30. toukokuuta 2017

RAHAA ALKAA TULLA OVISTA JA IKKUNOISTA

Jee, jee, nyt minulla on miljoonat vetämässä eurojackpot-kupongissa. Jännempää kuin koskaan lotossa.

Sitten ostin sateensuojan, kun olen varma, että minulla on vain sinisiä. Pitää olla musta. Kaihileikkauksen jälkeen olen erittäin epävarma mustan ja tummansinisen suhteen. Myyjä vannoi kautta kiven ja kannon, että ostin nyt mustan. Ehkä minulla ei olekaan sinisiä kotona. Ostin myös Horstin maljakkoon ruusuja.

En ole koskaan maistanut saksalaisen Lauensteinin käsintehtyjä suklaita. Nyt olen. Olivat vaaleanpunaisen samppanjan ja tryffelin makuisia. Kyllä, kyllä, olen dieetillä. Se nyt on kuulkaas sillä viisiin, että liha on joskus niin heikko.

A meilasi heti aamulla Torreviejasta. Ihmetteli omaishoitajuuttani. Olen kertonut, mutta en niin tarkasti ja ihmisillä on aina väärä luulo hoitamisesta, että helpohkoa on. Syöttää ja nukuttaa. Kerroin uudestaan ja ilman mitään marttyyriutta tai haavilla oloa. Se oli mitä oli, raakaa ja sottaista arkea kaikkinensa aamusta iltaan ja joskus illasta aamuun. Hän sanoi "it was too much, uffff".

Sitten hän oli samaa mieltä kanssani, että Hieronymos Boschin työt ihastuttavat mystiikallaan. Kerroin nähneeni dokumentin. Chagallistakin olemme samaa mieltä: hurmaavat. Mutta meidän Tyko Sallisesta hän ei ollut kuullutkaan! Mitähän varten en yhtään hämmästy? Kyllähän hän kuuluisi ilman muuta samaan kategoriaan Boschin ja Chagallin kanssa, vai?

Söin jo kaikki Lauensteinin suklaat. Vatsa tykkää. Minä en.



2 kommenttia:

  1. Onnea vaan uudelle lottosysteemille! Minä en ole moisia harrastanut, mutta pitäisi ehkä joskus kokeilla.
    Enpä ole kuullutkaan tuon nimisestä suklaan valmistajasta. Stockmanniltako sitä ostit? Maku kuulostaa erikoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksesta, Marjatta. Vastauksena kysymykseesi: Stockmannilta, Stockmannilta hyvinkin. Huomenna on sitten almanakan mukaan kesä!

      Poista