Mika Waltari kirjassaan on jo yli 40 v ja taas Pariisissa. Mutta ei enää parikymppisen kaupungissa, vaan aikuisen Pariisissa. Ikävöikö entistä entisen nuoren miehen Pariisia? Sitten hän lähti junalla Pullman-vaunussa kohti Avignonia. Picasso oli jo silloin maalannut Avignonin naiset, joka tosin ei ollut avignonilaisista naisista vaan barcelonalaisista Avignon-kadulla. Waltari oli vaurastunut sitten sen nuorukaisen, joka matkusti Ranskassa halvimmalla mahdollisella tavalla. Nyt hän oli Kirjailija ja saattoi istua nojatuolissa pullmanilaisessa vaunussa matkalla Provenceen Rhônen rannoille. Ja minä olen hänen mukanaan.
Viime yönä pakenin vuoteestani pois puolison alkaessa yskiä. Ei suostu ottamaan yskänlääkettä, vaan aikansa yskii ja sitten se loppuu. Voin mennä takaisin makuuhuoneeseen. Väsyn semmoisesta, mutta minkäs teen. Yskiminen tulee unen läpi tajuntaan ja häiritsee, herättää ja harmittaa. Joskus olen nukkunut sohvalla.
Nyt on sateinen aamu. Ropisee. Kesä mennyt. Tuuraaja tulossa ja minä lähdössä asioille. Vielä hörpin maitokahvia intialaisesta mukista, jossa on sinisiä kukkia, tukevaa posliinia ja pohjassa leima. Siihen mahtuu juuri se muhkea määrä kahvia, jonka aina aamulla juon. Harvoin sen kanssa mitään. Joskus olen viitseliäs ja paahdan leipäviipaleen. Puoliso kyllä saa kunnon aamiaisen kaikkine tykötarpeineen.
Hyvää huomenta ja hyvää päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti