Taivas itkee sadekyyneleitä.Tuuli työntyy puiden oksien väliin ja heittää lehtiä maahan.Pimeää.Kesästä enää muisto.Onhan tämä jo syyskuun loppupuolta ja näin kuuluu ollakin.
Ukrainassa vanhempi väestö on noussut kapinaan nuorison huonosta käyttäytymisestä.Ruma käytös nuorilla ihmisillä on yleistä joissakin maissa,eikä vain Suomen riesa.Mistä tämä johtuu? Minä osoitan sormellani kotikasvatukseen, tai oikeammin sen puutteeseen päin.Päivänä muuanna keskustelin asiasta taksinkuljettajan kanssa ja hän kertoi pöyristyttävän tarinan.Kyytiin oli tullut mieshenkilö lapsen kanssa.Istuivat takapenkillä.Lapsi alkoi potkia kuljettajan selkänojaa.Kuljettaja huomautti sen häiritsevän ajoa ja olevan kiellettyä.Tähän isä "Mutta täähän on taksi". Kun näin lasta kasvatetaan,ei häneltä voi muuta odottaakaan kuin huonoja käytöstapoja.Muuhun ei mallia ole.Tämä isä monen muun vanhemman lailla kuuluu siihen ikäpolveen, jota itseään kasvatettiin "vapaan kasvatuksen" puitteissa.Isäparka ei muusta tiedä.
Taksinkuljettaja ja minä puhuimme hyvistä,vanhoista ajoista.Passipoliiseista,talonmiehistä,ratikanrahastajista jne. Nämä ammatinedustajat olivat auktoriteetteja.He pitivät järjestystä yllä ja heitä kunnioitettiin.Kuljettaja vietti lapsuutensa Kalliossa ja minä Töölössä,mutta monet muistot olivat meillä yhteisiä.Me olimme kumpikin stadilaisia. Me kumpikin kaipasimme takaisin talonmiehiä,rahastajia ja passipoliiseja.Talonmiesten ja passipoliisien tulemisesta aika-ajoin puhutaan,mutta puheet jäävät puheeksi ja ehkä myös tukehtuvat rahanpuutteeseen.Jalkaisin liikkuvia poliiseja kuin myös kesäaikaan polkupyöräpoliiseja on kokeiltu Helsingin levottomimmilla alueilla.Heidän näkymisensä katukuvassa on rauhoittanut tienoita sekä tuonut huomattavaa turvallisuuden tunnetta.
Kun poliisit suhahtavat autollaan ohi,jää heiltä näkemättä,mitä kaduilla todellisuudessa tehdään.He tulevat pyynnöstä paikalle,mutta se on usein liian myöhäistä.Jalkaisin liikkuvat ovat katutasossa siinä maailmassa,jossa tapahtuu.Me lapset minun lapsuudessani koimme poliisit tarpeellisiksi pitäen heitä luonnollisina kaduilla pasteerailleessaan joko yksin tai pareittain.Jännittävää oli sekin,kun kysyimme joskus "mitähän kello on?" poliisilta,joka vastasi ystävällisesti ajan tiedusteluumme.Siihen aikaan ei pienillä lapsilla kelloa ranteessa ollut.Ja kotiin piti mennä sovittuna aikana.Enää en kelloa poliisilta joutuisi kysymään,mutta koko sydämestäni kaipaan heitä takaisin katukuvaamme.
Olen yksin kotona.Mies sairaalaassa.Kohtalon ivaa? Olinhan tahtonut viettää lomastani vielä kaksi päivää,mutta hain hänet aikaisemmin intervallihoidosta pois.Nyt sain "lomaa",mutta näin en sitä tahdo.Levoton olo piinaa,eikä edes aamukahvi tunnu maistuvan.Lähden liikkeelle ja ratikka vie sairaalaan.Tulen kotiin,enkä osaa mitään tehdä.Tuijotan televisiota,pidän puhelimia kuuloetäisyydellä, ajatukset kulkeutuvat miehen luo.Tutkimukset yhä kesken.Keskustelin yöllä lääkärin kanssa.Haluan tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti