25. kesäkuuta 2012

SADE

Tällä viikolla päättyy kesäkuu.Kun heräämme  sunnuntaina,olemme heinien kuussa.Tänään ei vaikuta sateiselta, vaikka meteorologi puhuukin epävakaisesta säästä.Esteri ilmeisesti ainakin toistaiseksi ajelehtinut muualle pissimään.Sehän se on Esterin tehtävä. Varsinaisesti "esterit" ovat orgaanisia yhdisteitä.Happoja.Mutta se taas on toinen juttu.Minua askarruttaa tämä ikuisuuskysymys,mistä on saanut alkunsa "sataa kuin Esterin perseestä"? Eikä siihen vastausta ole.Pelkkiä arvailuja.Että joskus jonain vuonna muinoin 16.5. Esterin päivänä olisi satanut kuin aisaa ja joku sanaseppo olisi sanonnan keksinyt.Joku taas väittää,että  Esteri olisi sateen jumalatar.No ei kai sentään. Eostre taas oli kevään jumalatar ja siitä syntynyt sana "easter".Mutta ei silläkään ole mitään tekemistä meidän Esterimme kanssa.Minä olen tuntenut kerran erään Esterin,mutta sekin on aivan toinen tarina, joskaan ei kovin mielenkiintoinen.Eikä hänelläkään ollut  tämän sade-Esterin kanssa mitään yhteistä.Sitten on vielä yksi Esteri-niminen juutalaistyttö,joka asui Susassa,josta tuli sikäläisen kuninkaan puoliso.Hänet muistetaan siitä,että onnistui saamaan juutalaiset tappamaan persialaisia kostoksi,kun ensin oli aiottu surmata juutalaisia.Alettiin viettää purim-juhlaa tämän tapahtuman  muistoksi.Koko juttuhan on luettavissa Raamatussa.Noh,ei tälläkään Esterillä kaikkine tapahtumineen ole mitään tekemistä meidän sade-Esterimme kanssa. Siis vastausta suomalaisen Esterin ja sateen  välisestä yhteydestä ei saada.Ei tässä nyt eikä myöhemminkään.Mutta sanonta,mistä sade tulee, on tullut jäädäkseen.

Semmoinen aisasateeksi kutsuttu sade on aika hieno luonnonnäytelmä.Suomessa olen harvoin kokenut,mutta maailmalla liikkuessani enemmänkin.Se on sadetta,jonka läpi ei näe.Se on kohtisuoraa vedentuloa ilman rakoja ja siinä kastuu sekunneissa läpikotaisin. Jos on autolla liikkeellä,on pysähdyttävä.Jos jalkaisin,kaikki on myöhäistä.Silloin antaa tulla vaan.Se alkaa yhtäkkiä,mutta paikkakuntalaiset tietävät jokseenkin tarkan kelloajan sadekautena.Eikä tarvitse mennä eteläiselle pallonpuoliskolle asti.

Minulle kellonaika kerrottiin kerran Marbellassa,mutta suomalainenhan ei usko ennen kuin näkee.Vähätellen tietoa lähdin ostoksille  ja kevyin varustein.Sateensuojasta ei tietoakaan.Miten sitä nyt voi minuutilleen ennustaa mukamas? Taivashan oli sininen ja pilvetön,aurinko paistoi ja ilma kuin linnunmaitoa.Astuin taksista ulos vanhankaupungin nurkilla ja ykskaks vettä tuli kuin... Syöksyin ensimmäisen myymälän ovesta sisälle.Ihmiset täyttivät jokikisen kolon,jossa olisi edes jonkunlaista suojaa.Katu täyttyi vedestä.Se oli kuin virtaava joki.Ne ihmiset,jotka olivat jo kastuneet,kahlasivat vedessä  märät vaatteet liimautuneina ihoon.Mitäs sillä enää on väliä,ajatellen.Sade loppui yhtäkkiä kuten oli alkanutkin.Aurinko paistoi.Katu näytti taas kadulta.Ihmiset pompahtivat koloistaan esille jatkamaan siitä,mihin jäätiin.Minäkin.Hotelliin palattuani kysyi vastaan tuleva  hotellinjohtaja José Moreno Navarro hiukan ilkikurisesti hymyillen mielipidettäni sateesta ja kellonajasta.Vastasin uskovani seuraavalla kerralla,vaikka hän väittäisi mustaa valkoiseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti