Olin taas kerran tutkimusmatkalla kirjahyllyssäni ja huomasin avaamattoman pienen runoniteen Lasse Heikkilä (1925-1961) Sinä.Julkaistu kymmenen vuotta ennen runoilijan kuolemaa.Ovatko vanhempani katsoneet Heikkilän olevan niin "tuntemattoman",että ei ole kannattanut edes sivuja avata? Muinoinhan kustantaja jätti sivuja yhteen,jotka sitten paperiveitsellä lukija avaa.Avasin osan ja huomasin runon
On helppoa
"On helppoa latoa sanoja kuin halkoja
taidokkaisiin pinoihin -
vaikeata on oppia elämään
ja vielä vaikeampaa on oppia kertomaan
löydetystä elämästä.
Helppoa on vaeltaa ja puhua ruusun kauneudesta
ja ylistää rakastavia silmiä -
vaikeata on saada suunta,liittää siihen ruusuja..."
Viljo Kajavankin pikkuniteitä on hyllyssä,mutta ne ovat avatut.Äitini olikin Kajavan runojen ihailija ja eräässä kirjassa on äidilleni omistuskirjoitus "Pitkään kestävällä ystävyydellä toivoo Viljo Kajava".Isäni kuolemasta on jo pitkälti vuosia,silti en vieläkään tiedä,mitä kaikkea minulle jääneet kirjahyllyt sisältävät.Vanhemmillani oli paljon kirjoja.Osa niistä myyty,annettu pois ja iso osa varastossa olleita varastettu.Vakuutus korvasi,mutta rahallinen arvo ei koskaan vastaa tunnearvoa.Nykyisin ostan hyvin harvoin kirjoja ja jos,niin joitakin runoteoksia ja Helsinkiä ja/tai sen historiaa käsitteleviä.Näiden Helsinki-kirjojen ostaminen on kunnianosoitus isälleni,sillä hän aloitti niiden keräämisen.Minne ne jälkeeni joutuvat,sitä en halua edes ajatella.Tuuraajat ovat kiinnostuneita Helsingin historiasta ja olenkin antanut luvan penkoa hyllyjä ja lukea meillä ollessaan.Palattuani kotiin,kertovat ihastuneena kaupungista asioita,joita eivät ole aikaisemmin tienneet.Hämmästelevät katsellessaan kuvateoksia vanhoista Helsingin taloista,miten monen modernin talon paikalla on vielä muutama vuosikymmen sitten sijainnut kaunis arvorakennus,joka joutunut ajattelemattoman purkamisen uhriksi.
Ulkona emme yhtäkaikki eilen suunnitelmasta huolimatta olleetkaan.Ehkä tänään onni suosii.Lohduttaudun kuitenkin sillä,että useimmin olemme päivittäin tavalla tai toisella ulkoilemassa kuin emme ole. Tätä vakuutan itselleni,kun laiskamato luikertelee esille.Mutta sitten kun alkaa ajatella,miltä tuntuisi itsestä olla kokonaan riippuvainen toisesta henkilöstä ja olla hänen tekemistensä ja viitsimistensä varassa vuodesta toiseen,panee se vauhtia toimiin.Tee toiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti