Olen ahkeroitsinut oikein olan takaa eilen. Ensin aamupäivällä ostoksille, kahvinkeitin Powerista ja sitten hedelmiä kotimatkalla. Kotona seuraavaksi imuroin parvekkeen ja pyyhin kostealla vähän sieltä ja täältä. Raahasin partsilta ylimääräiset tavarat makuuhuoneeseen odottamaan kellarikäyntiä. Panin parvekkeen seinälle puolison Chevalier-olkihatun, semmoisen kovan. Oli sopivasti naula. Istuin ja katselin ihastuneena kätteni töitä ja olin kaiken rehkimisen jälkeen totaalisen väsynyt ja lonkka kenkkuili sen kuin ehti. Mutta mieli oli korkealla.
A:lta tuli lyhyt viesti Torreviejasta. Pyysi etsimään googlesta saksalaisen taiteilija Emil Nolden (1867-1956) töitä. Wiesbadenissa näyttely. Minä etsin ja löysin. Pitää jonkunlainen mielipide lähettää. Ja olla hienotunteinen, vaikka Nolden työt eivät saaneetkaan jakamatonta ihastustani. Olen edelleen sitä mieltä, että minun pitäisi olla hyväksymättä vain "vanhaa" taidetta ja oppia olemaan avarakatseisempi kaiken taiteen suhteen. Olen menossa M:n kanssa ensi kuussa Tyko Sallisen näyttelyyn ja aion pitää suuni kiinni, vaikka taiteilija maalasi Mirrille aina kauhistuttavat, valtavan kokoiset sieraimet.
Lämmintä eilen. Citymarket saa uudet tilat syksyllä. Kypärämiehiä katukuvassa. Tästä lämpimästä säästä alkoi eräs rakennusmies yllättävästi kanssani keskustella, kun matkasimme molemmat kauppakeskukseen. Yhteinen matka ei ollut enää siinä vaiheessa pitkä, mutta ehdimme pohtia, että onko sen hetkinen lämpö jäävä ainoaksi koko vuonna. Oviaukoissa hän odotti, että pääsin esteettömästi rullautumaan hänen ohitseen. Siis herrasmies!
Tänään kotioloa. Avaan kahvinkeittimen laatikon ja luen ohjeet. Huomenna, ellei sada, lähden Hagikseen. Markkinat ja Slangilla koju. Jos olisi vaikka joku snadi symppis kniiga, jota diggaisin, niin voisin vaikka tsöpata, jos ei bungaa kohtuuttomia.
Voi että!! Ihanaa tuo sun slangi! Ymmärsinkin siitä kaikki muut sanat paitsi kniigan. Mikä se on? Toivottavasti sulla on kivaa markkinoilla ja tapaat vaikka tuttujakin.
VastaaPoistaMarjatta. "Kniiga" tarkoittaa "kirjaa". En ollut markkinoilla Hagiksessa. Jäi kniigat tsöpaamatta. Hengailin vain himassa.
PoistaStadin slangissa venäläisiä sanoja riittää, kuten tuo kniga.
VastaaPoistaEn ole tiennyt, että sekin venäjästä. Kiitos tiedosta.
PoistaSe on ihan jetsulleen noin venäjäksi.
VastaaPoista