SUKLAATA

Mikään, mikään ei ole sen kiusallisempaa, kuin ensin päättää kahdesta asiasta, kumpaa tekee ja sitten, kun on päätös tehty, koettaa tehdä kahta hommaa yhtaikaa. Eilen ruuanlaitto ja Pieni suklaapuoti (Chocolat vuodelta 2000, ohjaaja Lasse Hallström) oli yhteen sovitettavana. Leffan olen nähnyt aiemmin kahteenkin kertaan, mutta kun tykkäsin, tuumin katselevani taas. Uuni kuumaksi, ruoka sinne, munakello mukaan ja olohuoneeseen, tv auki. Salaatin ja jälkiruuan tein mainoskatkoilla. Lounas oli myöhässä tunnin verran, mutta se anteeksi annettakoon. Puoliso sanoi luulleensa, ettei saa ruokaa ollenkaan.

Suklaapuoti on herttainen elokuva ja jos vielä sattuu pitämään suklaasta, on nautinto kaksinkertainen, sillä elokuvassa läträtään suklaan kanssa koko ajan. Toki ei romantiikkaakaan ole pois jätetty ja silmänurkka saa vapaasti kostua, jos on kostuakseen. Ihmisillä leffassa on ongelmia, osan ratkoo suklaa. Söpöä pikkukaupunkielämää alusta loppuun jossain päin Ranskaa. Suklaapuodin pitäjä Vianne Rocher ( Juliette Binoche) on ihastuttavalla tavalla omien polkujensa kulkija, poikkeaa massasta ja sekös naapureita jurppii ihan pormestaria myöten. Älä erotu, pysy mukana, ole muiden kanssa samanlainen. Ruoka valmistui, elokuva päättyi. Kaikki hyvin.

Päätinkin elokuvan innoittamana ostaa suklaata, kaakaota tms ja tehdä oikein kunnon vanhanajan kaakaojuomaa. Äitini sulatti tilkassa kermaa suklaata, sekoitus ja päälle maitoa, taas sekoitus, ehkä hiukan sokeria. Sitä oikeaa maitoa, sillä ei siihen aikaan mitään rasvattomia ollut. Se oli tavattoman hyvää juomaa. Tällä menetelmällä olen joskus itseäni hemmotellut ja palaan makoisaan lapsuuteen äidin luo.

En ole mikään suuri suklaan ystävä. Joskus himoitsen ja sitten syön. Ja jos oikein haluan nautiskella, ostan käsintehtyjä ja valitsen, mitkä rasiaan tahdon. Niitä on Herkun "suklaapuodin" lasivitriinissä vaikka kuinka montaa sorttia. Myyjä ottaa kunkin varovaisesti ja asettaa huolellisesti laatikkoon. Rasia sidotaan kultalangalla ja herkkuhetki odottaa. Kaakaopapu jaloimmassa muodossaan.

Saamme kiittää Hernán Cortésia, että meillä on suklaata. Tosin jo Kolumbus toi tulleessaan kaakaopapuja, mutta silloin ei niiden arvoa ymmärretty. Myöhemmin pavut toimivat jopa maksuvälineenä. Sittemmin kaakaota sanottiin jumalten juomaksi ja sitähän se on vieläkin. Unohdetaan kaakaoviljelmien ikävä puoli eli lapsityövoima, enkä kajoa siihen nyt. Meillä on kaakao kaikesta huolimatta. Eläköön suklaa!