Presidentti Mauno Koivisto on kuollut. Korkeaan 93v ikään pääsi. Oli aika hänellä lähteä. Suomi suree ja muistaa, liput puolitangossa. Kun Koivistot asuivat vielä Katajanokalla, nousi ratikkaan useinkin Mauno Koivisto. Joku huomasi ja tunsi. Minäkin. Sitten alkoi maan entisen päämiehen kunto huonontua. Muuttivat pois. Ei enää itsenäisyyspäiväpippaloihinkaan. Ja nyt hän on kokonaan poissa.
Heräsin varhain ja aamukahvia juodessa tutustuin Tyko Salliseen. Joskus olen ostanut kirjan ja kun ensi kuussa olen menossa hänen näyttelyynsä, on paikallaan hiukan opiskella tarkemmin tämän kaltaista modernismia. Kujeileeko naismalleillaan, ivaako vai ei arvosta? Ne Mirrin sieraimet ja pysty nenä! Taiteilijatoverit pitivät Sallista jopa kapinallisena. Muutkin joivat, mutta Sallisen kohdalla siihen takerruttiin "juoppo ja käytöstavoiltaan karkea". Edelleen ollaan kahta mieltä hänen taiteestaan, tykätään tai ei, arvostetaan tai ei. Minä en sano mitään. Menen näyttelyyn avoimin mielin, katselen maalauksia, joita olen ennenkin nähnyt. Enkä sano Mirrin muotokuvista mitään.
Lueskelen Sherlock Holmesia ja kahtatoista tarinaa hänestä. Miksi juuri kirjassa kaksitoista? Agatha Christien Poirotkin ratkaisi eräässä kirjassa kaksitoista tapausta. Viitattiin Herkuleen urotöihin. Liekö sama syy ollut Sir Arthur Conan Doylelläkin? Kaksitoista on hyvä luku ilman Zeus-jumalan ja Mykeneen kuninkaan tyttären Alkmeneen rakkauden hedelmääkin. Olen Holmesin kuudennessa "urotyössä" Halkihuulisen kerjäläisen tarinassa, jossa Holmesin avustajana, kuten muissakin tehtävissä, toimii aina uskollinen tohtori Watson. Tohtori on juuri mennyt naimisiin, mutta aikaa liikenee aina ystävälle. Hullua muuten, maailmassa on ihmisiä, jotka uskovat sekä Holmesin että Watsonin olevan oikeita eläviä ihmisiä ja jotkut lähettävät postia Baker Street 221 B.
Tänään parvekkeella lukemista, rentoutumista ja muuten vain mukavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti