Veri vetää kummasti Helsinkiin. Eilen stadissa. Ensi viikolla HAMiin tutkailemaan Tyko Sallisen töitä M:n kanssa. L ja A olivat olleet Didrichsenin museossa Juho Rissasen näyttelyssä. Päättyy huomenna. Minulla on näitä taiteen harrastajaystäviä muuallakin kuin Italiassa. Vaikka siellä taidetta on yltäkylläisesti kaikkialla ja eritoten Roomassa. Ystäväni hehkutti kirjeessään kovasti Artemisia Gentileschia (1593-1651) siksikin, että taiteilija oli niitä ainokaisia naisia jo siihenkin aikaan ankaran miehisessä taidemaailmassa. Roomassa näyttely. Olisipa saanut olla mukana! Sain kyllä brosyyrin.
Äitini serkku yllätti pienellä kirjeellä. Hän on jo todella iäkäs, mutta käsiala edelleen selvää, kuten opettajalla sopiikin olla. Ennen vaihdoimme useinkin mielipiteitä asioista, mutta sitten yhteydenotot harvenivat, kunnes nyt...
Syön tässä samalla hollantilaisia kirsikoita (ostettu ulkomaalaiselta kauppiaalta, joka ei puhunutkaan puppua niiden makeudesta), sekä espanjalaisia että jo kotimaisia mansikoita, makoisia hallaimia ja vähemmän makoisia mandariineja. Kyllä nyt jo saa vaikka mitä, vaikka vasta toukokuuta mennään. Parsalle olen perso. Nautin joka päivä salaatissa monta tankoa. Enkä myöskään halveksi kenialaisia papuja. Ennen olin Kenia-fani, tutkin ja luin. Opettelin muutaman sanan suahelin kieltäkin. Sitten se vähän lopahti, enkä koskaan sinne päässyt, vaikka sielläkin asui ystäviä. L asui puolestaan vuosikaudet puolisonsa kanssa Etelä-Afrikassa ja hermostui, kun aina puhuin leijonista. Ei niitä siellä sen enempää Kapissa kuin Durbanissa tepastele kaduilla kuin meillä jääkarhujakaan. Reservaateissa ovat, eikä Suomessa jääkarhut ole edes mitenkään kotoperäisiäkään. Pitää matkustaa pohjoisempaan tai vaikka Kanadaan. Liekö ulkomaalaisilla enää tätä harhakuvaa faunastamme. Kyllä pohjoisessa tuntureitten kupeilla kuulee vain porojen koparien ääniä. Että semmoista villiä eksotiikkaa, jokunen naali ja ahmavekkuli. Mennään Korkeasaareen tai vaikka Ähtäriin.
Hei tältä aurinkoiselta päivältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti