ÄITIENPÄIVÄ TULOSSA

E lähtee luostariin. Käymään turistin lailla, tutkailemaan ikoneita ja munkkeja. Valamoon. Minäkin joskus siellä ollut. Turistina samoin. Muuallakin luostareissa käynyt. Kyproksessakin. Nunnaluostari, jonne miesvieraat eivät olleet tervetulleita. Puoliso odotti autossa. Minusta piti nunna huolta, esitteli taloa, kertoi ja lopulta vei minut luostarin kauppaan, josta ostin ainakin hunajaa. Minulla oli kamera mukana, mutta nunnaa ei saanut valokuvata, vain ikoneita ja taloa yleisesti. Luostarin puutarha oli kukassa, vaikka ulkopuolella oli kolea talvi. Tulin puolison luo, enkä ollut valaistunut, mutta mieleni oli rauhaisa ja siihen kai näinkin lyhyellä luostarikäynnillä pyritään. Hunaja oli hyvää. Nunnalta sain muistoksi pienen ikonijäljennöksen, joka on minulla vieläkin.

Huomenna ajattelin mennä kirjakauppaan. Olen saamassa palkinnoksi uskollisuudesta yhden ilmaisen pokkarin ja tietysti on toivottavaa ja odotettavaa, että ostan jotain. Loppuviikoksi hedelmiä ja ehkä piipahdan Itäkeskuksen Stockmannin Herkkuunkin.

E:n kanssa puhuimme äitienpäivästä. Hän on äiti. Joka äitienpäivä hänet kutsutaan tyttären ja tämän miehen kotiin, pidetään hyvänä ja annetaan hyvää ruokaa. Näin se pitäisikin mennä. Kuitenkin usein lapset tulevat äidin kotiin. Saavat hyvää ruokaa, jota on edeltänyt kova laittaminen ja lisäksi vielä siivoamista, kaupassa käymistä, itsensä väsyttämistä. Jälkikasvu saapuu kukkien kanssa, halataan ja äiti näyttää kaikesta huolimatta pirteältä ja rakastavalta.

Sitten on äitienpäiväkorttilapset. Kerran vuodessa muistavat. Heitäkin on. Olen joskus nuorena vieraillut jonkun äidin kotona ja minulle on ylpeänä näytetty edellisvuoden äitienpäiväkortti, joka on paljosta käsittelystä nuhraantunut ja monta kertaa kyynelistä kastunut. Äiti oli vakuuttunut, että saa kortin taas sinäkin vuonna. Minä toivoin, että tästä korttilapsesta kuuluisi muulloinkin jotain, ehkä puhelinsoitto tai peräti oikea suukko äidin poskelle, kun tulee tervehtimään.

Minulla ei ole enää äitiä. Eikä ole E:lläkään. Yksinäisiä äitejä on, unohdettuja äitejä. Toisaalta on äitejä, joita rakastetaan ja joiden kanssa ollaan äitienpäivän lisäksi muinakin aikoina. Sellainen äiti on E. Tulevana sunnuntaina on äitienpäivä ja minäkin muistelen omaa äitiäni ja jopa lapsuuttani, jolloin saatoin kerätä valkovuokkoja hänelle ja muistan senkin, että lausuin monena äitienpäivänä hänelle Einari Vuorelan Kaivotiellä. Enää en runoa sanasta sanaan muista, mutta se on kirjassa. Ehkä sen sunnuntaina luen.