Ostin Senaatintorilla eteläpohjalaiselta karkkitehtailijalta ,Namitupa-nimeltänsä, Polka-struutillisen karamelleja.Niitä tässä vakaumustani halveksien maaruuni pistelen.Struutussa lukee niiden olevan syötävässä kunnossa aina vuoteen 2014 asti.Panee ajattelemaan,mitä lisäaineita mahtavatkaan sisältää,kun syömäkelpoisuus riittää vuosien taakse.Yhtäkaikki,struuttu alkaa olla tyhjä,eikä siinä tokikaan ollut enempää kuin 120g.
Helene Schjferbeck-tutkimukseni Riitta Konttisen kirjan avustuksella jatkuu.1800-luvulla oli kummallinen käsitys,mitä naistaiteilija saa ja ei saa kuvata teoksissaan.Piti olla esteettisesti kaunista,vaikka olisikin sotinut taiteilijan näkemystä ja todellisuutta vastaan.Vasta vuosisadan loppupuolella hyväksyttiin realismi kuvataiteessa ja yksi tiennäyttäjä oli Akseli Gallen-Kallela,joka oli maalannut Akka ja kissa-teoksen.Schjerfbeck sai tuta ankaraa arvostelua joistakin aikaisemmista synkkää realismia kuvaamistaan töistä. Esimerkiksi Pikkusiskoaan ruokkivaa poikaa (1881) kritisoi Helsingfors Dagblad "totuuden nimessä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa,että nti S:n teokseensa valitsemat tyypit olisivat kauniita..." Lapset ovat köyhästi puettuja,poika risaisissa kengissä,paidassa kyynärspään seutu rikki.Tupa,missä syöttämiskohtaus tapahtuu,on tummaseinäinen ja siinä roikkuu vanha kenkärajapari. Helsingfors Dagblad kuitenkin kehuu Schjerfbeckin onnistuneen saamaan "rumista objekteista" huolimatta katsojan mielenkiinnon heräämään.
"Rumia objekteja" arkensa keskellä alkoi siis 1800-luvun lopussa ilmaantua kankaille enemmänkin taiteilijoiden töissä ja siitä saamme olla iloisia,sillä eihän elämä nyt silkkaa ruusuilla tanssimista ole ollut eikä ole vieläkään.Todellistakin elämää kaikkine särmineen passaa kyllä kuvata ja pitääkin.Mitä mahtaisivatkaan sanoa nuo realismin vastustajat aikojen takaa,jotka näkisivät Tyko Sallisen kuvat Mirristä? Sanotaan Mirrin olevan Sallisen puolison. Tai kenen tahansa naisen.Mene ja tiedä. Retrettiin Sallisen näyttelyyn en mene,mutta Schjerfbeck-näyttelyyn Helsingissä kyllä.
Ateneumin omiin kokoelmiin kuuluvana Pikkusiskoaan ruokkiva poika-maalaus on minulle tuttu työ ja onneksi minä ja me tämä ajan ihmiset näemme teoksessa taiturimaista siveltimen käyttöä,hienon tuloksen . Tiedämme senkin,että kauneuden arviointi on kunkin katsojan silmissä.Lapset taulussa ovat herttaisia punaposkisia lapsia.Veljen hellyttävä huolehtivaisuus pienemmästä sisarestaan panee ainakin minussa tunteet liikkeelle.
Schjerfbeckin myöhemmät työt taiteilijan jo ikäännyttyä,maalauksetkin kävivät tekijänsä lailla hauraiksi ja eteerisiksi.Voimakkaat siveltimen vedot olivat poissa.Ääriviivat pehmenivät,pyöristyivät.Jotkut työt minusta ovat hämmästyttävän nykyaikaisia. Schjerfbeckin "Mustalaisnainen" (1937) on käsien asennoltaan ja koko olemukseltaan kuin minun Kyproksesta tuomani taiteilija Nikos Makiksen Ithis-veistos Seated Figure. Schjerfbeckin työtä kutsutaan myös Suru-nimellä.Näin voisi sanoa veistoksestanikin.Pää nojaa käsiin,katse alasluotu,hahmo viestittää murhetta. Kuten Helen Schjerfbeckin mustalaisnainenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti