Eilen oli hyvää ja pahaa. Ensin paha. Istuin metrossa rollaattori tiiviisti edessäni ja valmiina sitä siirtämään tarpeen niin vaatiessa, jos joku pyrkii ohitse. En voi istua rollaattorin päällä ovien edessä. Siinä, kuten nytkin, oli kaksi polkupyörää ja yhdet lastenvaunut. Sitä paitsi sen päällä istuessa olisi hutera olo junan keikkuessa. No, ja eikös kaksi mammaraista toisella puolella käytävää alkanut arvostella paikkavalintaani. Tiedän vaunussa olevan penkkejä niin raskautetuille kuin liikuntarajoitteisille, mutta siellä on yleensä muuta väkeä. Mammoilla sujui matka rattoisasti minun persoonani vaiheilla ja jätin koko asian omaan arvoonsa. Kerroin kyllä kampaajalle.
Sitten hyvät asiat. Leimatessani matkustuskorttia metron laitteessa, putosi kortti lattialle. Mieshenkilö kiiruhti paikalle "minä nostan sen teille". Toki sallin sen ja kiitin hymyn kera. Olin taittamassa rollaattoria pienempään kasaan päästäkseni säällisesti koneportaita pitkin maan alle. Toinen mieshenkilö riensi luokseni "tarvitsetteko apua?" Kiitin hymyn kera ja sanoin pärjääväni. Kuten olen tehnytkin, kunhan pidän kaiteesta kiinni, joka menee nopeampaa tahtia kuin itse koneportaat. Pitää kättä siirtää, muuten lentää nokilleen. Toisinaan rohkaistun käyttämään hissiäkin, mutta nyt en.
Niin että näin huomaa maailmassa olevan kohteliaitakin ihmisiä, avuliaita ja kaikin puolin ihania. Ehkä myös kesällä on viheriät ja vastaheränneet sormensa pelissä. Minäkin opin vähitellen vastaan ottamaan avun ilman sarvia ja hampaita kyllä mä itekin-ajatuksella. Olin upottanut maaruuni parit kipupillerit, niin lonkan kanssa oli kivuttomampaa liikkua.
Hiukset ovat nyt kiharaa täynnä ja olo outo. Onneksi ne pian kasvavat ja hiukan suoristuvat. Mutta ihan mukavaa oli olla ihmisten ilmoilla Itäkeskuksen ulkopuolella. Näin raitiovaunuja! Ostin mansikoita ja Nicolas Feuillattea, joita illan mittaan nautiskelin. Ja tänään pelataan Venäjää vastaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti