Viimeistä siis viedään. Tämä päivä enää tätä vuotta ja siihen päättyy. Nyt on aamu, ja taas luultavasti teen sen tempun, että menen illalla tänä vuonna nukkumaan ja herään ensi vuonna. Näin on monesti tapahtunut jo puolisonkin aikana hänen sairastuttuaan. Olin aina uupunut. Nyt en ole, mutta en viitsi valvoa. Kyllä se vuosi vaihtuu ilman minuakin.
Olen Niemessä jo aika pitkällä ja hymyillyt olen paljon tekstiä lukiessani. Kirja isolta osin kirjoitettu puhekielellä, jossa vilahtelee joukossa slanginkin sanoja. Tuli mieleen Sieppari ruispellossa. Muuta yhtäläisyyttä ei ole. Paikka paikoin joku kukkahattutätimäinen lukija saattaisi vaikka paheksua kirjailijan kieltä. Ja tietysti loukkaantuisi.
Puhelin oli eilen soinut, enkä taaskaan kuullut. K soittanut kaksi kertaa. Kunhan tästä päivä valkenee, niin kysyn, millä asialla oli liikkunut. Jos olen muualla kuin siellä, missä puhelin on, en sen ääntä kuule. Minulle on joskus sanottu, että olisi hyvää pitää se aina mukana. Minusta ei. Olen oikean lankapuhelimen aikainen ihminen, eikä silloin edes voinut puhelinta retuuttaa mukana, vaikka sitten myöhemmin siihen sai erittäin pitkän johdon. Oli se minulla joskus mukana parvekkeella sen pitkän johdon päässä, ja tuntui eri hienolta puhua "ulkona". Kännykoiden tultua, tämmöinen asia ei enää tunnu miltään, kun voi ratikassakin puhua tai Timbuktussa tai sienimetsässä. Jopa "lankapuhelimen" voi ottaa mukaansa, kun se ei ole enää langan päässä sekään. Ei sentään ulkomaille, mutta Suomeen kaikkialle. En ole kokeillut.
Minulta ei heru mitään tarkkaa yhteenvetoa vuoden 2017 minulle sattuneista tapahtumista. Vuosi ei ollut kuitenkaan millään lailla huono, ehdin kaikenlaista tehdä, nauroin ja itkinkin välillä, laihduin, luin monen monta kirjaa, tapasin ystäviä ja sain tietää, että minussa oleva luomi ei ole kuolemaksi. Yhden uudenvuoden lupauksen teen ja se on sellainen, että alan osallistua Slangin rientoihin, tutustua ihmisiin, jotka puhuvat slangia paremmin kuin minä. Ties vaikka olisi joku tuttu viime vuosisadalta!
Kiitoksia lukijoilleni lukemisesta ja HYVÄÄ VUOTTA 2018 MEILLE KAIKILLE!!!
31. joulukuuta 2017
30. joulukuuta 2017
MUSEOKORTIN UUSIMINEN
Tänään mekkopyykkiä. Tipahteli eilen rinnuksille syödessä. Sottapytty! Loppupäivän istuin miettimässä hienoa uutta salasanaa museokortilleni. Sitten sen keksin. Liittyy taiteeseen. Museokorttini on nyt uusimisen jälkeen voimassa 472 päivää. Iso osa Helsingin ja koko maan museoista hyväksyy museokortin, jota vilauttamalla lipunmyynnissä pääsee sisälle. Kortti tietysti maksaa ja mitä ahkerammin museoissa käy, sitä enemmän hyötyy ja tarpeeksi monen käynnin jälkeen, tulee kortista ikään kuin ilmainen. Museokorttia näytän lipunmyynnissä mielelläni, mutta ärsyttää se, kun K-kaupassa tiukataan plussakorttia ja lottoa jättäessä veikkausasiamiehelle kysytään veikkauskorttia. Eikä minulla niitä ole. Ihmisellä pitää olla kortteja, kaikenlaisia kortteja. Pankkikortti, jäsenkortti, Kela-kortti, ajokortti, henkilökortti, kanta-asiakaskortti, matkakortti, postikortti...
Ennen vanhaan oli varsinkin herroilla kartonkisia nimikortteja. Kun mentiin esimerkiksi jonkun kotiin vierailulle, eikä ovikelloon vastattu, pudotettiin nimikortti postiluukusta ja se tipahti alapuolella olevaan nimikorttilaatikkoon. Siitä isäntäväki näki, kuka oli käynyt ja voi ottaa yhteyttä. Tämä tapa oli joskus 1800-luvulla, minun vuosisadallani.
Sunnuntaina on se ilta ja yö, jolloin meidän koirat vapisivat, läähättivät ja kieli roikkui suusta. Vaikka kuinka yritimme niille kertoa, että tämä on se päivä vuodesta, kun rahaa pannaan suuret määrät taivaan tuuliin ja jokainen raha pamahtaa. On koiria ja kissojakin, jotka eivät ole moinaskaan. Meidän kaikki koirat, mitä heitä vuosien aikana oli, pelkäsivät rakettien ääniä. Asuimme kaupunginosissa, joissa räiskyteltiin. Täällä päin on ollut hiljaisempaa ja taloyhtiön ohjelapussakin kiellettiin pamauttelu lähiympäristössä. Katajanokan rannassa olimme, puoliso ja minä Skattalla asuessamme, usein katsomassa, kun Suomenlinnassa oli ilotulista. Komeaa katseltavaa. Ei mitään pikku räiskettä. Taisivat samalla olla jonkunlaiset SM-kisat.
Pidän paussia aina välillä Juha Hurmeen Niemessä. Siinä on niin paljon historiaa pitkin ajanlaskuja, että pitkään ei pysty mieltämään. Kirjailija poukkoilee milloin missäkin vuodessa ja vuosisadassa, vuosituhannessa. Kalevalasta riimukirjoituksiin, rautakauden tuluskiviin, Lapin joikaamisesta Muhammadin pakoon Medinaan, jääkauden mannerjään levinneisyydestä Kreikan filosofeihin ja itkuvirsien kautta itämerensuomalaiseen mytologiaan ja Galilein sekä Tyko Brahen havaintoihin. Mutta kaikkine rönsyilyineen minusta mahdottoman mielenkiintoinen kirja. Lisäksi vielä kirjailijalla kirjoittaessaan ollut huumori silmäkulmassa. Koko ajan.
Ennen vanhaan oli varsinkin herroilla kartonkisia nimikortteja. Kun mentiin esimerkiksi jonkun kotiin vierailulle, eikä ovikelloon vastattu, pudotettiin nimikortti postiluukusta ja se tipahti alapuolella olevaan nimikorttilaatikkoon. Siitä isäntäväki näki, kuka oli käynyt ja voi ottaa yhteyttä. Tämä tapa oli joskus 1800-luvulla, minun vuosisadallani.
Sunnuntaina on se ilta ja yö, jolloin meidän koirat vapisivat, läähättivät ja kieli roikkui suusta. Vaikka kuinka yritimme niille kertoa, että tämä on se päivä vuodesta, kun rahaa pannaan suuret määrät taivaan tuuliin ja jokainen raha pamahtaa. On koiria ja kissojakin, jotka eivät ole moinaskaan. Meidän kaikki koirat, mitä heitä vuosien aikana oli, pelkäsivät rakettien ääniä. Asuimme kaupunginosissa, joissa räiskyteltiin. Täällä päin on ollut hiljaisempaa ja taloyhtiön ohjelapussakin kiellettiin pamauttelu lähiympäristössä. Katajanokan rannassa olimme, puoliso ja minä Skattalla asuessamme, usein katsomassa, kun Suomenlinnassa oli ilotulista. Komeaa katseltavaa. Ei mitään pikku räiskettä. Taisivat samalla olla jonkunlaiset SM-kisat.
Pidän paussia aina välillä Juha Hurmeen Niemessä. Siinä on niin paljon historiaa pitkin ajanlaskuja, että pitkään ei pysty mieltämään. Kirjailija poukkoilee milloin missäkin vuodessa ja vuosisadassa, vuosituhannessa. Kalevalasta riimukirjoituksiin, rautakauden tuluskiviin, Lapin joikaamisesta Muhammadin pakoon Medinaan, jääkauden mannerjään levinneisyydestä Kreikan filosofeihin ja itkuvirsien kautta itämerensuomalaiseen mytologiaan ja Galilein sekä Tyko Brahen havaintoihin. Mutta kaikkine rönsyilyineen minusta mahdottoman mielenkiintoinen kirja. Lisäksi vielä kirjailijalla kirjoittaessaan ollut huumori silmäkulmassa. Koko ajan.
29. joulukuuta 2017
LOUKKAANTUMINEN
No, Stockmann on taas kansan hampaissa. Oli tehty jouluvideo tiernapojista ja kansa älähti, kun yhden tietäjän kasvot oli mustattu. Murjaanien kuningas kun on. Rasismia, sanottiin. Stockmann veti videon pois ja anteeksi pyyteli niiltä, jotka olivat loukkaantuneet.
Mikä ihmeen loukkaantumisen buumi on menossa, kun kaikesta loukkaannutaan? On jo poistettu neekeripusu-nimi karkeista. On sievä geisha pois suklaapatukoista ja pieni pyöreäposkinen musta lakupoika lakritsista. Peppi Pitkätossunkin piti muuttaa puhumistaan isästään neekerikuninkaasta Etelämeren saarella. Nyt itämaan tietäjistä oli otettava pois Afrikkaa edustava tietäjä. Aasia ja Eurooppa olisivat saaneet jäädä. Loukkaannutaan myös, jos joku hipaisee toista ihmistä vaikka vahingossa ilman taka-ajatuksia. Hipaisu koetaan seksuaalisena hyökkäyksenä. Aihe on kovasti tapetilla. Olen sanonut ennenkin ja sanon taas, ettei kaikki ole seksuaalista häirintää. Sitä toki on, siitä emme pääse yli emmekä ympäri. Mutta suhteellisuuden taju olisi hyvä säilyttää kuin myös järkikulta.
Onneksi voin paeta loukkaantumisia "Niemelle" ja pakenenkin. Nyt Juha Hurme juttelee suomalaisten kansalliseepoksesta Kalevalasta. Olemme jo asuttaneet Niemeä ja oppineet soittamaan kannelta. Lähestymme hitaasti mutta varmasti nykyaikaa. Matkaa on vielä. Hurmeeseenkin on loukkaannuttu! Hänen juhlapuheensa Finlandia-palkintojen jakotilaisuudessa ei kaikkien mieleen ollut. Tuli pitkät lehtijutut, kulttuuriministerin mielipide ja vaatimus anteeksipyyntöön. Kansa oli loukkaantunut.
Minä olen loukkaantunut loukkaantumisiin.
Mikä ihmeen loukkaantumisen buumi on menossa, kun kaikesta loukkaannutaan? On jo poistettu neekeripusu-nimi karkeista. On sievä geisha pois suklaapatukoista ja pieni pyöreäposkinen musta lakupoika lakritsista. Peppi Pitkätossunkin piti muuttaa puhumistaan isästään neekerikuninkaasta Etelämeren saarella. Nyt itämaan tietäjistä oli otettava pois Afrikkaa edustava tietäjä. Aasia ja Eurooppa olisivat saaneet jäädä. Loukkaannutaan myös, jos joku hipaisee toista ihmistä vaikka vahingossa ilman taka-ajatuksia. Hipaisu koetaan seksuaalisena hyökkäyksenä. Aihe on kovasti tapetilla. Olen sanonut ennenkin ja sanon taas, ettei kaikki ole seksuaalista häirintää. Sitä toki on, siitä emme pääse yli emmekä ympäri. Mutta suhteellisuuden taju olisi hyvä säilyttää kuin myös järkikulta.
Onneksi voin paeta loukkaantumisia "Niemelle" ja pakenenkin. Nyt Juha Hurme juttelee suomalaisten kansalliseepoksesta Kalevalasta. Olemme jo asuttaneet Niemeä ja oppineet soittamaan kannelta. Lähestymme hitaasti mutta varmasti nykyaikaa. Matkaa on vielä. Hurmeeseenkin on loukkaannuttu! Hänen juhlapuheensa Finlandia-palkintojen jakotilaisuudessa ei kaikkien mieleen ollut. Tuli pitkät lehtijutut, kulttuuriministerin mielipide ja vaatimus anteeksipyyntöön. Kansa oli loukkaantunut.
Minä olen loukkaantunut loukkaantumisiin.
28. joulukuuta 2017
NIEMI
Joku on sanonut "historiaa niin että hirvittää". Tämä tuli mieleeni lukiessani Juha Hurmeen "Niemi" kirjaa. Olin sen ostamista jo haikaillut ja sain asialle uutta pontta erään saamani kommentin myötä. Siispä kirjakauppaan.
Olin menossa lääkäriin, ei omalle vaan ventovieraalle, ja saatan uskottomuuteni takia joutua tilille. Istuin lääkärin vastaanoton odotushuoneessa ja ryhdyin siinä vuotellessani lukemaan Hurmeen Finlandia-palkinnon saanutta kirjaa. Jo heti alkulehdillä sain "historiaa niin että hirvittää". Kaikki alkoi aivan alusta. Vesi velloi nykyisen Suomen päällä aina ties minne asti. Iso manner alkoi haljeta, syntyi maanosia ja maita, vaikka niitä ei vielä niiksi kutsuttu. Hurme on läksynsä lukenut. Sivu sivulta etenemme kohti sitä aikaa Niemellä, kun ihmiset alkoivat tätä asuttaa. Tätä edelsi kuitenkin pitkä aika ja vieläkin pitempi, kun uiskentelimme kaloina vedessä. Välillä tirskahtelin naurun kutina kurkussa Hurmeen hilpeälle kielelle. Sitten tuli hoitaja kutsumaan ensikäynnin vaativaan haastatteluun. Näytin kirjaa ja kysyin, onko hoitaja lukenut. Ei ollut, mutta arveli lukevansa. Panin Niemen laukkuun ja altistuin kuulustelulle.
Tuli lääkärikin. Oli semmoinen tytteli iältään, mutta asiallisen tuntuinen. Olin nimittäin pyytänyt naislääkärin, kun oli semmoinen asia. Ei muu kuin luomi ehkä hieman intiimissä kohdin kroppaani. Piti paljastaa toinen rinta. Tohtori rapsutti luomea ja sai murusia irti, mikä on kuulemma hyvä merkki luomessa. Sanoi, että voidaan leikata pois, jos haluan. En halunnut, jos ei kerran ole kuolemaksi melanooman kautta. Olin huojentunut, että saan toistaiseksi elää. Toivottelimme kaikki kolme naista toisillemme hyvää uutta vuotta ja minä pukeuduttuani lähdin.
Syötyäni kotona salaattini, sillä olen taas vahvasti ja vakavasti ruodussa, jatkoin Hurmeen kirjan lukemista. Nyt mukavasti olohuoneen nojatuolissa jalkalampun valossa. Kirjoitan tätä hetken ja sitten taas kirjan kimppuun. Suosittelen muuten kirjaa kaikille kynnelle kykeneväisille, jotka taitavat lukemisen taidon. Kirja ei ole mikään pokkari, vaan kunnon kirjan kokoinen ja näköinen kovine kansineen, sivuja 440, josta ei voi olla kuin pelkästään kiitollinen ja onnellinen.
Olin menossa lääkäriin, ei omalle vaan ventovieraalle, ja saatan uskottomuuteni takia joutua tilille. Istuin lääkärin vastaanoton odotushuoneessa ja ryhdyin siinä vuotellessani lukemaan Hurmeen Finlandia-palkinnon saanutta kirjaa. Jo heti alkulehdillä sain "historiaa niin että hirvittää". Kaikki alkoi aivan alusta. Vesi velloi nykyisen Suomen päällä aina ties minne asti. Iso manner alkoi haljeta, syntyi maanosia ja maita, vaikka niitä ei vielä niiksi kutsuttu. Hurme on läksynsä lukenut. Sivu sivulta etenemme kohti sitä aikaa Niemellä, kun ihmiset alkoivat tätä asuttaa. Tätä edelsi kuitenkin pitkä aika ja vieläkin pitempi, kun uiskentelimme kaloina vedessä. Välillä tirskahtelin naurun kutina kurkussa Hurmeen hilpeälle kielelle. Sitten tuli hoitaja kutsumaan ensikäynnin vaativaan haastatteluun. Näytin kirjaa ja kysyin, onko hoitaja lukenut. Ei ollut, mutta arveli lukevansa. Panin Niemen laukkuun ja altistuin kuulustelulle.
Tuli lääkärikin. Oli semmoinen tytteli iältään, mutta asiallisen tuntuinen. Olin nimittäin pyytänyt naislääkärin, kun oli semmoinen asia. Ei muu kuin luomi ehkä hieman intiimissä kohdin kroppaani. Piti paljastaa toinen rinta. Tohtori rapsutti luomea ja sai murusia irti, mikä on kuulemma hyvä merkki luomessa. Sanoi, että voidaan leikata pois, jos haluan. En halunnut, jos ei kerran ole kuolemaksi melanooman kautta. Olin huojentunut, että saan toistaiseksi elää. Toivottelimme kaikki kolme naista toisillemme hyvää uutta vuotta ja minä pukeuduttuani lähdin.
Syötyäni kotona salaattini, sillä olen taas vahvasti ja vakavasti ruodussa, jatkoin Hurmeen kirjan lukemista. Nyt mukavasti olohuoneen nojatuolissa jalkalampun valossa. Kirjoitan tätä hetken ja sitten taas kirjan kimppuun. Suosittelen muuten kirjaa kaikille kynnelle kykeneväisille, jotka taitavat lukemisen taidon. Kirja ei ole mikään pokkari, vaan kunnon kirjan kokoinen ja näköinen kovine kansineen, sivuja 440, josta ei voi olla kuin pelkästään kiitollinen ja onnellinen.
27. joulukuuta 2017
UUTTA LUKEMISTA
Nyt pitäisi taas suoriutua kirjakauppaan. Haikaillut olen jo jonkin aikaa Fredrik Backmanin Mies joka rakasti järjestystä sekä Juha Hurmeen Niemi-kirjaa . Jos vaikka tänään, kun lähden liikenteeseen joka tapauksessa.
Katselin eilen ensimmäistä kertaa elokuvan E.T. Sen loppu ei oikeastaan ollut mikään happy end noin ihmiskunnan ja tieteen kannalta, mutta inhimillisyyden ja järjen kannalta kyllä. Miten se E.T. olisi täällä muka pärjännyt, kun vielä hoki koko ajan "home, home". Itketti vähän, mutta ei läheskään niin paljon kuin Niskavuoria ja Hiljaisia siltoja katsellessa.
Joku oli ollut sienessä. Kyllä joulukuun lopussa voi sieneen mennä. Minä en ole ikinä ollut, kun aina on ollut luonnollinen ja luminen este. Tämä olikin musta joulu. Täälläpäin, vaan ei pohjoisempana. E kertoi Oulussa olevan niin että upottaa. Puhuimme kyllä laulamisestakin, kun E on laulaja. Kerroin katselleeni/kuunnelleeni YouTubesta kolmen tenorin joululauluja jostain 1990-luvulta, kun Luciano Pavarotti vielä lauloi maan päällä. Ne kaksi muuta, Jose Carreras ja Placido Domingo laulavat vieläkin, ainakin jossain muodossa. Naisen ääni saattaa iän myötä särkyä, mutta monet 7-kymppiset miehet ovat vielä voimissaan. Pavarottin valkoisesta nenäliinasta, joka oli konserteissa aina mukana, on käyty aikoinaan pitkiäkin keskusteluja. Joku sanonut, että se on lohtuliina tai edustaa Pavarottin mama´ta. Minä pidän eniten näistä kolmesta herrasta Placido Domingosta. Jostain olen lukenut hänen olevan vaatimattomin heistä. Hotellissa ei tarvitse olla suurin sviitti! Suomessa esiintyessään hän on hurmannut olemuksellaan ja käytöksellään. Ja mies osaa komeasti laulaa!
"Jouluruoka" kyllästyttää. Eilen jo oli lautasella enemmän salaattia kuin bataattilaatikkoa ja kinkkua. Tänään syön loput laatikosta ja jätän pakastimeen porkkanalaatikon odottamaan halujani sitä syödä. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Sjöberg Bagerin kolmesta viimeisestä piparkakusta luovuin suosiolla ja ruokaa epäkunnioittavalla tavalla. Toscakeksipaketti saa jäädä avaamattomaksi. En ole edes uskaltanut punnita itseäni. Huhtikuu on se maaginen kuukausi, jolloin minun on oltava entistäkin soukempi, sekä päästävä lisäksi näistä joulukiloista eroon. Lääkärin määräys. Vuoden vaihtuminen ei aseta mitään velvoitteita ruoan suhteen. Se ei ole joulun kaltainen mässäilyjuhla.
Vuodenvaihteessa 2018-2019 ei ole tinaa valettavana. Myynti lopetetaan. Mitenkäs sitten käy ennustusten, kun tinasta ei saa lukea tulevaisuuttaan? Minun tinani on aina ollut oikeassa: matkailua. Ja sitä on ollut.
Katselin eilen ensimmäistä kertaa elokuvan E.T. Sen loppu ei oikeastaan ollut mikään happy end noin ihmiskunnan ja tieteen kannalta, mutta inhimillisyyden ja järjen kannalta kyllä. Miten se E.T. olisi täällä muka pärjännyt, kun vielä hoki koko ajan "home, home". Itketti vähän, mutta ei läheskään niin paljon kuin Niskavuoria ja Hiljaisia siltoja katsellessa.
Joku oli ollut sienessä. Kyllä joulukuun lopussa voi sieneen mennä. Minä en ole ikinä ollut, kun aina on ollut luonnollinen ja luminen este. Tämä olikin musta joulu. Täälläpäin, vaan ei pohjoisempana. E kertoi Oulussa olevan niin että upottaa. Puhuimme kyllä laulamisestakin, kun E on laulaja. Kerroin katselleeni/kuunnelleeni YouTubesta kolmen tenorin joululauluja jostain 1990-luvulta, kun Luciano Pavarotti vielä lauloi maan päällä. Ne kaksi muuta, Jose Carreras ja Placido Domingo laulavat vieläkin, ainakin jossain muodossa. Naisen ääni saattaa iän myötä särkyä, mutta monet 7-kymppiset miehet ovat vielä voimissaan. Pavarottin valkoisesta nenäliinasta, joka oli konserteissa aina mukana, on käyty aikoinaan pitkiäkin keskusteluja. Joku sanonut, että se on lohtuliina tai edustaa Pavarottin mama´ta. Minä pidän eniten näistä kolmesta herrasta Placido Domingosta. Jostain olen lukenut hänen olevan vaatimattomin heistä. Hotellissa ei tarvitse olla suurin sviitti! Suomessa esiintyessään hän on hurmannut olemuksellaan ja käytöksellään. Ja mies osaa komeasti laulaa!
"Jouluruoka" kyllästyttää. Eilen jo oli lautasella enemmän salaattia kuin bataattilaatikkoa ja kinkkua. Tänään syön loput laatikosta ja jätän pakastimeen porkkanalaatikon odottamaan halujani sitä syödä. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Sjöberg Bagerin kolmesta viimeisestä piparkakusta luovuin suosiolla ja ruokaa epäkunnioittavalla tavalla. Toscakeksipaketti saa jäädä avaamattomaksi. En ole edes uskaltanut punnita itseäni. Huhtikuu on se maaginen kuukausi, jolloin minun on oltava entistäkin soukempi, sekä päästävä lisäksi näistä joulukiloista eroon. Lääkärin määräys. Vuoden vaihtuminen ei aseta mitään velvoitteita ruoan suhteen. Se ei ole joulun kaltainen mässäilyjuhla.
Vuodenvaihteessa 2018-2019 ei ole tinaa valettavana. Myynti lopetetaan. Mitenkäs sitten käy ennustusten, kun tinasta ei saa lukea tulevaisuuttaan? Minun tinani on aina ollut oikeassa: matkailua. Ja sitä on ollut.
26. joulukuuta 2017
MUKAVAA TAPANIA
Täällä taas minä. Eletään Tapaninpäivää, joulupyhistä viimeistä. Liekö enää nykyisin varsinaisia "pyhiä". Kaupat auki, kaikki eivät joulua vietä. Tässäkin talossa eilen illalla vielä yhdentoista maissa joku lähinaapuri konepesi pyykkiä ja lingotessa kone hyppeli melkein seinien läpi. Tämän homman olisi voinut jättää joulun jälkeisille päiville. Sen verran kunnioitusta!
USAssa keskustellaan siitä, toivottiko maan edellinen presidentti Barack Obama kansalleen "Merry Christmas" vai ei. Video näytti, että toivotti, vaikka nykyinen presidentti Donald Trump väitti joulun toivotuksen olleen edeltäjälleen tuikituntematon. Siellä päin väännetään asiasta kuin asiasta maan laajuinen keskustelunaihe. Katselin minäkin todisteen videona. Pitäähän eurooppalaisen tietää. Ja kyllä Obama toivotti! Rouva myös.
Olen aikaisemminkin sanonut ja sanon taas. TV hemmottelee katselijoitaan joulun aikaan. Monia kymmeniä elokuvia valittavana. Eilen jumituin näköradion ääreen ja tänään jälleen. Panin oikein paperille leffat ja ajat. Tulee Karvinenkin. Sarjaleffoista Doc Martin. Minä niin tykkään lääkäreistä! Tämänkin päivän ateria ajoitetaan tv-annin mukaan. On muuten bataattilaatikon vuoro. Lanttu- ja perunalaatikko syöty. Kekseistä enää Fazerin Toscat jäljellä. Olen puputtanut sen kuin olen ehtinyt. Joulu ei ole kuin kerran vuodessa. Huomenna pitää saada hedelmiä ja kympin lottovoitto. Huomenna myös ruotuun ja vahvasti salaattilinjalle. Olen jo kaivannutkin.
Muun laiskottelun ohessa olen kuunnellut YouTubesta joulumusiikkia, niin klassista kuin kevyempää. Kaikki kelpaa. Hollantilaisen André Rieun´kin kaivoin esille, vaikka näin tv:ssä koko joulukonsertin. Nukuin hyvin viime yön ja olo on niin pirtsakka. Lattekin jo menossa. Ei kun tätä Stefanin päivää viettämään. Tapaninajelulle en lähde.
USAssa keskustellaan siitä, toivottiko maan edellinen presidentti Barack Obama kansalleen "Merry Christmas" vai ei. Video näytti, että toivotti, vaikka nykyinen presidentti Donald Trump väitti joulun toivotuksen olleen edeltäjälleen tuikituntematon. Siellä päin väännetään asiasta kuin asiasta maan laajuinen keskustelunaihe. Katselin minäkin todisteen videona. Pitäähän eurooppalaisen tietää. Ja kyllä Obama toivotti! Rouva myös.
Olen aikaisemminkin sanonut ja sanon taas. TV hemmottelee katselijoitaan joulun aikaan. Monia kymmeniä elokuvia valittavana. Eilen jumituin näköradion ääreen ja tänään jälleen. Panin oikein paperille leffat ja ajat. Tulee Karvinenkin. Sarjaleffoista Doc Martin. Minä niin tykkään lääkäreistä! Tämänkin päivän ateria ajoitetaan tv-annin mukaan. On muuten bataattilaatikon vuoro. Lanttu- ja perunalaatikko syöty. Kekseistä enää Fazerin Toscat jäljellä. Olen puputtanut sen kuin olen ehtinyt. Joulu ei ole kuin kerran vuodessa. Huomenna pitää saada hedelmiä ja kympin lottovoitto. Huomenna myös ruotuun ja vahvasti salaattilinjalle. Olen jo kaivannutkin.
Muun laiskottelun ohessa olen kuunnellut YouTubesta joulumusiikkia, niin klassista kuin kevyempää. Kaikki kelpaa. Hollantilaisen André Rieun´kin kaivoin esille, vaikka näin tv:ssä koko joulukonsertin. Nukuin hyvin viime yön ja olo on niin pirtsakka. Lattekin jo menossa. Ei kun tätä Stefanin päivää viettämään. Tapaninajelulle en lähde.
25. joulukuuta 2017
HOLLANTILAINEN, MUTTA EI LENTÄVÄ
Katselin ja kuuntelin tv:stä 23.12. hollantilaista André Rieu´ta ja hänen Johann Strauss-orkesteriaan. Oli kuin olisi liian kiiltävää postikorttia katsellut. Olimme Rieun talon pihapuutarhassa Maastrichtissa, oli lunta, joulupukki, glögiä, valoja ja mahdottoman kaunista. Upeaa satua ja musiikkia. Helppoa kuunneltavaa. Netissä kritisoitiin yliampuvaa loistavaa joulukulissia ja jopa epämusikaalisuutta orkesterissa. André Rieun viulun soittoa ja koko orkesterin musisointia kuuntelee mielellään semmoinenkin henkilö, joka ei tunne klassista musiikkia. Näin se menee, kun on suurta näytelmää, väriä, mahtavia kuoroja, kauniita asuja naispuolisilla orkesterin jäsenillä ja eloisa sympaattinen johtaja, André Rieu. Minulle katselmus oli pehmeä lasku klassisen musiikin maailmaan, johon saan lisää tutustua maaliskuussa. Ihan elävänä, eikä kotona vain CD-levyiltä.
Kaivoin minä YouTubesta myös maaliskuussa kuultavaa musiikkia Antonin Dvorakia ja Richard Straussia ikään kuin kenraalin kenraaliksi. Ties vaikka kuinka innostun myöhemminkin menemään klassisen musiikin konsertteihin. Katsotaan ensin, miten se sujuu rollaattorin kanssa Musiikkitalossa. Olen kuitenkin loppujen lopuksi aika ketterä sitä liikuttelemaan ja itseäni sen tahdissa. Eihän tuo painakaan kuin seitsemisen kiloa. Kinkun paino!
Mitä tulee joulunajan tv-elokuviin, niin en kertakaikkiaan enää tahdo/jaksa katsella Frank Capran vuonna 1946 ohjaamaa leffaa "It´s a wonderful life", vaikka kuinka paperinenäliinoja vaativa kuva onkin. Olen päässyt jo elokuvan yli sen niin monen monituiseen kertaan nähneenä. Mutta aina on uusi sukupolvi, jolle se on kiinnostava ja vaikuttava katsottava.
Muuta tv-antia riittää, animaatioista matkaohjelmiin, hyviä elokuvia ja musiikkia. Jouluaika on kivaa aikaa!
Kaivoin minä YouTubesta myös maaliskuussa kuultavaa musiikkia Antonin Dvorakia ja Richard Straussia ikään kuin kenraalin kenraaliksi. Ties vaikka kuinka innostun myöhemminkin menemään klassisen musiikin konsertteihin. Katsotaan ensin, miten se sujuu rollaattorin kanssa Musiikkitalossa. Olen kuitenkin loppujen lopuksi aika ketterä sitä liikuttelemaan ja itseäni sen tahdissa. Eihän tuo painakaan kuin seitsemisen kiloa. Kinkun paino!
Mitä tulee joulunajan tv-elokuviin, niin en kertakaikkiaan enää tahdo/jaksa katsella Frank Capran vuonna 1946 ohjaamaa leffaa "It´s a wonderful life", vaikka kuinka paperinenäliinoja vaativa kuva onkin. Olen päässyt jo elokuvan yli sen niin monen monituiseen kertaan nähneenä. Mutta aina on uusi sukupolvi, jolle se on kiinnostava ja vaikuttava katsottava.
Muuta tv-antia riittää, animaatioista matkaohjelmiin, hyviä elokuvia ja musiikkia. Jouluaika on kivaa aikaa!
24. joulukuuta 2017
HYVÄÄ JOULUA
Eilen arvelin, ettei kukaan kirjoita jouluaaton aattona. Tänään olen varma, ettei kukaan kirjoita jouluaattona. Sillä se on tänään. Kun minä olin pieni, ja siitä on kauan, jännitin aattoiltaa jo heti aamusta. Pää ei tahtonut pysyä paikoillaan, kun äiti laittoi rusettia tukkaan ja minulla oli jo pyhähame päällä. Illalla syötiin ja yleensä sen jälkeen tuli joulupukki. Ruoka ei maistunut, kun odotin pukin kolistamista oveen. Hän ei koskaan soittanut ovikelloa. Isä meni avaamaan ja kuulin isän sanovan, että onpas Pukilla raskas säkki. Rupesin jännittämään entistä enemmän. Sitten eräänä aattoiltana sain huomata, että siinä Joulupukin säkissä oli jotain outoa. Olin nähnyt samanlaisen säkin jo eteisessä! Miten se oli mahdollista? Se selvisi minulle seuraavana jouluna ja siinä paikassa lakkasin uskomasta Joulupukkiin.
Eilen sain sekä tekstiviestejä että puhelinsoittoja ja meilejä niiltä ystäviltä, jotka eivät lähettäneet joulukorttia. N:n kanssa sovittiin tapaaminen, kunhan olemme asettuneet joulun ynnä muun vietosta. Kaiken tämän jälkeen avasin keksipaketin ja söin kaikki keksit.
Tänään syön kaikkea jouluun kuuluvaa ja vähän ylikin. Rusettia ei ole päässä, eikä pyhämekkoa päällä. Minulla on ikävä kaikkia niitä ihmisiä, joiden kanssa olen joulua viettänyt. Heitä ei enää ole, ei puolisoakaan.
"Me käymme joulun viettohon taas kuusin, kynttilöin. Puun vihreen oksat kiedomme me hopein, kultavöin, vaan muistammeko lapsen sen, mi taivaisen tuo kirkkauden..."
HYVÄÄ JOULUA MEILLE KAIKILLE!
Eilen sain sekä tekstiviestejä että puhelinsoittoja ja meilejä niiltä ystäviltä, jotka eivät lähettäneet joulukorttia. N:n kanssa sovittiin tapaaminen, kunhan olemme asettuneet joulun ynnä muun vietosta. Kaiken tämän jälkeen avasin keksipaketin ja söin kaikki keksit.
Tänään syön kaikkea jouluun kuuluvaa ja vähän ylikin. Rusettia ei ole päässä, eikä pyhämekkoa päällä. Minulla on ikävä kaikkia niitä ihmisiä, joiden kanssa olen joulua viettänyt. Heitä ei enää ole, ei puolisoakaan.
"Me käymme joulun viettohon taas kuusin, kynttilöin. Puun vihreen oksat kiedomme me hopein, kultavöin, vaan muistammeko lapsen sen, mi taivaisen tuo kirkkauden..."
HYVÄÄ JOULUA MEILLE KAIKILLE!
23. joulukuuta 2017
JOULUA ODOTELLESSA
Tuskin monikaan kirjoittelee näin jouluaaton aattona blogiaan. Minä kirjoittelen! Muilla viimeisimmät puuhat menossa ja sitten Joulu saa tulla. Minullekin ihan pikkuisen, kun otan pakastimesta lanttu- ym laatikot sulamaan huomista herkkuhetkeä varten. Vielä tänään salaattilinjalla.
Lähetin meilit niin Saksaan siellä lastensa luona visiteeraavalle A:lle ja Espanjan kodissaan joulua viettävälle R:lle. A kertoi omassa postissaan lähettäneensä minulle jo ajat sitten meilin, jossa kertoo kuulumisensa. Kun en ole saanut, ihmettelee "where is it gone?" Niin, minne? R puolestaan tarinoi eteläisen Espanjan talviviileydestä, mutta tuntuu kuitenkin nauttivan. Ei taida uida Välimeressä.
Lupalappu presidentinvaaleissa äänestämiseen tuli. Muinoin kävin/kävimme antamassa äänemme ennakkoon kaupungintalossa asuessamme Katajanokalla. Voisin tietysti nytkin sinne mennä sen tekemään. Tuttu paikka. Katsotaan, sano.
Täksi päiväksi on luvattu lumisadetta. Mene ja tiedä sitten. Nyt ainakin on ulkona pikimustaa. Eikä taivaallakaan leiju mitään salaperäisiä valopalloja, joista HS tänään kertoo. Jos pienet vihreät miehet tulivat toivottamaan Maan asukkaille hyvää ja onnellista joulua?
Minä vietän joulua vanhan miehen kanssa, joka on merellä kalassa. Hän on saanut ison kalan, sitonut sen veneensä kylkeen, kääntänyt kokan kohti kotisatamaa ja hait syövät voiton saaliin, jonka kanssa vanha mies oli kamppaillut päivätolkulla kädet verillä siiman jäljiltä, mutta onnellisena katsellessaan kalaa veneensä kyljessä, kunnes sen kimppuun hait hyökkäsivät. Tässä kohdin Hemingwayn kirjaa nyt olen. Sen verran otin varaslähdön jouluun, että napostelin kirjaa lukiessani L:n ja A:n tuomaa suklaata. En voinut vastustaa. Kamppailin kuin kirjan vanha mies kalansa kanssa, mutta toisin kuin kaveri, annoin periksi.
Lähetin meilit niin Saksaan siellä lastensa luona visiteeraavalle A:lle ja Espanjan kodissaan joulua viettävälle R:lle. A kertoi omassa postissaan lähettäneensä minulle jo ajat sitten meilin, jossa kertoo kuulumisensa. Kun en ole saanut, ihmettelee "where is it gone?" Niin, minne? R puolestaan tarinoi eteläisen Espanjan talviviileydestä, mutta tuntuu kuitenkin nauttivan. Ei taida uida Välimeressä.
Lupalappu presidentinvaaleissa äänestämiseen tuli. Muinoin kävin/kävimme antamassa äänemme ennakkoon kaupungintalossa asuessamme Katajanokalla. Voisin tietysti nytkin sinne mennä sen tekemään. Tuttu paikka. Katsotaan, sano.
Täksi päiväksi on luvattu lumisadetta. Mene ja tiedä sitten. Nyt ainakin on ulkona pikimustaa. Eikä taivaallakaan leiju mitään salaperäisiä valopalloja, joista HS tänään kertoo. Jos pienet vihreät miehet tulivat toivottamaan Maan asukkaille hyvää ja onnellista joulua?
Minä vietän joulua vanhan miehen kanssa, joka on merellä kalassa. Hän on saanut ison kalan, sitonut sen veneensä kylkeen, kääntänyt kokan kohti kotisatamaa ja hait syövät voiton saaliin, jonka kanssa vanha mies oli kamppaillut päivätolkulla kädet verillä siiman jäljiltä, mutta onnellisena katsellessaan kalaa veneensä kyljessä, kunnes sen kimppuun hait hyökkäsivät. Tässä kohdin Hemingwayn kirjaa nyt olen. Sen verran otin varaslähdön jouluun, että napostelin kirjaa lukiessani L:n ja A:n tuomaa suklaata. En voinut vastustaa. Kamppailin kuin kirjan vanha mies kalansa kanssa, mutta toisin kuin kaveri, annoin periksi.
21. joulukuuta 2017
JOULU TULI OVELLENI
L, tuo ihana ihminen, toi joululahjan. Yllättäen ja näki minut täysin raakileena oviaukossa. Hänen puolisonsa,yhtä ihana A, oli jäänyt hienotunteisesti autoon odottamaan, eikä siis ollut näkemässä raakileuttani. Kiitos siitä. En yleensä ja vielä vähemmän näyttäydy siinä tilassa ihmisille. Mutta kun varoitussoitto annetaan pihalta, siinä ei ehdi enää edes huulipunaa vetäistä. L:llä on kuulemma kokemuksia minusta, jos ilmoittaa tulonsa esimerkiksi kotoaan, ehdin hyvin tälläytyä ja sen totisesti, totisesti teen. Roskiskeikallekin valmistaudun ainakin kevyesti. Tämän opin jo Skattalla. Naapuri J-P tuli usein vastaan. J-P on S:n aviomies. Hekin muuttivat talosta.
Maaliskuisesta konserttikenraalista olen hyvin utelias. Slovakialainen Juraj Valcuha, kapellimestari ja ranskalainen Gautier Capucon, sello. Nettitietojen mukaan hän soittaa vuonna 1701 valmistuneella Matteo Goffriler-sellolla. Luin netistä muutakin maaliskuisesta konsertista. Liikun vahvasti alueella, josta en tiedä yhtään mitään. Tulemme ilmeisesti kuulemaan Antonin Dvorakin sellokonserton, joka sävellettiin 1894-95. Myös, jos oikein ymmärsin, Richard Straussin "Also sprach Zarathursta". Sukellan siis minulle tuikituntemattomaan musiikin maailmaan. Ihanaa!! En varmaankaan ole nähnyt yhtäkään Richard Straussin oopperaa, muusta hänen musiikistaan "elävänä" kuulemisesta puhumattakaan. Ennen kuin maaliskuussa 2018!!!
Yleensä tekstini poukkoilee siellä ja täällä. Niin tämäkin. Ihmettelen silmää tekevien lällyä suhtautumista nyt juuri tapetilla oleviin sukupuolisiin ahdisteluihin. Esimerkiksi herra Hakkaraisen käyttäytymiseen. Suomalainen saa aina anteeksi humalassa tapahtuneet törttöilyt. Niin herra Hakkarainenkin. Me suomalaiset katsomme läpi sormien viinapäissä tapahtuvan ahdistelun, väkivallan ja suusanalliset loukkauksen. "No, se on niin kännissä". Jopa rattijuoppoa paapotaan. Humalaista näyttelevälle teatterin lavoilla on naurettu kautta aikojen. En ole koskaan ymmärtänyt, mikä siinä on niin huvittavaa. Joku koheltelee, horjuu, laukoo suustaan tyhmyyksiä! Hauskaa?? Suomen hallitus voisi hiukan vakavammin suhtautua näihin juoppojen ja selvinkin päin olevien aikaansaannoksiin, laatia lakeja, joissa tuntuvasti rangaistaan toisille ihmisille aiheuttamat niin henkiset kuin ruumiilliset vahingot.
Maaliskuisesta konserttikenraalista olen hyvin utelias. Slovakialainen Juraj Valcuha, kapellimestari ja ranskalainen Gautier Capucon, sello. Nettitietojen mukaan hän soittaa vuonna 1701 valmistuneella Matteo Goffriler-sellolla. Luin netistä muutakin maaliskuisesta konsertista. Liikun vahvasti alueella, josta en tiedä yhtään mitään. Tulemme ilmeisesti kuulemaan Antonin Dvorakin sellokonserton, joka sävellettiin 1894-95. Myös, jos oikein ymmärsin, Richard Straussin "Also sprach Zarathursta". Sukellan siis minulle tuikituntemattomaan musiikin maailmaan. Ihanaa!! En varmaankaan ole nähnyt yhtäkään Richard Straussin oopperaa, muusta hänen musiikistaan "elävänä" kuulemisesta puhumattakaan. Ennen kuin maaliskuussa 2018!!!
Yleensä tekstini poukkoilee siellä ja täällä. Niin tämäkin. Ihmettelen silmää tekevien lällyä suhtautumista nyt juuri tapetilla oleviin sukupuolisiin ahdisteluihin. Esimerkiksi herra Hakkaraisen käyttäytymiseen. Suomalainen saa aina anteeksi humalassa tapahtuneet törttöilyt. Niin herra Hakkarainenkin. Me suomalaiset katsomme läpi sormien viinapäissä tapahtuvan ahdistelun, väkivallan ja suusanalliset loukkauksen. "No, se on niin kännissä". Jopa rattijuoppoa paapotaan. Humalaista näyttelevälle teatterin lavoilla on naurettu kautta aikojen. En ole koskaan ymmärtänyt, mikä siinä on niin huvittavaa. Joku koheltelee, horjuu, laukoo suustaan tyhmyyksiä! Hauskaa?? Suomen hallitus voisi hiukan vakavammin suhtautua näihin juoppojen ja selvinkin päin olevien aikaansaannoksiin, laatia lakeja, joissa tuntuvasti rangaistaan toisille ihmisille aiheuttamat niin henkiset kuin ruumiilliset vahingot.
20. joulukuuta 2017
SURUSANOMIA
Minulle ei tule Helsingin Sanomia, joten en tiennyt Adam Dariuksen kuolemasta joulukuun alussa tänä vuonna. L kertoi minulle. Itse en milloinkaan Dariusta tavannut, vaikka minulla onkin kaksi hänen omistuskirjoituksellaan varustettua kirjaansa. M tunsi Dariuksen, enkä vieläkään tiedä, miten Adam Darius tahtoi juuri minulle kirjat lahjoittaa. Olisin mielelläni taiteilijan tavannut.
Hain tilaamani HKO:n kenraaliin liput. Tietokone ei "avautunut", joten virkailija soitti Ticketmasteriin, jossa ongelma ei ratkennut. Sieltä soitettiin Musiikkitaloon. Ei selvinnyt. Lopulta selvisi niin, etten joutunut maksamaan mitään toimitusmaksua kahdesta lipusta, vain hinnan á 4€, koska tällä keinolla tietokone lupautui lippujen kohdalla toimimaan. Tämä tapahtui Stockmannin palvelupisteessä. Siitä pyörähdin Herkkuun, enkä näillä näkymin enää kauppaan mene ennen kuin ensi viikolla.
Kyllä ihminen tottuu kaikenlaiseen mukavuuteen. Ostamissani Herkun viinirypäleissä on siemenet! Olemme niin tottuneet siemennettömiin, että tuntui oudolta ja epämukavalta syljeksiä siemenet ulos. Niitä on paljon! Jokaisessa rypäleessä! Suuria siemeniä! Toisaalta kammoksun kyllä siemennettömiä. Siemenistähän lisäännytään. Siemeniä ei ole enää Bruñoissakaan. Me emme pidä siemenistä! Mutta kaiken järjen mukaan niitä tarvitaan!
Adam Dariuksen kuoleman lisäksi sain toisenkin surutiedon. Eräs ystäväni soitti ja kertoi lähisukulaisensa nuoren pojan kuolemasta. Otin osaa. Keskustelimme toki muutakin, tahtoo tulla luokseni kyläilemään joskus keväällä. Toivottelimme hyvää joulua hänen surustaan huolimatta.
Tänään lopultakin imuroimista, vuodevaatteiden vaihto, konepyykkiä ja sitten huilimista. Silloin luen. Jatkan Dariuksen A nomadic life´n lukemista tai The way to Timbuktu-kirjaa. RIP.
Hain tilaamani HKO:n kenraaliin liput. Tietokone ei "avautunut", joten virkailija soitti Ticketmasteriin, jossa ongelma ei ratkennut. Sieltä soitettiin Musiikkitaloon. Ei selvinnyt. Lopulta selvisi niin, etten joutunut maksamaan mitään toimitusmaksua kahdesta lipusta, vain hinnan á 4€, koska tällä keinolla tietokone lupautui lippujen kohdalla toimimaan. Tämä tapahtui Stockmannin palvelupisteessä. Siitä pyörähdin Herkkuun, enkä näillä näkymin enää kauppaan mene ennen kuin ensi viikolla.
Kyllä ihminen tottuu kaikenlaiseen mukavuuteen. Ostamissani Herkun viinirypäleissä on siemenet! Olemme niin tottuneet siemennettömiin, että tuntui oudolta ja epämukavalta syljeksiä siemenet ulos. Niitä on paljon! Jokaisessa rypäleessä! Suuria siemeniä! Toisaalta kammoksun kyllä siemennettömiä. Siemenistähän lisäännytään. Siemeniä ei ole enää Bruñoissakaan. Me emme pidä siemenistä! Mutta kaiken järjen mukaan niitä tarvitaan!
Adam Dariuksen kuoleman lisäksi sain toisenkin surutiedon. Eräs ystäväni soitti ja kertoi lähisukulaisensa nuoren pojan kuolemasta. Otin osaa. Keskustelimme toki muutakin, tahtoo tulla luokseni kyläilemään joskus keväällä. Toivottelimme hyvää joulua hänen surustaan huolimatta.
Tänään lopultakin imuroimista, vuodevaatteiden vaihto, konepyykkiä ja sitten huilimista. Silloin luen. Jatkan Dariuksen A nomadic life´n lukemista tai The way to Timbuktu-kirjaa. RIP.
19. joulukuuta 2017
ASIOILLE ENNEN RUUHKAA
Taas olen lähdössä asioille. Nyt lunastamaan HKO:n kenraaliliput. Samalla ensi viikkoon asti hedelmät ja mitä jääkaappi on vaille. Tulee pitempi tovi, kun en kauppoihin rullaa. Tänään siis vielä kaupallisen joulun keskelle, joka kulminoituu useilla ihmisillä jonnekin perjantain ja lauantain seutuville.
H soitti ja lyötiin lukkoon hänen luokseni tulemisensa tammikuun aikana. Joulukortteja tullut lisää. Tunnen useamman M:n ja eilen soitti heistä eräs. En kuullut. Pitänee tänään soittaa takaisin. En kanniskele puhelinta mukanani huoneesta toiseen. Tiedän joidenkin niin tekevän. Nyt olen ollut paikoissa, joissa puhelimen ääni häiritsee, joten olen pannut minimiin. Sitten unohtuu. Puhelin on toki tärkeä, mutta ei hallitseva.
Taloyhtiö pudotti postiluukusta joulunajan ohjeet. Ilotulitusta ei saa järjestää talon pihalla. Ulkoroihut kiellettyjä. Muita varsinaisia kieltoja ei ole, mutta neuvoja sitäkin enemmän. Mihin pannaan lahjapaperit, kinkun rasva, uudenvuoden tinat, kaikenlaiset valosarjat, loppuun juhlineet joulukuuset, tuikkukynttilöiden kuoret... Minulta ei tule näistä mitään. Tuikun kuoret olen tähänkin asti pannut laatikkoon, jonka kyljessä lukee "metallit". Samaan syssyyn kapselikahvin kuoret. Tämän neuvon sain jo Nespresson baristalta. Siis joulu kohdallani on ilman muuta harvinaisen siisti.
Tästä tulikin mieleeni, että pitää imuroida. Se on kinkkinen homma, kun pitää istuen suoriutua lonkan takia. Mukana seuraa rollaattori, joka hommassa toimii apuna. Sitten pyyhkiskelen tomuja ja siinä se minun joulusiivoukseni onkin. Joku naispuolinen ystävä kertoi jo vaihtaneensa jouluverhot ja suursiivonneensa komerot.
Nyt lipittelen latteni loppuun. Sitten suihkuun ja muut manööverit ihmisten ilmoille lähtöä varten. Aamu ja aamupäivä on parasta ostosaikaa minulle. Ruuhkaa rakastavat eivät aivan vielä ole liikkeellä. Hyvää päivää.
H soitti ja lyötiin lukkoon hänen luokseni tulemisensa tammikuun aikana. Joulukortteja tullut lisää. Tunnen useamman M:n ja eilen soitti heistä eräs. En kuullut. Pitänee tänään soittaa takaisin. En kanniskele puhelinta mukanani huoneesta toiseen. Tiedän joidenkin niin tekevän. Nyt olen ollut paikoissa, joissa puhelimen ääni häiritsee, joten olen pannut minimiin. Sitten unohtuu. Puhelin on toki tärkeä, mutta ei hallitseva.
Taloyhtiö pudotti postiluukusta joulunajan ohjeet. Ilotulitusta ei saa järjestää talon pihalla. Ulkoroihut kiellettyjä. Muita varsinaisia kieltoja ei ole, mutta neuvoja sitäkin enemmän. Mihin pannaan lahjapaperit, kinkun rasva, uudenvuoden tinat, kaikenlaiset valosarjat, loppuun juhlineet joulukuuset, tuikkukynttilöiden kuoret... Minulta ei tule näistä mitään. Tuikun kuoret olen tähänkin asti pannut laatikkoon, jonka kyljessä lukee "metallit". Samaan syssyyn kapselikahvin kuoret. Tämän neuvon sain jo Nespresson baristalta. Siis joulu kohdallani on ilman muuta harvinaisen siisti.
Tästä tulikin mieleeni, että pitää imuroida. Se on kinkkinen homma, kun pitää istuen suoriutua lonkan takia. Mukana seuraa rollaattori, joka hommassa toimii apuna. Sitten pyyhkiskelen tomuja ja siinä se minun joulusiivoukseni onkin. Joku naispuolinen ystävä kertoi jo vaihtaneensa jouluverhot ja suursiivonneensa komerot.
Nyt lipittelen latteni loppuun. Sitten suihkuun ja muut manööverit ihmisten ilmoille lähtöä varten. Aamu ja aamupäivä on parasta ostosaikaa minulle. Ruuhkaa rakastavat eivät aivan vielä ole liikkeellä. Hyvää päivää.
16. joulukuuta 2017
VIIKKO MELKEIN PULKASSA
Tämän viikon joululaulut jäivät kuulematta. Piti menemäni Tuomiokirkkoon. Este ystävälläni, joten peruutimme menon. Sen sijaan rämmin loskassa ja rännän sekaisessa lumisateessa ostamaan hedelmiä ja muutaman viipaleen harmaasuolattua joulukinkkua. Postitin pari joulukorttia, luin Italiasta saamani kirjeen ja aloin naputella siihen vastausta. H on leikattu ja tulee ystävänsä auttamana tämän autolla luokseni joulun jälkeen. Olen lueskellut ja kyllästynyt ainaisiin salaatteihini. Onneksi sain kaupasta tuoretta tankoparsaa ja mungopavun ituja. Vaihtelua. Kaivan granaattiomenasta siemenet ja syön taas salaattia.
Miksen syntynyt Italiaan? Olen vähän kateellinen, kun italialaiset asuvat keskellä historiaa ja taidetta. Sieltä saamani kirjeen mukana oli taas museosta brosyyri. Ystäväni ollut Napolin arkeologisessa museossa, jossa aikojenkin takaa esiin kaivettuja taide-esineitä. Sitten jälleen kerran Roomassa ja sen museoissa ja taidegallerioissa. Saan aina hyvin tarkan kuvauksen käymistään paikoista ja siitä olen äärettömän kiitollinen. Itse kun en sen enempää Roomassa kuin Napolissakaan ole ollut. Muutamat Italian matkani pysähtyneet Toscanaan.
Heräsin taaskin tänään varhain. Katselin läppärin ruudulta Woody Allenin vuonna 2010 ohjaaman leffan You will meet a tall dark stranger. Ja huomasin nähneeni sen aiemminkin. Makasin mukavasti vuoteessa läppäri vatsan päällä ja paneuduin ihmiskohtaloiden sokkeloihin. Hienot näyttelijät, Anthony Hopkins muun muassa ja Zorroa näytellyt Antonio Banderas.
Nyt nautin jo tässä ohessa aamulatteani. Ulkona näyttää vetiseltä, hiljainen lauantaiaamu kaupungissa.
Elämä kuluneet vaunut
pysähtyy meren ääreen.
Mutta vesi
tekee aina lähtöä
ihmisten elämässä.
Kaikki avautuu
aamuvarhaisella,
on äkkiä poissa.
(Bo Carpelan,suom. Pentti Sammallahti)
Miksen syntynyt Italiaan? Olen vähän kateellinen, kun italialaiset asuvat keskellä historiaa ja taidetta. Sieltä saamani kirjeen mukana oli taas museosta brosyyri. Ystäväni ollut Napolin arkeologisessa museossa, jossa aikojenkin takaa esiin kaivettuja taide-esineitä. Sitten jälleen kerran Roomassa ja sen museoissa ja taidegallerioissa. Saan aina hyvin tarkan kuvauksen käymistään paikoista ja siitä olen äärettömän kiitollinen. Itse kun en sen enempää Roomassa kuin Napolissakaan ole ollut. Muutamat Italian matkani pysähtyneet Toscanaan.
Heräsin taaskin tänään varhain. Katselin läppärin ruudulta Woody Allenin vuonna 2010 ohjaaman leffan You will meet a tall dark stranger. Ja huomasin nähneeni sen aiemminkin. Makasin mukavasti vuoteessa läppäri vatsan päällä ja paneuduin ihmiskohtaloiden sokkeloihin. Hienot näyttelijät, Anthony Hopkins muun muassa ja Zorroa näytellyt Antonio Banderas.
Nyt nautin jo tässä ohessa aamulatteani. Ulkona näyttää vetiseltä, hiljainen lauantaiaamu kaupungissa.
Elämä kuluneet vaunut
pysähtyy meren ääreen.
Mutta vesi
tekee aina lähtöä
ihmisten elämässä.
Kaikki avautuu
aamuvarhaisella,
on äkkiä poissa.
(Bo Carpelan,suom. Pentti Sammallahti)
14. joulukuuta 2017
PATALAISKANA
Tyystin laiskana eilen. Ainoa homma kampaaja-ajan varaaminen tammikuuksi. Uskokaa tai älkää, päivän saa menemään tekemättä mitään. Katselin ikkunasta, kun vesisade vei lumen kadulta, söin ja illalla katselin kolmoselta presidenttikandidaattien keskustelua. Panin merkille muun muassa sen, että Nils Torvaldsilla oli ihanat ruudulliset sukat.
No, ei kai Helsinkiin sitten pykätäkään suurmoskeijaa. Sörkkaan oli tarkoitus. Rakentamisen rahoitus kuulemma jostain kaukaa Arabian niemimaalta. Helsingissä on 22 moskeijaa, joista ensimmäinenkään ei ole moskeijaksi rakennettu alun alkaen. Suurmoskeijan idea on kaiketi lopullisesti haudattu. Enää ei tarvitse spekuloida, kuinka kauaksi viidesti päivässä tapahtuva monen mielestä häiritsevä kutsu rukouksiin kuuluu? Joku jo veikkasi miettiessään moskeijan tarpeellisuutta, että ei sunnalaisuuden ja siialaisuuden kannattajat kuitenkaan samaan aikaan pyhäkköön menisi. On lisäksi useita koulukuntia ja lahkoja, jotka eivät välttämättä yhteen sovi, joten ehkä suurmoskeija olisikin ollut liian suuri Helsingin islamin uskoisten tarpeisiin. Onko asia haudattu? Jää nähtäväksi.
Tänäänkin pysyttelen sisällä. Huomenna onkin sitten kodin ulkopuolista hommaa jo heti aamupäivästä lähtien. Joulukortteja on jo tullut ja minä omani postittanut. Kaikkien saamieni kuvapuoli kertoo joulutunnelmasta. Joulupukkikin ajaa hevosen vetämässä reessä halki lumisen maiseman. Petteri jätetty huilimaan. Olen ahkerasti kuunnellut joululauluja YouTubesta vanhojen konkarien laulamina. Myös silkka instrumentaalinen musiikki on kelvannut. Siitäkin huolimatta, että joulu menee kohdallani menojaan, vaikka pakastimessa on jo jouluun kuuluvia ruokia odottamassa H-hetkeä. Saatan ottaa varaslähdön. Urheilussa tämä sana korvataan sanalla "aavistuslähtö". Minusta varaslähtö on parempi.
No, ei kai Helsinkiin sitten pykätäkään suurmoskeijaa. Sörkkaan oli tarkoitus. Rakentamisen rahoitus kuulemma jostain kaukaa Arabian niemimaalta. Helsingissä on 22 moskeijaa, joista ensimmäinenkään ei ole moskeijaksi rakennettu alun alkaen. Suurmoskeijan idea on kaiketi lopullisesti haudattu. Enää ei tarvitse spekuloida, kuinka kauaksi viidesti päivässä tapahtuva monen mielestä häiritsevä kutsu rukouksiin kuuluu? Joku jo veikkasi miettiessään moskeijan tarpeellisuutta, että ei sunnalaisuuden ja siialaisuuden kannattajat kuitenkaan samaan aikaan pyhäkköön menisi. On lisäksi useita koulukuntia ja lahkoja, jotka eivät välttämättä yhteen sovi, joten ehkä suurmoskeija olisikin ollut liian suuri Helsingin islamin uskoisten tarpeisiin. Onko asia haudattu? Jää nähtäväksi.
Tänäänkin pysyttelen sisällä. Huomenna onkin sitten kodin ulkopuolista hommaa jo heti aamupäivästä lähtien. Joulukortteja on jo tullut ja minä omani postittanut. Kaikkien saamieni kuvapuoli kertoo joulutunnelmasta. Joulupukkikin ajaa hevosen vetämässä reessä halki lumisen maiseman. Petteri jätetty huilimaan. Olen ahkerasti kuunnellut joululauluja YouTubesta vanhojen konkarien laulamina. Myös silkka instrumentaalinen musiikki on kelvannut. Siitäkin huolimatta, että joulu menee kohdallani menojaan, vaikka pakastimessa on jo jouluun kuuluvia ruokia odottamassa H-hetkeä. Saatan ottaa varaslähdön. Urheilussa tämä sana korvataan sanalla "aavistuslähtö". Minusta varaslähtö on parempi.
12. joulukuuta 2017
TAIVAS VISKOO RÄNTÄÄ
Yksikään tämän syksyn räntäsade ei minua ole näin perusteellisesti kastellut kuin tämän päiväinen. Mennessä ilma oli mukiin menevää, mutta kotiin tullessa taivas viskoi märkää räntää oikein olan takaa. Loskaa, tuulta, kamalaa. Onnekseni lähdin aamulla niin varhain liikkeelle, että jouduin vasta myöhemmin sään riepoteltavaksi. Asiatkin sain toimitettua, ostokset tehtyä.
Huomaa joulun olevan jo ovella. Silmiä häikäisee loiste ja kimallus. Kiire painaa päälle jokikisellä. Aloin toivoa, että joulu olisi pian ohi, maailma rauhoittuisi. Minulla jo vaikka kuinka mones joulu, kun katselen vain muitten touhuamista. Puolison viimeisinä vuosina joulu jo minimoitiin ja nykyisin siitäkin enemmän.
Eilen tipahti postiluukusta uudistunut Suomi-Amerikka-yhdistyksen jäsenlehti Sam Magazine-nimisenä. Luin illalla ennen kuin nukahdin. Lehdessä on joskus ruoka- ja juomareseptejä. Aion ottaa yhdestä vaarin ja sen nimi on gingerbread latte. Tarvitaan vaniljauutetta muun lisäksi, ja uute minulta kotona puuttui. Muut olivat. Nyt on uutettakin. Siispä jonain päivänä kokeiluun!
Tutustuin myös minulle tyystin vieraaseen blogiin. Suomalainen perhe muutti viime kesänä keskelle Tyyntämerta Havaiin saarelle, jossa nyt nauttivat kaikesta siitä eksotiikasta, jota tämä saari on kautta aikojen tarjonnut. Jos joku on kiinnostunut blogista, niin sitä voi lukea Konalla.com-nimisenä. Mauna Kea on saaren korkein kohta, 4207m, asukkaita saaressa 185 000, pinta-ala runsas 10 000 neliökilometria. Eikä sada räntää!!
Huomaa joulun olevan jo ovella. Silmiä häikäisee loiste ja kimallus. Kiire painaa päälle jokikisellä. Aloin toivoa, että joulu olisi pian ohi, maailma rauhoittuisi. Minulla jo vaikka kuinka mones joulu, kun katselen vain muitten touhuamista. Puolison viimeisinä vuosina joulu jo minimoitiin ja nykyisin siitäkin enemmän.
Eilen tipahti postiluukusta uudistunut Suomi-Amerikka-yhdistyksen jäsenlehti Sam Magazine-nimisenä. Luin illalla ennen kuin nukahdin. Lehdessä on joskus ruoka- ja juomareseptejä. Aion ottaa yhdestä vaarin ja sen nimi on gingerbread latte. Tarvitaan vaniljauutetta muun lisäksi, ja uute minulta kotona puuttui. Muut olivat. Nyt on uutettakin. Siispä jonain päivänä kokeiluun!
Tutustuin myös minulle tyystin vieraaseen blogiin. Suomalainen perhe muutti viime kesänä keskelle Tyyntämerta Havaiin saarelle, jossa nyt nauttivat kaikesta siitä eksotiikasta, jota tämä saari on kautta aikojen tarjonnut. Jos joku on kiinnostunut blogista, niin sitä voi lukea Konalla.com-nimisenä. Mauna Kea on saaren korkein kohta, 4207m, asukkaita saaressa 185 000, pinta-ala runsas 10 000 neliökilometria. Eikä sada räntää!!
11. joulukuuta 2017
JIPPII, SUOMI KAKKOSENA !
Jos huominen lumi-,räntä- ja vesisade pitää paikkansa, oli hyvä, että ystäväni ja minun joululaulujen kuunteleminen siirtyi toiselle päivälle. Sankka lumisade näistä kolmesta on rollaattorin lykkijän vihollinen. Vaikka sekin hyväksyttävä, jos pakko on ulkona olla. Minulla on 12 talven kokemus pyörätuolin kanssa. Nykyisin voin säädellä menemistäni useammin. Juuri huomiseksi suunnittelin asioimista lähiympäristössä. Katsotaan miten käy.
Jaahas, Suomi on sitten toisella sijalla EU:n perusoikeusvirasto FRA:n tilastojen mukaan mitä tulee syrjimiseen eli rasismiin. Luxemburg pitää ensimmäistä sijaa. Meillä työnhaussa syrjitään ja ihan jokapäiväisessä elämässä ulkomaalaistaustaiset saavat tuta enemmän tai vähemmän vihaa ja katkeruutta. Alan olla sitä mieltä, että ehkä meidän vähitellen pitäisi suosiolla hyväksyä muista maista tulleet, kun emme asialle kuitenkaan mitään voi. Maailma on muuttunut ja muuttuu koko ajan, ihmisiä tulee ja menee, muuttaa maasta toiseen, kansat sekoittuvat, tavat muuttuvat. Miten käy kunkin maan kulttuurin? Kyllä me voimme yhäkin istua muurahaispesässä, saunoa ja leipoa karjalanpiirakoita, opettaa suomalaislapsille omaa maatamme, vaikka naapurissa puhutaankin jotain muuta kieltä. Vastaan pyristeleminen tuntuu turhalta. Tulee eräs don Quijote ja tuulimyllyt mieleen.
Mitä muuta tänään maailmalta? USA:n presidentti Donald Trump tykkää television katselusta, kertoo New York Times. Presidentti aloittaa katselun kuulemma puoli kuudelta aamulla ja jatkaa neljästä kahdeksaan tuntia. Tämän ovat paljastaneet hänen avustajansa, tutut ja vielä kongressin jäsenetkin. Haastateltu noin 60 ihmistä. En voisi kuvitella Sauli Niinistöä kököttämässä sen enempää Mäntyniemessä kuin presidentin linnassakaan kuvaruudun äärellä päivätolkulla. Meillä kansalaisilla kun on semmoinen käsitys, että maan johtaminen vaatii jotain muuta. Myös Amerikassa.
Tässä tämän päiväinen. Hyvää huomenta.
Jaahas, Suomi on sitten toisella sijalla EU:n perusoikeusvirasto FRA:n tilastojen mukaan mitä tulee syrjimiseen eli rasismiin. Luxemburg pitää ensimmäistä sijaa. Meillä työnhaussa syrjitään ja ihan jokapäiväisessä elämässä ulkomaalaistaustaiset saavat tuta enemmän tai vähemmän vihaa ja katkeruutta. Alan olla sitä mieltä, että ehkä meidän vähitellen pitäisi suosiolla hyväksyä muista maista tulleet, kun emme asialle kuitenkaan mitään voi. Maailma on muuttunut ja muuttuu koko ajan, ihmisiä tulee ja menee, muuttaa maasta toiseen, kansat sekoittuvat, tavat muuttuvat. Miten käy kunkin maan kulttuurin? Kyllä me voimme yhäkin istua muurahaispesässä, saunoa ja leipoa karjalanpiirakoita, opettaa suomalaislapsille omaa maatamme, vaikka naapurissa puhutaankin jotain muuta kieltä. Vastaan pyristeleminen tuntuu turhalta. Tulee eräs don Quijote ja tuulimyllyt mieleen.
Mitä muuta tänään maailmalta? USA:n presidentti Donald Trump tykkää television katselusta, kertoo New York Times. Presidentti aloittaa katselun kuulemma puoli kuudelta aamulla ja jatkaa neljästä kahdeksaan tuntia. Tämän ovat paljastaneet hänen avustajansa, tutut ja vielä kongressin jäsenetkin. Haastateltu noin 60 ihmistä. En voisi kuvitella Sauli Niinistöä kököttämässä sen enempää Mäntyniemessä kuin presidentin linnassakaan kuvaruudun äärellä päivätolkulla. Meillä kansalaisilla kun on semmoinen käsitys, että maan johtaminen vaatii jotain muuta. Myös Amerikassa.
Tässä tämän päiväinen. Hyvää huomenta.
10. joulukuuta 2017
TAKANA HYVÄ YÖ
Taas tässä uutta aamua viettämässä justiinsa heränneenä. Nukuin yön kuin pieni porsas. Ai että tuntui hyvältä. Ihan kuin uusi ihminen. Kuuntelin jo kolmannen kerran Petrus Schroderuksen tenoriääntä hänen laulaessaan voimallisesti Finlandian kosken rannalla keskellä lumista suomalaismaisemaa. Olen hiukan kallellaan bassoäänen suuntaan, mutta kyllä entinen oopperalaulaja laskettelee niin komeasti poliisin asussaan, että sydämestä ottaa ja panee rintaa ylpeästi kaarelle vielä äskeisen itsenäisyyspäivän jälkeenkin.
Tänään ohjelmassa korttien kirjoittelua. Yksi ystävistäni C poistunut rivistä keväällä. Antoi aikoinaan sukunsa pitkästä historiasta kirjan. Luin vain häthätää sieltä täältä. Jos nyt kannesta kanteen sitten. Suku aateloitiin jo 1400-luvulla ja yksi sen paronittareista on poissa. Kuinka juuri tänään C tulikin mieleeni? Voisin ehkä kuvitella, että on luonani juuri nyt. Toisinaan uskon vierailuihin. On minulla eräs näihin syvästi uskova ystävä, joka puhuu kevyestä ilmavirrasta vierailun tapahtuessa. Minun kohdallani ei ilmavirtaa ole ollut. Ainakaan tiettävästi. Ehkä alitajunnan voimakas skeptisyys karkottaa.
Ensi viikolla kulttuurin lisäksi saapastelen täkäläiseen Herkkuun ostamaan pakastimeen jouluateriakseni laatikoita, peruna-, bataatti-, lanttu- ja porkkanalaatikoita. Muutama viipale joulukinkkua. Rosolliin pääsin jo käsiksi, kun lähikaupasta kauhallisen ostin. Tämän kaiken mässäilyn jälkeen siirryn taas ruotuun ja ruokavaliooni, joka on vienyt kiitettävän määrän kiloja kropastani. On kunnia-asiana näyttää tohtorille huhtikuussa lisää saavutuksestani. Meillä, tohtorilla ja minulla, on nykyisin tapaaminen kuuden kuukauden välein.
