Kotisairaalasta käytiin eilen kaksi kertaa. Ensimmäinen hoitaja otti verikokeet ja teki muuta asiaan kuuluvaa. Toinen toi iltapäivällä puolisolle antibiootteja, mittasi hapen saannin ja kuumeen. Palaavat asiaan maanantaina jatkosta ja mitä lääkärikin on mieltä. Puolison yskä hiukan hellittänyt. Yskä tulee kuitenkin jaksoissa ja on rajua. Lämpöä ei ole. Ruokakin on maistunut jo. Paistoin kuhafileitä lounaaksi. Kyllä tämä tästä. Olen niin sanomattoman kiitollinen Kotisairaalalle. Hienoa henkilökuntaa, puhelimessa saa neuvoja ja aina tullaan kotiin, jos tarvetta ilmenee. Päivystävät ympäri vuorokauden.
Keskiviikkona on sitten minulla sijaispäivä klo 10-17. Menen ensin lääkäriin ja sen jälkeen muille asioille. Viimeisenä apteekki ja Herkku. Olen vakaasti päättänyt pyytää kaksi sijaispäivää vastedes kuukaudessa. Siinä menetän kaksi lakisääteistä omaishoitajan vapaapäivää. Mutta mihinkäs minä niitä säästäisin? Tänä vuonna on kertynyt jo reilu määrä. Puoliso kyllä joutuu intervallihoitoon jossain vaiheessa joko tänä tai ensi vuonna. Siinä rumbassa hupenee vapaapäiviäni enemmän. Yksi aina intervallihoitopäivää kohti. Jos ei ensi vuonna niitä ole kertynyt tarpeeksi, oletan, että voin maksaa ylimenevästä lyhytaikaisesta hoidosta normaalihinnan.
Viime yö meni huomattavasti edellistä paremmin. Yskimistä puolisolla oli, mutta vain jonkun aikaa kerrallaan. Sain minäkin nukutuksi. Aamukin seesteinen. Puurot, lääkkeet antibiootteineen, paahtoleivät ja mehut. Kaikki maistuivat. Sitten hän puhalsi pulloon viisi kertaa. Pullossa on vettä ja putki, johon puhalletaan niin että vesi voimakkaasti poreilee. Toimenpide saa liman irtoamaan ja sitä myöten yskän hellittämään. Senkin hän teki kiltisti. Nyt lepää ellei nuku suorastaan ja makuuhuoneessa on aivan hiljaista. Taidan ruveta hiljaisuudesta nauttimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti