Punainen matto on ollut tampaustelineessä pari vuorokautta.Onko se unohtunut vai saamassa tavallista enemmän raitista ilmaa? Nyt matto on kuitenkin märkä sateen jäljiltä.Sen väri on syventynyt ja sen helmasta putoaa pisaroita.Illalla olin varma,että matto korjataan parempaan talteen yön aikana,mutta olipa otettava lusikka kauniiseen käteen ja todettava,että aina eivät vorot ole liikkeellä.Katsotaan miten maton tulee käymään.
Flunssapa ei olekaan vielä hellittänyt.Ääni seksikkään käheä,kuten eräs miespuolinen lapsuudenystäväni eilen puhelimessa sanoi kysyessäni hänen vointiaan,kun kunto on alkanut kremppaantua hänelläkin.Tämmöisten tervaskantojen alkava rappeutuminen on aina surullista.He kun ovat olleet ikänsä terveitä ja jaksavaisia ja sitten ykskaks jokin paikka prakaa.Eivätkä he yleensä usko,että tahtia olisi hiukan hidastettava ja töitä supistettava. Kun mä oon aina tahtonut tehdä jotain,sanovat. "Jotain" tarkoittaa isojen puiden kaatamista,mökkikattojen uusimista,takan muuraamista,laiturien rakentamista... Ei mitään puhdetöitä. "Voinko olla yhä hyödyksi? Sitä voi hyvällä syyllä kysyä,ja luulen voivani vastata "kyllä".Uskon voivani olla hyödyksi persoonallisemmin ja suoremmin kuin ennen.Olen hankkinut paljon viisautta,vaikka en tiedä miten." (George Sand)
Mies on äänikirjan myötä siirtynyt Brysseliin Olli Rehnin vaimon,Marja Rehn, kertomana.Minkälaista on elämä Brysselissä EU:n talouskomissaarin huushollissa,se selviää kirjan lukemisen edetessä.Kuinka paljon mieheni kirjasta jälkeenpäin muistaa,ei ole tiedossani.Eikä muistaminen ole edes tärkeääkään.Hän elää hetkessä tässä ja nyt ja nauttii kirjojen kuuntelusta.Brysselissä olemme mekin käyneet.Minä muistan,mies ehkä ei.Olin siellä jo nuorena ensin vanhempieni kanssa kierrellessämme ympäriämpäri Eurooppaa.Rehnien Bryssel on taatusti erilainen kuin mitä meillä oli turistin näkökulmasta.Muistan goottilaistyylisen raatihuoneen,Grand Placen ja tietysti Manneken Pisin.Hän on ehdoton must Brysselissä. Must on myös belgialainen suklaa.Paras suklaa minkä tiedän! Njam.Onneksi levittäytynyt maailmalle,niin saa rakkauteni tähän suklaaseen Helsingissäkin täyttymyksensä.
Meillä on auringonkukkia maljakossa.Ei kaikkein suurimpia,vaan pieniä kuten Vincent van Goghin maalauksissa.Hän maalasi näitä Provencen kesäkukkia mielellään.Olivathan ne 1800-luvun lopulla suosittuja leikkokukkia.Tänä päivänä ei niinkään ainakaan Suomessa.Kukat eivät van Goghin maalauksissa ole enää freesimmillään,vaan jo hiukan rapistuneina,mutta värihehkunsa säilyttäneinä.Ehkä kuuluisimmassa auringonkukkataulussaan on kaksitoista kukkaa.Minun maljakossani tänään vain kymmenen.Van Gogh vertasi auringonkukkiensa vaikutusta goottilaisiin kirkkoikkunoihin.Keltaisen ja ruskean värihehku on silmää hivelevää,valon taittuminen kukkien jo hiukan nuukahtaneissa terälehdissä taitavaa työtä.Olen aina ihaillut sitä,miten valo saadaan maalatuksi. Van Gogh on yksi mielitaiteilijoistani ja olen tehnyt Tukholmaan matkan vain nähdäkseni hänen upean näyttelynsä.Sen näkeminen kuuluu yhä unohtumattomiin taide-elämyksiini.Nämä maljakkoni auringonkukat ovat kunnianosoitus Vincent van Goghille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti