Tämä tuntuu nyt olevan yhtä sairaskertomusta koko blogi. Mutta kun näinä päivinä asiat pyörivät siinä. Kotisairaala soitti. Ensi viikolla taas puolison verikokeet. Hän on niin tavattoman hyvissä käsissä Kotisairaalan huomassa ja minä tunnen oloni turvalliseksi. Monta vuotta olin omillani.
Perjantaina sitten kaikki, melkein kaikki, tässä maassa tyssää. Taksirengitkään eivät ehkä aja, mutta taksifirmojen omistajat saattavat rattia pyöritellä. Liftarit vaan kyytiin yksityisautoihin, naapurit kimppaan, reipasta jalan siirtoa toisen eteen niin kyllä se siitä. Onhan kysymyksessä vain yksi päivä. Outoa kuitenkin meille hyvinvointi-ihmisille. Joku jo kyseli huolestuneena, onko Alko auki? Mitenkähän käy perjantaipullon? Kauppojen aukioloon ei kuulemma suuremmin vaikuta, mutta tavaran toimituksia tuskin on. Perjantaina ei liioin lennetä, eikä junilla ajeta. Minä en lakkoja hyväksy ja aina ihmettelen, miksi ei heti tehdä kompromisseja, kun niihin kuitenkin päädytään. No, vaikeimman kautta...
Avasin netin Helsingin Sanomat ja tulin heti kiukkuiseksi. Enson "sokeripala" vastassa ja kuvaa kääntämällä sen alta paljastui vanha ja upea Norrménin talo, joka purettiin Enson tieltä vuonna 1960. Se oli sitä aikaa, kun hävitys oli voimissaan. Helsingissä pantiin arvotaloja matalaksi ja tilalle pykättiin lasia ja betonia. Kaikki kunnia Alvar Aallolle, eikä se ollut hänen vikansa, että suunnitteli Katajanokalle talon, joka ei paikkaansa sopinut. Tilaus tuli ja arkkitehti otti kynän ja aloitti työn. No, ehkä hänen rahkeensa olisivat riittäneet myös muuhun tyyliin, mutta kaiketi tilaajalla oli myös sormensa pelissä, että modernia, modernia sen olla pitää keskellä jugendtalojen rivistöä ja Uspenskin katedraalin kupeessa. Niin se kulmaus Skattalla pilattiin. Olen tästä asiasta pauhannut ennenkin ja pauhaan vastakin. Kuulun siihen ikäluokkaan, joka on katsellut näitä kauniita vanhoja rakennuksia Helsingissä kuin myös nähnyt niiden tuhon.
En vastusta uutta ja tähän aikaan sopivaa rakentamista. Vanhoja rakennuksia olisi voinut saneerata, säilyttää useammin julkisivu, kuten Kämpin kohdalla tehtiin. Myös paikka olisi otettava huomioon, mikä sopii mihinkin. Tyyli säilytettävä. Helsinkiin mahtuu myös modernia rakentamista. Olenko liian tiukka? Vanhanaikainen? Kyllä tämmöiseen rakentamisen sekamelskaan sorrutaan muissakin maissa. Ehkä minun olisi sopeuduttava, eikä riehaantua yhdestä ennen ja nyt-kuvasta. Minulla on muuten samasta asiasta postikortti. Korttia kääntämällä näkee vanhan ja uuden. Ostettu Sofiankadun museokaupasta joskus. Rääkkään itseäni korttia katselemalla.
Enson kuution kohdalla olet taas niiiiiiin oikeassa! Mutta ajatteles sitä, että jossain oli leikitelty ajatuksella purkaa em. kuutio ja rakentaa tilalle nykyarkkitehtuurin mukainen rakennus. Minusta se on vielä karmeampi ajatus. Jotenkin silmä on jo tuohon näkymään tottunut, kuitenkin...
VastaaPoistaPaljon ehdittiin purkaa niinä hulluina vuosina, kaikissa kaupungeissa. Silloin (ja nytkin) ollaan niin ovelia. ;) Joku rakennus suojellaan, mutta siitä ei huolehdita vaan annetaan väliaikaiseen käyttöön. Kukaan ei kunnosta jne. Lopulta todetaan, että vaikka rakennus on suojeltu, on se niin huonossa kunnossa, että ei voida restauroida. Lopulta purkutuomio. Ja taas uutta *rumaa, epäkäytännöllistä* tilalle. Helsingissä ja muuallakin on runsaasti tilaa uudisrakentamiseen. Onko kyse sitten kaavoitusongelmista, kuten väitetään? Ainakin kaavamuutoksista nousee aina iso poru.
Toivottavasti Mies on jo paremmassa kunnossa! =)
Polgara. Nyt keskustellaan Senaatintorin rakennusten yhteenkuuluvaisuudesta, kun hamutaan Unescon maailmanperintölistalle pääsyä. Kiitos kysymästä: mies ei enää niin paljon yski ja nielee nätisti antibiootit. Keuhkoputken tulehdus?
Poista