Urkeni uusi päivä ja sen nimi on keskiviikko. Taivas pilvessä, Itäkeskuksessa heräillään. Onnahtelin eilen kauppaan. Palvelutiskillä, jossa lihat ja leikkeleet, ei asiakkaita, eikä myyjiä. Odottelin ja huhuilin. Jo toinen kerta, kun eivät välitä palvella. Tietysti aloin harmistua, joka purkautui kiukkuna, kun vihdoin myyjä ilmestyi työpaikalleen. Moitin palvelua. Ei sanaakaan anteeksipyynnöksi tai edes syytä, miksi noin isossa kaupassa jätetään kokonainen pitkä tiski myyjittä.
Olin ymmärtänyt väärin cantaloupemelonin hinnan, eli, että ei tarvitse punnita (pyysin tätä kömmähdystä anteeksi), vaan hinta kiinteä kaikilla puolikkailla. Kassafröökynä oli toista mieltä ja kysyi, jos haluan hänen menevän melonin punnitsemaan. Halusin, kun en muuta mahdollisuuttakaan keksinyt. Hän meni. Tuli takaisin verigreipin hintalappu cantaloupen kyljessä. En puhunut mitään, en enää viitsinyt. Kotoa soitin ja hinta oli kuulemma sama, niin "että vahinkoa ei ole sattunut". Onko tässä kaupassa nyt niin, että ei ole väliä, mitä vaakanappulaa painaa, kunhan hinta stemmaa? Tai ehkä silläkään ei ole väliä, kunhan painaa jotain?
Tein salaatin ja kiukkuni alkoi tasaantua. C lähetti viestin, että sairaalan toimenpide sujui kommelluksitta, eikä mitään hälyttävää missään. Miksi siis kivut? Onko sekin semmoinen mystinen juttu, josta ei selvää eikä hoitoa saa? Näitä tapauksia on maailma täynnä. No, ei lääketiedekään kaikkeen pysty. Kehittyy, kehittyy kyllä. Tästä tulikin mieleeni, että varaan tänään verikoeajan ensi viikoksi. Voisin mennä istuksimaan ja jonottamaan, mutta en taida viitsiä. Viereen voi tulla ihminen, jonka sukulainen kaukana maalla sai tietää kauheita asioita verikokeen tuloksista. Liekö enää hengissäkään?
Huono palvelu ärsyttää, hyvä palvelu ja hymy ei työntekijää rasita. Soitto kauppiaalle voisi kannattaa, me suomalaiset emme juuri valita palvelusta.
VastaaPoistaSari. Annan yleensä kaupalle palautetta niin hyvässä kuin pahassa. Nyt en viitsinyt, jaksanut, halunnut. Kun palveltiin kuitenkin jotenkuten. Hyvää kesää!
VastaaPoista