Nyt ryhdyn viettämään sunnuntaipäivää osin suunnitelmien mukaan, osin päähän pälkähdyksin. Hyvää Jutan päivää tänään!
Tänään ohjelmassa korttien kirjoittelua. Yksi ystävistäni C poistunut rivistä keväällä. Antoi aikoinaan sukunsa pitkästä historiasta kirjan. Luin vain häthätää sieltä täältä. Jos nyt kannesta kanteen sitten. Suku aateloitiin jo 1400-luvulla ja yksi sen paronittareista on poissa. Kuinka juuri tänään C tulikin mieleeni? Voisin ehkä kuvitella, että on luonani juuri nyt. Toisinaan uskon vierailuihin. On minulla eräs näihin syvästi uskova ystävä, joka puhuu kevyestä ilmavirrasta vierailun tapahtuessa. Minun kohdallani ei ilmavirtaa ole ollut. Ainakaan tiettävästi. Ehkä alitajunnan voimakas skeptisyys karkottaa.
Ensi viikolla kulttuurin lisäksi saapastelen täkäläiseen Herkkuun ostamaan pakastimeen jouluateriakseni laatikoita, peruna-, bataatti-, lanttu- ja porkkanalaatikoita. Muutama viipale joulukinkkua. Rosolliin pääsin jo käsiksi, kun lähikaupasta kauhallisen ostin. Tämän kaiken mässäilyn jälkeen siirryn taas ruotuun ja ruokavaliooni, joka on vienyt kiitettävän määrän kiloja kropastani. On kunnia-asiana näyttää tohtorille huhtikuussa lisää saavutuksestani. Meillä, tohtorilla ja minulla, on nykyisin tapaaminen kuuden kuukauden välein.
Nyt ryhdyn viettämään sunnuntaipäivää osin suunnitelmien mukaan, osin päähän pälkähdyksin. Hyvää Jutan päivää tänään!
9. joulukuuta 2017
TAHDON NUKKUA
Mä en yhtään tykkää! Jo ties kuinka mones yö, kun uni on tullut vasta neljän maissa aamulla. Koetan välttää jopa Melatoniinin ottamista, unipilleristä puhumattakaan. Ensin mainittua saa reseptittä apteekista, mutta varsinaisen unipilleriä kohtaan jopa nykyinen kaiken ymmärtävä tohtorini tuntee suurta nihkeyttä. Kyllä kirjoittaa, mutta ensin käydään keskustelua. Sitten hän katsoo koneeltaan, koska on viimeksi kirjoittanut, arvioi ja lopulta lupaa. Puhutaan yöunen tärkeydestä ja kun sitä ei luonnollisin keinoin saa, niin luulisi lääkärien olevan suopeita. Emme me unettomat käytä lääkettä väärin, eikä meistä jokikisestä tule addiktia. Usein tapahtuva unettomuuteni alkoi vuoden 2015 syyskuussa.
Tänään olisi ehdottomasti puuhasteltavaa. Olen niin laiska. Haluton. Vetelässä mielentilassa. Joulukortit odottamassa kirjoittamista. Vaikka olen karsinut, lienee paikallaan muutama kortti. Muinoin laittelin saamani kortit naruun roikkumaan, sinitarralla "jouluoveen", oli jopa korttitasku niitä varten. Etsin vuosittain uusia esille panoja. Ovat määrältään saadutkin vähentyneet. Nuoret meilaavat, tekstiviestittävät ja vanhemmat saattavat puhelimitse suusanallisesti toivottaa joulutervehdyksensä. Edelleen kuitenkin lähetämme miljoonia kortteja. Postiressukka. On kovaa hommaa jakaa postia kaiken muun ohessa, tehtävissä, joita Posti on ottanut harteilleen ja niin kovin kaukaisia omasta toimenkuvastaan. Kinkun paistamista, joulukuusen koristelua, lumen luomista ja sen sellaista. Posti on nykyisin kotiapu.
Juttelin E:n kanssa puhelimessa. Oulussa päin niin paljon lunta, että auraa tarvitaan. Myös E:n kotitiellä. Meri ei jäässä kuin ohuesti rannoilla. Ystäväni on jälleen nauttinut Oulun monipuolisesta kulttuuriannista. Usein opettajatytär mukanaan. Minäkin kyllä täällä etelässä himpun verran aktivoitunut mitä menemisiin tulee. Ensi viikolla taas kulttuurin sekaan.
Ostin kotimaisia Lobo-omenoita. Kaino-täti tulee mieleen, jonka mieliomenia talviset Lobot olivat. Hapokkaita ja mehukkaita. Vaikka omenan kerrotaan pitävän lääkärin loitolla, mielihedelmäni se ei ole. Enemmän mieleeni ovat kaukaisen etelän hedelmät.
Kun kerran olen jo valveilla, aloitan päivän ja menen kahvikoneen kimppuun.
Tänään olisi ehdottomasti puuhasteltavaa. Olen niin laiska. Haluton. Vetelässä mielentilassa. Joulukortit odottamassa kirjoittamista. Vaikka olen karsinut, lienee paikallaan muutama kortti. Muinoin laittelin saamani kortit naruun roikkumaan, sinitarralla "jouluoveen", oli jopa korttitasku niitä varten. Etsin vuosittain uusia esille panoja. Ovat määrältään saadutkin vähentyneet. Nuoret meilaavat, tekstiviestittävät ja vanhemmat saattavat puhelimitse suusanallisesti toivottaa joulutervehdyksensä. Edelleen kuitenkin lähetämme miljoonia kortteja. Postiressukka. On kovaa hommaa jakaa postia kaiken muun ohessa, tehtävissä, joita Posti on ottanut harteilleen ja niin kovin kaukaisia omasta toimenkuvastaan. Kinkun paistamista, joulukuusen koristelua, lumen luomista ja sen sellaista. Posti on nykyisin kotiapu.
Juttelin E:n kanssa puhelimessa. Oulussa päin niin paljon lunta, että auraa tarvitaan. Myös E:n kotitiellä. Meri ei jäässä kuin ohuesti rannoilla. Ystäväni on jälleen nauttinut Oulun monipuolisesta kulttuuriannista. Usein opettajatytär mukanaan. Minäkin kyllä täällä etelässä himpun verran aktivoitunut mitä menemisiin tulee. Ensi viikolla taas kulttuurin sekaan.
Ostin kotimaisia Lobo-omenoita. Kaino-täti tulee mieleen, jonka mieliomenia talviset Lobot olivat. Hapokkaita ja mehukkaita. Vaikka omenan kerrotaan pitävän lääkärin loitolla, mielihedelmäni se ei ole. Enemmän mieleeni ovat kaukaisen etelän hedelmät.
Kun kerran olen jo valveilla, aloitan päivän ja menen kahvikoneen kimppuun.
8. joulukuuta 2017
VIELÄKIN ITSENÄISYYDEN JUHLAHUMUSSA
Rullauduin eilen asioilleni. Oikeastaan aika miellyttävä ilmakin, viileä ja kuiva, lunta vähän talvelta näyttämässä. Ostin ruokaakin ja tämä tarkoittaa vihanneksia ja hedelmiä. Rollaattori jälleen täyteen pakattu. Liukukäytävää ylös ja hissillä alas.
K soitti ja vaihdoimme joululaulupäivän toiseksi. Arvostelimme linnan juhla-asut. K:n mielestä jollakulla oli ollut liian avoin selkä. Minä en ottanut kantaa, kun asu ei kuitenkaan sotinut moraalikäsityksiä vastaan. Kyllä semmoista selkää passaa näyttää. Alman housuasu sai K:n näkemään punaista. Eikös tämä poptähti ole sanonut, ettei hameissa kulje? Sain senkin tietää, että Sofi Oksasen hiuslaite painaa noin kolme kiloa. Ei käytä kuulemma kotioloissa. Rumat olkapäät ja pulleat käsivarret piiloon, pauhasi K. Miten tämmöisen tyylitietoisen ystävän kanssa voi lähteä joululauluja kuuntelemaan? Minä kun täydennän vasta keväällä garderoobiani. Ehkä pidän takin päällä.
Sofi Oksasta en ole lukenut. Nyt päätin hänen tuotantoonsa ainakin yhden kirjan osalta tutustua. Olen varma, että sen hiuslaitteen alla toimii järkevän kirjailijan aivot. Finlandia-palkintokin sentään. Muissakin kirjallisuuspalkinnoissa hänet on huomioitu. Siis taas asiaa kirjakauppaan. Joulupukille ei kannata vihjaista, kun en koko mieheen usko. "Pukki" tarkoittaa maskuliinia. Miten käy, kun sukupuolista ei ole soveliasta puhua?
Lipittelen tässä samalla appelsiinille maistuvaa kahvia. Ei muuten maistu appelsiinille. Kardemumman ja kanelin ymmärrän, suklaan ja toffeen, mutta että appelsiinia. Lakritsikin hiukan ihmetyttää, vaikka Nespresson barista vakuuttikin sen sopivan hyvin yhteen kahvin kanssa. Tykkään lakritsista, mutta vieroksun ehkä vähän kahvissa. Kaikkea kans, sanoisi äidin äiti ja jauhaisi pontevasti tavalliset kahvinpavut myllyssään, jota pitelee polviensa välissä
K soitti ja vaihdoimme joululaulupäivän toiseksi. Arvostelimme linnan juhla-asut. K:n mielestä jollakulla oli ollut liian avoin selkä. Minä en ottanut kantaa, kun asu ei kuitenkaan sotinut moraalikäsityksiä vastaan. Kyllä semmoista selkää passaa näyttää. Alman housuasu sai K:n näkemään punaista. Eikös tämä poptähti ole sanonut, ettei hameissa kulje? Sain senkin tietää, että Sofi Oksasen hiuslaite painaa noin kolme kiloa. Ei käytä kuulemma kotioloissa. Rumat olkapäät ja pulleat käsivarret piiloon, pauhasi K. Miten tämmöisen tyylitietoisen ystävän kanssa voi lähteä joululauluja kuuntelemaan? Minä kun täydennän vasta keväällä garderoobiani. Ehkä pidän takin päällä.
Sofi Oksasta en ole lukenut. Nyt päätin hänen tuotantoonsa ainakin yhden kirjan osalta tutustua. Olen varma, että sen hiuslaitteen alla toimii järkevän kirjailijan aivot. Finlandia-palkintokin sentään. Muissakin kirjallisuuspalkinnoissa hänet on huomioitu. Siis taas asiaa kirjakauppaan. Joulupukille ei kannata vihjaista, kun en koko mieheen usko. "Pukki" tarkoittaa maskuliinia. Miten käy, kun sukupuolista ei ole soveliasta puhua?
Lipittelen tässä samalla appelsiinille maistuvaa kahvia. Ei muuten maistu appelsiinille. Kardemumman ja kanelin ymmärrän, suklaan ja toffeen, mutta että appelsiinia. Lakritsikin hiukan ihmetyttää, vaikka Nespresson barista vakuuttikin sen sopivan hyvin yhteen kahvin kanssa. Tykkään lakritsista, mutta vieroksun ehkä vähän kahvissa. Kaikkea kans, sanoisi äidin äiti ja jauhaisi pontevasti tavalliset kahvinpavut myllyssään, jota pitelee polviensa välissä
7. joulukuuta 2017
OLET MAAMME ARMAHIN SUOMENMAA
Nonnih, pippalot linnassa pidetty. Klänningit viimeisen päälle, design koruja, kaikkea mikä asiaan kuuluu vuoden huippujuhlassa. Ei niitä tässä maassa montaa olekaan. Nyt oli sekin syy, että satasta vietettiin. Aira Samulin oli pannut merkille, että moni tahtoi hänen kanssaan kuvaan. Minä panin sen merkille, että kaikki miehet eivät vieläkään kävele oikeaoppisesti naisensa vasemmalla puolella. Eikä jokainen koukista käsivarttaan niin, että naisen on helppo siihen omansa asettaa. Käsi roikkuu velttona ja nainen pinnistelee pitämällä edes joten kuten kiinni. Nämä ovat, totta kai, pikkujuttuja. Pääasia on, että mukana ollaan ja hauskaa on. Mutta tilaisuushan kokonaisuudessaan on tv-katselijan riemujuhlaa, sallittua kritiikkiä parhaimmillaan.
Oli, kuten ennenkin, kivaa tv:stä seurata ensin kättelyä ja sitten muuta ja kuunnella haastatteluja. Eikä niissä enää vuosiin ole kysytty "mitä itsenäisyys teille merkitsee?" Jonkun toimittajan (ja muidenkin) lailla huomasin minäkin ne kaksi jetsulleen samanlaista leninkiä kahdella naisella. Ihan selvä de ja vu-tapaushan se oli, mutta todellinen. Joskus ennenkin on näin tapahtunut. No, ei tämäkään maailmaa kaatanut. Hyvä maku kummallakin.
On ihmisiä, jotka eivät näitä juhlia hyväksy, ei pukuloistoa, ei "parempiosaisuutta". Moni frakki on yleensä pukuvuokraamosta ja moni naisen asu muualta kuin tunnetusta muotihuoneesta, joillakin jopa ennen käytetty itsenäisyysjuhlissa. Miten mukavaa katsella kaunista sohvan nurkasta, tyylikkäitä asuja, hymyjä yleensä niin totisten poliitikkojen kasvoilla, ihailla pöydän antimia ja kuunnella ihmisiä. Niitäkin, joiden ansiosta nytkin jälleen linnassa juhlittiin. Voisi olla toisinkin.
Kaikki hyvin, olet maamme armahin Suomenmaa.
Oli, kuten ennenkin, kivaa tv:stä seurata ensin kättelyä ja sitten muuta ja kuunnella haastatteluja. Eikä niissä enää vuosiin ole kysytty "mitä itsenäisyys teille merkitsee?" Jonkun toimittajan (ja muidenkin) lailla huomasin minäkin ne kaksi jetsulleen samanlaista leninkiä kahdella naisella. Ihan selvä de ja vu-tapaushan se oli, mutta todellinen. Joskus ennenkin on näin tapahtunut. No, ei tämäkään maailmaa kaatanut. Hyvä maku kummallakin.
On ihmisiä, jotka eivät näitä juhlia hyväksy, ei pukuloistoa, ei "parempiosaisuutta". Moni frakki on yleensä pukuvuokraamosta ja moni naisen asu muualta kuin tunnetusta muotihuoneesta, joillakin jopa ennen käytetty itsenäisyysjuhlissa. Miten mukavaa katsella kaunista sohvan nurkasta, tyylikkäitä asuja, hymyjä yleensä niin totisten poliitikkojen kasvoilla, ihailla pöydän antimia ja kuunnella ihmisiä. Niitäkin, joiden ansiosta nytkin jälleen linnassa juhlittiin. Voisi olla toisinkin.
Kaikki hyvin, olet maamme armahin Suomenmaa.
6. joulukuuta 2017
TUNTEMATON JÄI TUNTEMATTOMAKSI
Ken on maassa kaunein? Tänään se mitataan. Alan jo valmistautua ankarasti kritisoimaan pukuloistoa linnassa, jonka tapaisissa kerran kreivien häät vietettiin.
Asettauduin mukavasti eilen illalla nojatuoliin, heitin jalat jakkaralle, join espressoa ja olin valmis sotimaan Rauni Mollbergin Tuntemattomassa. No en! Olin nukahtanut ilmeisesti siinä vaiheessa, kun pojat astuivat ulkomaille, koska heräsin pitkästi tämän episodin jälkeen. Sen minkä näin elokuvasta, oli sitä, että vertasin Edvin Laineen versioon ja kuin myös roolihenkilöiden persoonaa edellisen version henkilöihin. Näin ei tietystikään ollut tarkoitus. Sitä paitsi en tuntenut näyttelijöistä kuin muutaman, esimerkiksi kovin nuoren pojanklopin kuten Pirkka-Pekka Peteliuksen Hietasena. Katselenko tänään sen toisen melkein kolmen tunnin vaihtoehdon, en vielä tiedä.
Tsilari-lehti tuli. Siinä ei vielä kuvia Vanhan tsyrkan konsertista. Muuta kivaa kyllä. Henry Theelistä, Hermannin historiaa, Tauno Palon vierailusta Laulumiehet-raflassa Turkismiesten joulujuhlassa, jonne Palo oli kutsuttu. Kirsti Ortola tuli hakemaan pois, kuten Ortolalla tapana oli, jopa Elitestäkin. Minua somasti lämmitti Heka Mäkisen kirjoitus Töölön Bio Hesperiasta, jossa olen kymmeniä kertoja ollut pikkufriiduna muun muassa Tarzaneita katsomassa. Kuten Mäkinen kertoo, Hesperiassa oli todellakin kovat puupenkit, mutta ei ne siinä iässä kesken krokotiilin ja Tarzanin tappelun yhtään häirinneet. Luin lehden huolellisesti kannesta kanteen. Etukannessa onnitellaan "meidän Suomee, 100v!"
Niin maailmalla monessa paikassa. Sinivalkoista väriä valoin nähtävyyksissä eri puolilla. Pieni Suomi tänään kovasti tapetilla. Kauniita sanoja, puheita, kiitollisuutta heille, jotka tämän kaiken mahdollistivat. Onnea 100-vuotiaalle!
Asettauduin mukavasti eilen illalla nojatuoliin, heitin jalat jakkaralle, join espressoa ja olin valmis sotimaan Rauni Mollbergin Tuntemattomassa. No en! Olin nukahtanut ilmeisesti siinä vaiheessa, kun pojat astuivat ulkomaille, koska heräsin pitkästi tämän episodin jälkeen. Sen minkä näin elokuvasta, oli sitä, että vertasin Edvin Laineen versioon ja kuin myös roolihenkilöiden persoonaa edellisen version henkilöihin. Näin ei tietystikään ollut tarkoitus. Sitä paitsi en tuntenut näyttelijöistä kuin muutaman, esimerkiksi kovin nuoren pojanklopin kuten Pirkka-Pekka Peteliuksen Hietasena. Katselenko tänään sen toisen melkein kolmen tunnin vaihtoehdon, en vielä tiedä.
Tsilari-lehti tuli. Siinä ei vielä kuvia Vanhan tsyrkan konsertista. Muuta kivaa kyllä. Henry Theelistä, Hermannin historiaa, Tauno Palon vierailusta Laulumiehet-raflassa Turkismiesten joulujuhlassa, jonne Palo oli kutsuttu. Kirsti Ortola tuli hakemaan pois, kuten Ortolalla tapana oli, jopa Elitestäkin. Minua somasti lämmitti Heka Mäkisen kirjoitus Töölön Bio Hesperiasta, jossa olen kymmeniä kertoja ollut pikkufriiduna muun muassa Tarzaneita katsomassa. Kuten Mäkinen kertoo, Hesperiassa oli todellakin kovat puupenkit, mutta ei ne siinä iässä kesken krokotiilin ja Tarzanin tappelun yhtään häirinneet. Luin lehden huolellisesti kannesta kanteen. Etukannessa onnitellaan "meidän Suomee, 100v!"
Niin maailmalla monessa paikassa. Sinivalkoista väriä valoin nähtävyyksissä eri puolilla. Pieni Suomi tänään kovasti tapetilla. Kauniita sanoja, puheita, kiitollisuutta heille, jotka tämän kaiken mahdollistivat. Onnea 100-vuotiaalle!
5. joulukuuta 2017
YÖKIRJOITTELUA JÄLLEEN KERRAN
K soitti. Menemme ensi viikolla joululauluja kuuntelemaan entiseen kotikirkkooni. Puhuimme taas ummet ja lammet ja tämä tarkoittaa, että K puhui. Juttua piisaa, vaikka juuri edellisenä päivänä olimme keskustelleet.
Eilen taas tyystin laiskana. Pesin kuitenkin koneellisen pyykkiä. Luin Hemingwayta. Mietin, olisiko imuroimisen paikka? Ei ollut. Mitä turhia. Ehtii myöhemminkin. Mietin joulukalenterin luukun merkitystä "Kiitollisuuden omenapuun hedelmä on tuore talvellakin". Pitää osata olla kiitollinen. Osaammeko me? Nurisemme usein. Unohdamme sen, mikä on hyvin ja siitä voisi olla kiitollinen. Sää ei ole mieleen. Maahanmuuttajia hyysätään liikaa. Toiset saavat, toiset eivät, on kysymys mistä vaan. Eriarvoisuutta. Toisaalta Suomessa moni asia paremmin kuin useissa muissa maissa maailmassa. Kenenkään periaatteessa ei tarvitse asua kadulla. Kaikki eivät sopeudu normeihin, tarjottuun apuun. Olemme moneen asiaan tyytymättömiä. Emme huomaa hyviä puolia, kiitollisuudesta puhumattakaan. Jos joku asia ei ole mieleen, joku toinen on. Tämä on kaikesta huolimatta hyvä maa asua ja elää. Tietysti jossain on aina paremmin. Tämä on kuitenkin meidän kotimme ja nyt juhlitaan sata-vuotiasta itsenäistä taivaltamme. Olkaamme kiitollisia heille, jotka sen meille antoivat. Verellä, hiellä ja suomalaisella sisulla. No, oli aseillakin siinä osansa aikanaan. Me maksoimme siitä kovan hinnan, mutta se kannatti. Tässä me nyt olemme vapaana maana ja siitäkin voimme olla kiitollisia.
Kaksi Tuntematonta sotilasta tarjolla. Rauni Mollbergin versio ja sitten se monen mielestä ainoa ja oikea Edvin Laineen suoritus. Ehkä kallistun katselemaan Mollbergia. Sitä en ole nimittäin ainakaan kokonaan nähnyt. Kolmas ja uusin versio, ohjaaja Aku Louhimies, antaa vielä itseään odotuttaa päästäkseen olohuoneisiimme. Luulen kuitenkin Edvin Laineen ohjaaman pitävän jatkossakin pintansa. Elleivät sitten seuraavat sukupolvet kallistu uusimpien puoleen. Eräs arvostelu väittää Louhimiehen kavereiden olevan "hitusen syvempiä tyyppejä". Rokka vahvasti perheellinen mies ja Jussi Vatasen Koskelan rooli vakuuttavin ja hienoin kaikista vanhemmista Koskeloista. Tämä oli nettitietoa.
Hyvää yötä nyt.
Eilen taas tyystin laiskana. Pesin kuitenkin koneellisen pyykkiä. Luin Hemingwayta. Mietin, olisiko imuroimisen paikka? Ei ollut. Mitä turhia. Ehtii myöhemminkin. Mietin joulukalenterin luukun merkitystä "Kiitollisuuden omenapuun hedelmä on tuore talvellakin". Pitää osata olla kiitollinen. Osaammeko me? Nurisemme usein. Unohdamme sen, mikä on hyvin ja siitä voisi olla kiitollinen. Sää ei ole mieleen. Maahanmuuttajia hyysätään liikaa. Toiset saavat, toiset eivät, on kysymys mistä vaan. Eriarvoisuutta. Toisaalta Suomessa moni asia paremmin kuin useissa muissa maissa maailmassa. Kenenkään periaatteessa ei tarvitse asua kadulla. Kaikki eivät sopeudu normeihin, tarjottuun apuun. Olemme moneen asiaan tyytymättömiä. Emme huomaa hyviä puolia, kiitollisuudesta puhumattakaan. Jos joku asia ei ole mieleen, joku toinen on. Tämä on kaikesta huolimatta hyvä maa asua ja elää. Tietysti jossain on aina paremmin. Tämä on kuitenkin meidän kotimme ja nyt juhlitaan sata-vuotiasta itsenäistä taivaltamme. Olkaamme kiitollisia heille, jotka sen meille antoivat. Verellä, hiellä ja suomalaisella sisulla. No, oli aseillakin siinä osansa aikanaan. Me maksoimme siitä kovan hinnan, mutta se kannatti. Tässä me nyt olemme vapaana maana ja siitäkin voimme olla kiitollisia.
Kaksi Tuntematonta sotilasta tarjolla. Rauni Mollbergin versio ja sitten se monen mielestä ainoa ja oikea Edvin Laineen suoritus. Ehkä kallistun katselemaan Mollbergia. Sitä en ole nimittäin ainakaan kokonaan nähnyt. Kolmas ja uusin versio, ohjaaja Aku Louhimies, antaa vielä itseään odotuttaa päästäkseen olohuoneisiimme. Luulen kuitenkin Edvin Laineen ohjaaman pitävän jatkossakin pintansa. Elleivät sitten seuraavat sukupolvet kallistu uusimpien puoleen. Eräs arvostelu väittää Louhimiehen kavereiden olevan "hitusen syvempiä tyyppejä". Rokka vahvasti perheellinen mies ja Jussi Vatasen Koskelan rooli vakuuttavin ja hienoin kaikista vanhemmista Koskeloista. Tämä oli nettitietoa.
Hyvää yötä nyt.
4. joulukuuta 2017
ENSI VUONNA AKTIIVISEMPI
Kahmaisin aamulla luukun auki "Kurkotan kohti toivoa. Loskassa ja ruuhkassa. Valo tihkuu." Loskasta ei ole tietoa. Talvi meni pois. Toivoa kohti on hyvä kurkottaa ja valoakin tihkuu, kunhan tästä päivä urkenee. Juhlaviikkoa eletään. Ylihuomenna pippalot ja niittaudun television ääreen. Mitenkä kukin pukeutunut, ovatko kristallit kirkkaat ja sujuuko kättely jouhevasti kuten aina? Tänään vielä normaali päivä, huomenna voi varastaa lähdön.
Lähetin R:lle meilin ja kerroin kuulumiset. Sitten soitin K:lle ja yritin saada tolkkua, menemmekö kuulemaan joulumusiikkia joko maksullisesti tai ilman maksua? K lupasi soittaa, kun ei muistanut minä päivänä on lääkärikäynti.
Olen tehnyt näin varhaisesti uudenvuodenlupauksen. Alan olla aktiivisempi Stadin Slangin tapahtumien suhteen. Kaikkea kivaa. Jos vaikka tapaisin jonkun kaukaa lapsuudesta, kun Tölikän kundit joskus skrivaavat Tsilariinkin. Kuvia luvassa Vanhan tsyrkan konsertista. Valokuvaajia paikalla. Vilahdammeko K ja minä jossain kuvassa?
Luen edelleen kesken "joulukiireitteni" Hemingwayn kirjaa The old man and the sea. Aina vahvempana tulee mieleen, etten ole sitä aiemmin lukenut. Muistaisin näin voimakkaan kuvauksen kalanpyynnistä. Muistan kyllä joskus nähneeni elokuvana. Vanhus juttelee kirjassa yhtä lailla niin itselleen kuin kalalle, joka taistelee hengestään siiman päässä. Eikä se mikään pieni otus olekaan. Luin pitkän pätkän taas viime yönä herättyäni joskus kahden maissa toviksi.
Urkeni siis uusi aamu, olo mainio. En poistu kotoa muutamaan päivään. Torstaina hedelmävati taitaa olla sen näköinen, että kaipaa täydennystä. Ja miksen minäkin? Jos en olisi dieetillä, lähtisin Wanhaan Satamaan Naisten joulumessuille, joilla messuilla olen lapsesta asti käynyt. En tosin enää puolison viimeisinä vuosina, mutta alussa lykin hänet pyörätuolissa. Muutettuani pois Katajanokalta, en ole sinne mennyt. Tänäkin vuonna jää väliin. Ensi vuonna harkintaan, kun olen päässyt pyrkimiini kroppamittoihin.
Ei tässä muuta. Aloitetaan päivä.
Lähetin R:lle meilin ja kerroin kuulumiset. Sitten soitin K:lle ja yritin saada tolkkua, menemmekö kuulemaan joulumusiikkia joko maksullisesti tai ilman maksua? K lupasi soittaa, kun ei muistanut minä päivänä on lääkärikäynti.
Olen tehnyt näin varhaisesti uudenvuodenlupauksen. Alan olla aktiivisempi Stadin Slangin tapahtumien suhteen. Kaikkea kivaa. Jos vaikka tapaisin jonkun kaukaa lapsuudesta, kun Tölikän kundit joskus skrivaavat Tsilariinkin. Kuvia luvassa Vanhan tsyrkan konsertista. Valokuvaajia paikalla. Vilahdammeko K ja minä jossain kuvassa?
Luen edelleen kesken "joulukiireitteni" Hemingwayn kirjaa The old man and the sea. Aina vahvempana tulee mieleen, etten ole sitä aiemmin lukenut. Muistaisin näin voimakkaan kuvauksen kalanpyynnistä. Muistan kyllä joskus nähneeni elokuvana. Vanhus juttelee kirjassa yhtä lailla niin itselleen kuin kalalle, joka taistelee hengestään siiman päässä. Eikä se mikään pieni otus olekaan. Luin pitkän pätkän taas viime yönä herättyäni joskus kahden maissa toviksi.
Urkeni siis uusi aamu, olo mainio. En poistu kotoa muutamaan päivään. Torstaina hedelmävati taitaa olla sen näköinen, että kaipaa täydennystä. Ja miksen minäkin? Jos en olisi dieetillä, lähtisin Wanhaan Satamaan Naisten joulumessuille, joilla messuilla olen lapsesta asti käynyt. En tosin enää puolison viimeisinä vuosina, mutta alussa lykin hänet pyörätuolissa. Muutettuani pois Katajanokalta, en ole sinne mennyt. Tänäkin vuonna jää väliin. Ensi vuonna harkintaan, kun olen päässyt pyrkimiini kroppamittoihin.
Ei tässä muuta. Aloitetaan päivä.
3. joulukuuta 2017
KYYTTÖ
Milloinkaan aikaisemmin en ole maistanut kyyttöjuustoa. Nyt olen. Ostin pienen pyöreän ja litteän palan. Kyyttö on lehmä, kuten tiedämme, ja muun muassa Miina Äkkijyrkkä niitä piti ja pelasti sukupuutolta. Nykyisin Suomessa tätä itäsuomenkarjan lehmää on noin 500 kappaletta. Googletin. Minun juustoni tulee Kainuu country food Oy:ltä Kontiomäeltä. Juusto on minulle ainakin tähän asti ainoa linkki kyyttöihin. Yhtäkään sen lajin lehmää en ole tietääkseni nähnyt. Miltä sen maito maistuisi kahvissa? Juusto oli iloinen yllätys ja liitän sen tältä istumalta yksinkertaisen ja typistetyn jouluni ruokalajeihin. Se oli hyvää!
Vieläkin soi korvissani slangin kieliset joululaulut. "Mä oon kuullu; et mesta on tuolla, yllä maan, päällä pilvien, usvain. Luona välkkyväin himmelin rantsuin, siellä kerran ah, hengailla saan. Halleluja! Mestaan nyt dallaan! Vaikka klabbini mua himaan päin vie..." Slangikuoro oli mahtava. Kaikkiaan kuorolaisia on noin 30. Aivan kaikki eivät Vanhassa tsyrkassa nyt meille laulaneet. Kuoro käy esiintymässä monissa paikoissa ja minä aion kuunnella sitä toisenkin kerran. Jos vaikka useammankin. K puhui jo myös tavallisten joululaulujen kuuntelemisesta ja yksi paikka voisi olla Johanneksen kirkko. Muuallakin musisoidaan. Cantores minores, YL, Kaartin soittokunta... Pääsylippuja hommaamaan!
Tullessani Vanhasta kirkosta kotiin, poikkesin kauppaan. Ikinä, koskaan elämässäni en ole siihen aikaan ollut ostoksilla. Ei ollut muuten tungosta. Alkoi nukuttaa, enkä sitäkään ole kaupassa ennen kokenut. Pian kotiin ja nukkumaan! Sen verran olin voimissani, että tuon kyyttömaitojuustonkin ostin. Olin juuri K:n kanssa puhunut, kuinka voi olla turvatonta pimeällä tämmöisen myöhäiskeski-ikäisen naisenpuolen yksin kulkea. Toista oli ennen! No, ei minun käynyt kuinkaan, vaikka jo metromatka oli kielinyt perjantai-illan menosta. Örveltäjät liikkeellä. Itäkeskus vaikutti rauhalliselta. Olin onnellinen, kun rapun ulko-ovi napsahti lukkoon ja pääsin hissiin. Maistoin kyyttöjuustoa ennen nukkumaan menoa.
Vieläkin soi korvissani slangin kieliset joululaulut. "Mä oon kuullu; et mesta on tuolla, yllä maan, päällä pilvien, usvain. Luona välkkyväin himmelin rantsuin, siellä kerran ah, hengailla saan. Halleluja! Mestaan nyt dallaan! Vaikka klabbini mua himaan päin vie..." Slangikuoro oli mahtava. Kaikkiaan kuorolaisia on noin 30. Aivan kaikki eivät Vanhassa tsyrkassa nyt meille laulaneet. Kuoro käy esiintymässä monissa paikoissa ja minä aion kuunnella sitä toisenkin kerran. Jos vaikka useammankin. K puhui jo myös tavallisten joululaulujen kuuntelemisesta ja yksi paikka voisi olla Johanneksen kirkko. Muuallakin musisoidaan. Cantores minores, YL, Kaartin soittokunta... Pääsylippuja hommaamaan!
Tullessani Vanhasta kirkosta kotiin, poikkesin kauppaan. Ikinä, koskaan elämässäni en ole siihen aikaan ollut ostoksilla. Ei ollut muuten tungosta. Alkoi nukuttaa, enkä sitäkään ole kaupassa ennen kokenut. Pian kotiin ja nukkumaan! Sen verran olin voimissani, että tuon kyyttömaitojuustonkin ostin. Olin juuri K:n kanssa puhunut, kuinka voi olla turvatonta pimeällä tämmöisen myöhäiskeski-ikäisen naisenpuolen yksin kulkea. Toista oli ennen! No, ei minun käynyt kuinkaan, vaikka jo metromatka oli kielinyt perjantai-illan menosta. Örveltäjät liikkeellä. Itäkeskus vaikutti rauhalliselta. Olin onnellinen, kun rapun ulko-ovi napsahti lukkoon ja pääsin hissiin. Maistoin kyyttöjuustoa ennen nukkumaan menoa.
2. joulukuuta 2017
MÄ OON KUULLU, ON TSYRKKA LÖNKALLA TUOLLA
Joulupuu on byggattu, ja
joulu staijaa dörtsillä.
Namusia stikattuna
ompi kuusen oksilla.
Kuusen snadit kynttiläiset
lyysailevat snygisti.
Brassailevat lapsukaiset
shungailevat södesti.
Tänksit sulle, Jeesuksemme,
kallis Vapahtajamme,
flygasithan vieraaksemme,
bestis joululahjamme.
( Sävel suomal. kansanlaulu, sanat G.O. Schönemann, slanginnos E-J. Kauhanen)
Satoi lumen sekaista räntää marssiessamme pimeän Ruttopuiston läpi Vanhaan tsyrkkaan kutosen pysäkiltä. Kirkkosali melkein täynnä ja meidät vaivaiset oli otettu huomioon lapuilla "liikuntarajoitteisia varten". K ja minä olimme mitä suurimmassa määrin tähän ihmiskuntaan kuuluvia ja meidät ohjattiin kohteliaasti paikoillemme. Avaussanojen jälkeen ohjelmaa, yhteislaulua ja Slangikuorokin lauloi kuin myös Pepe Willberg "Oi jouluyö" ihan kirjakielellä. Kuulimme jouluevankeliumin sekä vielä Tampereelta kotoisin olevan teologian maisteri, Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan Vanhan kirkon kappalainen Seppo.S. Kososen loppusanat, joista osan manselainen päästeli slangiksi. Itse kuitenkin vähätellen taitoaan ja sen aivan vastikään oppineena. Kuoro marssi kirkkokäytävää pitkin ryhdikkäänä rivinä kynttilät käsissään laulunsa lopetettuaan. Kolehti kerättiin köyhiä varten ovella. Minäkin panin osani. Urut olivat pauhanneet ja kanttori Laura Haimelin pääsi vapaalle. Kansa poistui.
K oli hiukan harmistunut, kun kaikki slangilla puhutut ja lauletut jäivät ymmärtämättä. Ei kuulemma ole ollut pienenä ja nuorena slangin kanssa tekemisissä. Mutta minä olen ollut ja ymmärsin jokaisen sanan.
Kliffa tsyrkkamatka! Mennään taas.
Joulukalenterin luukussa tänään pyydettiin hymyilemään.
joulu staijaa dörtsillä.
Namusia stikattuna
ompi kuusen oksilla.
Kuusen snadit kynttiläiset
lyysailevat snygisti.
Brassailevat lapsukaiset
shungailevat södesti.
Tänksit sulle, Jeesuksemme,
kallis Vapahtajamme,
flygasithan vieraaksemme,
bestis joululahjamme.
( Sävel suomal. kansanlaulu, sanat G.O. Schönemann, slanginnos E-J. Kauhanen)
Satoi lumen sekaista räntää marssiessamme pimeän Ruttopuiston läpi Vanhaan tsyrkkaan kutosen pysäkiltä. Kirkkosali melkein täynnä ja meidät vaivaiset oli otettu huomioon lapuilla "liikuntarajoitteisia varten". K ja minä olimme mitä suurimmassa määrin tähän ihmiskuntaan kuuluvia ja meidät ohjattiin kohteliaasti paikoillemme. Avaussanojen jälkeen ohjelmaa, yhteislaulua ja Slangikuorokin lauloi kuin myös Pepe Willberg "Oi jouluyö" ihan kirjakielellä. Kuulimme jouluevankeliumin sekä vielä Tampereelta kotoisin olevan teologian maisteri, Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan Vanhan kirkon kappalainen Seppo.S. Kososen loppusanat, joista osan manselainen päästeli slangiksi. Itse kuitenkin vähätellen taitoaan ja sen aivan vastikään oppineena. Kuoro marssi kirkkokäytävää pitkin ryhdikkäänä rivinä kynttilät käsissään laulunsa lopetettuaan. Kolehti kerättiin köyhiä varten ovella. Minäkin panin osani. Urut olivat pauhanneet ja kanttori Laura Haimelin pääsi vapaalle. Kansa poistui.
K oli hiukan harmistunut, kun kaikki slangilla puhutut ja lauletut jäivät ymmärtämättä. Ei kuulemma ole ollut pienenä ja nuorena slangin kanssa tekemisissä. Mutta minä olen ollut ja ymmärsin jokaisen sanan.
Kliffa tsyrkkamatka! Mennään taas.
Joulukalenterin luukussa tänään pyydettiin hymyilemään.
1. joulukuuta 2017
JOULUKALENTERI- JA ADVENTTIAIKAA
Avasin ensimmäisen joulukalenterin luukun: Anna joulun tulla, rakasta, ole läsnä ja syvään hengitä. No, joulun tulemisesta itselleni en ole aivan varma, mutta ikiaikaisesti aina jotain rakastan. Läsnäkin olen, jos tarpeen ja hengittäminen syvään kuuluu päivittäin asiaan.
Eilen olin visusti läsnä kyläpaikassa. Tapasin kaksi naista, toinen nuorempi toista. Puhua pulputimme neljä tuntia, joimme kahvit ja söimme kakkua. Sivusimme jutuissa kaikkea mahdollista taiteesta nykymuotiin, muistoista tähän päivään. Kiva visiitti ja kaunis koti, jossa sain ilon vierailla.
Ulkona näyttää kylmältä, lunta sataa. Tuntuu talvelta. Ei montaakaan kuukautta, kun on taas lämmintä ja mukavaa kesää odotellessa. Talviaikaa on pakko läpi käydä, tahtoo tai ei. Pakkasella narskuu lumi saappaan alla, metsissä paukkuvat puut, kylmä luita vihloo...
Ystäväni R kysäisi meilissään, minkä kansallisuuden tunnistaisin itsessäni? Olin kertonut äitini olleen entisessä elämässään japanilainen. R on tavannut äitini ja mielellään laittoi hänet Japanissa eläneeksi. No, hetken mietin kansallisuuttani muuna kuin suomalaisena. En tiedä, enkä keksinyt. Tämä on tarkasti mietittävä asia. Äitini lailla tuskin kuitenkaan japanilaisuutena, vaikka joskus olen kukkani asetellut maljakkoon oikeaoppisesti shin, soe ja hikae-malliin. Näillä asetelmilla on oma kieli. Vierasta odotellessa kertovat tämän olevan tervetullut. Persona non grata-asetelma? Tuskin japanilaiset.
Hyvää aikaa valmistautua iltapäivän kirkkoon menoon. Joululauluja slangiksi!
Eilen olin visusti läsnä kyläpaikassa. Tapasin kaksi naista, toinen nuorempi toista. Puhua pulputimme neljä tuntia, joimme kahvit ja söimme kakkua. Sivusimme jutuissa kaikkea mahdollista taiteesta nykymuotiin, muistoista tähän päivään. Kiva visiitti ja kaunis koti, jossa sain ilon vierailla.
Ulkona näyttää kylmältä, lunta sataa. Tuntuu talvelta. Ei montaakaan kuukautta, kun on taas lämmintä ja mukavaa kesää odotellessa. Talviaikaa on pakko läpi käydä, tahtoo tai ei. Pakkasella narskuu lumi saappaan alla, metsissä paukkuvat puut, kylmä luita vihloo...
Ystäväni R kysäisi meilissään, minkä kansallisuuden tunnistaisin itsessäni? Olin kertonut äitini olleen entisessä elämässään japanilainen. R on tavannut äitini ja mielellään laittoi hänet Japanissa eläneeksi. No, hetken mietin kansallisuuttani muuna kuin suomalaisena. En tiedä, enkä keksinyt. Tämä on tarkasti mietittävä asia. Äitini lailla tuskin kuitenkaan japanilaisuutena, vaikka joskus olen kukkani asetellut maljakkoon oikeaoppisesti shin, soe ja hikae-malliin. Näillä asetelmilla on oma kieli. Vierasta odotellessa kertovat tämän olevan tervetullut. Persona non grata-asetelma? Tuskin japanilaiset.
Hyvää aikaa valmistautua iltapäivän kirkkoon menoon. Joululauluja slangiksi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)