen ilmaa ja minä pyörähtelin vuoteessa levottomana ja nukkumatta. Puoli viideltä kömmin ylös. Join aamukahvin van Gogh-mukista ja hänen korvansa katosi kuten asiaan ja historiaan kuuluukin. Tosin nyt kuuman nesteen ansiosta, ei veitsen. Aurinko pilkistelee koivikon lomasta ja kaikki näyttää alistuneelta helteeseen. Japanissa asiat vieläkin hullummin, Celsius-asteita yli 40.
Kirjoitan kirjettä Italiaan, jossa myös kamppaillaan helteen kanssa kuten A:n mukaan Espanjan Valeciassakin. A lähdössä Saksaan tapaamaan USAsta käymään tullutta poikaansa ja hänen perhettään. Italian ystäväni ei liiku kotoaan mihinkään, on ihan hissunkissun puolisonsa kanssa ja katselee ikkunastaan lähintä nyt uinailevaa tulivuorta.
Kävin viemässä roskat. Hiiskumaton hiljaisuus pihalla, vain kauempaa kuului liikenteen sunnuntaikohina, sekin helteen laiskistama. En tottuisi tähän ikinä. Karvat nousevat pystyyn ajatellessani, jos tämä ei koskaan lopukaan. Ei enää pane halla, ei pure pakkanen, ei sada vettä, lunta tai pieniä rakeita. Tällä hetkellä rakastan kylmää viimaa.
Tänään laiskaa lukemista, ehkä Italian kirje päätökseen, lounaaksi joku laiha salaatti ja koko päivän ajan paljon kylmää vettä. Tein oikein jääpalojakin. Kyllä tämä tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti