UNI KOTKASTA

Heräsin hetki sitten ja kun kerran muistan uneni hyvin, kerron sen tässä. Olin puolisoni kanssa Kotkassa. Olimme nuoria, kuten usein unissa. Minulla asuu Kotkassa vieläkin äidin puoleinen pikkuserkku ja olemme nykyisin vain soittoväleissä, kuten niinkin usein käy, kun välimatkaa ja kremppaa on.

No, siis takaisin unen Kotkaan. Kotkan kansallislintu oli kana, ruskea kana. Niitä oli kaikkialla kaupungissa, eikä niitä saanut syödä vaan syöttää. Myös Langinkoski oli itse kaupungissa. Se ryöppysi valkein pärskein katujen tilalla ja näkyi T:n vanhempien uuteen kotiin ikkunoista. Meillä oli minun isäni mukana, joka oli koko ajan raidallisessa pyjamassa, eikä sitä kukaan kaupungilla kummeksinut. Isäni piti (oikeastikin) eläimistä ja hänen perässään oli aina pitkä jono kanoja. Tuli mieleen pillipiipari Hamelnin kaupungista 1200-luvulla. Paitsi että kanoja ei, kuten pillipiiparin rottia, johdatettu ulos kaupungista, vaan ne seurasivat hyväntuulista pyjamaan pukeutunutta isääni Kotkan koskien täyttämillä kaduilla, joiden reunoilla oli jalkakäytäviä.

Tämän enempää en unta nähnyt, mutta siihenkin asti se oli mukava uni.

Ulkona taas taivaan täydeltä aurinkoa. Nukuin hyvin ja lähden tästä kahvia tiputtelemaan. Valitsen mukivalikoimastani sopivan ja koska olen hyvällä tuulella, taidan valita iloisen mukin. En aio miettiä, mitä tapahtuisi, jos Donald Trumpista tulisi USAn presidentti. Enkä sitä, että onko maailmassa kieliä, joissa ei olisi kirosanoja. No, tämän kielen olisin suonut Suomelle. Eilenkin kauppareissulla ohitin "herraseurueen", joka oli ripustanut muovikassin puun oksaan ja siinä oluttölkkejä. Keskustelivat kovaäänisesti kiroillen asioista, joissa ei päätä eikä häntää ja yksi miehistä heitti toista isolla kivellä, joka ei tosin osunut. Suukopua ja minä kiiruhdin askeleitani, minkä rollaattori ja lantio myöten antoivat. Tämä on Itäkeskusta!