Viimeistä viedään.Huomisesta lokakuu.On se vaan niin syksyä,niin syksyä.Koskahan leijuu ensimmäiset lumihiutaleet? Ennustajat povaavat kovaa talvea.Mitä se sitten tarkoittaneekin.Niin kuin jossain Siperiassako? Vastaan on otettava mitä tuleman pitää,tykkäämme eli emme.
Venäläiset meinaavat pykätä seitsemän huoneen hotellin Maata kiertävälle radalle.Liekö ihan viiden tai kuuden tähden.Sinne sitten,kun alkaa maat maailmanmatkaajilta loppua täältä päin.Meikätyttö ei tunne suurempaa vetoa.Tuppaa maisemat olemaan yksitoikkoisia,kun ensin on pähkäilty,miltä Tellus näyttää vähän kauempaa.Sitten onkin silkkaa tyhjyyttä.Suunnitelmat on saada hotelli valmiiksi kuuden vuoden päästä.
Mitä muihin avaruusasioihin tulee,niin nyt on meillä ehkä paikka minne mennä,jos tai kun Maan pinnalla on liian ahdasta ja sottaista.Parinkymmenen valovuoden päässä tuikkii Gliese 581G,joka vaikuttaa sopivalta.Niin että ei hätiä mitiä ihmiskunnalla.
Meillä täällä pienemmissä ympyröissä ja vahvasti kotioloissa meni toinen yö edellistä paremmin,jotta aika pirtsakkana tässä naputtelen.Mutta eilen kehumaani maitomiestä ei hoidettavastani yhtäkaikki tullut.Vesilinjalla ollaan.Sairaalassa maistui sekä maito että ruoka,koska kehui.No,itsekin sairaalasapuskaa syöneenä tiedän,ettei se aivan hullummasta päästä ole,vaikka ei ehkä ihan gourmetista voikaan puhua.Suolaa lappaisin hiukan enemmän.Ravintoaineellisesti taatusti oikeaoppista,vitamiinit kohdallaan,annokset oikean kokoiset,sillä päivän mittaan tulee lisää ruokaa ja väliaikoina kahvitellaan.
Sairaalassa olen muuten saanut elämäni parhaimman teeaterian.Olin tullut heräämöstä osastolle ja lisää toettuani tuli jumalaton nälkä.Joskus aikojen kuluttua tuotiin teekupponen ja maailman pienin voileipä.Eläissäni en ollut niin hyvää maistanut! Olin pitkästi paastonnut jo ennen leikkausta,jotta vatsani huusi tyhjyyttään ja olo oli oikeasti heikko ravinnon puutteesta.Silloin sain tuta,miltä oikea nälkä tuntuu.Siispä tämä tee ja piskuinen voileipä voitti maailman kaikki hienot gourmetannokset ja nautin syömisestä kirjaimellisesti silmät kiinni.Imin jokaisen teetipan ja poimin jokaisen leivänmurusen suuhuni.Tämän jälkeen painoin pääni takaisin tyynylle ja kokonainen autuus kietoi minut syleilyynsä.Hitto kun oli hyvä olla!
Silakkamarkkinat alkavat sunnuntaina ja ehdin jo luulla,etten mene.Mutta menemme me.Ilmojen ollessa sopivat meinaamme jo avajaispäivänä.Tietää jumalatonta tungosta,josta en pidä.Pyörätuolin kanssa kahta kamalampaa.Kaupunginjohtaja avaa pippalot ja on muutakin ohjelmaa.Onhan se semmoista vanhaa Helsingin traditiota,jota kynnelle kykeneväisen stadilaisen ei passaa väliin jättää.Siellä näkee todella iäkkäitä pariskuntia ja kuulee sanan sieltä toisen täältä,millaista oli markkinoilla vuosikymmenet sitten,kun silakatkin myytiin puisissa nelikoissa ja viipurinrinkelit tulivat suoraan Viipurista.Sitten kun tämä sukupolvi katoaa,markkinoista nautitaan eri lailla ja eri silmin.Ei muistoja eikä ehkä tietoakaan vanhoista silakkamarkkinoista.
Toisaaltahan kyllä tämä nykypolvikin kaiken aikaa rakentaa muistoja.Mutta niissä ei enää tuoksu terva eikä vahva kalanhaju,joka entisaikaan leijui kaiken yllä väen pasteeraillessa torin nupukivillä.Nyt uusi polvi pysähtyy kojujen liepeille syömään muovisilla aterimilla pahvilautasilta paikan päällä paistettuja silakoita ja muikkuja,jotka jälkimmäiset nimimerkki "Sautskin" mukaan eivät näihin bileisiin edes kuulu.Kaveri on oikeassa. Ennenmuinoin silakka oli silakka ja kunkku näissä bailuissa ilman uuden maun tilpehööverimausteitakaan,joilla tämän päivän kalastajat kilpailevat parhaimmasta tuotteesta.Voittaja saa plakaatin,nimen aviisiin ja paljon asiakkaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti