Suihkutushomma sujui eilen kitkatta. Pesuvarusteet tuotiin puhtaina, eikä minua ainakaan nyt vaadittu niitä enää huoltamaan. Minä rähkin puolison vuoteen kimpussa suihkutusajan ja sain kaiken valmiiksi ajoissa, kun miestä kipattiin vuoteeseen. On se semmoista minuuttipeliä. Pääsin lounaan laittoon, syötin ja syötiin ja sitten pesin roskistelineen keittiössä alustoineen päivineen. Kyykin lattialla ja pääsin sillä lailla ylös, kun kiskoin rollaattorin viereen ja kampeuduin sitä pitkin. Jessös, ennen tämmöinenkin sujui isommitta ponnisteluitta.
Pääministerin talonsa antaminen turvapaikan hakijoille on edelleen tapetilla. Se ei kuulemma olekaan hyvää hyvyyttä-teko, vaan pisteiden ja suosion kalastelua kuin myös suuri tervetulotoivotus kaiken maailman pakolaisille: tulkaa hyvät ihmiset Suomeen. Kun pääministeri lukee, jos lukee, näitä mielipiteitä ja kommentteja teostaan, harmittaako häntä? Katuuko koko hommaa? Vai asettuuko kaiken yläpuolelle kuten kunnon poliitikon tulee tehdä? Minua alkaa jo kyllästyttää. Vesa-Matti Loirin hevosvoitto Vermossa jäi jalkoihin ja muissa olosuhteissa siitäkin olisi noussut aikamoinen haloo. Mutta missä oli Loirin saketti Vermossa? No, me emme ole Englannissa ja tavallinen arkiasu kelpaa. Voittorahat jäävät kuulemma hevoselle.
Ajattelin mennä lottoamaan tuuraajapäivänä. En ole mikään onnekas Hannu Hanhi, mutta voisihan tuota kokeilla. Hommaa luulee helpommaksi, kun saa lukea suurista voitoista, jotka lankeavat tuosta vaan kuin Manulle illallinen. Jotenkin nyt juuri tuntuu siltä, että voisi lykästää. Minulla oli kerran ystävä, joka oli kuin Hannu Hanhi. Hän ei jopa viitsinyt voiton pelossa ostaa edes arpaakaan, kun aina raha virtasi. Nykyistä onnen kantamoisen tuuria en tiedä, kun hän katosi eteläisiin maisemiin jo vuosia sitten.
Nyt jos olisi kuten ennen, tekisin matkan Ruotsin Millesgårdeniin Chagallin näyttelyyn.Siitäkin huolimatta, että venäläiset eivät sallineetkaan 40 teoksen näytteille panoa, vaan nyt saadaan ihailla vain 14 työtä. Ruotsiin olen ennnenkin matkannut taiteen takia. Tosin Tennispalatsissa Helsingissä näin joitakin vuosia sitten Chagallin töitä ja minä olen niistä aina tykännyt, vaikka syntyikin usea vuosisata myöhemmin kuin ihailemani "vanhat mestarit". Juuri Marc Chagallin ansiosta aloin pitää uudemmasta taiteesta. Huomasin, että kaiken ei pidä olla vanhaa ollakseen hyvää ja tunteisiin käypää. "Syntymäpäivä" on minua joskus ihastuttanut suunnattomasti. Siinä leijutaan silkasta ilosta ja onnesta kuten syntymäpäivänä sopiikin. Ilo välittyy vahvana katsojallekin. Jospa vielä olisi nuori ja osaisi "leijua" silkasta riemusta rakkaan ihmisen kanssa, kuten Chagall kuvassaan tarinoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti